Lainaus

17. Suosikkilainaus suosikkikirjastasi

Tämä on taas haasteellista. Minulla ei ole tapana kirjoittaa pätkiä muistiin, eikä varsinkaan alleviivata romaaneja, joten taas pitää soveltaa. Eli suosikkilainaus mistä tahansa kirjasta.

Joskus lukioaikoina, silloin kuin ensimmäisiä kertoja alkoi discoissakin soida tekno (josta en edelleenkään pidä) tutustuin Pekka Kejosen tuotantoon. En muista tarkkaan, mistä kirjasta oli kyse, mutta kirjan päähenkilö mietti musiikin kehittymistä ja ajatuskulku meni jotenkin niin, että "lopulta heille riittää pelkkä rytmi ja joku huutamaan sanoja, tangojen teksteistä lainattuja." Tuon pätkän kirjoitin silloin muistiin, mutta en tiedä mihin se pieni paperinriekale on aikojen saatossa kadonnut. Tähän hätään sitä ei kuitenkaan löytynyt. (Olen aika varma, että tämä lainaus on kirjasta Rullaluistelijan kuolema, mutta voi se olla Jameistakin.)

Tungen tähän toisenkin lainauksen, jonka lähteenä oli joku Suomen sisällissodasta kertova tietoteos. "Sivistyneistö muisti sen, mitä se oli opetettu muistamaan ja tulkitsi mennyttä oppimallaan tavalla."
Niinpä.

Kadonnut rakkaus ja suosikkihahmoja

12. Kirja, jota rakastit mutta et rakasta enää

Voi miten vaikea kysymys. Luulenpa että Usva Pajun kirjoittama True love, Matti Ahola? ei tänä päivänä herättäisi samanlaista pakahduttavaa oloa, kuin 90-luvun alussa. En enää muista kirjan juonta, mutta teinirakkautta siinä ainakin oli ja ehkä ei-niin-onnellinen loppu. Täytyykin ensi kerralla kirjastossa etsiä, vieläkö tämä löytyy valikoimista ja viettää hetki varhaisteini-iän muistoissa. :)


15. Suosikki mieshahmo

Jamie Fraser. Kukapa ei tykkäisi herttaisesta skottimiehestä? Jamie on muutenkin lempihahmoni Diana Gabaldonin Muukalainen-sarjassa.


16. Suosikki naishahmo

Voi että. Naiset on jotenkin niin hankalia. Vastaan tähän, että tykkään Anni Polvan Tiinasta. Erityisen kiva piirre Tiinassa on se, että hänellä on tapana antaa itselleen rangaistus jos on tullut tehneeksi jotakin väärää. Yleensä rangaistuksena on virkkaaminen. :)

Päivä 11

11. Kirja, jota vihasit

Viha on kauhean vahva sana (ja tunne), enkä monen päivän mietinnän jälkeenkään keksi yhtään kirjaa, jota ihan oikeasti vihasin. Sopiiko, että kerron, mikä kirja aiheutti vastenmielisyyttä enemmän kuin mikään muu?

Ostin John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen netistä aika summassa. Esittelyteksti herätti mielenkiinnon ja kansikin oli kaunis. Tarina oli sinänsä hyvä ja Lindqvist on oikein hyvä kertoja, mutta... Kirjassa kuvataan aivan liian tarkasti ja jotenkin nautiskellen raakoja ja sairaita asioita, kuten murhia, pedofiilin hekumointia uimahallin pukukopissa, murhia, kuohimista ja joko mainitsin murhat? Tästä tuli mieleen splatter elokuvat - nekin on ällöttäviä. Pari kertaa jätin kirjan kesken, jatkoin muutaman viikon jälkeen ja jätin taas kesken. Kirja tuli luettua loppuun ja katsoin myöhemmin elokuvankin, mutta tästä jäi niin vastenmielinen olo, että lopulta halusin kirjasta eroon.

Vastenmielisiä lukukokemuksia olivat myös Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä ja Anne B. Radgen Satunnaista seuraa. Mutta Ystävät hämärän jälkeen on ollut pahin ikinä.

Nikke ja Shakespeare vauhdissa

Viikonloppuna, nuoremman pojan synttäritohinoiden keskellä, sain luettua Jennifer Lee Carrellin kirjan Shakespearen salaisuus. Kirja on ollut luettavien listalla jo pitkään, mutta sillä on riittänyt lukijoita ja sain sen käsiini vasta nyt.

Jennifer Lee Carrell: Shakespearen salaisuus, 524s. (Interred with Their Bones, Bazar 2010)

Shakespearen salaisuus kertoo kadonneen käsikirjoituksen etsinnästä. Kate Stanley, Shkespeareen erikoistunut kirjallisuudentutkija, on Lontoossa ohjaamassa Hamletia, kun saa tutkijakollegaltaan kuulla tämän löytäneen jotakin erittäin mielenkiintoista. Ennen kuin Kate ehtii saada tarkempia tietoja, teatterissa syttyy tulipalo ja rakennuksesta löydetään ruumis. Yhtäkkiä Kate saa huomata olevansa keskellä vaarallista ja vauhdikasta seikkailua.

Tämä oli nopeatempoinen kirja, joka piti aika hyvin otteessaan. En ole erikoisemmin perehtynyt Shakespearen tuotantoon (olen lukenut vain Hamletin ja Romeon ja Julian) tai Shkaespeareen henkilönä, mutta se ei haitannut lukemista. Jokin tässä kirjassa kuitenkin häiritsi. Ehkä se, että kirjan rakenne ja juonenkäänteet muistuttivat hyvin paljon Dan Browin tyyliä. Ihan hyvä kirja joka tapauksessa.

Tämän kirjan ovat arvioineet myös Leena Lumi ja Marja.

Nikke vauhdissa - Pikku Niken uudet seikkailut 3, 363s. (Histoires inédites du petit Nicolas - Volume 2, WSOY 2007)

Myös iltasaturintamalla vaihtui kirja. Nikke tuntuu olevan erityisesti vanhemman pojan mieleen, mikä kyllä voi johtua myös siitä, että pienempi nukahtaa yleensä jo tarinoiden alkuvaiheessa. Tarinat on kirjoittanut René Goscinny ja veikeästä kuvituksesta saamme kiittää Jean-Jacques Sempéä.

Nikke on alaluokkalainen koulupoika, joka kertoo hauskasti minä-muodossa elämästään. Nikke-tarinat on julkaistu alunperin -50 ja -60 luvuilla, joten tarinat ovat varsin nostalgisia. Nikke on perheensä ainoa lapsi, käy poikakoulua, kinastelee ystävien kanssa ja seuraa tarkkasilmäisesti aikuisten edesottamuksia. Näillä kirjoilla on ääneenluettuina selvästi hapenottoa parantava vaikutus, sen verran pitkiä lauseita Nikke lasten tapaan käyttää.

"Silloin minä sanoin että leikittäisiin Punapartaa, se on kiva tarina yhdessä lehdessä, siinä on merirosvoja joiden päälliköllä on punainen parta, siksi sitä sanotaan Punaparraksi, ja hän taistelee koko ajan kaikkien vihollisten kanssa, mutta ei se haittaa koska hän voittaa aina, ja hän huutaa vähän päästä "Heihoo, pojat!" ja "Reivatkaa purjeet!" tai jotain, ja miehistö on hänelle valtavan uskollinen ja valtaa aina muiden laivoja ja heillä näyttää olevan hurjan hauskaa, niitä muita harmittaa mutta se on niille ihan oikein, koska ne ovat roistoja, ja Simon sanoi että hyvä ajatus, leikitään vaan merirosvoja."

Ennakkoluuloa ja klassikko

9. Kirja, jota vastoin ennakko-odotuksia päädyit rakastamaan
10. Suosikkiklassikko

Olen klassikkojen suhteen aika ennakkoluuloinen. Haluan lukea monia klassikoita, mutta muutaman huonon klassikon jälkeen sitä ei enää jaksakaan uskoa kaikkia hehkutuksia. Varsinkin Gulliverin matkat oli puuduttava ja toisti itseään kaikki ne sadat sivut. Jotenkin olin elänyt siinä luulossa, että Gulliverin matkat olisi hauska ja lastensatumainen, mitä se ei todellakaan ollut. No, tämän ja parin muun vähemmän mairittelevan klassikkokokemuksen jälkeen en asettanut rimaa kovin korkealle, kun aloitin Täällä pohjantähden alla -trilogian.

En pystynyt lukemaan kaikkia osia peräjälkeen, koska jokainen osa antoi niin paljon ajattelemista. Varmaan olen nukkunut koulussa historiantunneilla, kun moni asia valkeni minulle vasta nyt. Erityisesti sisällissota, sen rajuus ja raakuus, valkeni vasta näiden kirjojen myötä. Toisen osan jälkeen kulutinkin paljon aikaa erilaisten sisällissotaa koskevien tietokirjojen parissa, joista haluan tässä erikseen mainita teoksen Tampere 1918, johon haluan ehdottomasti perehtyä vielä tarkemmin.
Täällä pohjantähden alla on ehdottomasti ansainnut paikkansa kotimaisena merkkiteoksena. En löydä tarpeeksi ylistäviä sanoja kuvaamaan tunteitani tätä kohtaan. :)

Arvostamista ja sen puutetta

7. Aliarvostetuin kirja

Tähän voisin vaahdota ja paasata pitkästi siitä, kuinka kirjallisuus ylipäätään on nyky-yhteiskunnassa aliarvostettua. Aikuisen ihmisen kalenterin kuuluisi täyttyä "oikeista" harrastuksista, eikä lukemiseen kerta kaikkiaan ole aikaa. Vain laiskoilla on aikaa lukea.

Onneksi osaan hillitä itseni julkisilla paikoilla, kuten netissä, joten vastaan kysymykseen kunnolla.

Ottaen huomioon Stephenie Meyerin Houkutus-sarjan suuren suosion niin kirjoina kuin kehnoina elokuvinakin, on pakko ihmetellä, miksi aikuisille suunnattu Vieras on jäänyt niin vähälle huomiolle. Tarina on mielenkiintoinen ja kerronta etenee jouhevasti. Vieras yltää mielestäni hyvinkin Houkutus-sarjan tasolle. Oikeastaan ylikin.

8. Yliarvostetuin kirja

Tämä on hankala. Tietenkään kaikki eivät pidä samoista kirjoista, mutta muutamia kovasti kehuttuja kirjoja en itse arvosta kovin korkealle. Tällaisia ovat esimerkiksi Taru sormusten herrasta ja Siilin eleganssi. Pakko silti tunnustaa, että en ole lukenut Tarua sormusten herrasta kokonaan, vain ensimmäisen osan. Jonakin päivänä luen ne kaksi muutakin, ehkä mieleni sitten muuttuu.

Tunteikkaat kirjat

5. Kirja, joka tekee sinut iloiseksi

Hyvä lukuromaani ilostuttaa aina. Diane Setterfieldin Kolmastoista kertomus on tästä oivallinen esimerkki: taipuisaa kieltä, sopivasti jännittävä tarina ja yllättävä loppu.
Toisaalta eläydyn kirjoihin aina melko vahvasti, joten jos kirjassa ollaan iloisia, minäkin olen.


6. Kirja, joka tekee sinut surulliseksi

Eläytymisen jo mainitsinkin, joten surulliset tapahtumat saavat minut helposti itkemään. Ja korostan sanaa helposti. En odottanut että Mötley Crüe - Törkytehdas saisi minut kyyneliin, mutta niin siinäkin vain kävi että nenäliinaa tarvittiin.
Joskus kirja onnistuu olemaan tunnelmaltaan niin synkkä ja ankea, että lukijalle tulee paha mieli. Viimeksi pitempiaikaisen alakulon sai aikaan Niccolò Ammanitin kirja Taivaan ja maan välillä.

"Päivät" 3, 13, 4 ja 14

3. Suosikkisarjasi

Tämän kysymyksen kanssa piti pähkäillä hetki. Pidän monestakin sarjasta paljon. Harry Potterit olen lukenut useamman kerran ja Diana Gabaldonin Muukalainen-sarjan aloitin myös alusta. (Tosin viimeisin osa on vieläkin lukematta, en oikein tiedä miksi.) Parhaaksi kirjasarjaksi valitsin kuitenkin Stephen Kingin Mustan tornin. Sarjassa on seitsemän osaa, joista ensimmäinen oli minusta ehkä tylsin kirja ikinä. Sitten luin seuraavan ja vielä seuraavan ja hops! pian huomasin odottavani seuraavan osan suomennosta. Sarja kertoo revolverimies Rolandin matkasta pelastamaan musta torni uhkaavalta tuholta.


13. Suosikkikirjailijasi

Luen monipuolisesti ja luonnollisesti pidän monista kirjailijoista. Mutta jos yksi täytyy nostaa ylitse muiden, päädyn Stephen Kingiin. Tutustuin Kingiin luultavasti kavereiden ja/tai isosiskon suosituksista. Kingiä tituleerataan yleisesti Kauhun kuninkaaksi, mutta mielestäni hänen suurimmat ansionsa ovat itse kerronnassa. Parhaimmillaan King on kuvaillessaan arkisia asioita ja tavallista elämää. Esimerkiksi Stand by Me, Viimeinen kesä on tästä hyvä esimerkki. Kyseisestä tarinasta on tehty myös yksi harvoista onnistuneista, Kingin kirjoihin perustuvista filmatisoinneista.
Luonnollisesti suosikkikirjailijani on vallannut kirjahyllystä muutaman hyllyn:

... ja tilapäisesti myös sohvan :)

(Voi kunpa jos minulla olisi toimiva kuvankäsittelyohjelma ja saisin parempia kuvia tänne!)

4. Suosikkikirjasi suosikkisarjastasi
14. Suosikkikirja suosikkikirjailijaltasi

Paras Stephen Kingin kirja ja upein Musta torni-kirja on sarjan neljäs osa, Velho. Uskon että Velho toimii kiitettävästi myös itsenäisenä kirjana, sillä se kertoo Rolandin ensirakkauden tarinan. Jos en koko sarjaa koskaan uudestaan luekaan, tämän kirjan haluan kokea vielä uudelleen.

Kansi on kyllä ruma, mutta onneksi tuo kellertävä räsymatto piristää kivasti ;)

30 päivää kirjoja -haaste

Lukuisia kirjablogeja selatessani löysin tämän mielenkiintoisen haasteen, johon haluan nyt itsekin osallistua. Haasteessa esitetään 30 kysymystä, joihin kuuluisi vastata yhteen per päivä, mutta minä päätin vastailla omaan tahtiini. Tai lähinnä siihen tahtiin, jonka lapset äidille sallivat.


1. Paras viime vuonna lukemasi kirja

Selasin läpi lukupäiväkirjani ja tähän löytyi helposti vastaus.

Paras oli ehdottomasti Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Mielestäni kunnollisia lukuromaaneja on aivan liian vähän (tai sitten törmään niihin liian harvoin), mutta tämä oli yksi niistä. Tästä kirjasta jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa ja olenkin suositellut tätä kaikille, joiden tiedän lukevan edes vähän.


2. Kirja, jonka olet lukenut useammin kuin kolmesti

Luen hyviä kirjoja mielelläni toisen tai kolmannenkin kerran, mutta että neljästi?
Ehkä-listalle pääsevät ainakin seuraavat:

• Tuija Lehtinen - Vaniljasyndrooma (yksi lempikirjoistani teini-iässä)
• Philippa A. Pearce - Tom ja keskiyön puutarha
• Sempé & Goscinny - Pikku Nikke, Nikke ja nenä, Nikke ja kaverit, Nikke ja kostajien sakki, Nikke kesälomalla.

Varmuudella olen lukenut yli kolmesti tämän minun ja poikieni suosikin:

Mimi tahtoo tehdä kaiken itse. Välillä äiti haluaisi auttaa, mutta mimi sanoo "EI!" Tämä kirja löytyi sattumalta kirjastosta juuri silloin, kun molemmat pojat olivat uhmakkaassa vaiheessa. Harvoin mikään kirja tuntuu niin vahvasti omakohtaiselta kuin tämä juuri silloin. Mimistä on myös toinen kirja, "Mimi matkii", joka sekin on luettu monesti. Noin joka kolmannella kirjastoreissulla Mimit kulkeutuvat kotiin asti edelleen.

Menneisyyden mörkö

Amanda Eyre Ward: Katoamistemppu, 382s. (How to Be Lost, Gummerus 2007)

Caroline on 32-vuotias cocktail-tarjoilija, jonka sangen ankeaa elämää varjostaa 5-vuotiaana kadonneen pikkusiskon, Ellien, kohtalo. Carolinen äiti ei ole koskaan luopunut toivosta löytää kadonneen lapsensa elossa, vaan etsii tytärtään ihmisjoukoista ja lehtikuvista. Madeline, perheen keskimmäinen lapsi, sen sijaan haluaisi saada katoamisen "pois päiväjärjestyksestä", jotta voisi keskittyä omaan elämäänsä.

Tämä kirja oli todella nopealukuinen. Vaikka en erityisesti mieltynyt yhteenkään kirjan henkilöön, halusin tietää, selviäisikö Ellien kohtalo. Kirjan rakenne oli mielestäni hivenen kömpelö. Lukija olisi varmasti huomannut muistelmakohdat ilman koko tekstin kursivointiakin.

Noin puolivälissä kuvittelin kirjailijan aliarvioivan lukijaa pahasti, koska luulin arvanneeni loppuratkaisun liian aikaisin. Mutta kas, olin väärässä. Loppu ei kenties ollut yllättävimmästä päästä, mutta ihan positiivinen mieli tämän kirjan lukemisesta jäi.

11. Sookie

Charlaine Harris: Dead Reckoning, 325s. (2011)

Ensimmäistä Sookie Stackhouse kirjaa yritin aloittaa kolme kertaa, mutta en päässyt alkua pidemmälle. Sitten katsottiin ensimmäinen True Blood kausi ja päätin antaa kirjalle uuden mahdollisuuden. Onneksi! Sain huomata, että jälleen kerran kirja on tv-/elokuvatoteutustaan parempi. Tai no, oikeastaan tv-sarjaa ja kirjoja ei tässä tapauksessa voi suoraan verrata, niin paljon ne poikkeavat toisistaan juonellisesti.

Uusimman Sookie-kirjan sisällöstä en voi kertoa oikein mitään paljastamatta liikoja, Dead Reckoning kun jatkaa samaa linjaa aiempien osien kanssa: vauhtia ja yllättäviä käänteitä riittää. Itse en lue näistä edes takakansitekstejä, koska en halua tietää mitään etukäteen. Sookien elämä on niin tapahtumarikasta, että lukija melkein hengästyy. Kuten Sookie itse toteaa: "Go on the Sookie Stackhouse Narrow Avoidance of Death Diet! Run for your life, and miss meals too! Exercise plus starvation."

Suosittelen tätä luonnollisesti niille, jotka aiemmat osat ovat jo lukeneet. Ja toki aina kannattaa aloittaa alusta, jos ei vielä ole tähän maailmaan hypännyt! :)

Sookie ja Ekomies

Tällä hetkellä luen kahta kirjaa: Charlaine Harrisin uusinta Sookie Stackhouse-romaania Dead Reckoning ja Colin Beavanin Ekovuosi Manhattanilla. (Vai pitääkö sanoa Manhattanillania? :) )

Dead Reckoning on vielä alkutekijöissään, mutta luvassa näyttäisi olevan vauhdikasta menoa lukuisten eri yliluonnollisten hahmojen kanssa. Jännityksellä odotan, onko Harris saanut mahdutettua jonkin uuden "lajin" aiempien seuraksi. Aikaisemmat Stackhouset olen lukenut kaikki, kolme suomeksi ja loput englanniksi. Eihän tämä mitään korkeakirjallisuutta ole, mutta viihdyttävää lukemista joka tapauksessa.

Ekovuosi Manhattanilla on ollut luettavana melkein kuukauden. Kirja kertoo siitä, millaista on elää vuosi keskellä suurkaupunkia mahdollisimman ekologisesti. Ajatushan on todella mielenkiintoinen ja suurella innolla aloin lukemaan, millaisia suuria ja pieniä arjen muutoksia ekoelämään tarvitaan. Luin viime vuonna A. J. Jacobsin kirjan Raamatullinen  vuosi, joka kertoo Jacobsin kokemuksesta elää vuoden verran noudattaen Raamatun käskyjä kirjaimellisesti. Luonnollisesti kirja oli täynnä arjen hankaluuksia ja mielenkiintoisia toteuttamisratkaisuja erikoisille käskyille. Hauskaa ja viihdyttävää. Mutta tämä Ekovuosi Manhattanilla... Olen lukenut 197 sivua, mutta valtaosa tekstistä on käsitellyt tavalla tai toisella sitä, miten ihminen toiminnallaan tuhoaa luontoa. Tärkeää tietoa toki, mutta en minä nyt halunnut siitä lukea.

Alku

Eräänä päivänä huomasin, että on olemassa kivoja blogeja. Vuosia myöhemmin huomasin, että on olemassa myös kirja-aiheisia blogeja. Tänään, kaksi päivää myöhemmin, perustan yhden sellaisen lisää. En ole taitava kirjoittaja, mutta en pistäisi pahakseni vaikka kehittyisin kohtuulliseksi ajatusteni ilmaisijaksi.

Kun olin pieni, vannoin etten koskaan lue yhtäkään kirjaa. Turhauduin nimittäin siihen, ettei isosisko ehtinyt leikkimään kanssani, koska joku hyvä kirja oli kesken. Mutta kas, kun viimein opin lukemaan, muuttuivat kirjat ystäviksi. Ei niistä ehkä leikkikavereiksi hiekkalaatikolle ole, mutta kumppaneiksi kuitenkin.

Kirjastot ovat parhaimpia paikkoja, kirjahyllyt aarreaittoja.

Tämä blogi saa luvan toimia lukupäiväkirjana ja amatööriarvioideni kuuntelijana.