Äitimaa

Olga Kokko: Äitimaa
S&S 2022, 460s.

 

39-vuotias Lumi tulee raskaaksi uuden parisuhteen alkumetreillä. Elämän on muokkauduttava tyystin uudenlaisiin uomiin, kun paras ystävä sairastuu vakavasti ja jotenkin se unelmien talokin löytyy jostain muualta kuin Kalliosta.

Rakastuin tähän kirjaan, vaikka se herätti ahdistavia tunteita. Kokko kuvaa äärettömän taitavasti etenkin vauva-arjen ristiriitaisuutta: kun on aivan maailman ihaninta hoivata pientä ihmistä, mutta samaan aikaan tuntuu hukkaavan itsensä kaikkialle tunkevan arjen keskelle. Kun kadehtii töihin pääsevää puolisoa ja haluaisi edes joskus pitää tissinsä ihan vain itsellään. Olin omien lasteni kanssa 9 ja puoli vuotta kotona ja Kokko palautti kyllä kipeästi mieleen sen, miten kuluttavasta ajasta oli kyse. Vaikka myös ihanasta! Mutta raskaastakin.

Palatakseni Äitimaahan, suosittelen tätä vertaistueksi kaikille perheellisille ja myös lapsettomille. Toki kirjaan sisältyy paljon muutakin kuin perhejuttuja, mutta silti. Jään odottamaan Kokon seuraavaa kirjaa. Odotellessa on hyvä vähän tasoitella näitä Äitimaan aiheuttamia tunnemylläköitä.

Sitten menin kotiin

Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin
Tammi 2022, 320s.
Suom. Outi Menna

 

Jana Kippo -trilogian päätösosa oli sillä tavalla erittäin epäkiitollisessa asemassa, että kohdistin siihen todella suuret odotukset. Silti, kohtuuttomista ennakko-odotuksista huolimatta, kirja oli juuri niin hyvä kuin toivoinkin. Tämä on toki aika kummallisesti sanottu kirjasta, joka on surullinen, haikea, ankea ja vielä surullisempi. Jos tässä jotakin ilon tai onnen hetkiä on, niin en kyllä huomannut.

Smirnoffin kerronta on kuitenkin niin taitavaa, että näköjään hän saa mitä vastenmielisimmätkin asiat esitettyä siten, että lisää on luettava. Vaikka syksyt ovat minulle haastavaa ja väsyttävää aikaa, tätä olisin jaksanut lukea vaikka läpi yön.

Niin, mistä Sitten menin kotiin siis kertoo? Jana Kipon elämästä. Ja se tieto riittää.

Ducks

Kate Beaton: Ducks
Drawn & Quarterly 2022, 448s.

Kate Beatonin Hark! A Vagrant on yksi sarjakuvasuosikeistani, joten Beatonin kirjat ovat automaattisesti lukulistallani. Ducks on aivan muuta, kuin Beatonin aiemmat sarjakuvat. Se on Beatonin omiin kokemuksiin perustuva kertomus noin kahden vuoden jaksolta, jolloin hän työskenteli "oil sands"-alueella. (En tiedä, miten se pitäisi suomentaa, mutta ei varmasti öljyhiekaksi...) Miksi aivan muuta opiskellut Beaton päätyi öljytehtaiden hommiin? No "helpon" rahan takia, saadakseen opintolainan maksettua nopeasti pois.

Nämä öljy-ties-minkä työolosuhteet eivät ole kovin kaksisia. Ne ovat aika kaukana normaalista elämästä ja arki typistyy pääasiassa työntekoon ja nukkumiseen. Miesvaltaisissa työyhteisössä naisten osa ei ole helppo eikä turvallinen ja Beatonkin kohtaa paitsi sanallisia törkeyksiä, myös seksuaalista väkivaltaa.

Ducks tuntuu näin lukemisen jälkeen varsin ankealta kirjalta. Toisaalta Beaton kyllä saavutti tavoitteensa, eli sai velkansa maksettua todella nopeasti, mutta helpolla se ei silti tapahtunut.

The Third Person

Emma Grove: The Third Person
Drawn & Quarterly 2022, 920s.

 

Aloin lukea Emma Groven omaelämäkerrallista The Third Personia siinä uskossa, että kirja käsittelee transnaisen sukupuolenkorjausprosessia. Aluksi tosiaan näyttääkin siltä, mutta pian asetelma paljastuukin mutkikkaammaksi. Grove tarvitsee hormonihoitojen aloittamista varten psykologin lausunnon, mutta melko pian psykologi huomaa Grovessa huolestuttavia piirteitä. Ensinnäkään hän ei muista lapsuudestaan yhtään mitään. Toiseksi hän saattaa unohtaa kesken istunnon, mistä juuri on puhuttu. Kerran hän alkaa syyttää psykologia kirjansa varastamisesta. Grove ei ole vain mies nimeltä Edgar/Ed, vaan myös vauhdikas Katina ja rauhallinen Emma. Nämä eivät ole vain eri nimiä vaan erillisiä persoonallisuuksia, jotka ovat toisistaan tietoisia vain osittain ja vain joskus.

Sivupersoonahäiriö ei tietenkään ole mikään pieni ja helposti korjattava asia. Psykologin istuntojen kuvauksiin keskittyvä kerronta antaa paikoin jopa hyvinkin pelottavan kuvan asiasta. Täytyy kyllä todeta, että mikäli Groven ensimmäinen psykologi todella oli tässä kirjassa kuvatun Tobyn kaltainen, hän ei todellakaan vaikuta ammattitaitoiselta tai ainakaan kykenevältä käsittelemään Groven haasteita. Toby korottaa ääntään, esittää vihjailevia ja ohjailevia, epäsuoria kysymyksiä ja käyttäytyy monin tavoin mielestäni epäammattimaisesti.

Teos on paksu ja siinä on aika paljon toisteisuutta. Toisaalta Grove huomauttaa jo kirjan alussa, että itse prosessi vaati asioiden toistamista uudestaan ja uudestaan, joten ehkä jankkaavuus on täysin perusteltua.

Kiinnostava albumi, jonka lukeminen oli ajoittain raskasta.

Yöuinti ja muita novelleja

Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja
Otava 2022, 112s.

Terhi Rannelan Yöuinti ja muita novelleja oli meidän marraskuun lukupiirikirjana. Aloitin sen ensin äänikirjana, mutta en kerta kaikkiaan sopeutunut lukijan moniin maneereihin ja vaihdoin nopeasti painettuun kirjaan.

Kesti hetken, ennen kuin hoksasin, että novelleissa toistui siellä täällä entuudestaan tutut nimet. Tämä tekikin novelleista heti paljon parempia ja toi niihin lisää syvyyttä. Novelleissa käsitellään paitsi ihastumista, myös lukuisia muita aiheita. Millaista on, kun haluaisi samaa kuin somevaikuttaja, mutta itsellä ei ole varaa kaikkiin niihin tavaroihin? Entä miltä tuntuu, kun seurustelusuhde kuivahtaa kasaan tai kun onnistuu näkemään tietyn kalasääksen? 

Novellien tyylit vaihtelevat perinteisestä novellista esimerkiksi haastattelumuotoon ja tekstiviestittelyyn. Kokonaisuus on todella tasokas ja monin tavoin ilahduttava.

Sysimusta sydän

 

Robert Galbraith: Sysimusta sydän
Otava 2023, 1054s.
Suom. Ilkka Rekiaro
Runokatkelmat suomentaneet:
Riina Vuokko & Sirkka-Liisa Sjöblom

Tätä uusinta Cormoran Strike -kirjaa olen odottanut ihan kihisten innosta. Pääsinkin lukemisessa hyvään vauhtiin, kun otin tämän mukaan päivystykseen, missä odotin vuoroani viitisen tuntia.

Kuten tiedätte, luen todella vähän rikoskirjallisuutta tai jännäreitä tai mikä tämän sarjan genre nyt ikinä onkaan. Joka tapauksessa olen tykännyt näistä paljon muun muassa helppolukuisuutensa ja sopivan mutkikkaiden juonien ansiosta. Sekä tietysti sen ansiosta, mitä Cormoranin ja Robinin välillä onkaan meneillään.

Sysimusta sydän alkaa aika pitkällä esinäytöksellä, mutta kun päästään kirjan varsinaiseen rikostapaukseen, se valtaa näyttämön täysin. Tällä kertaa yritetään selvittää puukottajaa ja sitä varten täytyy uppoutua erääseen youtube-sarjaan ja sen innoittamaan nettipeliin ja vaikka mihin muuhun.

Periaatteessa Sysimusta sydän on oikein letkeää luettavaa. Suomennoksessa on kuitenkin muutamia kömmähdyksiä, joista eniten takkusin gendereiden (juuri tuossa muodossa), kaikututkimuksen (ultra) ja suoraviestien (yksityisviestien siis) kanssa. Toki yli tuhatsivuisessa kirjassa oli merkittävästi enemmän hyvää suomea kuin pieniä harha-askelia, mikä lienee pääasia.

Kokonaisuutena tämä kirja ei nouse sarjan parhaimmistoon, mutta viihdyttävä se oli. Vieläpä pitkän aikaa, koska sivuja tosiaan oli reilusti. Vähän kuin olisin katsonut lempisarjan jatkeeksi tehdyn koko- ylipitkän elokuvan.

Helsingin kirjamessut 2022

Parin vuoden koronatauon jälkeen pääsin viimein osallistumaan Helsingin kirjamessuille. Bloggaripassin sain Messukeskukselta, joten heille suuri kiitos! Tuntui hassulta olla keskellä suurta ihmismäärää kaiken tämän ihmisten välttelyn jälkeen. Ja outoa oli se, etten onnistunut törmäämään yhteenkään blogituttuun koko reissun aikana! 

Tällä kertaa en tehnyt tarkkoja suunnitelmia siitä, mitä esiintymisiä kävisin katsomassa. Ensi kerralla täytyy kyllä suunnitella edes vähän, sillä olisin varmasti ehtinyt kuuntelemaan useampaakin haastattelua.

Monen muun tavoin halusin käydä kuuntelemassa Tommi Kinnusen haastattelua. Miten lie olinkin onnistunut unohtamaan sen kuinka hyvissä ajoin messuilla kannattaa mennä varmistamaan istumapaikka, tai edes sellainen paikka, jossa puheesta saisi vielä selvän. Oma mokani, että haastattelu peittyi yleisen messuhälinän alle. Pimeät kuut olen jo lukenut ja todella paljon tykännyt, mutta olisihan se keskustelu ollut sitäkin antoisampaa kuultavaa.

 

Mika Aaltolasta näin vilauksen signeerauspisteellä. Kyseinen piste oli muuten mainio paikka bongata kirjailijoita! Muutenkin käytännöllisen tuntuinen ratkaisu tällainen keskitetty signeeraus.

Lasten alueella kävin tutustumassa Helsingin toiseen kirjastoautoon. Oli kyllä nätti ja hyvin suunniteltu! Tilaa oli sekä oleiluun että hyllyjen tutkimiseen, lainausautomaattikin autosta löytyi! Näin itsekin kirjastoautossa työskennelleenä kummeksuin henkilökunnan wc-tilojen puutetta, mutta kuulemma autolla pyöritään sellaisissa paikoissa että hädän hetkellä vessaan kuitenkin pääsee.

Parasta messuilla ovat kirjat. Antikvariaattialueella silmiin osui muun muassa tuo Ihmisruumis-teos. Siinä oli liitteenä sisäelimiä ja ties mitä hermostoja, joita pystyi ikään kuin paperinuken vaatteiden tapaan sovittelemaan ihmishahmon päälle. Hinta oli kolminumeroinen, joten ostamatta jäi.

Rosebudin osastolla kiersin varmaan neljä kertaa ja joka kierroksella bongasin jotain houkuttelevaa. Jälleen oli tarjolla paitsi kirjoja, myös erilaisia muistivihkoja, tarralappuja, pelejä ja jopa korviksiakin. Aina yhtä monipuolinen osasto!

Sen verran ruosteessa messuvireeni oli, että valokuvia en hoksannut ottaa kuin ihan muutaman. Toivottavasti onnistun ensi vuonna paremmin. :)