Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti
(Kometjakten, 1946)
WSOY 1987, 156s.
Suom. Laila Järvinen
Muumilaaksoa koettelee myrsky. Piisamirotta, filosofi, tulee myrskyä pakoon muumitaloon ja vähän kuin ohimennen huomauttaa, että jotakin vielä kamalampaa on tapahtumassa. Sinne tänne ilmestyy pyrstötähden kuvia ja Muumipeikko päättää yhdessä Nipsun kanssa lähteä yksinäisille vuorille keskustelemaan tähtitornin professoreiden kanssa mahdollisesta vaarasta. Matka on pitkä ja hankala, mutta sen varrella Muumipeikko ja Nipsu tutustuvat Nuuskamuikkuseen ja Hemuliin sekä myöhemmin Niiskuneitiin ja Niiskuun. Pyrstötähti on todellakin iskemässä maahan muutaman päivän kuluttua, vieläpä juuri muumilaakson kohdalla, ja lapsille tulee kiire takaisin kotiin. Kotimatkakaan ei ole ihan helppo, mutta aikaa on juuri ja juuri riittävästi, jotta kaikki ehtivät pelastautua rannalta löytyneeseen luolaan.
Muumipeikko ja pyrstötähti valikoitui meillä iltasatukirjaksi siitä syystä, että se sattui olemaan käden ulottuvilla kun uutta kirjaa tarvittiin. Jos olisin muistanut kirjan uhkaavan ja painostavan tunnelman, olisin etsinyt luettavaksi jotakin muuta. No, onneksi tarina oli lapsille entuudestaan tuttu TV-sarjasta (vaikka itse en pyrstötähti-jaksoja muista ollenkaan), joten heitä ei pelottanut. Suurin jännitys syntyi siitä, kumman lapsen sängynvieressä äiti istui satua lukemassa ja kuka ehtii kommentoida kuvia ensin.
Pidin tästä kirjasta paljon, vähän pelottavasta tunnelmasta huolimatta. Tykkään huomattavasti enemmän näistä aidoista hahmoista verrattuna niihin telkkariversioihin. Enempää muumeja en kuitenkaan aio iltasaduiksi ottaa, sillä kyllä nämä ovat parhaimmillaan ihan itsekseen nautittuina, mieluiten ilman liikoja taukoja.
Muistan lapsuudestani, että tämä oli yksi harvoja kirjoja, joita lukiessani oikeasti pelkäsin. Ei mitään iltasatulukemista. Hyvä, että lapsesi eivät pelänneet.
VastaaPoistaMuumit on ihania! Meilläkin tämä on lasten mielestä jännä, mutta silti haluavat kerta toisensa jälkeen kuulla muumeja.
VastaaPoistaMargit, pojat oikeasti yllättivät rohkeudellaan tämän kirjan kohdalla! Mutta varmasti asiaa auttoi se, että he selvästi olivat kaiken aikaa tietoisia onnellisesta lopusta.
VastaaPoistaIrene, meidän lapset tykkäävät katsoa kaikkia niitä muumi-jaksoja, joissa näkyy mörkö. Tosin se jaksaa aina pelottaa yhtä paljon, mutta ilmeisesti se pieni pelkääminen on vain kivaa :)
Minäkin luen nämä ainoastaan itselleni. Taikatalvi kyllä on sopivan harmiton lapsillekin, mutta odotan vielä tovin ennen kuin otan iltasatukirjaksi...
VastaaPoistaVillasukka kirjahyllyssä, mulla on selvästi vaikeuksia valita sopivia iltasatuja. Nyt aloitin ihan innoissani yhden kirjan, josta tehdystä tv-sarjasta lapsena pidin, mutta tämä osoittautui lapsille niin jännäksi, että minun piti kertoa loppuratkaisu jo toisena iltana. No, sentään isompi haluaa kuulla, miten sinne loppuratkaisuun selvitään...
VastaaPoistaTämä on hieman jännä, mutta minusta esim. Vaarallinen juhannus on pelottava, koska siinä laitetaan syyttömiä vankilaan, ja perhe erkaantuu, tässä "vain" komeetta lähestyy, angostuutapensas häröilee, ja postimerkit lentelevät, ja piisamirotta vikisee :)
VastaaPoistaJokke, Minusta tässä oli todella painostava meininki, mutta en olekaan lukenut Vaarallista juhannusta pitkään aikaan. Telkkarista on kyllä tullut katsottua monesti, kun ne jaksot sattuu olemaan digiboxilla ja pojat tykkää katsoa. Lapsena en osannut pelätä Vaarallista juhannusta, sillä keskityin kuvittelemaan, mitä kaikkea ihanaa ja mielenkiintoista vanha teatteri kätkeekään sisälleen :)
VastaaPoista