tiistai 26. maaliskuuta 2019

Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta

Elise Gravel: Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta
(Olga and the Smelly Thing from Nowhere, 2017)
WSOY 2019, 167s.
Suom. Aila Herronen


Olga rakastaa kaikenlaisia eläimiä ja tykkää tarkkailla niitä. Eräänä päivänä hän kuulee ulkoroskiksesta kolinaa ja löytää oudon, sateenkaarenvärisen kakkakasan! Ulkovarastosta kuuluva, kovaääninen dau-dau-dau'uttelu säikäyttää Olgan perinpohjin ja hän juoksee karkuun minkä kintuistaan pääse. Kun hän sitten päätyy umpikujaan ja kääntyy kohtaamaan kammottavan takaa-ajajansa, kadulla kököttääkin pieni, pinkki, karvaisen perunan näköinen otus, joka päästelee njää-ääniä ja haisee pahalle.

Juuri mitään sen kummempaa juonta tarinassa ei olekaan: Olga löytää omituisen otuksen ja yrittää saada selville, mikä se oikein on.

Kirja on runsaasti kuvitettu ja tehostevärinä toimivat punaisen sävyt sekä harmaa. Piirrostyyli ei ole aivan minun makuuni, mutta mitäpä tuosta, kiva oli lukea kuitenkin. Tekstiä on tosiaan aika vähän, mutta se taas toimii epävarmalle lukijalle selkeänä houkuttimena.

Meidän koululaisetkin lukivat tämän ja molemmat ihastuivat Njäähän. Sarjassa on ilmestynyt myös toinen, avaruuteen suuntautuva kirja, ja toivon että sekin suomennetaan.

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Lintunaapurini

Karoliina Pertamo: Lintunaapurini
S&S 2019, 32s.


Karoliina Pertamon Lintunaapurini on viehättävä lintukirja pienille lapsille. Tai no, oikeasti se sopii kyllä ihan kaiken ikäisille.

Tekstiä on niukasti, kauniita piirroksia paljon. Jokainen aukeama esittelee jonkin otsikon alle sopivia lintuja: muuttolintuja, pöllöjä, kolopesijöitä, lintulaudan vakiovieraita sekä erilaisten asuinympäristöjen mukaan valittuja lintuja.

Haluaisin sanoa tuntevani yleisimpiä lintuja aika hyvin, mutta totuus taitaa olla toinen. Sekoitan silloin tällöin talitintin ja sinitiaisen, enkä todellakaan erota sepelkyyhkyä kesykyyhkystä. Samaten kaikki lokit ovat minulle kalalokkeja tai ei-kalalokkeja, vaikka todennäköisesti ne kalalokitkaan eivät ole kalalokkeja vaan joitain ihan muita.

Siispä kun lapset tiedustelevat jonkin näkyvissä olevan linnun lajia, voin jatkossa tehdä tämän kirjan avulla pikaisen lajitunnistuksen. Ja jos ei kyseistä lintua kirjasta löytyisikään, niin osaisinpa kuitenkin todennäköisesti sanoa, mikä lintu se ei ainakana ole.

Lintunaapurini on kaunis ja informatiivinen kirja, ihan kaikille.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Sudenhampaat

Mervi Heikkilä: Sudenhampaat
Aijalin saaren tarut 3
Karisto 2019, 231s.

Mervi Heikkilän Aijalin saaren tarut päättävä Sudenhampaat oli todellinen iltasatuhitti. Keskimmäinen lapsi, 10-vuotias aamuvirkku, on krooninen kesken-sadun-nukahtaja, mutta tätä luettaessa todella usein luvun loputtua kuului vaativa "lisää!" myös hänen sängystään.

Tuulenkalan kaupungissa Pöllön arki on löytänyt uudet uomansa. Pöllö käy koulussa, Hiisku Pertin mukana töissä käskynhaltijan luona. Matruksella on erilaisia oppitunteja ja muita velvollisuuksia, joista varsinkin yksi aiheuttaa kitkeryyttä kaverusten väleihin. Pinnan alla kuitenkin kuohuu ja lopulta matkaajien ja pohjoisen noitien välille puhkeaa sota. Pöllöä tarvitaan ja hänen on lähdettävä Sudenhampaiden vuoristoon tekemään ensimmäinen matkansa matkaajana. Haasteita riittää suurista villipedoista metsärosvoihin, mutta sinnikkyydestä ja rohkeudesta on paljon apua.

Sudenhampaat oli meidän kaikkien mielestä mahtava seikkailu. Luvut ovat sen verran lyhyitä, että lukijan oli helppo myöntyä lasten "lisää!"-pyyntöihin. Tarina alkaa melko rauhallisesti, mutta vauhti kiihtyy kuitenkin tasaisesti niin paljon, että loppua kohti alkoi jo hirvittää sivujen loppuvan kesken. Itse asiassa lopuksi oli aivan pakko tarkistaa, että emmekö tosiaan pääse lukemaan Pöllön seikkailuista enempää. Tuntui mahtavalta, että lapset olivat eläytyneet kirjaan niin paljon, etteivät olisi millään halunneet uskoa sarjan tosiaan päättyvän tähän.

Pöllöä tulee ikävä, mutta olipa ihanaa tutustua häneen.

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille)

Emmi Jäkkö & Aleksis Salusjärvi (toim.):
Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille)
Into 2019, 192s.

Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille) esittelee 45 suomalaista sankarimiestä Mikael Agricolasta Michael Monroeen ja Nils Nordenskiöldistä Tuure Boeliukseen. Joukkorahoituksella kustannetun kirjan tarinoilla on 30 kirjoittajaa, kuvittajia projektissa on ollut mukana 28.

Ensinnäkin täytyy kehaista kirjan sankarivalikoimaa. Mukana on toki ilmiselviä valintoja kuten muusikkoja, näyttelijöitä ja urheilijoita, mutta mukaan mahtuu myös muun muassa tanssijoita, paraurheilija, malli, kansanedustaja ja tutkimusmatkailija. Tässä teoksessa on todellakin otettu huomioon sankaruuden moninaisuus!

Kukin sankari saa tilaa kahden aukeaman verran. Ensimmäisellä sivulla on muotokuva, seuraavilla kahdella sivulla on kyseisen sankarin tarina ja viimeisellä sivulla sitaatti sekä lyhyt yhteenveto. Hyvin toimiva ratkaisu!

Kirjan kuvat ovat sankareiden tavoin tyyleiltään hyvin monipuolisia. Osa on liki perinteisiä muotokuvia, muutama (kiltin) pilakuvan tyylisiä, pari kollaasia ja niin edelleen. Todennäköisesti joukosta löytyy jokaista lukijaa miellyttävä piirrostyyli.

Luin nämä sankaritarinat yhdessä illassa ja seuraavaksi lykkään sen lasten luettavaksi. Vahva suositus!

Kirjan julkkareita muuten vietetään 30.3. Aleksanterinkadun Suomalaisen Kirjakaupan lippulaivamyymälässä kello 13:sta eteen päin. Lisätietoja löytyy julkkareiden Facebook-tapahtumasta.  Menkää ihmeessä paikalle, mikäli pääsette!

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Gregin legenda

Chris Rylander: Gregin legenda
Eeppisten epäonnistumisten sarja
(The Legend of Greg: Book One of an Epic Series of Failures)
Jalava 2018, 359s.
Suom. Kaisa Ranta

Greg Belmont on tottunut siihen, että joka torstai tapahtuu jotakin epätodennäköistä ja epäonnista. Yksi torstai on kuitenkin jopa Gregin mittapuulla sietämättömän haastava: ensin hänen kimppuunsa yrittää käydä jääkarhu, myöhemmin joukko lintuja. Sitten sattuu kaikkea muutakin lattiasta kasvavasta yrtistä kiveksi muuttumiseen ja isän sieppaamiseen. Lisäksi Greg saa tyrmistyksekseen kuulla totuuden itsestään: hän ei olekaan tavallinen (joskin erikoisen epäonninen teinipoika) vaan kääpiö! Ei mikään umppalumppa vaan sellainen vahva ja taistelukykyinen kääpiö!

Alunperin luimme Gregin legendaa iltasatuna. Arvelin kyllä alusta asti, ettei tämä ehkä ole eskarilaiselle sopivin mahdollinen tarina, etenkään juuri ennen nukkumaanmenoa kuultavaksi. Noin sivulla 122 kuopus vähän harmistuneena sitten totesikin, että tarina alkaa olla hänelle vähän turhan jännittävä, vaikka tosi hyvä onkin. Niinpä jatkoin lukemista itsekseni.

Olen viime aikoina lukenut todella vähän fantasiaa ja Gregin legendan jälkeen mietin entistä enemmän, että miksi ihmeessä. Tässä Rylanderin keksimässä maailmassa kääpiöt ja haltiat ovat toistensa vihollisia, vaikka aktiivisia sotia ei olekaan käyty pitkiin, pitkiin aikoihin. Osa kääpiöistä asuu edelleen luolastoissa, toiset ovat halunneet nousta maan pinnalle ja sulautua ihmisten joukkoon. Gregin isä on tutkimusmatkoillaan löytänyt jotakin taianomaista, joka mullistaa aivan kaiken sekä maan alla että sen pinnalla.

Koska Gregin legenda aloittaa trilogian, seikkailu pääsee tässä osassa vasta alkuun. Mutta alku on kyllä erittäin lupaava!

torstai 21. maaliskuuta 2019

Katsokaa miten onnellinen olen

Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen
(How Do You Like Me Now?, 2018)
Gummerus 2019, 393s.
Suom. Kristiina Vaara

Luin alkuvuodesta Holly Bournen Normaali-trilogian sekä sarjan pienen jatko-osan, joita rakastin suuresti. Heti kun kuulin tästä Bournen ensimmäisestä aikuisille suunnatusta kirjasta, tiesin haluavani lukea senkin.

Katsokaa miten onnellinen olen kertoo Tori Baileysta, jonka omaelämäkerrallista self help -opasta on myyty ympäri maailman erittäin hyvin. Kirjassaan Tori kertoo siitä, kuinka hän parikymppisenä ottaa irtioton elämästään ja löytää viimein itsensä. Torin sometilit ovat täynnä kannustavia ja rehellisyyttä teeskenteleviä kuvia ja viestejä, joita Torin fanit rakastavat. Vuosien varrella Tori on kuitenkin kadottanut kyvyn elää juuri niin kuin haluaa ja hän käyttää järkyttävän paljon aikaa siihen, että sometilit näyttävät mahdollisimman hyvältä. Kolmekymppisten elämä tuntuu kulkevan samaa rataa: pariutuminen, kihlat, häät ja lapsia. Torilla on kyllä avomies, mutta parisuhde ei voi hyvin, eikä tulevaisuudesta puhuta. Parhaan ystävän yllätysraskaus onkin Torille kuin isku vasten kasvoja, mutta hän peittää todelliset ajatuksensa ja tunteensa osin myös itseltään.

Olin varautunut siihen, ettei aikuisille suunnattu romaani olisi yhtä vetävä kuin nuorille kirjoitetut. Silti vähän yllätyin kerronnan tahmeudesta. Ehkä nihkeys selittyy osin sillä, että Tori on todella ärsyttävä hahmo (tosin hänen puolisonsa Tom on monin verroin ärsyttävämpi). Tunsin suurta vastenmielisyyttä siitä somesilottelusta ja jatkuvasta teeskentelystä, mitä Tori harrastaa peitelläkseen epävarmuutensa. Kun omassa elämässä on meneillään joku orastava neljänkympin kriisi, ei kymmenen vuotta nuoremman hahmon ryppykriisit hirveästi herättäneet sympatioita. (Johtuikohan kateudesta?)

Suomennos on sulava, mutta täytyy sanoa, että Torin tapa puhutella fanejaan vittulaisiksi hätkähdytti joka kerta.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Kolme kivaa kuvakirjaa

John Kelly: Hys! Minä luen nyt
Mäkelä 2019, 32s.
Kuvitus: Elina Ellis
Suom. Terhi Leskinen

Minä rakastan (tai vähintään pidän kovasti) kirjoista, jotka kertovat kirjoista ja/tai lukemisesta. Hys! Minä luen nyt on siis selvästi kuvakirja minun makuuni.

On sunnuntai ja Emma lukee ihan parasta kirjaa. Hän lukee, vaikka merirosvot haluaisivat seikkailla Emman kanssa. Hän ei pistä kirjaa sivuun, vaikka pingviinit houkuttelevat Emmaa mukaan esitykseensä. Edes avaruusolioiden hyökkäys ei saa Emmaa luopumaan kirjastaan, jossa on juuri meneillään kirjan paras kohta.

Elina Ellisin värikäs ja vauhdikas kuvitus on oikein kiva ja tarina tosiaan mieleiseni. Olen kovasti yrittänyt näyttää pojilleni lukevan aikusien mallia, mutta joskus asiat on kuultava joltain muulta kuin äidiltä. Ehkä kuvakirja voi olla se joku muu tässä asiassa. Kirjat ovat niin mahtavia, että toisinaan seikkailut voi laittaa hetkeksi sivuun.


-------------------------------------------------


Jeanne Willis: Kroko mekossa
Mäkelä 2019, 32s.
Kuvitus: Stephanie Laberis
Suomeksi riimitellyt: Raija Rintamäki

Eräänä aamuna Aki-krokotiili löytää lammen rannalta perin kummallisia vaatteita: juhlamekon, räiskyvän punaiset korkokengät, röyhelöpikkarit ja upeat helmet. Aki pukee löytämänsä vaatteet päälleen ja tuntee olonsa upeaksi! Mutta sitten paikalle osuu kaksi kiusankappaletta, jotka uhkaavat kertoa Akin mekkokekkuloinnista tämän karskille isälle ja upea olo karisee siinä paikassa. Onneksi Akilla on joukko ihania kavereita ja lopulta kaikki kääntyy hyväksi.

Kroko mekossa on kerta kaikkiaan herttainen kirja! Ensinnäkin Raija Rintamäki on tehnyt loistavaa työtä kirjan suomenkielisen version kanssa. Tarina ei kompuroi kömpelöissä riimeissä, vaan teksti soljuu kuin tanssi.

On mahtavaa, että kuvakirjoissa käsitellään myös aiheita, jotka ovat joillekin aikuisillekin todella vaikeita. Tai no, lapsille nämä asiat harvoin ovat järin vaikeita, he kun suhtautuvat erilaisuuten usein aikuisia luontevammin. Ehkä tämä kirja rohkaisee lapsia (ja vanhempia) unohtamaan esimerkiksi niin sanotut tyttöjen ja poikien värit ja pukeutumaan vaikka siihen mekkoon, jos kerran haluaa.


-------------------------------------------------


Tracey Corderoy: Täyden palvelun tarinapuoti
Mäkelä 2019, 32s.
Kuvitus: Tony Neal
Suom. Raija Rintamäki

Tiedättekö sen tarinan, jossa ritari taistelee lohikäärmettä vastaan? Tämä ei ole sellainen tarina, sillä lohikäärme on lähtenyt lomalle! Ritarin onneksi paikalle osuu oksia keräillyt eukko, joka saattaa tämän Täyden palvelun tarinapuotiin. Kyseinen puoti on pullollaan tarinoita tai vaikka taisteluvastustajia, jos sellaista on vailla! Ritari haluaisi tietysti lohikäärmeen, mutta ne ovat loppuneet. Ei kuitenkaan hätää, sillä fretti löytyy! Silloin kyllä tarvitaan myös toisenlainen tarina, mutta vaihtoehtoja riittää loputtomiin.

Täyden palvelun tarinapuoti on vekkuli höpsöttelytarina, jonka käänteitä ei takuulla arvaa etukäteen. Tony Nealin kuvitus on ilmeikästä ja hauskaa, värit iloisia.

Tätä lukiessa sekä minulla että 4-luokkalaisella oli naamalla koko ajan leveä virne, niin paljon meitä huvitti ritarin odottamattomat seikkailut. 

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Eläintarhan hampaidenpesupäivä

Sophie Schoenwald: Eläintarhan hampaidenpesupäivä
Art House 2019, 24s.
Piirrokset: Günther Jakobs
Suom. Hanna Härtsiä

Eläintarhan johtaja on kummissaan. Kevät on kukkeimmillaan ja aurinkokin paistaa, mutta eläintarhassa ei näy ensimmäistäkään vierailijaa. Sen sijaan nenään tunkee öklöttävän tympeä haju. Sepeteus Piparminttu Siili on eläimistä ainoa, joka ei kyhjötä piilossa aitauksensa nurkassa, joten eläintarhan johtaja menee siilin juttusille. Käy ilmi, että eläintarhan haju johtuu harjaamattomista hampaista! Mitäpä muutakaan silloin on tehtävissä, kuin ryhtyä toimiin tilanteen korjaamiseksi.

Eläintarhan hampaidenpesupäivä on oiva keino saada lapsi innostumaan hampaiden pesusta, mikäli sen puuhan kanssa haasteita ylipäätään on. Kirjan höpsö tarina ja Günther Jakobsin pehmeän humoristinen kuvitus vetoavat varmasti. Kannen teksti ja hammastahnat ovat saaneet kivan kimallekuorrutuksen, joka jostain syystä jaksaa viehättää aikuisiakin.

Paljon kirjan tehosta kertoo sekin, että lukemista seuranneina parina päivänä kuopusta ei tarvinnut edes muistuttaa hampaiden pesusta!

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Etsiväkaksikko-sarja

Jørn Lier Horst: Operaatio Myrskypilvi
Operaatio Varjomies
Operaatio Auringonlasku
Otava 2018
Suom. Sanna Manninen
Kuvitus: Hans Jørgen Sandnes





Naapurukset Tilda ja Oliver ovat perustaneet etsivätoimiston, jonka toimisto on Oliverin kotitalon kellarissa. Ystävyksillä on tukenaan myös Tildan Otto-koira, jonka tarkka vainu osoittautuu todella hyväksi apukeinoksi erilaisia mysteereitä selvitettäessä.


Operaatio Myrskypilvi alkaa eräänä tapahtumaköyhänä kesäpäivänä. Ensin lapset huomaavat lehdestä, että naapurikaupungista on varastettu pakettiauto. Pian heille selviää, että läheisestä leipomosta on varastettu suuri määrä hiivaa. Jotain muutakin on kadonnut, mutta nokkelat lapset pääsevät pian perille siitä, mitä varastetuilla tavaroilla aiotaan tehdä - ja missä.

Eräällä pyöräreissulla Oliver ajaa epähuomiossa keskellä polkua kaivettuun kuoppaan. Nopealla vilkaisulla kuoppia löytyy lisää ja metsän reunassa vilahtaa hattupäinen mies. Operaatio Varjomiehessä selvitetään kuka etsii ja mitä.

Operaatio Auringonlasku on näistä kolmesta ehkä jännittävin. Punainen henkilöauto kaahaa pitkin kaupungin katuja niin holtittomasti, että eräs mummo on vähällä jäädä alle. Tilda ja Oliver ehtivät nähdä vilauksen vänkärin paikalla istuvasta, aivan Elviksen näköisestä miehestä ja myöhemmin selviää, että pankki on ryöstetty!

Etsiväkaksikko-sarja on juuri sopivaa luettavaa jännitystä kaipaaville alakoululaisille, noin 3.-4. -luokkalaisille. Jännitys onnistuu pysymään yllä, mutta kaiken aikaa sen verran leppoisana, että kirjat tuskin vievät yöunia. Pidän siitäkin, etteivät kaverusten ratkottavat jutut ole sellaisia "kuka söi kakun?" -tyyppisiä höpsöttelyjä, vaan ihan oikeita rikostapauksia.

torstai 14. maaliskuuta 2019

Sarjakuvakooste 2/-19

Kevin Panetta: Bloom
First Second 2019, 353s.
Piirrokset: Savanna Ganucheau

Joulupukki muisti minua nipulla kirjakaupan lahjakortteja, joista osan sijoitin sarjakuvahankintoihin.

Kevin Panettan Bloom päätyi ostoskoriin kivalta näyttävän piirrosjäljen vuoksi, eikä tämä tarinakaan ollut lainkaan huono. High schoolin päättänyt Ari ei malta odottaa muuttoa isoon kaupunkiin yhdessä bändikavereiden kanssa: ehkä bändi tekisi läpimurron ja tulevaisuus olisi avoin hyvällä tavalla. Mutta vanhemmat eivät haluaisi päästää poikaansa minnekään. Perheleipomolla menee huonosti ja Arin apu on enemmän kuin tarpeen. Oma-aloitteinen Ari alkaa etsiä leipomoon uutta työntekijää ja pian jauhopusseja pöllyyttelee sympaattinen ja taitava Hector. Ari ja Hector viettävät koko ajan enemmän aikaa yhdessä ja tunteet alkavat syventyä ystävyyttä suuremmiksi.

Savanna Ganucheaun kynänjälki on miellyttävää katseltavaa. Tarinasta en etukäteen mitään tiennyt, joten pääsin senkin puolesta yllättymään iloisesti. Ari on vähän rasittava, mutta hyvin uskottava nuorukainen. Hän ei ehkä tiedä kauhean hyvin, mitä hän elämältään haluaa, mutta tarkasti kyllä sen, mitä ei ainakaan halua.

Herttainen, suloinen ja kivat tarina, piirrosjälki vaivatonta ja ilmeikästä.


--------------------------------------


John Allison: Giant Days vol. 9
Boom! Box 2019, 110s.
Piirrokset: Max Sarin


Giant Days on kyllä yksi tämän hetken sarjakuvasuosikeistani. Tykkään ihan kamalasti tästä eloisasta tyttökolmikosta, jonka toinen yliopistovuosi on lopuillaan ja asuinjärjestelyt vähän vaiheessa. Seuraavan lukuvuoden alkaessa Susan aikoo muuttaa yhteen McCraw:n kanssa, Daisy taas on muuttamassa tyttöystävänsä luo epämääräiseen "teollisuushalliin", jonne Ingrid on kyhännyt pienen kopperon yksityisyyttä varten. Esther taas on paniikissa, sillä hänellä ei ole tietoa uudesta kodista. Onneksi on olemassa Ed, jonka kanssa voi lähteä viettämään pubi-iltaa.

Tavallaan tuntuu, ettei tässä albumissa ehtinyt tapahtua paljon mitään, mutta ehkä moinen harha johtui vain siitä, että luin sen niin nopeasti. Melkein tekisi mieleni lykätä seuraavien albumeiden hankkimista sen verran, että voisin lukea muutaman yhteen menoon. Mutta tuskinpa maltan sellaiseen ryhtyä sentään. Kenties olisi uusintaluvun paikka.

En tiedä miksi, mutta jostain syystä yhdistän Giant Daysin Gilmoren tyttöihin. Että jos pidit siitä sarjasta, ehkä tykkäät myös tästä sarjakuvasta.


--------------------------------------


Tom Gauld: The Snooty Bookshop
Canongate Books 2018, 50s.

Oikeastaan Tom Gauldin The Snooty Bookshop ei ole kirja, vaan nippu postikortteja. Koska en kuitenkaan usko koskaan raaskivani ensimmäistäkään näistä kenellekään lähettää ja koska tämä on kovissa kansissa ja oikein kirjamainen, niin olkoon nyt kirja.

Luulen, ettei tässä kirjassa ole ainakaan montaa ennen julkaisematonta sarjakuvaa, mutta en häiriintynyt siitä yhtään. Tämä on nimittäin oikein kaunis tekele.

Jos pidät kirjoista tai tieteestä, pidät luultavasti myös Tom Gauldin sarjakuvista.


 --------------------------------------


Posy Simmonds: Cassandra Darke
Jonathan  Cape 2018, 94s.


Kun omat hankinnat oli luettu, kyselin työkaverilta sarjakuvavinkkejä. Hän suositteli muun muassa tätä Posy Simmondsin Cassandra Darkea, joka olikin sopivasti kirjaston hyllyssä odottamassa minua.

Cassandra Darke osoittautui mainioksi tuttavuudeksi!  Cassandra on taidekauppias, joka pyörittää ex-miehensä yritystä. Hän elelee koiransa kanssa Lontoon rahakkaalla alueella ja nauttii omasta rauhastaan, kunnes jää kiinni väärennösten myymisestä. Lisää sydämentykytyksiä tuo kellariasunnosta löytyvä, pyyhkeeseen kääritty ase, joka ei todellakaan ole Cassandran.

Simmonds kertoo tarinaa yhdistämällä sarjakuvakerronnan perinteiseen tekstiin. Kyllä tämä selkeästi sarjakuva-albumi on, mutta en muista aiemmin törmänneeni tällaiseen tekstivoittoiseen kertojaratkaisuun. Mutta mikäpä siinä, kokonaisuus on todella hyvä tällaisena. Cassandra ei ole perinteinen sankari, jos hän nyt on sankari ensinkään. Tavallaan odotin jo kannen perusteella vähän enemmän toimintaa, kuin tässä lopulta olikaan, mutta tarina taisi olla huomattavasti parempi ilman yletöntä toimintaa.

Piirrosjälki on miellyttävää ja värimaailma tarinan ajankohtaan sopivasti loskaisen talven harmaata.

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Jumalan huone

Katja Kärki: Jumalan huone
Bazar 2019, 13h 58min
Lukija: Pihla Pohjolainen


Katja Kärjen esikoisteos, Jumalan huone, on upea kirja. Kirjassa on kolme kertojaa: Aili, Maria ja Elsa. Sama suku näyttäytyy kullekin naiselle eri tavalla, sillä lestadiolaisessa kodissa ei ole ollut tapana asioista puhua. Sen uskonnollisuudenkin voi kokea pelastuksena tai se voi aiheuttaa suurta ahdistusta ja turhautumista.

Elsa ei sopeudu lestadiolaisuuden ahtaasen naismuottiin. Hän ei halua kiirehtiä naimisiin ja olla kokoaikainen synnyttäjä. Elsa ottaa ja lähtee, vaikka perheestä eroaminen luonnollisesti pelottaakin. Elsan kummitäti, Maria, opettaa maahanmuuttajille suomea ja hoitaa seuroissa emännän virkaa. Marian maallistuvaa pukeutumista kommentoidaan, samoin miehen puuttumista. Kyllä Marialla eräs mies on haaveissa, mutta tiellä on paljon mutkia ja yksi vaimokin. Aili taas tuntuu tulevan sitä hurskaammaksi, mitä vanhemmaksi hän tulee. Menneisyydessä on kuitenkin kipeitä asioita, joista vain pieni osa on tullut muiden tietoon.

Kärki kertoo tarinaa suurella taidolla. Jokainen kertoja tuntuu yhtä tärkeältä, jokaisen kokemat asiat koskettavat. Tarina hyppelehtii ajassa 1930-luvulta aina vuoteen 2009. Lukija (tai kuulija) pysyy kuitenkin hyvin mukana siinä, kuka kulloinkin on äänessä ja mitä aikaa eletään.

Minä koin Jumalan huoneen elokuvamaisena tarinana, positiivisessa mielessä. Tämä toimisi takuulla myös valkokankaalla! Tai ehkä parhaiten televisiossa lyhyenä sarjana. Elokuvaa varten pitäisi ehkä karsia liikaa. Kärki kuvaa aikakausia ja miljöitä elävästi, mutta ei sorru liialliseen maalailuun. Ihastuin myös puhetyylien runsauteen.




perjantai 8. maaliskuuta 2019

Tuplasti historiaa

Laura Cowan, Alex Frith, Minna Lacey, Jerome Martin:
100 asiaa historiasta
(100 things to know about History)
Lasten Keskus 2018, 128s.
Suom. Marketta Vaismaa
Kuvitus: Federico Mariani, Parko Polo
Ruth Brocklehurst & Henry Brook:
Murunen maailmanhistoriaa
(A Short History of The World)
Lasten Keskus 2019, 153s.
Suom. Anna-Reetta Sipilä
Kuvitus: Adam Larkman


Historia on todella mielenkiintoinen juttu, mutta minulle se on aina ollut haastavaa. Muistan huonosti tärkeitä vuosilukuja tai sitä kuka keksi mitäkin, missä ja milloin tai mitä nyt vaikka Bostonin teekutsuilla tarkoitetaankaan.

100 asiaa historiasta on kauttaaltaan runsaasti kuvitettu tietokirja, joka nimensä mukaisesti kertoo sata sekalaista asiaa historiasta. Asiat eivät ole järjestyksessä sen paremmin ajan kuin tapahtumapaikan mukaan, mutta tässä tapauksessa koin sen hyväksi ratkaisuksi, sillä se korosti annetun tiedon irrallisuutta. Tuntui helpommalta tutustua yksittäisiin asioihin, kuin suuriin kokonaisuuksiin. Kirjassa esiteltyjen asioiden kirjo on laaja. Kirja kertoo muun muassa maanalaisesta rautatiestä, joka ei ollut rautatie ensinkään, vaan verkosto erilaisia toimijoita, jotka auttoivat orjia vapauteen. Opin, että gladiaattoreita oli yli 30 tyyppiä, joista jokaisella oli käytössä erilaiset varusteet. Ennen luku- ja kirjoitustaidon yleistymistä erilaiset kansantarinat kulkivat suusta suuhun, minkä toki tiesin jo entuudestaan. Mutta että esimerkiksi tarina Beowulfista kesti yli viisi tuntia ja Intialainen Mahabharata 350 tuntia (kyllä!), niin sitä nyt en todellakaan tiennyt. Niissä, etenkin viimeksi mainitussa, on jo kovasti muistamista. Eihän Kalevalakaan ihan lyhyt ole, mutta jotenkin vasta tämä tunneissa kerrottu kesto auttoi ymmärtämään asiaa paremmin.

Murunen maailmanhistoriaa on rakenteeltaan tyystin päinvastainen. Siinä kerrotaan maailmanhistorian käännekohdista kronologisessa aikajärjestyksessä, kaikilla mantereilla. Juuri tällaista olisin kaivannut jo kouluaikana, kun en kerta kaikkiaan osannut hahmottaa vaikka sitä, mitä tapahtui muualla maailmassa silloin kun Mayat olivat voimissaan. Kirja on jaettu neljään osaan aikakausien mukaan: muinainen maailma, keskiaika, uusi aika ja uusin aika. Jokaisen aikakauden lopuksi on aukeaman kokoinen yhteenveto, jossa selkeän taulukon avulla näkee mitä milläkin mantereella kyseisellä aikajaksolla tapahtui. Kun koko maailmanhistoria on saatu mahtumaan 153 sivuun, on selvää ettei tässäkään kirjassa mennä asioissa pintaa syvemmälle, mutta ei tarvitsekaan. Kirjan alussa tekijät kertovatkin toivovansa heidän kirjansa innostavan tutustumaan historiaan tarkemmin.

Pidin molemmista kirjoista todella paljon. 100 asiaa -sarjassa on ilmestynyt kolme muutakin teosta, joita ajattelin suositella omille lapsille. Tämän koululaiset jo lukivatkin ja varsinkin neljäsluokkalainen kävi ahkerasti kommentoimassa lukemiaan asioita. Erikseen täytyy kehua molempien kirjojen kuvitusta. 100 asiaa -kirja on kauttaaltaan kuvitettu, kuin kuvakirja ainakin. Murunen maailmanhistoriaa on sekin runsaasti kuvitettu, pääasiassa mustavalkopiirroksin.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

K15, Vahinkoja

Jyri Paretskoi: K15 Vahinkoja
Otava 2019, 80s.

Jyri Paretskoin K15-sarja on edennyt kolmanteen osaansa. Alunperin sarjan piti päättyä tähän, mutta kaikkien iloksi osia on tulossa vielä kolme lisää!

Sara ja Niko testaavat toistensa heittäytymiskykyä erilaisilla haasteilla. Samalla järkätään Ronille yllärisynttärit, jotka ovat yllätys ainoastaan sijaintinsa puolesta, sillä Roni ei pidä yllätyksistä. Suurimman yllätyksen tarjoaa kuitenkin päivänsankari itse.

Vahinkoja on menevä, hauska ja sopivasti nolo. Ohueen kirjaan mahtuu paljon koomisia ja kiperiäkin tilanteita, mutta kyllä siellä kaiken huumorin seassa on vakavampiakin sävyjä.

Kerta kaikkiaan mainio kirja ja sarja!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Vaimoni vasen rinta

Mikko With: Vaimoni vasen rinta
Myllylahti 2019, 352s.


Mikko Within kirja Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta kertoo kolmelapsisen perheen elämästä äidin rintasyöpädiagnoosin jälkeen. Toisin kuin helposti kuvittelisi, elämä ei lopu diagnoosiin tai toiseenkaan, eivätkä onnistuneet hoidot välttämättä takaa mitään. Within vaimo, Tiina, piti Vasen rintani ja muuta sairasta -blogia, josta With on tähän kirjaan omien tekstiensä rinnalle valinnut otteita.

Vaikka aihe on raskas ja tarina surullinen, kirjasta jää kuitenkin häkellyttävän valoisa jälkimaku. Withien perheessä pyritään jatkamaan elämää mahdollisimman samanlaisena kuin ennenkin: matkustellaan, harrastetaan ja eletään tavallista arkea. Eihän se tietenkään aina helposti onnistu tai onnistu ylipäätään, mutta syövälle annetaan mahdollisimman vähän valtaa sairauden vakavuutta kuitenkaan vähättelemättä.

Olen aika herkkä ja myönnän auliisti itkeneeni tätä kirjaa lukiessa todella paljon. 21 sivun jälkeen oli pakko tunnustella omat rinnat mahdollisten möykkyjen varalta. Välillä hymyilytti ja vähän naurattikin, sillä kyllähän perhe-elämä on joskus aika hulvatonta, olivat olosuhteet mitkä tahansa. Ja huumoria se on mustakin huumori.

Suomessa rintasyöpään sairastuu noin 5000 naista vuosittain. Onneksi siitä puhutaan koko ajan enemmän ja avoimemmin. Naisia muistutetaan aktiivisesti tunnustelemaan ja tarkastelemaan rintojaan, sekä hakeutumaan tarkempiin tutkimuksiin herkästi muutoksia huomatessaan. Kävin viime syksynä mammografiassa ja ultrassa. Siellä minulle sanottiin heti, että vaikka näissä kuvissa ei mitään näkyisikään, saan unohtaa rinnat korkeintaan pariksi päiväksi. Omaseurantaa ei saa missään nimessä lopettaa, vaikka juuri nyt kaikki näyttäisikin tosi hyvältä.

Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta on rehellinen ja avoin kertomus vakavasta, pitkästä sairaudesta. Ja rakkaudesta, kiitollisuutta unohtamatta.

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Me Ponnekkaat -sarja

Julian Clary: Me ponnekkaat
Me Ponnekkaat, Pelastuspartio
Me Ponnekkaat lomalla
Otava 2017, 2018,
Suom. Outi Järvinen
Kuvitus: David Roberts



Me Ponnekkaat -sarjasta on ilmestynyt suomeksi kolme ensimmäistä osaa. Kaikkiaan sarjaan on tähän mennessä ilmestynyt viisi osaa. 10-vuotiaamme on pitänyt näistä kovasti ja halusin tutustua näihin itsekin.

Ensimmäisen kirjan alussa herra ja rouva Ponnekas ovat vielä ihan tavallisia hyeenoita Afrikassa. He sattuvat paikalle kun varomaton pariskunta tulee krokotiilien syömiksi. Lyhyen pähkäilyn jälkeen hyeenat päättävät pukeutua syödyn pariskunnan vaatteisiin, napata heidän passinsa ja matkustaa Lontooseen elämään ihmisiksi.

Sopeutuminen ihmiselämään ei tietenkään ole aivan mutkatonta, varsinkaan jos sattuu olemaan hyvin karvainen ja hännällinen eläin. Pian perhe kasvaa kahdella lapsella ja elo on oikein rattoisaa arjen asetuttua uomiinsa. Naapurin kyyläävä setä aiheuttaa kyllä paineita, mutta positiivisina ja reippaina Ponnekkaat selviytyvät melkein mistä vain.

Toisessa osassa Ponnekkaiden maine on kiirinyt eläimeltä eläimelle ja heidän ovelleen (ja vessaan) ilmestyy aika paljon ihmiselämästä haaveilevia eläimiä. Toisille sopeutuminen on helpompaa, toisille miltei mahdotonta.

Kuten mikä tahansa perhe, myös Ponnekkaat lähtevät viettämään kesälomaa. Ensimmäinen haaste on teltan pystyttäminen, seuraavaksi harmitellaan matkasta unohtuneita makuupusseja. Leppoisa loma muuttuu kuitenkin ahdistavaksi, kun yksi perheenjäsen katoaa.

Näitä kirjoja suosittelen lämmöllä! Ponnekkaat sopivat hyvin iltasaduiksi, mutta myös itsekseen luettaviksi lapsille ja aikuisille, ikään katsomatta.  Meno on hassua ja höpsöä, mutta kyllä siellä taustalla on nähtävissä vakavampiakin aiheita ja teemoja toisten auttamisesta kaikkien hyväksymiseen. Kuvitus on sympaattista ja kuvia on runsaasti.

lauantai 23. helmikuuta 2019

Skam kaudet 3 ja 4

Julie Andem: Skam kausi 3: Isak
Alkuperäinen käsikirjoitus
(Skam Sesong 3: Isak. Råmanus, 2018)
WSOY 2019, 176s.
Suom. Kati Valli

Olipa mukava päästä jatkamaan Skamin parissa näin pian kahden ensimmäisen kirjan jälkeen.

Kolmannella kaudella keskiössä on Isak, joka on nähnyt paljon vaivaa salatakseen homoutensa. Nyt hän kuitenkin tutustuu Eveniin, joka vie Isakilta jalat alta. Evenillä on kuitenkin tyttöystävä ja muutenkin hän suhtautuu Isakiin oudon ailahtelevaisesti.

Neljäs kausi taas keskittyy Sanaan, topakkaan ja kylmän viileään muslimityttöön. Sana on seurannut sivusta ystävien ihastumisia ja seurustelusuhteita, mutta ei ole itse kokenut ihastumista. Paitsi nyt.

Vähän vahingossa Sanasta tulee myös penkkaribussiporukan puheenjohtaja, mutta se pesti ei suju aivan ongelmitta. Aina niin ystävällinen ja oikeudenmukainen Sana sortuu hyvin kyseenalaisiin tekoihin.

Nämä kaksi kautta tuntuivat keskittyvän ensimmäisiä kausia selkeämmin yksilöihin. Ehkä kaveriporukka ei ollut enää yhtä tiivis tai nimihenkilöiden ongelmat sen verran yksityisempiä, ettei kaverijutuille ollut juuri tilaa.


Julie Andem: Skam kausi 4: Sana
Alkuperäinen käsikirjoitus
(Skam Sesong 4: Sana. Råmanus, 2018)
WSOY 2019, 194s.
Suom. Kati Valli
Näidenkin parissa viihdyin todella hyvin. Viimeisessä kirjassa jopa koin ymmärtäväni vähän paremmin sitä abibussi-kohkaamista, joka jäi aiemmin minulle arvoitukseksi. (Silti en voi olla ihmettelemättä, että ihanko oikeasti Norjassa luokat ostavat itselleen bilebusseja?! Millä rahalla?)

Henkilöhahmot on hyvin luotuja. Ainoastaan jäin ihmettelemään, miksi koululääkäristä on haluttu tehdä sketsihahmo.

Jos Skamille joskus tulee jatkoa, toivoisin Vildelle omaa kautta.

Edellisistä osista kirjoittaessa kehuin kirjojen kansia. Edelleen pidän tästä yksinkertaisuudesta, mutta miksi ihmeessä näillä kahdella on näin ankeat värit, harmaa ja vielä harmaampi?

torstai 21. helmikuuta 2019

Maailman viimeiset tyypit

Max Brallier: Maailman viimeiset tyypit
(The Last Kids on Earth, 2015)
WSOY 2018, 227s.
Suom. Ulla Selkälä
Kuvitus: Douglas Holgate

Oletko ehkä joskus miettinyt, millaista olisi elää zombiapokalypsin aikaan? Lukemalla Maailman viimeiset tyypit saat yhdenlaisen kuvauksen sellaisesta ei-toivotusta tilanteesta.

Kirjan alkaessa zombit ovat vaeltaneet kaduilla 42 päivää. Jack on linnoittautunut puumajaansa ja yrittää parhaansa mukaan hankkia elämiseen tarvittavia juttuja. Zombien lisäksi jostakin on ilmaantunut myös erilaisia hirviöitä, joista yksi, Räyhis, ottaa Jackin silmätikukseen. Jack saa korjattua vanhan radiopuhelimen ja saa yhteyden ainoaan ystäväänsä Quintiin, joka on kaikeksi onneksi kunnossa. Eloonjäämiskamppailu on vähän helpompaa, kun rinnalla on ystävä.

Maailman viimeiset tyypit on mainio kirja!
Se käynnistyy tosiaan vauhdikkaasti, eikä meno hyydy missään vaiheessa. Douglas Holgaten piirtämä runsas kuvitus tekee lukemisen entistä vauhdikkaammaksi.

Esikoinen (12v.) lukaisi tämän parissa illassa ja olisi halunnut seuraavaksi lukea jatko-osan, jota jo takakannessa mainostetaan. Zombeista ja hirviöistä huolimatta Brallier on onnistunut kirjoittamaan hauskan ja höpsön seikkailun, vaikka aineksia paniikkiahdistavaan tarinaan olisi myös ollut.

Suosittelen tätä erityisesti niille nuorille, jotka ovat jo Neropattinsa lukeneet, mutta eivät syystä tai toisesta ole löytäneet muuta kiinnostavaa luettavaa.

maanantai 18. helmikuuta 2019

Sarjakuvia

Pat & Jen from PupolarMMOs: A Hole New Wordl
kuvitus: Dani Jones
Harper 2018, 208s.
A Hole New Worldin lainasin kirjastosta täysin ulkonäkösyistä. Kivasti piirretty ja kauttaaltaan väritetty sarjakuva näytti houkuttelevalta, joten mitäpä sitä tarkemmin tutkimaan.

PopularMMOs:ista en ollut kuullut yhtään mitään, mutta 12-vuotias esikoinen osasi heti informoida, että kyseessä on varsin suosittu Youtube-kanava. Sitä lapsikaan ei hoksannut informoida, että tämä kyseinen sarjakuva on saanut inspiraationsa Minecraft-pelistä, josta en siitäkään tiedä juuri nimeä ja yleisilmettä enempää.

Tarina on kuitenkin kiva ja selkeä, sellainen zombi-seikkailu, jossa taistellaan ja paetaan ja taistellaan ja lopussa on opetus.

Söpöä ja nopeaa luettavaa.




-------------------------------------------


 Valérie Mangin & Steven Dupré:
Saalistajien klubi 1, Bogeyman
Saalistajien klubi 2, Juhla
Zoom Teufel 2016 & 2017
Suom. Anssi Rauhala

Luin Saalistajien klubi -albumit työkaverin suosituksesta. Tai no, ehkä suositus on vähän väärin sanottu, sillä hän kuvaili näitä sanalla "outo".

Tarina sijoittuu 1865-vuoden Lontooseen. Rikkailla menee loistavasti, köyhillä ei todellakaan. Jack on nuori varas, joka tekeytyy välillä nokikolariksi kiinnittääkseen vähemmän huomiota. Puuvillatehtailla työskentelevien lasten tavoin hänkin pelkää kuollakseen Bogeymania, salaperäistä murhaajaa, joka voi vaania missä tahansa. Jack on päässyt Bogeymanin jäljille, mutta tietää, etteivät poliisit ota vakavasti katupojan puheita. Niinpä hän kääntyy rikkaan perheen tyttären, Elizabethin puoleen.

Saalistajien klubi on todellakin outo - ja ällöttävä! - tarina. Kuvitus ilmentää hyvin rikkaiden ja köyhien välistä kuilua ja koko Lontoo näyttäytyy ahtaana, likaisena ja arvaamattomana paikkana. Bogeyman on maineensa veroinen, mutta koko homman kaameus yllättää.

Pidin tästä sarjasta, vaikka tarinan raakuus olikin sitä luokkaa, että seuraavaksi oli pakko lukea pari lastenkirjaa mieltä rauhoittamaan.


-------------------------------------------



Jeff Lemire: Roughneck
Gallery 13, 2018, 272s.

Entinen kovaotteinen jääkiekkoilija, Derek Oulette, elelee epämääräistä elämää pikkuruisessa Pimitamonin kaupungissa. Hän majailee paikallisella jäähallilla, viettää iltansa kapakassa ja joutuu/hakeutuu tappeluihin jatkuvasti. Eräänä päivänä hänen ovensa edessä istuu piesty nuorehko nainen, Derekin sisar.

Roughneck on tummasävyinen niin kuvitukseltaan kuin tarinaltaankin. Henkilöhahmot eivät herätä suurempia sympatioita, mutta tykkäsin kokonaisuudesta kuitenkin. Derek on hahmona tosi turhauttava ja olisin mielelläni lukenut vähän enemmän hänen taustastaan. Että mitä siellä menneisyydessä on oikein tapahtunut, kun miehestä on tullut tuommoinen.

-------------------------------------------


Sylvia Ofili: German Calendar No December
Cassava Republic Press 2018, 186s.
Piirrokset: Birgit Weyhe

German Calendar No December kertoo Nigerialaisen Olivia Evezin elämästä kouluvuosista nuoreksi aikuiseksi. Olivia kasvoi Nigerian rannikolla Warrin kaupungissa. Hän oli onnensa kukkuloilla päästyään sisäoppilaitokseen Lagosiin. Sisäoppilaitos ei kylläkään vastannut Olivian kuvitelmia, sillä kivojen seikkailujen ja yhteishengen sijaan arki koostuikin lähinnä oppitunneista ja rangaistuksista. Lagosin koulun päätyttyä Olivia palaa hetkeksi perheensä luo, mutta kokee polttavaa halua nähdä maailmaa ja pian hän päätyykin Saksaan, äitinsä kotimaahan.

Tämä sarjakuva on mielenkiintoinen, mutta etenkin sisäoppilaitoskuvausten puolesta karu. Miksi Olivian (tai muidenkaan tyttöjen) vanhemmat eivät millään tavalla tue lastaan tai puutu räikeimpiin epäkohtiin? Kertooko Olivia ylipäätään ongelmistaan heille? Joka tapauksessa tämä on enimmäkseen lämminhenkinen ja kivasti toteutettu kasvutarina.

lauantai 16. helmikuuta 2019

I'll Be There for You: The One about Friends

Kelsey Miller: I'll Be There for You: The One about Friends
Harper Collins 2018, 8h 27min
Lukija: Amber Benson

Frendit on minulle sellainen tv-sarja, jonka pariin palaan suurin piirtein säännöllisesti. En muista milloin olen Frendejä ensimmäisen kerran katsonut, enkä sitäkään monestiko sarja on tullut nähtyä. Meillä on kaikki kaudet DVD:llä, mutta tällä hetkellä sarjaa on paljon vaivattomampaa seurata Netflixistä.

Kelsey Miller on koonnut kirjaksi valtavan määrän Frendit-tietoutta ja anekdootteja. Jos sarja ei ollenkaan kiinnosta, tuskin kannattaa tarttua tähän kirjaankaan.

Miller käy läpi muun muassa sarjan syntyä, castingia ja näyttelijöiden keskinäistä dynamiikkaa. Ehkä mielenkiintoisimmaksi koin sen osuuden, jossa Miller pohtii, kuinka hyvin - tai huonosti - sarja on kestänyt aikaa. On kyllä aivan totta, että varsinkin ensimmäisellä tuotantokaudella revitään älytön määrä huumoria ihan vain homoseksuaalisuudesta.

Millerin teksti on lukijaystävällisen jouhevaa. Tästä aiheesta olisin jaksanut kuunnella vielä saman verran lisää.

Aloimme katsoa sarjaa mieheni kanssa uudestaan pian sen jälkeen kun aloitin tämän kirjan kuuntelun. Kun kuuntelin töistä palatessa I'll Be There for You:n loppusanoja, liukastuin ja kaaduin aika pahasti. Kotiin päästyäni makasin sohvalla kylmäpussi takapuolen päällä, kun alettiin katsoa seuraavaa Frendit-jaksoa. Kuinka osuvaa, että vuorossa oli The One with the Butt.

torstai 14. helmikuuta 2019

Lukupettymyksiä

Mohsin Hamid: Exit west
Otava 2018, 182s.
(Exit West, 2017)
Suom. Juhani Lindholm


Exit West muodostui minulle melkoiseksi lukujumittajaksi. Mohsin Hamidin kirjassa on vain 182 sivua, mutta luin sitä ikuisuudelta tuntuneen ajan. Etukäteen olin lukenut noin kaksi kirjaa ylistävää kommenttia ja luonnollisesti odotin kirjalta mullistavaa lukukokemusta.

Nadja ja Saeed asuvat nimeltä mainitsemattomassa Lähi-Idän kaupungissa, joka ajautuu sisällissotaan. Yhteydenpito käy koko ajan vaikeammaksi, eikä missään ole turvallista. Nuoret päättävät paeta johonkin turvallisempaan maahan.

Idealtaan kirja on minusta mielenkiintoinen. Ajattelin, että tätä kirjaa lukemalla voisin ehkä saada edes häivähdyksenomaisen käsityksen siitä, millaista on vaeltaa hyvin pitkiä matkoja mahdollisesti hengenvaarallisissa olosuhteissa. Mutta kas, pakomatka tapahtuukin mustien ovien kautta. Ovet ovat kuin jotain teleportteja, joista plumpsahdetaan uuteen paikkaan, joka sekin muuttuu arveluttavaksi ja on aika plopsahtaa toisaalle. Ihan rehellisesti sanoen menetin mielenkiintoni siinä vaiheessa kun tarina muuttui... niin, mikse se nyt sitten muuttuikaan. Ehkä (ankeaksi) spekulatiiviseksi fiktioksi.

Tämän kirjan kohdalla koin jälleen sen turhauttavan "olen liian tyhmä lukemaan tätä" -tunteen.



Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Otava 2018, 14h 45min
Lukija: Petriikka Pohjanheimo

Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ja Naiset joita ajattelen öisin, ovat saaneet aivan mielettömän määrän kehuja ja lukijat huokailemaan onnesta. Halusin mukaan hehkuttajien rinkiin ja aloin kuunnella Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin:ta.

Kirjailija jää vuorotteluvapaalle ja matkustaa Japaniin tutustuakseen muinoin eläneeseen hovirunoilijaan/kirjailijaan Sei Shōnagoniin. Shōnagonin kirjoittama Tyynynaluskirja on sekalainen kokoelma päiväkirjamerkintöjä, runoja ja listoja erilaisista asioista ja Kankimäki tuntee löytäneensä Sei Shōnagonista sielunsisarensa.

Kuunteleminen tökki heti alkuunsa. Kankimäen irtiotto on toki kiinnostava ja hänen aika tavalla toivottoman tuntuinen etsintäretkensä samoin. Silti, jokin epämääräinen utuisuus etäännytti minua koko ajan enemmän ja parin viimeisen kuuntelutunnin aikana ajatukseni harhailivat ties missä, vaikka normaalisti uppoan äänikirjoihin ilman ongelmia.

Olisin niin hirveästi halunnut rakastua tähän kirjaan! Kuuntelinko aivan eri kirjan kuin kaikki muut?

tiistai 12. helmikuuta 2019

Kuinka painovoimaa uhmataan

Jojo Moyes: Kuinka painovoimaa uhmataan
(The Horse Dancer, 2009)
Gummerus 2019, 537s.
Suom. Heli Naski


Jojo Moeysin tuorein suomennettu teos, Kuinka painovoimaa uhmataan, on alunperin ilmestynty jo kymmenen vuotta sitten. Olen lukenut/kuunnellut Moyesiltä seitsemän muuta kirjaa, joten uskaltanen sanoa kirjailijan tyylin tulleen tutuksi. Tähän asti Moyesin kirjat ovat olleet koukuttavaa viihdykettä, mutta tämän painovoiman kanssa tuskailin yllättävän pitkään. (Ehkä viikon, en muista tarkkaan.)


14-vuotias Sarah harjoittelee isoisänsä opastuksella upeita, painovoimaa uhmaavia temppuja. Isoisän joutuessa yllättäen sairaalaan Sarah yrittää parhaansa mukaan pärjätä yksin, sillä muita läheisiä hänellä ei ole. Toisaalla noin 35-vuotias Natasha elää kiireisen ja stressaantuneen lakimiehen elämää. Aviomies on muuttanut yhteisestä kodista jo vuotta aiemmin ja Natashalla on rinnallaan uusi kumppani. Sattumalta Sarah ja Natasha osuvat samaan myöhään auki olevaan ruokakauppaan ja kohta heidän elämänsä ovatkin jo kietoutuneet yhteen.

Noh. Tavallaan Kuinka painovoimaa uhmataan on varsin tavanomainen tarina Moyesille. Kirja on viihdettä, mutta ei aivan sieltä kevyimmästä päästä. Romantiikantapaisella on kyllä roolinsa tässä kirjassa, mutta niin on lastensuojelulla, huostaanotoilla ja hevosillakin. Minä en ole koskaan ratsastanut tai käynyt talleilla. Olen kyllä lapsena ollut kärryjen kyydissä, kun naapurin hevonen veti perunalastia. Luultavasti olisin suorastaan rakastunut tähän kirjaan, mikäli veressäni olisi edes hyppysellinen heppatyttöä. Mutta koska ei ole, pikkutarkat ratsastuskohtaukset tuntuivat yhtä pitkäveteisiltä kuin useimmat Harry Potterin huispauskohtaukset. Kirjan loppupuolella turhautti myös se, että siellä täällä puhuttiin ranskaa ja vaikka en mistään oleellisesta jäänytkään ranskaa ymmärtämättömänä paitsi, olisin mieluummin ymmärtänyt kaiken lukemani.

Minulle tämä oli vähän puuduttavaa luettavaa, mutta Moyesin kirjat tulevat kyllä jatkossakin olemaan automaattisesti lukulistallani.

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Skam kaudet 1 ja 2

Julie Andem: Skam kausi 1: Eva
Alkuperäinen käsikirjoitus
(SKAM Sesong 1: Eva. Råmanus, 2018)
WSOY 2018, 205s.
Suom. Kati Valli
En ole katsonut ensimmäistäkään jaksoa Skamia, mutta niin paljon kehuja olen kuullut, että nämä sarjan käsikirjoitukset laitoin varaukseen heti kun niiden olemassaolosta kuulin. Koska julkaistut käsikirjoitukset ovat ne ensimmäiset versiot, voi olla että itse sarjassa jokin kohtaus (tai mistä minä tiedän vaikka enemmänkin) olisi mennyt aivan toisella tavalla. Osa kohtauksista on tietysti voitu jättää kokonaan poiskin. Kohtausten lisääminen on kai sekin ihan mahdollista.

No joka tapauksessa luin nämä kaksi ensimmäistä kautta ja tykkäsin todella paljon. Mukavan lisän toi se, että käsikirjoituksessa on mukana Andemin omia kommentteja ja välillä väsyneitä jorinoita.

Ensimmäisessä osassa, (tai ensimmäisellä kaudella, en oikein osaa päättää sitäkään, miten näistä kirjoista pitäisi puhua!), pääosassa on lukion ensimmäisen luokan aloittanut Eva. Hänellä on ihana poikakaveri, mutta ei juuri muuta. Syystä, joka selviää lukijalle/katsojalle vasta myöhemmin, Eva ei ole tekemisissä entisten ystäviensä kanssa. Onnekseen hän kuitenkin saa uusia ystäviä, joiden ansiosta elämä ei olekaan pelkästään poikaystävää ja kouluankeutta.
Julie Andem: Skam kausi 2: Noora
Alkuperäinen käsikirjoitus
(SKAM Sesong 2: Noora. Råmanus, 2018)
WSOY 2018, 240s.
Suom. Kati Valli

Toisessa osassa keskitytään Nooraan, joka tuntuu keskittyvän enemmän ystävien tukemiseen kuin omaan elämäänsä. Kun Noora lopulta, vastentahtoisesti, huomaa ihastuneensa, eivät asiat tietenkään solju vaivattomasti, vaan edessä on kriisi poikineen.

Kuten jo sanoin, viihdyin näiden kirjojen parissa todella hyvin. Tavallaan nyt tekisi mieli katsoa sarja ihan oikeasti, toisaalta taas haluan säilyttää nämä hahmot sellaisina kuin heidät itse kuvittelin. Kaikissa hahmoissa on mukavasti syvyttä. Jos nyt aivan kaikki ei olekaan ihan uskottavaa, niin mitäpä tuosta. Vaikeinta minun oli ymmärtää sitä, että heti ensimmäisenä lukiovuonna aletaan järjestää jotain abibussia, joka ilmeisesti on Norjassa erityisen tärkeä juttu.

Erityisesti täytyy vielä kehua näiden kirjojen ulkonäköä. Ihanan pelkistettyä ja harvinaisen selkeää!




perjantai 8. helmikuuta 2019

Mangaa

Kei Sanbe: Poissa 3
(Boku dake ga inai machi 3, 2013)
Punainen jättiläinen 2019, 208s.
Suom. Taavi Suhonen


Satoru yrittää tehdä kaikkensa menneisyydessä, jotta saisi pelastettua useamman ihmisen hengen. Asiat eivät kuitenkaan etene toivotulla tavalla ja yhtäkkiä Satoru huomaa olevansa jälleen äitinsä kuolemaa seuranneessa tilanteessa. Satorun on pysyttävä piilossa, mutta samalla pitäisi yrittää muuttaa tapahtumia parempaan suuntaan.

Poissa-sarjan tunnelma on melkein epätoivoinen, eikä lukiessa malta pitää taukoja. Satorun takaumien hallitsemattomuus tekee kaikesta vielä ahdistavampaa, kun koskaan ei voi tietää, saako Satoru uuden mahdollisuuden vai ei.

Tietysti osa loppuu kutkuttavaan cliffhangeriin ja seuraava osa ilmestyy vasta huhtikuun loppupuolella! Kääk!



Hiromu Arakawa: Fullmetal alchemist 5-7
Sangatsu manga 2018
Suom. Juha Mylläri






Fullmetal alchemistista olen pitänyt alusta asti, mutta näistä kolmesta viimeisimmästä osasta olen tykännyt tähän mennessä eniten. 

Viidennessä osassa Alphonse ja Edward matkaavat Winryn kanssa kaupunkiin, joka on automail-proteesien keskus. Winry on aivan onnensa kukkuloilla saadessaan tutustua kaikkiin upeisiin virityksiin. Kuudennessa osassa pojat menevät tapaamaan alkemian opettajaansa. Samalla muistellaan menneitä niin, että lukijakin pääsee näkemään veljekset pikkupoikina ja todistamaan niitä tapahtumia, joiden seurauksena Al muuttui lapsesta jättihaarniskaksi. Seitsemännessä osassa Al kidnapataan. Sieppaajat ovat epämääräistä väkeä, joista osa on ihmisen ja jonkin eläimen yhdistelmiä, mutta yksi väittää olevansa homunculus, keinoteikoinen ihminen.

Kaikissa osissa on taisteluita, tai vähintäänkin vauhdikkaita takaa-ajoja. Myös huumoria on ripoteltu sopivasti sinne tänne kaiken toiminnan jä jännityksen sekaan. 

Suosikkini hahmoista on Al, jonka melko keskeisestä roolista seitsemännessä osassa olin oikein ilahtunut.

keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Tähtiin kirjoitettu

Minnie Darke: Tähtiin kirjoitettu
(Star-Crossed, 2019)
Otava 2019, 444s.
Suom. Irmeli Ruuska


Tähtiin kirjoitettu on sympaattinen viihderomaani, jota takakannessa verrataan varsin osuvasti Love Actually eli Rakkautta vain -elokuvaan. Rakkautta vain sattuu olemaan yksi suosikkielokuvistani, joten tämä vertaus ilman muuta vaikutti lukupäätökseen. Eikä rinnastus ollut ollenkaan huono!

Justine työskentelee paikallislehden juoksupoikana, mutta haaveilee pääsevänsä pian toimittajaksi. Kun hän sattumalta törmää Nickiin, horoskooppeihin uskovaan nuoruudenihastukseensa, heräävät vanhat tunteet henkiin. Nickin ura näyttelijänä on vasta alussa, mutta tulevaisuus näyttää sen verran karikkoiselta että hän pohtii vakavasti uran vaihtoa. Justine taas haluaa saada Nickin uskomaan itseensä (ja huomaamaan Justinen tyttöystäväpotentiaalin) ja mitenpä se onnistuisi paremmin, kuin muokkaamalla paikallislehden horoskooppipalstaa omiin tarkoituksiin sopivammaksi?

Justinen ja Nickin tarinat eivät ole kirjan ainoita, sillä Justinen kehittelemät horoskoppitekstit vaikuttavat yllättävillä tavoilla monen muunkin elämään. Vaikka tämä horoskooppiosuus oli minusta epäkiinnostava ja -uskottavakin juttu, kokonaisuus on herttainen. Erityisen paljon tykkäsin siitä sivupolusta, johon liittyi prinssi Charlesin ja Dianan hääposliinia.

Tarina etenee jouhevasti ja lukuisat pienet juonikuviot sulautuvat päätarinan sekaan luontevasti. Viihdyin oikein hyvin tämän kirjan parissa.

maanantai 4. helmikuuta 2019

Runoilija X

Elizabeth Acevedo: Runoilija X
(The Poet X, 2018)
Karisto 2019, 363s.
Suom. Leena Ojalatva

Harlemissa asuva Xiomara kirjoittaa muistikirjaansa runoja kaikesta mitä mieleen tulee. Ja tällä nuorella naisella ajateltavaa riittää. Ei ole helppoa varttua toisena kaksosista perheessä, jonka vanhemmat ehtivät luulla, etteivät saisi lapsia. On haastavaa, kun kaksosveli on hintelä nero, joka ei osaa puolustaa itseään eikä muita. Xiomaran on pysyttävänä kovana molempien puolesta. Elämää ei helpota äidin ylitsevuotavainen uskonnollisuus, jonka olisi oltava kaikki kaikessa myös lapsille.

Elizabet Acevedon väkevä säeromaani on upean vimmainen teos. Xiomara etsii itseään, kuten kuka tahansa nuori. Uskonnosta ei ole muodostunut hänelle sellaista elämän tukipilaria kuin äiti olisi tahtonut, mutta äitiä ei ole ollenkaan helppo uhmata.

Runoilija X on nopealukuinen ja puhutteleva kirja. On näköjään harvinaisen vakea pukea sanoiksi sitä fiilistä, mikä tästä kirjasta jäi. Jotakin hengästyttävää, raivostuttavaa ja toiveikasta tässä kuitenkin oli.

Todella hyvä lukukokemus ja kansikin on upea!

lauantai 2. helmikuuta 2019

Lisää Normaaleja

Holly Bourne: Mikä kaikki voi mennä pieleen? (2017, 448s.)
Mitä tytön täytyy tehdä? (2018, 396s.)
...ja Onnellista uutta vuotta (2018, 155s.)
Gummerus
Suom. Kristiina Vaara



Vastikään lukemani Oonko ihan normaali? oli niin sydäntä lämmittävä kirja, että lainasin saman tien sarjan muutkin osat.Vaikka kyse on sarjasta, nämä voi lukea aivan hyvin itsenäisinä teoksina, viimeisintä bonusosaa lukuun ottamatta.

Mikä kaikki voi mennä pieleen? keskittyy Amberiin, joka lähtee Amerikkaan työskennelläkseen puolivirallisesti äitinsä ja tämän uuden puolison perustamalla lasten kesäleirillä. Suurin motivaattori on kuitenkin äiti, johon Amber haluaisi löytää yhteyden. Suurilla odotuksilla on tapana tuottaa pettymys, mutta ehkä kesä Kaliforniassa ei sittenkään ole ihan katastrofi.

Kolmannen kirjan kertojana toimii Lottie, joka ei enää jaksa tuntemattomien miesten ehdotteluja ja kaikkialla vellovaa seksismiä. Hän sisuuntuu ja aloittaa kuukauden kestävän projektin, jonka aikana hän kiinnittää myös muiden huomion jokaiseen seksistiseen asiaan. Mitä tytön täytyy tehdä? näyttää konkreettisesti sen, kuinka seksismiä on melkein kaikkialla. Lottien projekti on rankka ja uuvuttava, vaikka hän saakin paljon tukea ystäviltään ja monilta muiltakin.

...ja onnellista uutta vuotta on trilogian lopullisesti (?) päättävä pienoisromaani. Siinä tytöt kohtaavat ensimmäistä kertaa muutaman kuukauden tauon jälkeen Amberin järjestämissä kotibileissä. Jokainen on aloittanut jatko-opinnot tahoillaan ja hyvistä aikomuksista huolimatta yhteydenpito kolmikon kesken on hiipunut. Niin Evie, Amber kuin Lottiekin on jättänyt jotakin mieltä painavaa kertomatta ystävilleen, jotka eivät enää tunnu aivan niin läheisiltä kuin vielä hetkeä aiemmin.

Tämä sarja on kyllä ihan mahtava. Jotenkin Bourne onnistuu ujuttamaan kirjoihinsa aimo annoksen feminismiä siten, ettei se tunnu liiaksi tuputtamiselta tai päälle liimatulta tietoiskulta. (Välillä tosin lipsahtaa sillekin puolelle.) Nämä kolme tyttöä ovat kukin ihan omanlaisiaan ja jokaisesta löytyy jotakin samastumispintaa. Tykkään siitäkin, että kukaan tytöistä ei ole niin sanotusti täydellinen, vaan jokaisella on myös ärsyttävät piirteensä.

Mitä tuohon bonus-osaan tulee, minusta se oli haikeudessaan ja realistisuudessaan... no, ihana. Vaikka Evie, Amber ja Lottie ovat ajautuneet etäämmälle toisistaan ja se on vähän surullista, minusta on tervetullutta muistuttaa nuoriakin lukijoita siitä, etteivät ystävyyssuhteetkaan välttämättä ole ikuisia. Ajan myötä me kaikki muutumme ja joskus käy niin että ennen todella läheinen ystävä tuntuukin aivan vieraalta.

Tätä tyttökolmikkoa tulee ikävä, mutta olipa kiva tutustua heihin.

torstai 31. tammikuuta 2019

Luupäät, Orvokki

Jeff Smith: Luupäät, Orvokki
(Rose, 2009)
Like 2019, 140s.
Suom. Antti Koivumäki
Kuvitus: Jeff Smith


Jeff Smithin Luupäät-sarjan esiosa, Orvokki, on nyt julkaistu ensimmäistä kertaa suomeksi. Luupäissähän Orvokki tunnetaan Olga-nimisenä muorina, mutta oikeasti hän on toinen Atheian prinsessoista.

Tässä esiosassa, joka kannattaa lukea vasta niiden varsinaisen Luupäät-seikkailuiden jälkeen, Orvokki ja hänen sisarensa Pinja lähestyvät täysi-ikäistymistä. Heidät lähetetään suorittamaan koetta, jolla selvitetään kummasta on tuleva kuningaskunnan seuraava hallitsija. Asiat menevät kuitenkin pahasti sotkuun, kun Orvokki unessaan pelastaa joesta pienen lohikäärmeen. Atheian herruudesta haaveilee Heinäsirkkojen herra, joka ei kaihda mitään keinoja saavuttaakseen haluamansa.

Orvokki on piirrostyyliltään hieman erilainen kuin sarjan aiemmat osat. En tiedä johtuuko erilaisuus pyöreämuotoisten luupäiden puuttumisesta vai onko albumi tosiaan astetta realistisempi. Toisaalta  kannessakin näkyvä punainen lohikäärme sekä rottaolennot näyttävät ihan samalta kuin muissakin osissa, joten ehkä erilaisuus on ainakin osin kuviteltua. Tavallaan Orvokin tarina on Luupäiden lukijoille tuttu. Oli tässä kuitenkin riittävästi syventävää asiaa aiemmin kerrotun lisäksi, ettei esiosa tuntunut turhalta tai väkisin väännetyltä.

tiistai 29. tammikuuta 2019

Manhattan Beach

Jennifer Egan: Manhattan Beach
(Manhattan Beach, 2017)
Tammi 2018, 559s.
Suom. Helene Bützow


12-vuotias Anna Kerrigan pääsee isänsä mukaan upeaan merenrantahuvilaan, joka on kaikkea sitä mitä Annan perheen ahdas asunto Brooklynissa ei ole. Huvilan omistaja, Dexter Styles, on vaikutusvaltainen mies, jonka nimeä ei kuitenkaan mainita äidille. Toisen maailmansodan aikaan Anna on varttunut nuoreksi naiseksi, isä kadonnut vuosia aiemmin. Anna työskentelee Brooklynin telakalla ja kantaa päävastuun paitsi omasta, myös äitinsä ja vaikeasti vammaisen sisarensa toimeentulosta.

Tämä kuulostaa nyt auttamattoman tylsältä, mutta sitä Manhattan Beach ei ole! Tämä on upea historiallinen romaani perheestä ja valinnoista, salaisuuksistakin. Anna on kirjan kolmesta kertojasta kiinnostavin. Tarina kulkee myös Eddie-isän ja Dexter Stylesin näkökulmista, mutta Annan osuuksista minä nautin eniten. Anna on päättäväinen ja rohkea, hyvin sinnikäs ja muutenkin ihailtava hahmo.

Teksti on mutkatonta luettavaa, käännös ensiluokkainen. Manhattan Beach toimisi varmaan loistavasti myös laadukkaana minisarjana.

Yllättävän harvoin kirjat tulevat uniin, mutta Manhattan Beach teki niin.