Viisi vuotta myöhemmin

 

Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin
Otava 2021, 256s.
suom. Jaakko Kankaanpää

Viisi vuotta myöhemmin vaikutti päällisin puolin täsmälleen sellaiselta kirjalta, mitä tähän väliin kaipasin. Oletin lukevani kevyehkön rakkausromaanin, jossa on kuitenkin mukana syvempiä sävyjä. Takakantta en taaskaan lukenut ensimmäisiä rivejä pitemmälle: "Missä sinä olet viiden vuoden päästä, ja kuka on rinnallasi?", mutta se tuntui aivan riittävältä tiedolta.

Dannie on aina tiennyt, millaista elämää haluaa elää, mitä työtä tehdä, millaisen miehen kanssa jakaa sen kaiken. Huomaavainen David tuntuukin sopivan näihin suunnitelmiin täydellisesti, kosintakin on takuulla aivan kulman takana. Eräänä iltana Dannie nukahtaa sohvalle ja hätkähtää hereille aivan vieraasta sängystä, vieraasta asunnosta, vieraan miehen seurassa - viisi vuotta myöhemmin. Tämä välähdys tulevaisuudesta saa Dannien epäröimään valintojaan.

Sen sijaan, että tarina muuttuisi tässä kohtaa "unimiehen" etsimiseksi tai myöhemminkään lemmekkääksi, aika kuluu eteenpäin, kuten se tapaa tehdä. Loppujen lopuksi Viisi vuotta myöhemmin on enemmän tarina ystävyydestä, kuin rakkaudesta. Ei siinä toki sinänsä ole mitään vikaa, mutta odotin höttöisempää sisältöä. Tässä tarinassa on mielestäni myös aika isoja ongelmia, eikä pelkästään uskottavuuden osalta. Kerronta on tönköhköä ja dialogi kangertelee paikoin häiritsevästi.

Hirviö ja Helmikki

Jack Meggitt-Phillips: Hirviö ja Helmikki
WSOY 2021, 249s.
Suom. Marja Helanen
Kuvitus Isabelle Follath

 

 

 

Ebenezer Pinsetin 512. syntymäpäivä on aivan nurkan takana. Jos herra Pinsetin ikä ihmetyttää, kuten todennäköisesti tekee, niin voin kertoa hänen pysyneen nuorekkaana vuosisatojen ajan nuorentavan taikatinktuuran ansiosta. Herra Pinsetillä on nimittäin eräänlaisena lemmikkinä hirviö, joka palkitsee häntä ruokkivaa Ebenezeriä milloin milläkin tarpeellisella ja tarpeettomallakin. Periaatteessa hirviölle kelpaisi kyllä ruoaksi mikä vain, mutta tänä vuonna hän haluaa hotkaista kokonaisen ihmislapsen! Niinpä Ebenezer Pinset suuntaa lintukauppaan ja sieltä orpokotiin - kas kun lintukaupassa ei myydä lapsia - palatakseen kotiin Helmikin kanssa.

Helmikkipä ei vain olekaan mikään helposti hotkaistava tyttönen, vaan hänen myötään moni asia muuttuu.

Hirviö ja Helmikki on hauska, vähän jännittävä, ällöttävä ja lämmin kirja. Sitä voisi verrata Itse ilkimykseen, sillä herra Pinset on monin tavoin Grun kaltainen, muista välittämätön mäntti. 

Kirjassa on hyvän kokoinen fontti ja kuvitustakin sen verran paljon, että uskoisin kirjan kiinnostavan niitäkin lapsia, jotka eivät muuten mielellään pitkähköihin kirjoihin tartu. Ennen kaikkea tarina on niin mainio, että tätä on helppo suositella ihan kaikille.  

Hirviö ja Helmikki julkaistaan 10.2.2021.

Basketful of Heads

 

Joe Hill: Basketful of Heads
DC Comics 2020, 184s.
Kuvat: Leomacs

June Branchin poikaystävä on työskennellyt koko kesän Brody Islandin poliisivoimissa. On Liamin viimeinen työpäivä ja June on matkustanut Brody Islandille tapaamaan häntä. Romanttinen jälleennäkeminen ei pääse kunnolla alkuunkaan, kun muutama karannut vanki tunkeutuu taloon, jossa Liam ja June ovat vierailulla. Liam kidnapataan, mutta June ei jää toimettomaksi.

Basketful of Heads on verinen tarina. Jos siitä tehtäisiin elokuva, olisi olemassa suuri riski, että genre vaihtuisi kauhusta splatterkomediaksi. Hill on saanut koottua yllättävänkin toimivan tarinan runsaista aineksista: mukana on pahoja poliiseja, viikinkijuttuja, peitetehtävässä työskentelevä henkilö, mietoja huumeita, kyseenalainen itsemurha ja tietysti se korillinen päitä. 

Viihdyin tämän sarjakuva-albumin parissa mainiosti. Tunnelma on sopivan piinaava ja kuvitus mielestäni erittäin toimiva.

Pienen hauen pyydystys

 

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys
Siltala 2019, 280s.

Ikinä ei saisi antaa kansikuvan vaikuttaa luettavien kirjojen valintaan, ainakaan poissulkevasti. Näin kuitenkin oli käynyt tälle Pienen hauen pyydystykselle, jonka kansi on mielestäni tympeä. Eipä kirjan nimikään houkutellut tarttumaan kirjaan edes takakansitekstin verran. Tyhmä minä!

Onneksi näin Facebookissa erään blogikaverin tätä kehuvan ja toisen vielä yhtyvän kehuihin ja yhtäkkiä Pienen hauen pyydystys olikin tasan sitä, mitä halusin seuraavaksi lukea. Ja voi hyvänen aika, mistä kaikesta olisin jäänyt paitsi, jos en tätä olisi koskaan lukenut! Juhani Karila ensinnäkin kirjoittaa niin sutjakasti, että ihan jo sen puolesta lukukokemus oli mainio. Mutta kun sisältö vielä osoittautui täydelliseksi, niin ah!

Kirjan tapahtumat sijoittuvat lappiin, pieneen kyläseen, jossa asukkaita on vähän, mutta tarinoita/kohtaloita/yllätyksiä sun muita paljon. Elina Ylijaako matkustaa kesän alussa kotiseudulleen pyydystämään haukea, jotta saisi itse elää. Kuulostaako erikoiselta? Niin se onkin! Elinan kotikylällä tunnetaan näkit, peijoonit, metelit ja jopa hattarat, mutta ihmisten ongelmat voivat silti olla tavallisempaa laatua. Tai sitten eivät. Elinan perässä lappiin saapuu myös Janatuinen, työtehtävissä matkustava poliisi ja siinäpä sitä onkin aineksia jo vaikka mihin.

Rakastin tässä kirjassa ihan kaikkea: hahmoja, miljöötä, tapahtumia, kerrontaa - lopulta jopa tuota kansikuvaa. Näin hauskaa ei ole läheskään jokaisen kirjan kanssa.

Beautiful Darkness

 

Fabien Vehlmann: Beautiful Darkness
Drawn & Quarterly 2014, 94s.
Piirrokset: Kerascoët
Käännös: Helge Dasher

Silloin kun valitsee sarjakuvia piirrostyylin perusteella, voi sisältö yllättää melkoisesti. Harrastan ylipäätään maltillisesti takakansitekstien lukemista ja sarjakuvien kohdalla teen sitä kaunokirjallisuutta vähemmän. No, tämän kirjan takakansi on täynnä pätkiä arvosteluista, joten juonipaljastuksia ei olisi tullut vastaan. Tavallaan.

Beautiful Darkness kiinnitti siis huomioni kansikuvansa perusteella. Myönnän, etten tutkinut kanttakaan hirveän perusteellisesti, koska näin vain vihreyttä ja tuollaisen söpön pienen hahmon, enkä ollenkaan tuota kolmatta juttua. Mutta se oli ehkä hyvä asia, koska tarina pääsi yllättämään aivan täysin. Jo viidennellä sivulla hätkähdin isosti ja kuudennella suljin epäuskoisena koko kirjan. Onneksi jatkoin lukemista, sillä tämä tarina on kaikessa häiritseväisyydessään, raakuudessaan ja julmuudessaan hyvä. Ja sellaista äärimmäisen mustaa huumoriakin näiltä sivuilta on löydettävissä. Tai no, ehkä huumori ei ole oikea sana, mutta meno yltyy ajoittain niin groteskiksi, että huomasin virnuilevani.

En tiedä yhtään, millaiselle lukijalle tätä voisi suositella. En ehkä antaisi tätä kovin nuoren lukijan käsiin, mutta toisaalta ei tämä(kään) kirja ole suoranaisesti ikäsidonnainen. Beautiful Darkness vaatinee lukijaltaan epämukavuusalueelle astumista, tai vähintäänkin tirkistelyä, mutta se kannattaa.

The Carpet Merchant of Konstantiniyya vol. I

 

Reimena Yee: The Carpet Merchant of Konstantiniyya vol. I
Unbound 2020, 336s.

Tässäpä sarjakuva, josta en tiennyt etukäteen yhtään mitään. Sattumalta näin sen kirjaston sarjakuvahyllyssä, tykästyin kanteen ja toin kotiin. 

The Carpet Merchant of Konstantiniyya sijoittuu 1600-luvulle. Ayşe on matontekijäsuvun tytär, joka haaveilee tekevänsä sukunsa matot kuuluisaksi Konstantinopolia myöten. Zeynel on opiskellut ahkerasti ja tähtäimessä on imaamin ura. Mutta onko se sittenkään sitä, mitä Zeynel itse haluaa? Nämä nuoret päätyvät naimisiin ja lähtevät elämään omannäköistään elämää. Eräällä kaupustelureissullaan Zeynel pysähtyy auttamaan eksyneen oloista, punaisiin pukeutunutta miestä ja kohtaamisella on hirvittävät seuraukset.

Jos tarina ei kuulosta kovin kummoiselta, syy on yksin minun. Reimena Yeen sarjakuvaromaani on yhdellä sanalla sanoen hieno. Piirrostyyli on kaunis ja tavallaan pelkistettyä, mutta silti yksityiskohtia on runsaasti - etenkin matoissa. Kauttaaltaan nelivärinen teos on muhkea ja upea. Tarina vetää hyvin ja tunnelmakin pysyy yllä ja kehittyy toimivalla tavalla. 

Zeynelin ja Ayşen tarinalle on olemassa jatkoakin, mutta vasta nettiversiona. Saa nähdä maltanko odottaa fyysisen kirjan ilmestymistä, vai altistanko silmäni ruudulta lukemiselle.

Tuulen laakson Nausicaä

 

Hayao Miyazaki: Tuulen laakson Nausicaä 1-7
Sangatsu Manga (2. painos) 2008
Suom. Heikki Valkama

Tuulen laakson Nausicaästa en tiennyt etukäteen mitään muuta kuin tekijänsä, Hayao Miyazakin. Kyselin Facebookissa sarjakuvavinkkejä ja Nausicaä oli yksi siellä suositelluista, joten ei muuta kuin lukemaan.

Nausicaä on Tuulen laakson prinsessa, nuori ja helläsydäminen. Hän myös tuntee tuulet ilmiömäisesti ja lentelee hämmästyttävän sulavasti lentovehkeellään, jonka nimeä en enää muista. Tarina sijoittuu tulevaisuuteen sellaiseen aikaan, kun ihmisiä on jäljellä murto-osa nykyisestä ja myrkyllinen metsä valtaa koko ajan enemmän alaa. Jättimäiset hyönteiset vyöryvät uhkaavasti yhä lähemmäksi ja kaikenlaisia ihmistenvälisiäkin kahnauksia on meneillään.

Minulle Tuulen laakson Nausicaä oli raskas ja aavistuksen puuduttava kokemus. Pääjuoni tuntui aika tylsältä ja tarina siihen nähden pitkitetyltä. Nausicaän täydellinen hyväsydämisyys ja puhtoisuus teki koko hahmosta aivan liian yksipuolisen. En myöskään välittänyt hurmoshenkisistä uskonnollisista piirteistä tarinassa.

Ei siis mikään ikimuistoinen lukukokemus, mutta tulipahan luettua.