Tavataanko oikeasti?

Sophie Kinsella: Tavataanko oikeasti?
WSOY 2021, 404s.
Suom. Maija Heikinheimo

Sophie Kinsellan tuorein suomennettu kirja, Tavataanko oikeasti?, oli aika lailla tismalleen sitä mitä odotinkin. 

Helppoa ja nopeaa luettavaa? Kyllä.
Kevyttä ja huumorilla sävytettyä sisältöä? Kyllä.
Ihastumiskuvausta ja maailman parhaita ystäviä? Kyllä.

Entä epäuskottavia käänteitä? Kyllä, todellakin.
Ärsyttäviä hahmoja? Kyllä, päähenkilöstä lähtien.
Järjestyykö kaikki parhain päin? Tietenkin.

Ava elää tunteella ja vaistojensa varassa, haaveilee muun muassa kirjailijuudesta, aromaterapiasta ammattina ja hänellä on huonosti käyttäytyvä löytökoira sekä koti tupaten täynnä värejä ja tavaraa. Kirjailijahaavettaan edistääkseen hän osallistuu kirjoitusretriittiin, joka järjestetään idyllisessä ympäristössä Italiassa. Samassa paikassa (entisessä luostarissa) järjestetään muitakin kursseja ja kun itsepuolustuskurssin vetäjä äkillisesti sairastuu, osa näistä kurssilaisista liittyy kirjoituskurssilaisten joukkoon. Kurssilla ei kerrota itsestä mitään, vaan kukin saa valita itselleen salanimen. Ja voitte kenties kuvitella, että jos ihastuu/rakastuu tällaisessa kuplassa, kotiinpaluu ja arki voi tuoda mutkan jos toisenkin siihen siloiseen yhteiseloon?

Vaikka kirjan kaikki hahmot olivat enemmän tai vähemmän ärsyttäviä, juoni ennalta-arvattava ja äärimmäisen epäuskottava, ei kirjan keskeyttäminen käynyt mielessäkään. Tämä oli lyhyen kesäloman aloitukseen juuri oikeanlaista "aivot narikkaan"-luettavaa.

Sex/Life Neljä miestäni & Elämäni miehet

BB Easton: Sex/Life Neljä miestäni
Minerva 2021, 314s.
Suom. Jänis Louhivuori

Sofia Rönnow Pessah: Elämäni miehet
Johnny Kniga 2021, 232s.
Suom. Katriina Huttunen

Tulin lukeneeksi kaksi tavallaan samantyyppistä, mutta kuitenkin hyvin erilaista kirjaa, joten niputan ne nyt näppärästi samaan postaukseen.

BB Eastonin Sex/Life Neljä miestäni on ainakin perustuvinaan kirjailijan omiin kokemuksiin. Alkusanoissakin tosin jo huomautetaan, että juttuja on jonkin verran kaunisteltu, pyöristelty ja liioiteltu huumorin vuoksi. Kirjan ideana on se, että Easton on tyytymätön seksielämäänsä. Mies on vuodesta toiseen lahnamaisen passiivinen, vaikka Easton kaipaisi vaihtelua ja energisyyttä. Niinpä hän alkaa kirjoittaa supersalaista päiväkirjaa menneistä seksikokemuksistaan siinä toivossa, että mies tulisi lukeneeksi nämä päiväkirjamerkinnät ja ottaisi opikseen. Kuten jossain määrin käykin.

Sofia Rönnow Pessahin Elämäni miehet taas kertoo nuoresta naisesta, joka harrastaa mielellään seksiä. Hän kokee, ettei seksin tarvitse välttämättä liittyä tunteisiin tai olla jotenkin erityisen merkityksellistä. Ja siinäpä se oikeastaan onkin. Seksiä eri ihmisten kanssa.

Siinä missä BB Eastonin kirja on kepeä ja hauska, Sofia Rönnow Pessahin kirja on aika tasapaksu ja jopa puuduttava. Eastonin seksikuvaukset ovat tarkkoja niin tekniikan kuin tuntemustenkin saralla, Rönnow Pessahilla taas - kirjan tyyliin sopivasti - merkityksettömiä, toteamuksen tasoisia tapahtumia.

Molemmissa kirjoissa huomio kiinnittyi välillä käännökseen, ikävällä tavalla. Eastonin kirjassa badass on käännetty pahaperseeksi, mikä tökki vielä viimeisilläkin sivuilla. Rönnow Pessahin kirjassa taas fantasoitiin ja tehtiin subtiileja huomautuksia. Töks.

Lisäksi täytyy huomauttaa, että Rönnow Pessahin kirjan pelkistetty kansi kultakirjaimineen tummanvihreällä pohjalla toi mieleen vanhan katekismuksen tai virsikirjan.

Rautasusi

Siri Pettersen: Rautasusi
Jalava 2021, 486s.
Suom. Eeva-Liisa Nyqvist

 

Juva ei haluaisi olla missään tekemisissä perheensä kanssa. Äiti on tunnettu verenlukija, eräänlainen ennustaja, jota pidetään suuressa arvossa. Pikkusisko haluaa seurata äidin jalanjälkiä. Pramean kotitalon sijaan Juva viihtyy paremmin susijahdissa ja vaatimattomassa huoneessa melko kaukana kotoa. Vastoin tahtoaan Juva joutuu kuitenkin sekaantumaan perheensä asioihin, kun kuolemattomat vardarit alkavat käyttäytyä uhkaavasti. Lisäksi kaupungissa ilmenee koko ajan enenevässä määrin susitautitapauksia.

Pian Juva tajuaa olevansa keskellä uhkaavia tapahtumia, eikä hän tiedä keneen voisi luottaa - vai voiko keneenkään.

Siri Pettersenin Rautasusi on vardari-trilogian ensimmäinen osa ja sijoittuu (takakannen mukaan) samaan fantasiauniversumiin kuin Korpinkehät-sarja. Minä en näitä yhtymäkohtia tunnistanut, paitsi mahdin osalta.

Pettersen kirjoittaa mehevää fantasiaa, jossa lukija on Juvan tavoin yhtä pihalla siitä, kuka puhuu totta ja voiko omiin muistoihin luottaa. Kieli on rikasta, mistä kiitos kuuluu suomentaja Eeva-Liisa Nyqvistille.

Minulla Rautasuden lukeminen häiriintyi parin todella kiireisen työviikon takia, mutta pienestä lukutauosta huolimatta tykkäsin tästä kovasti. Jään mielenkiinnolla odottamaan sarjan seuraavaa osaa.

Dragon Hoops

Gene Luen Yang: Dragon Hoops
First Second 2021, 448s.

 

Nytpä tuli luettua kirja, johon tuskin olisin tarttunut, jos olisin tutustunut sen sisältöön etukäteen. Oletin Dragon Hoopsin olevan joku kepeähkä muistelma/tarina koripallosta ja ystävyyssuhteista. Miksi oletin? Jostakin syystä kansikuva antoi tämmöiset fiilikset.

No, koripallo liittyy kyllä vahvasti asiaan ja kyllä tässä muistellaankin, paljon. Näkökulma on vain tosi erilainen, kuin luulin.

Gene Luen Yang on saanut valmiiksi edellisen sarjakuvaprojektinsa ja miettii uutta aihetta. Hän työskentelee opettajana paikallisessa collegessa, jossa on viime aikoina kuhistu oikein urakalla jostakin merkittävästä koripallo-ottelusta. Jossain vaiheessa Yang päättää tehdä seuraavan sarjakuva-albuminsa koripallosta ja alkaa haastatella valmentajia ja pelaajia. Ikään kuin huomaamattaan Yang, joka ei ole aiemmin lajia seurannut, innostuu peleistä itsekin ja seuraa jännityksellä koulunsa pelejä yhdellä kaudella.

Ensin ajattelin, etten ehkä luekaan koko kirjaa, kun aihe ei oikein kiinnostanut. Mutta jossain määrin minulle kävi, kuten Yangille itselleen: aihe vie mennessään ja osoittautuu mielenkiintoiseksi. Erityisesti pidin koripallon historiasta. Koripallo on keksitty selkeään tarpeeseen. YMCA:n liikuntatunneille tarvittiin miehiä kiinnostava laji, jota voisi pelata sisätiloissa ja kas vain, millainen hitti tästä pelistä vähitellen tuli. Alkuun naisille ja miehille oli erilaiset säännöt, koska ajateltiin ettei kilpailuhenkisyys sovi naisille, kuten eivät lihaksetkaan ja olipa noita muitakin yhtä päteviä syitä. Pikku hiljaa säännöt ovat kuitenkin yhdistyneet. Ainoastaan pallon koko on nykyisin eri.

Kokonaisuutena Dragon Hoops on oikeastaan vähän tylsä kirja, mutta Yang on upottanut siihen sen verran paljon kiinnostavaa nippelitietoa, että lukukokemus jäi ehdottomasti positiiviseksi.

Displacement

Kiku Hughes: Displacement
First Second 2020, 288s.

 

Kiku on matkustanut äitinsä kanssa San Franciscoon, missä äiti haluaa tutustua sukunsa aiempiin asuinpaikkoihin. Kiku on pitkästynyt, eikä häntä kiinnosta epämääräiset entiset osoitteet. Yhtäkkiä Kikun ympärille ilmestyy erikoista sumua ja seuraavaksi hän huomaa olevansa jossakin aivan muualla: Kiku on siirtynyt menneisyyteen ja huomaa olevansa muiden mukana matkalla japanilaisten internointileirille. Väkijoukosta hän tunnistaa nimien perusteella isoäitinsä ja tämän vanhemmat.

En ole varma, olinko aiemmin tietoinen, että tällaisia "sulauttamisleirejä" oli ylipäätään olemassa. Jos olin näistä kuullut, en ainakaan ollut tajunnut kuinka ankeista leireistä on ollut kyse. Toki tämä nuorille suunnattu sarjakuva saattaa antaa leireistä lempeämmän kuvan, kuin mitä todellisuus on ollut. 

Juonellisesti Displacement ei ole niin antoisa, kuin ajassa matkustaminen olisi ehkä mahdollistanut, mutta toisaalta luulen, että tällä sarjakuvalla on enemmänkin haluttu kertoa historiasta, kuin viihdyttää menevällä juonella. Hughes tuo selkeästi esille myös sen, kuinka Trumpin suhtautuminen maahanmuuttajiin ja etenkin hänen lausuntonsa aiheesta muistuttivat pelottavan paljon toisen maailmansodan aikaisia näkemyksiä. 

Hughesin piirrostyyli on nättiä ja vaihteleva ruutujakokin toimii oikein hyvin.

Broken (in the best possible way)

Jenny Lawson: Broken (in the best possible way)
Picador 2021, 283s.

 

Jenny Lawsonin ensimmäinen kirja, Let's Pretend This Never Happened, on yksi kaikkien aikojen lemppareistani. Odotinkin kieli pitkällä tämän uusimman kirjan ilmestymistä. Lukeminen on ollut takkuista (ulkokirjallisista syistä), mutta tämän kirjan kohdalla myös erityisen hauskaa.

Broken (in the best possible way) on sulavaa jatkumoa Lawsonin aiemmille teoksille. Tässäkin Lawson kertoo oman elämänsä sattumuksista avoimesti ja huumorilla, vaikka välillä kuljetaan niin syvissä vesissä, ettei edes Lawson pysty tekemään aiheestä kevyttä.

Tässä kirjassa Lawson kertoo esimerkiksi erittäin vaikeasta masennuksestaan, jota on hoidettu muun muassa sähköshokkihoidoilla. Hoidot ovat raskaita ja niihin liittyy riskejä, eikä hoidon vaikutuksen pysyvyydelle ole takeita. Nämä osuudet olivatkin selkeästi kirjan synkintä antia.

Mutta enimmäkseen Broken sisältää höpsöyksiä, joille voi nauraa ääneen vaikka uimarannalla. Ensinnäkään en voinut olla nauramatta sille jutulle koiran kondomeista, enkä Lawsonin seuraajien paljastamille jutuille erilaisista noloista tilanteista.

"A friend's grandmother avoids funerals because instead of regrets she gets too nervous and congratulates the family.
                                                                                                               - Slayraa"

Ylipäätään Lawsonilla on kyky ajautua hassuihin tilanteisiin tehdessään ihan tavallisia asioita. Broken ei yllä ensimmäisen kirjan tasolle, mutta ei tästäkään voi olla pitämättä.

Matalapaine/Korkeapaine

Salla Simukka: Matalapaine/Korkeapaine
Tammi 2021, 144s.

 

Peruskoulunsa juuri päättäneet Varpu ja Saga eivät ole ystäviä. Saga on se suositun porukan kaunein tyttö, Varpu sellainen huomaamattomampi tapaus. Jostakin syystä Saga istahtaa Varpun viereen koulun päättymistä juhlistavien rantabileiden loppupuolella ja jotakin tapahtuu. Alkaa aivan erilainen kesä, kuin kumpikaan tytöistä olisi osannut odottaa.

Matalapaine/Korkeapaine on rakenteeltaan omaperäinen: ensin luettavan Matalapaineen kertojana on Varpu, sitten kirja kiepsautetaan ympäri ja luetaan Korkeapaine, jossa näkökulma on Sagan. Salla Simukka kirjoittaa harkituin, tarkoin valituin sanoin, joista välittyy tunne, tunnelma ja ihan kaikki. Teksti on sujuvaa luettavaa ja tarina nopeasti mukaansatempaava. Vaikka luin kirjan nopeasti, jäin kuitenkin miettimään sitä pitkäksi aikaa.

Pidin tästä erityisesti siksi, että kirjassa näkyy konkreettisesti se, kuinka samat asiat näyttäytyvät toiselle ihmiselle erilaisina. Samoin pidin kirjan avoimesta lopusta, joka antaa lukijalle mahdollisuuden kuvitella vaikka useampikin jatko tarinalle.

Snapdragon

Kat Leyh: Snapdragon
First Second 2020, 236s.

 

Olen (taas) kaivannut hyviä sarjakuvaromaaneja. Lukeminen on takkuista, mutta sarjakuvien kanssa on yleensä helpompaa. Goodreads on suositellut Kat Leyh:n Snapdragonia ahkerasti, mutta kansikuva ei ole herättänyt kiinnostusta. (Kyllä, joskus edelleen lankean tuomitsemaan kirjan kannen perusteella...)

No joka tapauksessa päätin antaa kirjalle mahdollisuuden ja ai että tämä oli ihana!! Osui ja upposi ihan yhtä lujaa kuin The Prince and the Dressmaker aikoinaan.

Tarina alkaa siitä, kun Snapdragon etsii karannutta koiraansa. Hyvin pian hän löytää koiransa paikallisen, noidaksi väitetyn naisen luota. Nainen on löytänyt koiran loukkaantuneena tien sivusta, tuonut kotiinsa ja hoitanut kuntoon. Erään koulussa sattuneen välikohtauksen jälkeen Snapdragon tutustuu "noitanaiseen", Jacksiin kunnolla ja vähitellen heistä tulee ystävät.

Snapdragoniin mahtuu paljon kaikenlaista, eikä siinä silti tunnu olevan mitään liikaa tai liian vähän. Tai no, ehkä asioita käsitellään paikoin pinnallisesti, mutta sentään käsitellään ylipäätään. Tarinassa on muun muassa yksinhuoltajuutta, kaveriongelmia ja ystävyyttä, erilaisia sukupuolikäsityksiä ja seksuaalisuuksia, menneiden muistelua, uskoa tulevaan ja vielä sitä taianomaisuuttakin.

Tykkäsin Snapdragonista sekä kirjana että henkilöhahmona todella paljon. Kat Leyh:n piirrosjälki on nättiä, varmaa ja miellyttävää katseltavaa eikä tarinankerronnassakaan häirinnyt mikään. Tämän hankin kyllä omaankin hyllyyn!