Laitos

Stephen King: Laitos
(The Institute, 2019)
Tammi 2020, 574s.
Suom. Ilkka Rekiaro

Lempikirjailijan teoksiin tarttuu aina malttamattomana ja jännittyneenä: onkohan tämä niin hyvä kuin luulen? Laitos alkaa ylitäyteen buukatusta lentokoneesta. Entinen poliisi Tim päättää ottaa lentoyhtiön tarjoaman korvauksen vastaan ja luovuttaa oman paikkansa eteenpäin. Hän lähtee ikään kuin spontaanille road tripille ja päätyy pieneen ja syrjäiseen DuPrayn kaupunkiin yökolkuttajan hommiin. Toisaalla 12-vuotias ihmelapsi Luke pohtii vanhempiensa kanssa tulevaisuuttaan. Hänelle on tarjottu opiskelupaikkaa peräti kahdesta yliopistosta, mutta opintojen aloittaminen olisi käytännössä mahdollista vain jos myös vanhemmat muuttaisivat uudelle paikkakunnalle. Ennen kuin mitään päätöstä suuntaan tai toiseen ehditään tehdä, Luke kaapataan ja kuljetetaan laitokseen. Laitoksessa Luke kohtaa muitakin kaltaisiaan lapsia. Ei huippuälykkäitä, vaan sellaisia, joilla on telekineettisia tai telepaattisia kykyjä. Lapsille on arvoitus, mikä laitoksen tarkoitus on, mutta erilaisia testejä heille tehdään, eikä kukaan viivy laitoksen ensimmäisessä osassa kovin pitkään.

Laitos on niitä Kingin kirjoja, joissa ei tarvitse pelätä mörköjä tai pellejä, vaan muita ihmisiä. Ehkä hieman nurinkurisesti nautin eniten kirjan alusta, siitä kuinka Tim asettuu hiljaiseen pikkukaupunkiin. Kingin pikkukaupungeissa on jotakin erikoisen kiehtovaa ja niiden asukkaat useimmiten niin persoonallisia, että jaksaisin lukea vastaavia kuvauksia vaikka kuinka paljon. Kirjan rakenteessa minua harmittikin se, että DuPrayhin palataan vasta noin 300 sivun kuluttua. Ei sillä, etteikö Luken kokemukset laitoksessa olisi olleet kiinnostavia, minä vain olisin halunnut välillä kurkkia Timin elämään.

Olen kaivannut kirjoihin uppoutumista ja nautin valtavasti siitä, että sain mahdollisuuden lukea Laitosta tuntikausia putkeen lasten ollessa mummin kanssa reissussa. Luin, luin, söin ja luin ja se oli mahtavaa! Meitän Kingin faneja hemmotellaan uudella kirjalla jo toukokuussa: silloin ilmestyy suomeksi uusi Castle Rockiin sijoittuva teos, Keveys.

The Underground Railroad

Colson Whitehead: The Underground Railroad
10h 43min
Lukija: Bahni Turpin

En ole kuunnellut kokonaista äänikirjaa puoleen vuoteen. Nyt löytyi kuitenkin sellainen kirja, jota en halunnut jättää kesken. Melkein kyllä jäi, sillä laina-aika oli lähellä loppua kesken.

Georgialaisella plantaasilla olot eivät ole yhdelläkään orjalla kehuttavat. Coran asema on kuitenkin heikoimmasta päästä, sillä häntä hyljeksivät myös muut orjat. Coran äitikin on hylännyt tyttärensä vuosia aikaisemmin paetessaan plantaasilta, yksin. Toiselta orjalta Cora kuulee maanalaisesta rautatiestä, jonka avulla he saattaisivat päästä vapauteen. He ottavat riskin ja Cora ja Caesar pääsevätkin noin aseman välin verran parempaan maailmaan.

Bahni Turpin oli lukijana loistava. Pidin hänen eläytymisestään ja siitä, kuinka hän sai jokaisen hahmon kuulostamaan sen verran erilaiselta, että heidät oli helppo tunnistaa. Ehkä pitkä tauko äänikirjoissa kuitenkin aiheutti sen, että keskittyminen oli ajoittain todella vaikeaa. Lisäksi kuuntelemisen jatkaminen tauon jälkeen vaati aina harmillisen pitkän uudelleen totuttelun.

Vaikka kuuntelemisen kanssa olikin hienoisia ongelmia, pidin The Underground Railroadista todella paljon. Se on karu kuvaus epäinhimillisestä ajasta ja olosuhteista, joiden ei toivoisi koskaan toistuvan. Cora on sinnikäs hahmo, mutta ei kuitenkaan sellainen teennäisen toiveikas tai luottavainen.

Kiinnostava ja ajatuksiaherättävä teos.

Neropatin päiväkirja

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja
WSOY 2009, 217s.
Suom. Sakari Hyrkkö

Kapteeni Kalsareiden ohella Neropatin päiväkirjat ovat kuluneet kivasti meidän perheen lasten käsissä. Päätin lukea tämän sarjan ensimmäisen osan, kun kuopuskin alkoi lukea Neropatteja, enkä ollut aivan varma sarjan sopivuudesta ekaluokkalaiselle.

Greg Heffley on yläkoululainen, joka ei todellakaan pidä päiväkirjaa vaan kirjoittaa julkaisua, mikä on aivan eri asia. Greg ei ole koulun suosittuja tyyppejä, mutta ei aivan hylkiöluokkaakaan. Muistiinpanoissaan Greg käy läpi kaikkea sitä, mitä hänelle tapahtuu - eli niitä juttuja, joita tylsemmät tyypit kirjoittavat päiväkirjoihinsa.

Vaikka kannessa lukee sarjakuvaromaani, sellaisesta ei mielestäni ole kyse. Toki piirroksia on paljon, mutta ei tekstinkään määrä aivan vähäinen ole. Greg on hahmona sellainen antisankarityyppinen. Hän saa paljon ideoita ja toteuttaakin niitä, mutta lopputulos harvoin on yhtä upea, kuin Gregin suunnitelmissa.

Ihan hupaista luettavaa tämä oli ja tiedänpähän nyt hieman paremmin, mitä lapset tykkäävät lukea.

Legenda Kevinistä

Philip Reeve: Legenda Kevinistä
Aurinko Kustannus 2019, 156s.
Suom. Maarit Varpu
Kuvitus: Sarah McIntyre

Kevin on muhkea poni, jolla on pikkuruiset, mutta lentokyvyn antavat siivet. Eräänä erityisen myrskyisenä yönä kova tuuli puhaltaa Kevinin kauas kotiseuduiltaan ja hän päätyy Max-pojan parvekkeelle. Seuraavana aamuna tuuli on tyyntynyt, mutta myrsky on aiheuttanut kaupunkiin valtavan tulvan. Yhdessä Maxin ja Kevin ryhtyvät pelastuspuuhiin.

Legenda Kevinistä on herttainen tarina ystävyydestä. Seikkailua on toki riittämiin sitäkin. Sarah McIntyren runsas kuvitus tekee lukemisesta hauskaa ja nopeaa. Kirja oli selvästi lastenkin mieleen, sillä se ehti kiertää ensin lasten luettavana, ennen kuin minä sain sen käsiini. Näin neljän lukijan (7-40v.) otannalla uskallan suositella kaikille lukutaitoisille, sympaattista tarinaa kaipaaville ja mielikuvitusta arvostaville.

Olen lukenut Reeve & McIntyre -kaksikolta nyt neljä kirjaa ja täytyy sanoa, että pidän näiden monipuolisuudesta. McIntyren kuvitustyyli on toki tunnistettava, mutta ei missään nimessä yhdellä muotilla tehtyä. Samaten tarinat ovat olleet kivan erilaisia. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan, mitä heiltä seuraavaksi ilmestyy.

Kaukopuhelu

Pauli Hanhiniemi: Kaukopuhelu
Docendo 2019, 191s.

Kirjaa ei koskaan pitäisi valita kansikuvan perusteella, mutta juuri niin toimin tämän kirjan kohdalla. Pauli Hanhiniemen esikoisromaani, Kaukopuhelu, näyttää nimittäin söpöltä ja sympaattiselta. Kirjassa on sivuja alle 200 ja kun vielä jostakin olin kuullut tai lukenut, että tämä on veijariromaani, niin jo vain kuvittelin tarttuvani kepeään ja höpsöön, nopeasti luettavaan tarinaan.

Janilla ja Jykällä on Kuortaneella oma baari. Vähän sellainen kämäsen puoleinen, eikä suoranaisesti mikään rahasampokaan, mutta baari nyt kuitenkin. Siinä missä Jykä on oikein tyytyväinen tilanteeseen, Jani alkaa haaveilla suurista rahoista. Yhdessä tyttöystävänsä Minnan kanssa Jani matkustaa Malagaan hakemaan kokaiinia Kuortaneen markkinoille. Minnan osalta reissu päättyy kuolemaan siellä Malagan lentokentällä, kun huolimattomasti pakattu huumepaketti repeää.

Tämän verran ehtii tapahtua ensimmäisessä luvussa, joka on kymmenen sivun mittainen. Ei kyllä lainkaan sellainen alkuasetelma, jota olin odottanut. Oma kuplani lienee todella suojattu ja kesy, sillä huumejutut eivät oikein veny huumorin puolelle minun kohdallani. Eniten pidin kirjassa niistä kohdista, kun puhuttiin autoista ja korjattiin niitä.

Olisin halunnut tykätä tästä, mutta nyt veijaroitiin kyllä sen verran kaukana omalta mukavuusalueeltani, että pettymyksen puolelle päädyttiin. Kannesta kyllä tykkään edelleen.

Luettavaa alaluokkalaisille

Kaisa Happonen: Piste
WSOY 2019, 69s.
Kuvitus: Joonas Utti

Piste on hauska ja visuaalisesti hurmaava kuvakirja, joka muistuttaa tyyliltään hieman Andy Leen Älä avaa tätä kirjaa. Kirjan kertoja, Piste, puhuttelee lukijaa suoraan ja näyttävästi. Hän on nimittäin väsähtänyt, tai ehkä ennemminkin stressaantunut, koska hänen on oltava paikalla joka ikisessä tarinassa, aivan loppuun asti. Se on aika rankkaa, koska tarinoissa voi tapahtua vaikka mitä jännittävää tai pelottavaa tai surullista ja Pisteen on pakko olla paikalla, vaikka hän ei haluaisi.

Tykkäsin Pisteen osuuksista todella, todella paljon, mutta Pisteen kertoma tarina Avaruuskoirasta ei ihan kauheasti sytyttänyt. Silti tämä osoittautui tosi kivaksi kirjaksi, jolle on muuten tulossa jatko-osa ensi keväänä.

-------------------------------------------------

Holly Webb: Pörrö lumipyryssä
Karisto 2012, 109s.
Suom. Tuula Syvänperä
Kuvittanut: Sophy Williams

Kuopus on lukenut Holly Webbin eläinkirjoja aika monta ja hänen toiveestaan Pörrö lumipyryssä luettiin iltasatuna. Pörrö on pikkuinen kissanpentu, joka eräänä lumisateisena päivänä seikkailee vähän liian kauas kotipihasta ja eksyy. Hylätystä mökistä hän löytää vielä pienemmän kissanpennun, joka on todella huonossa kunnossa. Onneksi Pörrön perhe löytää heidät ajoissa ja loppu on onnellinen.

Nuorin lapsi tykkäsi tästä kovasti, mutta meidän muiden mielestä tämä oli kyllä pikkuisen hidastempoinen ja tylsä. Kuvituskin on aika tylsä.

-------------------------------------------------

Paula Harrison: Kisu ja tiikeriaarre
Aurinko Kustannus 2019, 119s.
Suom. Maarit Varpu
Kuvitus: Jenny Lovlie

Kisu seikkailee jo toisessa kirjassa!
Kisun äiti on supersankari ja tytär on perinyt äidin taidot. Tällä kertaa Kisu kissaystävineen haluaa käydä ihailemassa museoon tuotua tiikeripatsasta ennen avajaisten tungosta. Mutta aivan Kisun silmien edessä patsas katoaa!

Runsaasti kuvitettu, väljästi taitettu tarina on vauhdikasta ja nopeaa luettavaa. Luonnollisesti iso kirjainkoko auttaa asiaa myös. Juoni on selkeä ja nopeasti etenevä ja Kisu edelleen sympaattinen sankari.

-------------------------------------------------

Barbara Cantini: Mortina, Kuoliaaksinaurattava juttu
Tammi 2019, 56s.
Suom. Katariina Heilala

Zombeja on vilissyt aikuisten tv-sarjoissa, elokuvissa, sarjakuvissa ja kirjoissakin jo hyvän aikaa. Nyt sellainen löytyy myös lastenkirjahyllystä!

Mortina on zombi, joka asuu Tuoni-tätinsä kanssa suuressa talossa, jota läheisen kylän asukkaat luulevat autioksi. Mortina haluaisi hirveästi leikkiä muiden lasten kanssa, mutta vasta halloweenina hänen ulkonäkönsä ei kiinnitä liikaa huomiota. Onnistuuko Mortina salaamaan zombiutensa kylän lapsilta?

Mortina - Kuoliaaksinaurattava juttu ei sinänsä ole järin naurettava tarina, mutta ehdottomasti viihdyttävä kyllä. Pidän Cantinin piirroksista ja siitä, että Mortina on selkeästi zombi, vaikka ei ällöpelottavalta näytäkään.

Ainoan miinuksen annan siitä, että siellä täällä esimerkiksi kuvien yksityiskohtia on erikseen nimetty ja näissä kohtaa teksti on kaunokirjoitusta. Minulle se ei tuottanut ongelmia, mutta nykykoululaisille (7- ja 11-vuotiaille) teksti oli lähes mahdotonta luettavaa.

Maailman paras puumaja

Andy Griffiths: Maailman paras puumaja, 13 kerrosta

Maailman paras puumaja, 26 kerrosta
Otava 2019, 247 + 349s.
Kuvitus: Terry Denton

Ihan mielenkiinnosta lukaisin Maailman paras puumaja -sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa. Omien poikieni mukaan nämä olivat tosi hauskoja ja nopealukuisia.

Kirjojen päähenkilöt ovat tekijöidensä tavoin Andy ja Terry. He asuvat erittäin hyvin varustellussa puumajassa, jossa on aluksi 13 kerrosta ja seuraavan kirjan tapahtuma-aikaan jo 26 kerrosta. Andy ja Terry elättävät itsensä kirjoilla, joiden kirjoittaminen tahtoo kuitenkin jäädä muun puuhastelun jalkoihin.

Ensimmäisessä osassa Terry tilaa meriapinan siemeniä, mutta siemenistä kasvaakin melkoinen hirviö, joka aiheuttaa tietysti kaaosta. Toisessa osassa Andy, Terry ja heidän naapurinsa Jill ovat rannalla keräämässä rakennustarvikkeita myrskyn runteleman majansa korjaustarvikkeiksi. Tarpeellisen tavaran lisäksi he löytävät haaksirikkoutuneita merirosvoja ja kas, jälleen kohelletaan.

Ymmärrän hyvin, miksi nämä kirjat vetoavat nuoriin lukijoihin. Juonikuvio ei vaadi kummoista keskittymistä ja erittäin runsas kuvitus tekee lukemisestä hyvin nopeaa. Näitä on helppo suositella etenkin vähän lukeville ja kevyttä luettavaa kaipaaville.

How to Have Feminist Sex

Flo Perry: How to Have Feminist Sex
Particular Books 2019, 144s.

How to Have Feminist Sex on rennolla, mutta varsin asiallisella otteella kirjoitettu sarjakuvamainen tietokirja seksistä ja feminismistä. Flo Perry lähtee liikkeelle siitä, kuinka mahtavaa on se, että feminismi on saanut enemmän näkyvyyttä ja edesauttanut positiivisia muutoksia. Mutta seksistä puhuttaessa moni asia tuntuu jämähtäneen jonnekin menneisyyteen. Miksi ihokarvoja ei saisi olla siellä eikä täällä, eikä varsinkaan naisoletetuilla? Voiko olla kunnollinen feministi, jos nauttii seksissä alistetun roolista?

Perry käsittelee kirjassaan niin kehonkuvaa kuin genitaalien monimuotoisuutta (kaikki näyttävät vähän erilaisilta ja se on ok), neitsyyttä, itsetyydytystä, orgasmeja, fantasioita ja niin edelleen. Perry kertoo hyvin selkeästi kahden seksologin, Erick Janssenin ja John Bancroftin Kinsey instituutissa kehittelemästä teoriasta seksuaalisesta halukkuudesta. Englanninkielinen ilmaisu "sex drive" on varmasti tuttu, mutta teorian mukaan halukkuus toimii itse asiassa jarrun ja kaasun tavoin (sex brake ja sex accelerator). On asioita jotka kiihottavat, eli toimivat ikään kuin kaasuna ja asioita, jotka vievät halukkuutta pois, eli jarruttavat. Jos takana on vaikkapa erittäin raskas työpäivä, ei yksi tai kaksi seksuaalista kiihoketta välttämättä riitä herättämään riittävää kiinnostusta itse aktia kohtaan.

Perry on mahduttanut kirjaansa paljon tärkeää asiaa, jota runsas kuvitus tukee, havainnollistaa ja keventääkin. Mainio ja nopealukuinen tietokirja, jonka lukemisesta tuskin olisi haittaa kenellekään.