Kirpputorilta

Mun lukurytmini on tällä hetkellä ihan solmussa, joten päätin tulle esittelemään teille viimeisimmät kirppislöytöni. Perjantain pikakierrokselta kuskasin tyytyväisenä kotiini seuraavat aarteet:

Topeliuksen Lukemisia lapsille, niteet I ja V. Molemmat ovat vuosien saatossa kuluneet, mutta arvokkaasti. Pitkät työuratkin näillä kirjoilla näyttää olleen: ensin työpaikkana on ollut Viitakankaan koulun oppilaiden lainakirjasto, myöhemmin Viitakankaan Kansakoulu ja lopuksi Viitakankaan piirikirjasto. Liekö kyseessä yksi ja sama paikka aina uusilla nimillä, mutta vuosia ja lukijoita on varmasti riittänyt.

Juhani Aho kuuluu niihin kotimaisiin kirjailijoihin, joihin olen pitkään halunnut tutustua, mutta en ole saanut aikaiseksi. Nyt löytyy Panu omasta hyllystä, eli seuraavan inspiraation iskiessä voi ryhtyä tuumasta toimeen. 1,50€ hintakin oli ikäisekseen erittäin hyväkuntoisesta kirjasta oikein kohtuullinen.

Anne Tylerilta en ole lukenut kuin muutaman kirjan, mutta olen niistä tykännyt. Nooan kompassista en muista kuulleeni aiemmin, mutta ei se mitään.

Ripa

Varpu Vilkuna: Ripa

Mäntykustannus 2010, 166s.

Tartuin tähän kirjaan iloisen odottavaisin mielin. Ajattelin, että olisi hauskaa uppoutua rippileiritunnelmiin ja nuorten ajatusmaailmaan. Olen myös lukenut Vilkunan neljä aiempaa nuortenromaania ja pitänyt niistä. 

Onni valmistautuu viettämään rennon viikon kesän ensimmäisellä rippileirillä. Samalla leirillä ovat myös paras kaveri Juuso sekä Onnin ihastuksen kohde, Aada. Leiri ei kuitenkaan käynnisty kovin hilpeissä merkeissä, kun leirin papiksi tuleekin, vastoin odotuksia ja toiveita, Jaakkima "Jäykkis" Murto. Leirin aikana yksi pojista, Veeti, juo salaa kännit ja sammuu kesken oppitunnin. Syyksi käytökseen löytyvät kotimurheet: Veetin isä tekee kuolemaa. Tyttöjen saunavuoron aikana Aada on näkevinään jonkun oudon hiipparin ikkunan takana ja muutaman päivän kuluttua Aada joutuu Jäykkiksen käpelöinnin kohteeksi. Rippileiri ei siis olekaan ihan sellainen, mitä nuoret etukäteen odottivat. Kesä pitää sisällään monenlaista kasvunpaikkaa ja syksyllä pidetäänkin odotettu jatkoripari.

No, ensinnäkin se ripariosuus oli aika pieni osa kirjaa. Toiseksi, minua jäi vaivaamaan äärettömän paljon se, että kun pappi lähenteli yhtä tytöistä, ohjaajat ottivat yhteyttä kirkkoherraan ja tuomiokapituliin eivätkä poliisiin. Poliisi vilahti kuvioissa vasta myöhemmin kesällä, kun Aada omatoimisesti haki Jäykkikselle lähestymiskieltoa. Kirjassa oli vähän liian paljon asiaa, eikä Onnin syvälliset ajatukset tuntuneet järin uskottavilta. Lisäksi, vähempikin paatos olisi riittänyt.

Toisaalta ne omat riparimuistot kyllä nousivat pintaan. (Sekin leiri oli kesän ensimmäinen. Ja minä rikoin sääntöjä salakuljettamalla sinne mankan. Kiinni jäin, kun pojat kanteli isosille.) Kirjassa kuvattu leirikeskus oli helppo tunnistaa siksi samaksi, jossa itsekin on ollut. Onnin kotitalon voisin näyttää kartalta.

Kokonaisuutena kirja jäi vähän tympeäksi juuri tuon mainitsemani liiallisen sisällön vuoksi.

Tätä ei ole liiemmin blogeissa esitelty, mutta ainakin Sanna, jonka arvonnasta tämän oman kappaleeni voitin, on siitä kirjoittanut. :)

Osallistun tällä myös Satun Minihaasteseen 6/11, Pienkustantamot.

Saattaja

Mia Vänskä: Saattaja

Atena 2011, 308s.

Lilja yllättää aviomiehensä sängystä toisen naisen kanssa. Jo vuosia pettämistä sietänyt Lilja pakkaa tavaransa ja jättää miehensä viimeinkin lopullisesti. Hän ostaa Keski-Suomesta vanhan kotitalonsa, rintamamiestalon jossa vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Hyvin pian alkaa tapahtua outoja asioita. Peilissä näkyy jotakin väärää, valot syttyvät ja sammuvat itsekseen, kellarin lattiaan ilmestyy märkä läntti. Pian kosteusmittausta suorittamaan tullut mies päätyy surmaamaan naapurinrouvan Liljan puutarhasaksilla. Työmatkaltapalatessaan Lilja löytää äitinsä tiedottomana kellarin lattialta. Vähitellen Liljalle selviää että hän on Saattaja, jonka tehtävänä on kuljettaa eksyneet sielut synkän joen yli paikkaan, jossa nämä viimein saavat levon. Mikäli sielut jäävät joen väärälle puolelle, ne voivat palata elävien keskuuteen ja aiheuttaa siellä tuhoa.

Luin Saattajan loppuun muutama päivä sitten. Olen koittanut sulatella lukemaani ja selvittää itselleni, mitä tästä oikein pidin. Tällä hetkellä tunteeni ovat kovin ristiriitaiset. Toisaalta kirja oli pelottava, kuten odotinkin. Siinä oli paljon ennalta-arvattavuuksia, mutta kyllä minä muutaman kerran yllätyinkin. Ideakin oli hyvä. Mutta. Minusta tässä kirjassa oli vähän liikaa ankeutta. Oliko Liljan parhaan ystävän miehen pakko olla vaimonhakkaaja? Miksi poliisin piti olla toipuva alkoholisti? Kenelläkään ei ollut asiat kunnossa vaan jokaisella tuntui olevan suuren luokan ongelmia.

Kirjan loppu tuntui minusta jotenkin hiomattomalta. En osaa eritellä tarkemmin, mitä jäin kaipaamaan, mutta jonkinlaista syvyyttä ainakin. Lisäksi epilogi oli vähän liian elokuvamainen.

Saattaja on ollut blogeissa esillä ahkerasti, ainakin seuraavat ovat sen lukeneet: marjis, Booksy, Susa, Laura ja Jenni.

PS: Arvatkaa, mitä säikähdin lukiessa kaikkein eniten?

Istuin kaikessa rauhassa leikkihuoneen nurkassa lukemassa, lapset nukkuivat yläkerrassa ja mies puuhaili omiaan olohuoneessa. Olin ihanteellisen uppoutunut lukemiseen. Yhtäkkiä, huoneen vastakkaisella seinustalla, kauan sitten lepotilaan hiljennyt tietokone päättikin herätä ihan itsekseen! Kyllä kuulkaa pienen (tai ainakin lyhyen) tytön sydän hakkasi lujaa. Hrrrrrrr.

Suuri velhouskirja

Harry Potter - Suuri velhouskirja

Readme.fi 2011, 160s.

Suom. Irma Rissanen

Löysin tämän Harry Potterin suuren velhouskirjan kirpputorilta jokin aika sitten. Myyjän tietojen mukaan kirja oli kerran selattu, joten tämä oli ihan täydellisessä kunnossa. Kaikki liitteet ja tarratkin olivat vielä kiltisti paikoillaan, mikä toki ilahdutti kaltaistani niuhoa. :)

Harry Potterin suuri velhouskirja on runsaasti kuvitettu tietokirja Potter-elokuvien maailmasta. Kirjassa esitellään lyhyesti keskeisimmät näyttelijät, kerrataan hyvin lyhyesti elokuvien päätapahtumia sekä kerrotaan kuinka jotkin haastavista kohtauksista on toteutettu. En voi väittää yllättyneeni, kun "selvisi", että huispausottelut on toteutettu tietokoneella, mutta kyllä tästä jopa oppikin jotakin.

Ihaninta oli huomata, kuinka kauhean paljon on kiinnitetty huomiota elokuvan somisteisiin ja graafiseen suunnitteluun. Esimerkiksi Ollivanderin taikasauvakaupan hyllyiltä löytyy 17 000 taikasauvalaatikkoa, joista jokainen koristeltiin erilaisilla etiketeillä. Osa laatikoista käsiteltiin näyttämään siltä, kuin ne olisivat paksun pölykerroksen peitossa vuosien varastoinnin jäljiltä.

Tämä oli oikein mielenkiintoinen kirja, ainakin näin Potterin maailman ystävälle. Tosin olisin ollut kiinnostunut kuulemaan paljon enemmän kulissientakaisista touhuista. Ehkäpä kirja on suunnattu vähän nuoremmille lukijoille. Vaikka kuvitusta oli runsaasti, välillä tuntui hölmöltä kun tekstissä mainittiin jokin mielenkiintoinen yksityiskohta, mutta siitä ei ollutkaan kuvaa. Suuren velhouskirjan jälkeen tekisi kovasti mieli katsoa uudestaan Harry Potter elokuvat ja yrittää kiinnittää enemmän huomiota kulisseihin ja muihin "pikkujuttuihin". Ja oikeastaan ne kirjatkin olisi hauska lukea taas kerran.

Myös Sonja on lukenut tämän ja Ammalla kirja näyttäisi olevan työn alla. :)

Kevytkenkäinen kummitus

Sophie Kinsella: Kevytkenkäinen kummitus

(Twenties girl, 2009)

WSOY 2010, 437s.

Suom. Aila Herronen

Sophie Kinsella tunnetaan parhaiten Himoshoppaaja kirjoista. Olen lukenut niistä yhden ja inhosin sitä valtavasti. Mutta koska Totally British haasteen Chick Lit osio ei ole lähtenyt käyntiin ja löysin tämän halvalla kirpparilta, niin päätin ottaa ärsyyntymisriskin.

Lara Lingtonilla on murhe jos toinenkin. Ihana poikaystävä on äskettäin jättänyt ilman suurempia selityksiä ja Lara haaveilee kiihkeästi yhteenpaluusta. Parhaan ystävän kanssa perustettu Headhunter-firma on pulassa, kun se paras ystävä rakastuu lomamatkallaan ja jättää alaa tuntemattoman Laran vastuuseen kaikesta. Kun isotäti-Sadien haamu ilmestyy Laralle kesken omien hautajaistensa, ei elämä tunnu varsinaisesti helpottuvan. Kummitus vaatii hautajaisten keskeyttämistä ja sehän onnistuu - kun Lara keksii väittää 105-vuotiaana edesmenneen tädin kuolemaa murhaksi.

Kirja on aika tavalla perinteinen hömppäkirja kohelluksineen kaikkineen. Tästä löytyy niin romantiikkaa, väärinkäsityksiä kuin kiusallisia tilanteitakin. Etukäteen en odottanut tältä kirjalta kovin tasokasta viihdettä (juuri sen aiemman, surkean himoshoppaajamuiston vuoksi), mutta tämäpäs osoittautuikin tosi hyväksi. Nauroin jopa ääneen muutaman kerran. Niitä Himoshoppaajia en aio lukea jatkossakaan, mutta ehkäpä näitä sarjan ulkopuolisia kirjoja voisin kokeillakin.

Toki Kevytkenkäinen kummitus on välillä järjettömän epäuskottava (vaikka sen itse kummituksen jättäisikin huomioimatta) eikä myötähäpeäntunteiltakaan säästy, mutta onneksi kirjallisuutta ei tarvitsekaan ottaa aina niin vakavasti.

Nopsalla haulla löysin tämän kirjan seuraavista blogeista: Susan kirjasto, Kujerruksia ja Kirjahyllyn kätköistä.

Hipsuvarvas ja avunhuuto!

Hipsuvarvas ja muita kertomuksia

WSOY 1995, 378s.

Englannista mukaellen suomentanut Helmi krohn

Iltasatuosastolta taas, moi. Hipsuvarvas ja muita kertomuksia on euron kirppishankinta muutaman vuoden takaa. Minulla ei ole Hipsuvarpaasta aiempia muistikuvia, vaikka ensimmäinen Hipsuvarvas tarina (Hipsuvarvas ja Nököhammas) onkin ilmestynyt suomeksi jo 1920.

Olen tämän lyhyen blogitaipaleeni aikana näköjään alkanut kiinnostua kirjojen perustiedoista. Siksipä minua ärsyttää suuresti, kun missään ei kerrota kuka ne alkuperäiset tarinat on kirjoittanut ja kuinka paljon ne suomennosten aikana ovat muuttuneet. Kirjasta on otettu uudistettu painos (uudella kuvituksella) ja sen lopussa on jälkisanat, jotka valottavat Hipsuvarvas-tarinoiden taustaa ja vaiheita. Jos muistan, niin täytyy joskus kirjastossa lukaista nuo jälkisanat, jos sitten ärtymys hellittäisi.

Hipsuvarvas ja muita kertomuksia sisältää seitsemän lyhyehköä satua, joiden päähenkilöt ovat milloin mitäkin eläimiä: hiiriä, koiria, pupuja ja ainakin yksi pingviinikin mahtuu joukkoon. Pääsääntöisesti kertomuksen päähenkilö pitkästyy tavalliseen tylsään elämäänsä ja lähtee etsimään seikkailuja, löytää niitä ja palaa lopuksi kotiin.

Mitä ihmettä sitä voisi lapsille lukea, ettei itse pitkästyisi kuoliaaksi? Toisaalta nämä kertomukset olivat ihan kivoja, mutta en minä nyt jälkikäteen voi väittää hirveästi muistavani mistään mitään. Paitsi että tykkäsin näistä enemmän kuin siitä Beatrix Potterin kokoelman saduista.

Kuvun alla

Stephen King: Kuvun alla

(Under the Dome)

Tammi 2011, 1116s.

Suom. Ilkka Rekiaro

Tämä postaus alkaa tyytyväisellä hiljaisuudella: Kuvun alla oli kuulkaa hyvä kirja! Tiedän olevani puolueellinen, sillä Stephen King on yksi suosikkikirjailijoistani, mutta siihen täytyy nyt vain sopeutua.

Chester's Millin pikkukaupungissa elellään suhteellisen rauhallista eloa. Kaikkien kanssa tullaan toimeen, vaikka ei ihan sydänystäviä ollakaan. Mutta kuinka suuresti ja nopeasti tilanteet voivat muuttua, jos kaupungin ylle yhtäkkiä ilmaantuu läpinäkyvä suojakenttä? Tuo kupu tipahtaa paikalleen vauhdilla, ääntäkään päästämättä, niin että kuvun katkaisemalta murmeliltakin menee hetki tajuta olevansa kuollut.

Kuvun alla on pullollaan henkilöhahmoja. Toiset ovat luonnollisesti suuremmassa roolissa kuin toiset, mutta yllättävän nopeasti opin tuntemaan kenestä milloinkin on kyse. Tarina etenee tasaisen vauhdikkaasti, eikä suvantokohtia tainnut juurikaan olla. Jos tätä kirjaa pitäisi johonkin verrata, niin mainitsisin Jerichon ekan tuotantokauden (paljon mielenkiintoisia hahmoja) ja William Goldingin Kärpästen herran (pätevätkö yhteiskunnalliset säännöt poikkeustilanteessa).

Toki minä ikuisena napisijana löysin tästä kirjasta valittamistakin. Lähinnä suomennoksesta. Todella paljon oli taas niitä kirjoitusvirheitä, mutta vielä enempi minua häiritsi se, että etelävaltiolaisittain puhuvan repliikit oli kirjoitettu mie/sie muotoon. Ei millään pahalla, mutta se ei ole oikein! Sisko keksi heti paljon sopivamman murteen tilalle, joten ehkä pitäisi laittaa Tammelle sähköpostia että voisitteko sitten seuraavaan painokseen vaihtaa nämä kohdat tampereeksi, kiitos.

Tykkäsin tästä jättiläisestä kovasti, mutta myönnän että jos sen olisi kirjoittanut joku muu, olisin varmaan tykännyt vähemmän. Kuvun alla ansaitsisi kunnollisen esittelyn, mutta koska mua väsyttää, en edes yritä olla fiksu. Tammen sivuilta löytyy hitusen lisätietoa, seuraamistani blogeista en Kupua vielä löytänyt.