Giant Days vol.10

John Allison: Giant Days vol. 10
Boom! Box 2019, 112s.

Olen hehkutellut Giant Days -sarjaa marraskuusta 2017 ja jatkan samalla linjalla edelleen. En ole läheskään ainoa, joka sarjan parissa viihtyy, sillä Giant Days voitti äskettäin kaksi Eisner palkintoa! (Best Continuing Series ja Best Humor Publication) Muutamaan otteeseen sarjan kirjoista blogatessa olen hihkunut pienistä Suomi-viitteistä, mutta vasta Eisner palkinto -uutisista minulle selvisi, että yksi sarjan kuvittajista, Max Sarin, on suomalainen. Noloa, etten tiennyt tätä aiemmin!

No, tässä kymmenennessä albumissa Daisylla menee suksen ristiin isoäitinsä kanssa, Esther yrittää normalisoida välejään Ediin ja Susan ei tahdo millään sopeutua uuteen, McGrawn valitsemaan asuntoon. Muitakin juttuja tapahtuu, sopivassa suhteessa.

Edelleen viihdyn näiden nuorten parissa loistavasti. Tämän kokoelman tarinoista kaksi on Max Sarinin ja toiset kaksi Julia Madrigalin kuvittamaa. Sarinin piirrostyyli on minun silmilleni se miellyttävin, albumeiden kansikuvistakin tuttu. Madrigalkin piirtää hyvin, mutta mielestäni hän ei aivan tavoita hahmojen ilmeikkyyttä.

Vesta-Linnea ja kaverit

Tove Appelgren: Vesta-Linnea ja kaverit
Tammi 2019, 40s.
Suom. Tittamari Marttinen
Kuvitus: Salla Savolainen

Vesta-Linnea ei osaa keskittyä mihinkään, sillä hän odottaa puhelua Mindyltä. Mindy on luvannut soittaa heti koulun jälkeen ja Vesta-Linnea odottaa innoissaan yhteisiä leikkejä. Mutta puhelin ei soi, ei vaikka sitä kuinka tuijottaa. Odottaminen on jännittävää, mutta myös hermostuttavaa. Miksi Mindy ei soita tai lähetä viestiä? Onko Vesta-Linneassa jokin vika, jonka vuoksi Mindy ei halua olla hänen kanssaan?

Vesta-Linnea ja kaverit on lämminhenkinen tarina kaverisuhteista. Joskus on vaikea muistaa arvostaa vanhoja tuttuja asioita, kun jotakin uutta ja houkuttelevaa saattaisi olla tarjolla. Ystävyydessä on kuitenkin tärkeää pitää kiinni annetuista lupauksista ja yhdessä sovituista asioista. Pienenkin lupauksen pettäminen satuttaa toista.

Näin koulujen äskettäin alettua kaverijutut ovat erityisen ajankohtaisia. Meidän perheessä kaksi kolmesta lapsesta aloitti enemmän tai vähemmän uudessa ryhmässä, joten kaverikuviot ovat jo senkin puolesta olleet pinnalla. Vesta-Linnea ja kaverit sopikin erityisen hyvin tuoreen ekaluokkalaisen luettavaksi.

Oikukkaat puutarhat

Jeffrey Eugenides: Oikukkaat puutarhat
(Fresh Complaint, 2017)
Otava 2019, 296s.
Suom. Arto Schroderus

Luin Jeffrey Eugenideksen (Eugenidesin?) Oikukkaat puutarhat kahdessa osassa. Kirjassa on kymmenen novellia, jotka ihastuttavat lievällä ankeudellaan. Näillä ihmisillä menee aika kehnosti tai ainakin arkisen tylsästi.

Ensin lukeminen sujui loistavasti. Nautin kirjailijan luomista tarinoista ja Arto Schroderuksen taitavasta käännöksestä. Hetken jo kuvittelin selättäneeni lukujumini, mutta sitten vuoroon tuli novelli Oikkujen puutarha, joka vaikutti puuduttavan tylsältä. En aio kertoa, mikä novellissa tylsistytti mutta aivan lopussa selvisikin sellainen seikka, jonka jälkeen teki mieli aloittaa koko tarina uudestaan uusin silmin. Loput kirjasta tulikin hotkaistua huomattavasti nopeampaan tahtiin.

Näissä novelleissa kärsitään rahahuolista ja rajusta vatsataudista; tehdään syrjähyppy, jonka seuraukset ovat odottamattomat; toimitaan arveluttavasti työelämässä ja väistämättä kohdataan seuraukset. Oikukkaat puutarhat ei siis tarjoa mitään hyvänmielen luettavaa, mutta ajattelemisen aiheita kyllä.

Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen

Risto Isomäki: Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen
Into 2019, 277s.

Risto Isomäen Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen osoittautui koukuttavaksi ja jos ei aivan rauhoittavaksi niin ainakin toivoa herättäväksi kirjaksi. Tässä teoksessa Isomäki lähestyy ilmastonmuutosta edistäviä ongelmia ratkaisukeskeisesti. Moniin ongelmakohtiin on Isomäen näkemyksen mukaan jo olemassa tai ainakin hyvää vauhtia kehitteillä teknologiaa ja suhteellisen helposti hyödynnettävää tietoa.

Isomäki käsittelee muun muassa vaateteollisuutta ilmastoystävällisempien vaatekuitujen kannalta, sähköautoja, ekologisempaa ruoantuotantoa ja ruokavaliota, sähköntuotantoa, puurakentamista sekä kehitysapua. Isomäen kirjoitustyyli on miellyttävää. Tekstiä on helppo lukea sen jutustelevan sävyn vuoksi, vaikka tiedon määrä onkin suuri. Lukijaystävällisyyttä lisää sekin, ettei lähdeviitteitä ole merkitty suoraan tekstiin. Toki tässä tavassa voi nähdä myös puutteensa, sillä jonkin yksittäisen faktan tarkistaminen pelkän lukukohtaisen lähdeluettelon pohjalta on luonnollisesti työlästä. Lisäksi lukijan on pysyteltävä skarppina etteivät faktat ja kirjoittajan omat teoriat sekoitu keskenään. Isomäen pohdinnat ovat joka tapauksessa mielenkiintoisia ja ainakin teoriatasolla varsin vakuuttavia.

Suuren tietomäärän omaksuminen on vaikeaa - ainakin minulle - joten parhaiten pysyin kärryillä kirjan alkupuolen asioissa, loppua kohti alkoi vaivata hienoinen tietoähky.

Tartuin tähän kirjaan toivoen saavani vinkkejä siihen, mitä itse voisin tehdä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. No, ihan sellaisia konsteja kirjassa ei toki tarjottu, mutta tämän luettuani oloni ei ole ilmastonmuutosta ajatellen aivan niin epätoivoinen kuin aiemmin. Paljon on tehtävissä, eikä vielä ole aivan liian myöhäistä.

Kuolon kultaiset kiehkurat

Alan Bradley: Kuolon kultaiset kiehkurat
(The Golden Tresses of the Dead, 2019)
Bazar 2019, 363s.
Suom. Maija Heikinheimo

Lukujumi jatkuu, joten blogikin hiljeni kesäksi. Nyt kun säät ovat jälleen kalseat, saan toivottavasti heräteltyä lukuhaluja ja vähitellen tämän bloginkin.

Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarja on aiemmin toiminut loistavana lukujumin purkajana. Sarjan kymmenenneltä osalta odotinkin paljon, selvästi liikoja.

Bishop's Laceyn kylässä vietetään Flavian Ophelia-siskon ja Dieterin häitä. Juhlat ovat päättyä karusti, kun morsian löytää hääkakusta sormen, mutta neuvokkaan Flavian ja uskollisen Doggerin avulla juhlat voivat jatkua. Sormen arvoitus on kuitenkin ratkaistava, eikä tälläkään kertaa selvitä ilman ruumiita.

En enää edes muista, kuinka monta viikkoa Kuolon kultaisten kiehkuroiden lukemiseen meni, mutta selvästi liian monta. Juonenkäänteitä kyllä riitti ja ne jopa kiinnostivat, mutta en silti pystynyt keskittymään lukemiseen kuin muutaman sivun kerrallaan, mikä luonnollisesti teki lukukokemuksesta hajanaisen ja jopa sekavan. En muuten ole edes aivan varma, miten se irtosormi kakkuun päätyi...

Vaikka oma lukukokemus olikin rikkonainen, juoni oli selvästi mukavan sokkeloinen ja toisenlaisessa tilanteessa olisin taatusti nauttinut erilaisten ratkaisuvaihtoehtojen pohtimisesta. Kovin uskottavaksi en kyllä tätä mysteeriä kokenut, mutta eipä realismi välttämättä kiinnostavuutta lisäisikään.