lauantai 19. tammikuuta 2019

Näpit irti!

Jennifer Mathieu: Näpit irti!
(Moxie, 2017)
Otava 2018, 8h 49min
Suomennos: Lotta Sonninen
Lukija: Usva Kärnä

Lara Jeanin lällyhempeilyn jälkeen halusin lukea jotakin rouheampaa teinikirjallisuutta. Jennifer Mathieun Näpit irti! oli tähän väliin nappivalinta.

Viv on tunnollinen ja kiltti niin kotona kuin koulussakin. Hän saa kuitenkin tarpeekseen siitä, että koulussa pojat saavat kähmiä tyttöjä ilman rangaistusta, pukeutua paitoihin joissa on törkeitä tekstejä, häiriköidä tunneilla ja niin edelleen ilman, että asiaan puututaan. Tytöille huomautellaan milloin mistäkin ja välillä opettajat tekevät täsmäiskuja puuttuakseen tyttöjen liian paljastavaan tai muuten muka-häiritsevään pukeutumiseen. Vivin äiti on ollut nuoruudessaan punkkari, yksi Riot Grrrl:eistä, ja äitinsä "nuoruuslaatikkoa" penkoessaan Viv saa loistavan idean. Hän alkaa tehdä omaa lehteä, jossa hän rohkaisee tyttöjä nousemaan näitä älyttömiä epäkohtia vastaan.

Tätä kirjaa oli ilo kuunnella. Vivin alulle panemassa kapinassa on asennetta. Ei kaikki toki suju aivan niin sulavasti kuin Viv ehkä oli toivonut, mutta hän kuitenkin sysää liikkeelle muutoksen. Jos Lara Jeanin lapsellisuus turhauttikin paljon, Vivin omien aivojen käyttö ilahdutti sitäkin enemmän.

Olisin rakastanut tätä kirjaa teininä, nyt keski-ikäistyvänäkin melkein rakastan.

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Stephen King: Ulkopuolinen
Tammi 2019, 543
Suom. Ilkka Rekiaro


Ah, tämä kirja oli mainio!
Viime syksynä petyin Stephen Kingin ja poikansa Owenin yhteistyössä kirjoittamaan Ruususen uneen, josta en meinannut saada minkäänlaista otetta. Pelkäsin jo, että King on menettänyt otteensa - tai vielä pahempaa: että minä olisin kasvanut erilleen hänen tarinoistaan. Ulkopuolinen kuitenkin todistaa Kingin olevan edelleen vireessä ja meidän kahden kulkevan tukevasti samalla polulla.

Ulkopuolinen on inhottavan koukuttava tarina. Pienen kaupungin puistosta löytyy erittäin raa'asti murhattuna 11-vuotias poika. Syyllinen saadaan kiinni helposti ja monenlaista näyttöä häntä vastaan löytyy runsaasti pätevää näyttöä. Jokin ei kuitenkaan täsmää. Rikoskomisario Ralph Anderson on täysin ymmällään: rikos on ratkaistu ja todisteita riittää, mutta selvisikö koko juttu vähän liian näppärästi? Kirjan puolivälissä mukaan juttua ratkaisemaan saapuu Mersumies-trilogiasta tuttu Holly Gibney, mikä oli minulle erittäin mieluisa yllätys. Samaan aikaan niin Andersonille kuin lukijallekin on selvää, ettei kaikkea tapahtunutta pysty selittämään järjellä.

Tarina vei minut mukanaan heti alusta asti, vaikka alkuun vierastin tapahtuneen rikoksen karuutta. Pidin ihan älyttömästi siitä muutoksesta, joka kirjan puolivälissä tapahtui, vaikka olin jo siihenkin asti viihtynyt tämän parissa todella hyvin. Oli ihanaa (ja kauheaa!) valvoa myöhään tätä lukien.

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Poissa 2

Kei Sanbe: Poissa 2
(Boku dake ga inai machi 2, 2013)
Punainen jättiläinen 2018, 193s.
Suom. Taavi Suhonen


Poissa sarjan ensimmäisen osan lopussa tapahtuu jotakin sellaista, minkä 29-vuotias Satoru haluaa ehdottomasti perua. Satorulla on hallitsematon kyky elää jokin tilanne uudestaan ja uudestaan, kunnes hän on muuttanut asioiden kulkua siten, että uusi toimintatapa pelastaa jonkun hengen. Satoru ei pysty valitsemaan, mitä tilanteita hän muuttaa, mutta tällä kertaa hän haluaa muutosta niin paljon, että hän huomaa olevansa aika kaukana menneisyydessä. Mitä kaikkea hänen on muutettava, jotta parinkymmenen vuoden päästä ei tapahtuisi sitä, mikä tapahtui?

Sarjan idea on todella kiinnnostava, samoin toteutus. Tämä on piinaava ja ahdistava tarina, jota lukiessa tulee mietittyä myös sitä, osaisiko itse tehdä mitään toisin, jos vastaavaan tilanteeseen joutuisi. Ja jos osaisi, millaiseksi nykyhetki muovautuisi?

Edelleen pidän piirrosjäljestä, tarinan sulavasta etenemisestä ja ruutujaon vaihteluista. Seuraavaa osaa odotan jo kovasti.

torstai 10. tammikuuta 2019

Lontoon kuninkaalliset kanit

Santa Montefiore & Simon Sebag Montefiore:
Lontoon kuninkaalliset kanit
(The Royal Rabbits of London #1, 2016)
Sitruuna 2018, 172s.
Suom. Maija Heikinheimo
Kuvitus: Kate Hindley


Joskus kirjan kansi on niin houkutteleva, että sen haluaa lukea vaikka ei tietäisi sisällöstä mitään. Lontoon kuninkaalliset kanit kuuluu näihin kirjoihin.

Sulo on kaniperheen pienin ja heiveröisin jäsen. Etenkin isoveli Maximilian kiusaa Suloa minkä ehtii niin paljon, että Sulo on jo alistunut rooliinsa. Sulo ei ole yhtä nopea ja jäntevä kuin muut, ei rohkeakaan millään lailla, mutta tietoa hän rakastaa. Vastoin kieltoja hän hakeutuu syrjässä asuvan Horatio-kanin juttusille oppiakseen kanien historiasta mahdollisimman paljon. Erään kerran matkalla Horation luokse Sulo näkee kolme ilkeän näköistä rottaa, jotka suunnittelevat ilkeitä juttuja itseään kuningatarta kohtaan. Horatio kertoo Sulolle, mitä tämän on tehtävä ja tuota pikaa pikkuruinen Sulo onkin Lontoossa, kuninkaallisten kanien salaisissa sokkeloissa yrittämässä estää rottien katalia suunnitelmia.

Tarina on ihan yhtä kiva kuin kirjan kansikin. Ihan pikkuisen ärsytti se, kuinka ihmiset kuvataan tässä turhauttavasti pelkästään kännyköitä tai telkkareita tuijottavina typeryksinä. Joka tapauksessa se kanien maailmassa tapahtuva seikkailu oli oikein kiva ja riittävän jännittävä pitääkseen kaikki neljä 6-39-vuotiasta kuulijaa kiinnostuneina. Loppuratkaisu on sellainen, että jatkoa on ihan selvästi luvassa. Mikäli oikein googlasin, sarjaan kuuluu neljä kirjaa, jotka ovat automaattisesti meidän perheen lukulistalla.

maanantai 7. tammikuuta 2019

Duran Duran, Imelda Marcos, And Me & Spinning

Lorina Mapa: Duran Duran, Imelda Marcos and me
Conundrum Press 2017, 131s.
Tillie Walden: Spinning
First Second 2017, 392s.

 
Nämä kaksi omaelämäkerrallista sarjakuvaa olen bongannut luettavakseni jostakin päin nettiä. Ehkä Goodreadsista, jostakin blogista tai Instagramista.

Lorina Mapan Duran Duran, Imelda Marcos, and Me alkaa siitä hetkestä, kun Mapa kuulee isänsä kuolleen. Surun keskellä Mapa alkaa muistella isäänsä ja lapsuuttaan Filippiineillä. Omaan makuuni kerronta oli hieman liian pätkäistä ja sarjakuva-albumiksi tekstin määrää suhteessa kuviin oli aika paljon. Koska Mapan vanhemmat osallistuivat aktiivisesti vuoden 1986 kansannousuun, on politiikka luonnollisesti isossa osassa Mapan tarinassa.

Tillie Waldenin Spinning taas kertoo päällisin puolin luistelemisesta. Enemmän kyseessä on kuitenkin kasvutarina tytöstä, joka ei enää halua jatkaa aikaavievää ja raskasta harrastusta eikä pitää seksuaalista suuntautumistaan salassa.

Molemmat sarjakuvat ovat hyviä, mutta Spinning huomattavasti enemmän minun makuuni. Siinä miellyttivät sekä piirrostyyli, että tekstin niukkuus. Kuvat kyllä kertovat tarinaa ja vievät sitä eteenpäin, ei jokaista ruutua tarvitse selittää auki pienellä präntillä liian pienessä tilassa.

lauantai 5. tammikuuta 2019

2 X Lara Jean

Jenny Han:
P.S. I Still Love You
Always and Forever, Lara Jean
Scholastic 2015 & 2017, 337 & 325s.




Luin noin kuukausi sitten pikkukrapulassa Jenny Hanin Lara Jean -sarjan (tai mikä ikinä tämän sarjan nimi nyt sitten onkaan) ensimmäisen osan Pojille, joita joskus rakastin. Kirja oli söpön herttainen ja koukuttava, joten tilasin nämä kaksi muuta osaa itselleni joululahjaksi.

Toisessa osassa, P.S. I Still Love You, Lara Jeanin ja hänen poikaystävänsä välejä kaihertaa poikkiksen ex-tyttöystävä, jonka luokse ah niin ihana Peter ryntäilee pienestäkin vihjeestä. Lara Jean tekee ahkerasti vapaaehtoistyötä vanhustentalossa ja saa yllättävän kirjeen eräältä entiseltä ihastukseltaan. Syntyy sellainen tuplarakastuminen, kun Lara Jeanilla on tunteita sekä Peteriä, että tätä John Ambrose jotakin kohtaan.

Vaikka juonikuvio on ihan tyhmä, oli tämä toinen osa kuitenkin ihan ookoo teinihömppä.

Always and forever, Lara Jean on piiiiitkä ja tapahtumaköyhä päätösosa, joka aiheutti melkein fyysistä pahoinvointia. Lara Jeanin isä on löytänyt uuden kumppanin ja kihlautuu tämän kanssa. Tietysti siitä hemmetin kosinnastakin pitää tehdä spektaakkeli ja sitten Lara Jean vasta pääseekin vauhtiin, kun aletaan puhua häistä. Tätä tyttöä ei kiinnosta, mitä hääpari toivoo, vaan Lara Jean suunnittelee romanttisia yksityiskohtia minkä koulukiireiltään ehtii. Samalla hän tietysti seurustelee 18-vuotiaan intensiteetillä, sillä erolla että seksi ei kuulu kuvioihin.

Ehkä tätä viimeistä osaa lukiessa alkoi teiniromantiikka tursuta jo korvista ulos, mutta vaikka kuinka yritän asettaa tätä omaan genreensä ja asettua kohderyhmän ajatusmaailmaan, niin ei herranen aika... Lara Jean on äärettömän lapsellinen ja elelee edelleen enemmän siellä mielikuvituksessaan. Hänellä on liki pakonomainen tarve suunnitella joka helkkarin tilanne ja tapahtuma viimeistä piirtoa myöten etukäteen valmiiksi ja kuorruttaa kaikki jättiannoksella romantiikkaa. Hyvä ettei hän kirjoita vuorosanojakin etukäteen. Kaikille. Ja vaikka kenenkään ei pidä harrastaa seksiä ellei koe olevansa siihen valmis tai ei muuten vain halua, niin Lara Jean on ihan omaa luokkaansa tässäkin asiassa. Hän nimittäin ei halua, että seksistä tulee koskaan arkipäiväistä, vaan että se olisi aina ja joka kerta sacred, eli jotenkin pyhää tai siunattua. Herttileeri mitkä odotukset ja paineet!


Jos jotain hyvää pitäisi näistä kirjoista sanoa, niin olivat ensimmäisen osan tapaan nopealukuisia ja helppoja luettavia. Mutta nyt kyllä taisi teiniromanssit riittää vähäksi aikaa.