Mustat morsiamet

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet

Otava 1998, 288s.

On olemassa kirjailijoita, joita blogimaailmassa kehutaan melkeinpä kuorossa. Sirpa Kähkönen on yksi näistä. Nyt kun olen lukenut Kuopio-sarjan ensimmäisen osan, en voi muuta kuin yhtyä kehujiin: tämä oli harvinaisen hyvä kirja. En ole pitkiin aikoihin ahminut kirjaa tällaisella vauhdilla: lykännyt nukkumaanmenoa lukeakseni vielä ainakin yhden luvun, avannut kirjan jokaisen tilaisuuden tullen saadakseni tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirjan henkilöt tulevat läheisiksi nopeasti, heidän puolestaan toivoo ja pelkää kuin kenen tahansa tärkeän ihmisen.

Juonta en lähde kuvaamaan, mutta Villasukka kirjahyllyssä osasi sen tehdä niin hyvin, että kurkatkaa sieltä. Minä tyydyn vain myhäilemään tyytyväisenä upean lukukokemuksen jäljiltä. Kieli oli soljuvaa, vaikka Kupion murre ei minulle tutuinta mahdollista olekaan. Kähkönen on taitava kertoja, jonka kirjojen pariin haluan mahdollisimman pian uudestaan.

Habibi

Craig Thompson: Habibi

(Habibi, 2011)

Like 2012, 675s.

Suom. Ida Takala

Tuntuuko teistä siltä, että olen lähiaikoina ollut pettynyt moneen kirjaan? Niin minustakin. Paljon kehuttu, massiivinen sarjakuvaromaani Habibi jatkaa tällä pettymysten linjalla.

Olen yrittänyt moneen kertaan pukea sanoiksi tunnelmia ja ajatuksia, mutta ei tästä kuulkaa tule mitään. Ehkäpä Habibi on minulle niitä kirjoja, joiden hienouden kyllä näen ja jollain tasolla ymmärränkin, mutta joka ei kerta kaikkiaan ole minua varten.

Lukeminen on nopeaa, kuvien tutkimiseen saa kyllä kulumaan sitäkin enemmän aikaa.

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

(Miss Peregrine's Home for Peculiar Children, 2011)

Schildts & Söderströms 2012, 350s.

Suom. Virpi Vainikainen

Tämän kirjan kansi on upea. Niin hieno, että onnistuin pelkän kannen perusteella lastaamaan kirjalle melkoiset ennakko-odotukset. Minulle tämä kansi kertoi (ihan selvästi), että luvassa on hyytävän pelottava, hyvällä tavalla perinteinen kummitustarina. Koska kirja on luokiteltu aikuistenkirjaksi, ihokarvat nousivat ennätyksellisiin korkeuksiin siitä omituisesta innosta, että kohta pääsen lukemaan sellaisen kirjan, joka aiheuttaa painajaisia pitkäksi aikaa. (EDIT: Susa tiesi kertoa, että tällä kirjalla on kaksoisluokitus, eli se on virallisesti sekä aikuisten- että nuortenkirja. Tämän jos olisin tiennyt, odotukset olisivat olleet pari piirua alempana.) Kirjan kuvituksena on käytetty vanhoja valokuvia, joita ei ole käsitelty jälkikäteen. Paitsi että jostakin olen saanut päähäni, että ainakin jotakin kuvaa on käsitelty, mutta en nyt onnistu löytämään tämän päähänpinttymän alkulähdettä, joten voin olla väärässäkin.

Kirjan alku onkin lupaava. Kerrataan hiukan omalaatuisen isoisän lapsenlapselleen Jacobille kertomia tarinoita eriskummallisista lapsista, joiden kanssa isoisä eli muutaman vuoden paettuaan toisen maailmansodan runtelemasta Puolasta Walesiin. Järkyttävien tapahtumien jälkimainingeissa Jacob haluaa matkustaa Walesiin ja nähdä omin silmin, millaisella seudulla isoisä on lapsuuttaan viettänyt. Ja tässä vaiheessa kirja lähtikin menemään jyrkkää alamäkeä.

Alun lisäksi pidin kirjan kuvituksesta ja graafisesta ilmeestä. Mutta lupaavan alun jälkeen meno muuttuikin vähän kömpelöksi (teini)toimintaseikkailuksi ärsyttävällä aikajatkumolla höystettynä. En päässyt pelkäämään yhtään, vaikka olen ihan mieletön jänishousu! Vaikka kirjassa muutama raaka kohtaus onkin, niin kyllä tämä on mielestäni enemmän nuortenkirja. Varsinkin kun lopussa on eräs "mystinen kuva-arvoitus", joka yksinkertaisuudessaan lähinnä nolotti... että tuonko muka pitäisi olla vaikeasti ratkaistavissa. Lisämiinuksia annan siitä, että kirjalle on tulossa jatkoa. Blaah.

Onneksi pikkusisko, joka hoiti taloa ja lapsia minun maatessani sohvalla, luki kirjan heti minun jälkeeni ja oli yhtä pettynyt kuin minäkin, joten pääsin tuoreeltaan purkamaan pettymystäni.

Oi ihana toukokuu

H.E. Bates: Oi ihana toukokuu

(The Darling Buds of May, 1958

A Breath of French Air, 1959

When The Green Woods Laugh, 1960)

Gummerus 2006, 381s.

Suom. Päivi Kalenius

Ihastuin Oi ihanan toukokuun leppoisaan elämänmenoon tv-sarjan myötä 90-luvun alussa. Kirjankin luin ja tykkäsin kovasti. Olen haikaillut Larkinien pariin vuosia ja innostuin nyt lukemaan tämän uudestaan, kun muutama muukin bloggaaja on tätä äskettäin kehunut.

Ensimmäisen ja toisen kappaleen ajan viihdyin hirveän hyvin. Olinhan juuri muistanut katsoa sarjan ensimmäisen jakson telkkarista ja päässyt sen myötä jo valmiiksi sopivaan tunnelmaan. Sarja tuntui myös noudattavan kirjan tapahtumia hyvin uskollisesti. Mutta sitten tapahtui käänne. Yhtäkkiä en tunnistanutkaan kirjan tapahtumia entuudestaan ja "kaikki" tuntui menevän ihan väärin. Sarjaa en ole muistanut katsoa sen ekan jakson jälkeen, kun tallentava digiboksi meni rikki keväällä enkä jaksa katsoa ohjelmia tietokoneelta, joten en voi tehdä kovin luotettavia vertauksia sarjan ja kirjan välillä. Muistelin kuitenkin, että Mariette ja Charley saivat lapsen samoihin aikoihin Mamma ja Pappa Larkinin kanssa, mutta niin ei kirjassa olekaan. Ylipäätään olin ihan varma, että Mariettella ja Charleylla olisi keskeinen rooli myös kirjassa, mutta kylläpäs he jäivätkin pahasti etenkin Papan varjoon.

No, kirja oli kyllä ihan kiva, mutta tuotti silti pettymyksen. Kun jo melko alussa pääsin ärsyyntymään "vääristä juonenkäänteistä", niin eihän se ärsytys ainakaan helpottanut loppua kohti. Väärällä asenteella sinnittelin kirjan loppuun, mikä oli tietysti tyhmästi tehty.

Yösirkus

Erin Morgenstern: Yösirkus

(The Night Circus, 2011)

Basam Books 2012, 400s.

Suom. Hanna Toivonen

En enää muista, kuinka kiinnostuin Yösirkuksesta ensimmäisen kerran, mutta kauan olen sen lukemisesta haaveillut. Kertomus ilmoittamatta ilmaantuvasta, ainoastaan yöaikaan auki olevasta sirkuksesta ja eräästä pelistä, jonka säännöistä edes sen pelaajilla ei ole tarkkaa tietoa on kutkuttava ja hienosti kerrottu.

Yösirkuksen lukemisesta on jo sen verran pitkä aika, että ensivaikutelmat ovat jo päässeet haalistumaan. Pidin tästä paljon, lumouduin ja nautin. Mutta nyt en ole varma, ihastuinko oikeastaan tarinaan itsessään vai ainoastaan mielettömän hienosti ja todentuntuisesti kuvattuun sirkukseen. Minusta nimittäin tuntuu, että tarina eteni omaan makuuni liian verkkaisesti. En myöskään ole järin ihastunut preesensin käyttöön kirjallisuudessa ja kun tässäkin välillä hypättiin ajassa eteen ja taakse, niin minulla oli hankaluuksia hahmottaa mihin kohtaa aikajanaa mikäkin kohtaus kuuluu. Ja vaikka suomennos oli pääosin todella hyvä, ne muutamat "hänen punaiset hiukset" -kohdat särähtivät korvaani (vai silmääni?) pahasti.

Siltikin muistelen lukukokemusta hymyssä suin ja suurella lämmöllä, sillä näin omaperäisiin tarinoihin törmää vain harvoin.

Kirjankansirunoutta

Elma Ilona haastoi minut runoilemaan jokin aika sitten - Kiitos! Sohvalta käsin en kirjoihin päässyt käsiksi, mutta eilen sain luvan palata pystympään asentoon, joten heti kävin hommiin. :) Kovin kankeasti se minun runoratsuni laukkasi, mutta nämä minä pinosin:

Se

Mitä eniten haluat

Taivaan ja maan väliltä

Elämän pikkuseikat

Silkkiäispuun alla

Eeva antoi - ja minä söin

Vihan hedelmät

Juhannuksen jälkeen alan purkaa bloggaamattomien kirjojen pinoa, joka sohvalla maatessa pääsi vähän venähtämään. Nähdään taas! :)

Nälkävuosi

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Siltala 2012, 141s.

Ilman blogeja en varmaankaan olisi tullut lukeneeksi Aki Ollikaisen Nälkävuotta. Tämä esikoisteos on kerännyt ylistäviä ja hieman (vain hieman) hillitympiä kehuja lukuisissa kirjablogeissa, joten luonnollisesti omakin mielenkiinto heräsi. Suurin odotuksin avasin kirjan ja luin, otsa koko ajan kurtummassa ja lähestyvän itkun tykyttäessä takaraivossa.

Tarina on tietysti karu. Tapahtumia seurataan niin parempiosaisten veljesten kuin köyhän torppariperheen näkökulmasta. Kun torpasta ei löydy enää mitään syötäväksi kelpaavaa, Marja jättää miehensä kuolemaan ja lähtee kahden lapsensa kanssa etsimään ruokaa. Ei sitä ruokaa ole oikein muillakaan, mutta haaveissaan Marja näkee yltäkylläisen Pietarin. Sinne hän haluaa, siellä lasten olisi hyvä olla.

Ollikainen kirjoittaa upeasti. Ei turhaa sanahelinää tai kielen kiemuroita, mutta ei myöskään karua töksähteleväisyyttä. Tunnelmaltaan tiivis tarina, joka ei taida ihan heti irroittaa otettaan.

Nälkävuosi on tosiaan ollut runsaasti esillä blogeissa, joten en edes yritä linkittää tähän kaikkia. Kirsin arvio taitaa olla tuorein, sieltä pääsette jatkamaan myös muihin teksteihin.

PS: Blogini taitaa nyt hiljentyä hetkeksi. Olen kyllä lukenut ja luen edelleen, mutta minut on määrätty vuodelepoon, eikä padilla ole kiva kirjoittaa blogijuttuja. Palaan tänne kunhan olosuhteet sallivat jälleen istumisen :)

Uppo-Nallen talviturkki

Elina Karjalainen: Uppo-Nallen talviturkki

WSOY 1978, 160s.

Kuvitus: Hannu Taina

Uppo-Nallen talviturkki on minulle tärkein Uppo-Nalle -kirjoista, sillä se on ainoa, joka meillä oli omana. En muista, luettiinko sitä koskaan meille ääneen tai jaksoinko ihan pienenä lukea sitä kannesta kanteen itsekseni, mutta ainakin kirjan kuvat ovat jääneet hyvin mieleen.

Tässä kirjassa eletään aikaa heti ensimmäisen Uppis-kirjan jälkeen: Reeta aloittaa ala-asteen ensimmäisen luokan ja hiukan myöhemmin myös Uppo-Nalle saa kouluhallitukselta luvan osallistua opetukseen. Laulavasta Lintukoirasta tulee neljän pennun isä, isoäiti hyppää lehtikasaan, Uppo-Nalle julkaisee runokirjan ja löytää ullakolta runoratsu Alarikin. Paljon muutakin Uppo-Nalle ja Reeta ehtivät nähdä ja kokea kouluvuoden aikana.

Herttainen kirja, joka miellytti myös lapsia kovasti. Harmittaa, ettei meillä ole enempää Uppo-Nalleja, eikä nyt päästä kirjastoonkaan hakemaan seuraavaa osaa. No, onpahan tälle päivälle tekemistä, kun yritetään kolmestaan päättää, mikä otetaan seuraavaksi iltasatukirjaksi.

Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

(The Statistical probability of Love at First Sight, 2011)

Otava 2012, 203s.

Suom. Joel Kontro

Olipa kerran Maija, joka halusi lukea teinihömppää. Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea kuulosti juuri sopivalta: 17 vuotias Hadley on matkalla New Yorkista Lontooseen, isänsä häihin. Hadley myöhästyy lennoltaan, saa paikan seuraavaan koneeseen ja päätyy istumaan kentällä jo aiemmin tapaamansa Oliverin viereen. Pitkän lennon aikana he tutustuvat toisiinsa ja (väittämän mukaan) rakastuvat, mutta kadottavat toisensa Lontoon päässä. Tietenkään he eivät ole vaihtaneet yhteystietojaan, eivätkä tiedä edes toistensa sukunimiä! Tapaavatko he enää koskaan? Kuinka julmaa on rakastua ja kadottaa tämä suuri rakkaus saman tien?! Ah ja voih tätä draamaa!

Nyt kävi niin, että minä en ollut lainkaan samalla aaltopituudella kirjan kanssa. Lukeminen sujui vaivattomasti, käännös oli hyvä ja ideakin (kliseisyydestään huolimatta) ihan kiva, mutta ne suuret tunteet jäivät kyllä jonnekin piiloon. Ensinnäkin, minulta meni ihan ohi Hadleyn ja Oliverin "rakastuminen". Ylipäätään tuo yhteinen lentomatka kuvattiin kovin lyhykäisesti ja muutamaa lyhyttä keskustelua lukuunottamatta Hadley tuntui lähinnä torkkuvan. Missä välissä ne tunteet siis leimahtivat? Eipä näkynyt liekkiä minulle asti... Toinen kompastuskivi tässä kirjassa oli sen ennalta-arvattavuus. Jos on lukenut muutaman hömppäkirjan ja/tai katsonut edes pari romanttista elokuvaa, ei loppuratkaisu todellakaan voi tulla yllätyksenä. Toisinaan ennalta-arvattavuus on plussaa (esim. Anni Polvan romaaneissa pidän juuri siitä ettei tarvitse jännittää, mitä lopussa tapahtuu), mutta tältä kirjalta odotin jotakin raikasta ja nykypäiväisempää.

Plussaa kirjan lyhyydestä, sillä olisi harmittanut, jos tähän olisi kulunut enemmän aikaa.

Anssi Kela: Matkamuistoja

Anssi Kela: Matkamuistoja

Teos 2012, 232s.

Voi, olisipa Anssi Kelalla enemmän aikaa kirjoittaa romaaneja ja muisteloita! Pidin aikoinaan hirveän paljon Kelan romaanista Kesä Kalevi Sorsan kanssa, joten luonnollisesti odotin innolla tätä muusikon elämästä ja keikkamatkailusta kertovaa opusta. Kelan blogia seuranneille ainakin osa jutuista voi olla entuudestaan tuttuja, mutta minulle kaikki oli uutta.

Aloitin lukemisen illalla ennen nukkumaanmenoa, mikä ei muuten ollut se paras mahdollinen ajankohta. Ensimmäiset naurunpyrskähdykset kirvoitti jo kirjan alkuun valittu sitaatti entiseltä syyttäjältä, Ritva Santavuorelta ja sittenpä sitä tukahdutettua naurua jatkuikin tasaisesti siihen asti, kun mies sammutti valot. Sitä ennen mies oli säikähtänyt kertaalleen minun äänetöntä nauruani, joka hytkytti koko sänkyä ja muistutti kuulemma epäilyttävästi sairaskohtausta.

Kelan kertomukset keikkapaikoista ja takahuoneista, julkkisbongareista ja siitä, miten ajan saa kulumaan keikkabussissa tai hotelleilla ovat yksinkertaisesti huippuja. Etenkin erilaiset pelit ja leikit kuulostivat niin mainioilta, että niitä olisi kiva kokeilla joskus kaveriporukalla illanviettoa piristämässä. Vielä erikseen täytyy kehua sulavaa ja luontevaa kieltä, jota oli harvinaisen vaivatonta lukea. Kelalla on todellakin sana hallussa.

Tämä teksti ei nyt tee yhtään oikeutta hyvälle kirjalle, mutta minulla on sille selitys. Ajattelin, että olisi hyvä idea kuunnella tässä kirjoittaessa Anssi Kelan musiikkia, mutta eihän kirjoittamisesta tule mitään, kun unohtuu kuuntelemaan laulujen sanoja ja itkeä tihrustamaan liikutuksesta vähän väliä. Oman haasteensa tuovat kropassani jylläävät raskaushormonit, jotka aiheuttavat tavallistakin ääripäisempiä reaktioita aivan kaikkeen. (Paitsi että kirja oli varmasti hyvä, hormoneista huolimatta ;) )

Nikki Sixxin maailma

Nikki Sixx: Nikki Sixxin maailma

(This is Gonna Hurt. Music, Photography, and Life Through the Distorted Lens of Nikki Sixx 2011)

Like 2012, 240s.

Suom. Miki Peltola

Nikki Sixxin maailma on vaikeasti luokiteltava kirja. Se sisältää runsaasti Sixxin valokuvia, jonkin verran lyriikoita, muistelmia ja muutakin mietiskelyä. Olen lukenut Mötley Crüen Törkytehtaan, joten käsitykseni Nikki Sixxistä perustuu pitkälti tuohon kirjaan (musiikkimakumme kun ei oikein kohtaa). Sixxin Heroiinipäiväkirja kyllä löytyy hyllystäni, mutta se on niin ahdistava, etten ole päässyt alkua pitemmälle. En siis tiedä, kuinka paljon tässä kirjassa on toistoa Heroiinipäiväkirjaan verrattuna, mutta muutama juttu oli tuttu jo Törkytehtaasta.

Tähän kirjaan tartuin pitkälti kuvien vuoksi. Sixx kertoo kirjassa moneen kertaan, kuinka hän näkee kauneutta usein siinä, mikä muiden ihmisten silmissä on rumaa. Sixx onkin käynyt kuvaamassa bordelleissa ja suurten kaupunkien syrjäisimmillä kujilla, eikä omien sanojensa mukaan liiku missään ilman kameraa. Kuvat ovatkin kauniita, mutta myös sellaisia, joita ei ehkä menisi seinälleen kehystämään. (Pikkusiskon mielestä kuvat olivat pelottavia.) Malleina on mm. raajarikkoja, kodittomia ja muita laitapuolenkulkijoita, mutta toki mukana on kuvia bändikavereista, Nikki Sixxistä itsestään sekä hänen ex-naisystävästään Kat Von D:stä. Ensiksimainittujen kuvien kohdalla tunsin melkeinpä syyllisyyttä, sillä minulle - kuten varmaan meille kaikille - on pienestä asti hoettu, ettei erilaisia ihmisiä saa tuijottaa ja nyt tuntui kuin olisin tirkistellyt kiellettyjä juttuja.

Groteskeja kuvia ja muutama hyvä oivallus elämästä.

Leena ja kaksoset

Anni Polva: Leena ja kaksoset

Karisto 1979, 139s.

Sattuipa eräänä päivänä niin, että mies sanoi: "Mene sää vaan lepäämään, minä laitan ruoan." Minähän kirmasin saman tien yläkertaan ja pötkähdin sängylle vain huomatakseni, että nyt ei nukuta ja kesken oleva kirjakin unohtui alakertaan. Nappasin sitten yöpöydältä pinon päällimmäisen kirjan ja aloin lukea.

Ensimmäiseksi ajattelin, että ohhoh, onpa tämä Leena ja kaksoset samanlainen kuin joku Tiina-kirja. Eikös Tiinakin haaveillut nahkatakista ja silläkin on aina vaatteet hukassa. Siinä vaiheessa, kun Leena päättää ystävänsä Kirstin kanssa alkaa hyväntekijöiksi ja antaa säästönsä niitä kipeämmin tarvitsevalle perheelle, tajusin viimein, että minähän olen lukenut tämän kirjan jo aiemmin. Ei siis ihme, jos kuulosti kovin tutulta...

Vaikka suurin tuttuus tämän kirjan parissa johtuikin aiemmasta lukukerrasta, on kirjan Leena silti hyvin samanlainen kuin Tiina-kirjojen Tiina. Molemmat tytöt ovat hyväsydämisiä ja oikeamielisiä, vaikka välillä joutuvatkin hankaluuksiin koulussa ja kotona. Tytöt myös tietävät, että jos tekee mieli jotakin uutta vaatetta tai vaikkapa kampausta, kannattaa ensin kääntyä mummon puoleen ja sitten isän - äiti kun todennäköisesti torppaa turhat haaveet heti alkuunsa.

Tietysti minä tykkäsin Leenasta ja kaksosista, onhan tämä niin hyväntuulinenkin kirja. Toisaalta mietin, miksi ei tätä(kin) tarinaa voinut mahduttaa Tiina-sarjaan, kun olisi siihen niin sulavasti sopinut.