Epäluonnolliset syyt

 

Richard Shepherd: Epäluonnolliset syyt
Oikeuspatologin elämä ja monet kuolemat
WSOY 2020, 398s.
Suom. Veera Kaski

Voi miten mahtava kerta meinasi jäädä minulta ihan kokonaan huomaamatta! Onneksi ehdin huomata Epäluonnolliset syyt erään äänikirjapalvelun suosituksissa ennen tilauksen loppumista ja hoksasin napata sen kirjastosta lainaan.

Richard Shepherd kirjoittaa erittäin vetävästi, mielenkiintoisesti, yksityiskohtaisesti ja kaiken aikaa hyvällä maulla elämästään ja varsinkin pitkästä urastaan yhtenä Iso-Britannian johtavista oikeuslääkäreistä. Työssään Shepherd on suorittain parikymmentätuhatta ruumiinavausta, ollut todistajana lukuisissa oikeusjutuissa sekä muun muassa Prinsessa Dianan kuoleman tutkijana. Jostakin syystä kuitenkin hämmästyin, kun tajusin että Shepherd todellakin käyttää tapauskuvauksissa henkilöiden oikeita nimiä. Vaikka Shepherd kertoo paljon yksityiskohtia, hän ei kuitenkaan sorru mässäilemään suolenpätkillä tai muilla karuilla yksityiskohdilla.

Epäluonnolliset syyt osoittautui todella, todella mielenkiintoiseksi kirjaksi. Opin aika paljon ruumiinavauksista ja ruumiiden tunnistamistavoista, kuolinajan määrittelemisen vaikeudesta sekä siitä, miksi kätkytkuolema on kuolinsyynä hankala juttu. Senkin opin, että WTC-iskujen lopullinen uhrimäärä oli 2753 ja ruumiiden osia tai pieniä palasia löytyi yhteensä noin 70 000 kappaletta. Käsittämättömän järkyttävää!

Jos kuulut lukupiiriin ja mietitte kirjoja ensi vuodelle, niin tämä olisi tosi hyvä valinta. Shepherdin kertomuksista riittäisi keskusteltavaa ja pohdittavaa useammallekin kokoontumiskerralle.

Gregin kohtalo

 

Chris Rylander: Gregin kohtalo
Eeppisten epäonnistumisten sarja
Jalava 2020, 328s.
Suom. Kaisa Ranta

Vietin Greg Belmontin ja hänen ystäviensä kanssa aika kirjaimellisesti koko joulupäivän. Halusin uppoutua eeppisiin seikkailuihin ja taisteluihin ja tiesin, että juuri sellaisia juttuja (huumorilla höystettynä) tämä kirja tarjoaisi.

Greg ja pieni joukko muita kääpiöitä sekä Kivinen matkustavat vesiteitse Venäjälle etsimään legendaarista amulettia, joka tarujen mukaan saattaisi olla ratkaiseva tekijä valloilleen päässeen taikuuden hallitsemiseksi. Aika on käymässä vähiin, vastoinkäymiset eivät. 

Kaiken seikkailemisen keskellä Greg joukkoineen tekee uusia tuttavuuksia, joista vinkein oli erittäin pahanhajuinen läjä, Löllö Plöllö Knöllönlöllö. Tämä pienen ikuisuuden eristyksissä elelleen olion jatkuva puhetulva ja lähes täydellinen tilannetajun puuttuminen oli raivostuttavaa ja hauskaa.

Niin, maailma tosiaan on suistumassa täydelliseen kaaokseen ja vaikka Greg kuinka haluaisi olla olematta minkään sortin sankari tai muutenkaan keskeisessä roolissa koko sekasotkussa, ei hänen auta muu kuin sopeutua tilanteeseen. Joka muuten muuttuu koko ajan sekavammaksi ja vaarallisemmaksi.

Nautin tästä trilogian päätösosasta todella paljon ja luinkin sen aika lailla päivässä. (Miten ihana päivä! Vain lukemista ja syömistä!) Kaisa Rannan suomennos on ihanteellisen sujuvaa luettavaa. Kaikki toimii!

Lahkomurhat

 

Jonas Bonnier: Lahkomurhat
Tammi 2020, 383s.
Suom. Laura Kulmala

 

Luen todella, todella vähän jännityskirjallisuutta, mutta kiinnostuin Jonas Bonnierin Lahkomurhista kahdesta syystä. Ensinnäkin tämä lahko-osuus. Kuten olen aiemminkin kertonut, asun ns. raamattuvyöhykkeellä, jossa riittää seurakuntia, herätysliikkeitä ja lahkoiksikin luokiteltavia yhteisöjä. Toinen syy on kirjan tosipohjaisuus ja se, että tapahtumista on vasta kolmisenkymmentä vuotta.

Odotukset olivat korkealla. Jo aiheesta päättelin, että nyt on luvassa piinaavan jännittävä, huippukoukuttava tarina, jonka hotkaisen hetkessä. Kuvittelin pääseväni kurkistamaan lahkoon kuuluvien henkilöiden päiden sisälle, saavani jonkinlaisen näkökulman siihen vääristyneeseen ajatusmaailmaan, joka on ajanut kirjassa kuvattuihin tekoihin.

Kirja osoittautui kuitenkin hyvin erilaiseksi. Jotenkin Bonnier onnistuu kertomaan raa'oista ja julmista tapahtumista siten, ettei tarina herätä oikein mitään tunteita. Henkilöhahmot ovat latteita, eikä minua oikeastaan edes kiinnostanut, mitä tapahtuu seuraavaksi. Vaikka tarinan näkökulma muuttuu eri osien välillä, etäisyys säilyy. Knutbyn Filadelfia-seurakunnan toiminta profetioineen ja omituisuuksineen jää lopulta sivuseikaksi ja enemmän tilaa annetaan keskinkertaisen seksin kuvauksille. 

Minulle Lahkomurhat osoittautui tahmaiseksi luettavaksi. Sivut kääntyivät hitaasti ja useampaan kertaan harkitsin jättäväni kirjan kesken. Ihmettelin, miksi yleensä niin helposti eläytyvänä ja tunteilevana lukijana en tällä kertaa hetkauttanut yhtään, ketä nyt manipuloidaan tekemään mitäkin ja miksi. En keksinyt syytä. Ensin epäilin käännöksen vaikuttaneen asiaan, mutta ruotsinkielisen version lukenut kollega oli tuskaillut aika samojen ongelmien kanssa, joten kyse on jostakin syvemmästä ongelmasta.

Knutbyn tapahtumat ovat olleet järkyttäviä, eikä entinen helluntaiseurakunta ole vieläkään päässyt pois ikävistä otsikoista. Romaanimuoto ei vain nyt toiminut ollenkaan.

Carry On

 

Rainbow Rowell: Carry On
Macmillan audio 2016, 13h 38min
Lukija: Euan Morton

En edes muista kuinka kauan sitten ostin omaksi Rainbow Rowellin Carry On:in. Tuossa se on hyllyn reunalla tuijotellut minua ja koittanut viestittää, että lue minut. No sitten tuli sellainen päivä, ettei akuutissa lukujonossa ollut mitään muuta ja oikeasti ryhdyin lukuhommiin. Jo muutaman sivun jälkeen tajusin, että tämähän on ihan mainio! Niin mainio, että en olisi halunnut olla kirjasta erossa ollenkaan. Eli käännyin äänikirjan puoleen ja siinäpä se sitten hujahtikin koko opus.

Carry On on Harry Potter fanifiktiota, jonka juuret ovat ymmärtääkseni Rowellin Fangirl-kirjassa, mutta sitä en ole lukenut. Simon Snow on kasvanut kovien paineiden alla, koska onhan hän the chosen one. Simon ei vain tunne itseään erityisen taitavaksi velhoksi, eikä hän sellainen objektiivisesti katsoen olekaan. Monenlaista seikkailua on kouluvuosien aikana ehtinyt osua kohdalle, mutta nyt Simon haluaisi vain nauttia viimeisestä vuodestaan Watfordin velhokoulussa. Tyttöystävän kanssa tulee ero, mutta enemmän Simonia vaivaa kadonnut kämppis, vaikkei hän tästä pidäkään. Baz on nimittäin vampyyri ja Simon ja Baz ovat inhonneet toisiaan niin kauan kuin ovat tunteneet. Tosin joskus vastenmielisyyden taustalta voi löytyä yllätyksiä.

Pidin tästä kirjasta ihan tosi paljon! Hahmot ovat sopivan monikerroksisia ollakseen uskottavia, mutta olematta teennäisiä (ellei sellainen sattunut sopimaan hahmon luonteeseen). Rowell viittaa aiempien vuosien tapahtumiin mukavan vähän siten, että lukija kyllä tajuaa asioiden mittasuhteet, mutta mitään ylipitkiä takaumia ei tarvita. 

Jos tällaista fanifiktiota on olemassa enemmänkin, minä haluan ne lukea! Wayword son on jo hyllyssä ja Fangirlin varasin kirjastosta. ;)

The Midwinter Witch

 

Molly Knox Ostertag: The Midwinter Witch
Graphix 2019, 208s.

The Midwinter Witchin tilasin sarjakuvakaipuuta helpottamaan. Pidän Molly Knox Ostertagin piirrostyylistä ja kun hänen aiemmat albumit ovat olleet vähintään "ihan kivoja", niin tiesin mitä odottaa.

Asterin noituusopinnot jatkuvat, mutta haasteita riittää edelleen. Vaikka oma perhe ja lähipiiri on jo sopeutunut miespuoliseen noitaan, muu yhteisö ei välttämättä näe asiaa yhtä hyvässä valossa. Aster haluaisi osallistua Midwinter Festival -juhlien Midwinter Witch -kilpailuun, mutta Asterin äiti pyytää tätä jättämään kisan väliin. 

Arielkin on aloittanut opinnot saadakseen taikavoimansa hallitusti käyttöön. Hänellä on kuitenkin sopeutumisongelmia, kun oppiminen ei olekaan pelkästään helppoa. Unissa hän alkaa nähdä tätinsä, joka houkuttelee Arielia jättämään nykyisen kasvatusperheensä.

Tarina on tälläkin kertaa aika ennalta-arvattava, mutta kyllä tämän sarjakuvan parissa viihtyi silti ihan hyvin. Tunnelman kannalta tarina olisi varmasti hyötynyt muutamasta (kymmenestä) lisäsivusta, sillä nyt tapahtumat plopsahtelevat eteenpäin melko vauhdikkaasti ja tunnelmasta toiseen. Hahmotkin jäävät siinä rytäkässä auttamatta pinnallisiksi.

Joka tapauksessa The Midwinter Witch on kivaa viihdykettä sievästi ja huolitellusti piirretyn sarjakuvan ystäville.

Something not good

 

Erkka Mykkänen: Something not good
WSOY 2018, 153s.

Veikko on 2010-luvun nuori aikuinen, joka häilyy jossakin siinä aikuisuuden kynnyksellä. On vapaus ja oikeus tehdä melkeinpä mitä haluaa, mutta tietysti jo vähän velvollisuuksiakin. Kuten sivari ja opiskelut. Ja tyttöystäväkin, jonka kanssa tavallaan kaikki on ihan hyvin, mutta jotenkin ei kuitenkaan tunnu siltä miltä pitäisi. Tai kuuluisi tuntua, tai jotakin.

Something not good tarjoaa oivan näytteen siitä, millaista on olla nuori nyt. Tai ainakin minulle tämä meni ihan täydestä ja todesta. Veikko on epävarmuudessaan hyvin sympaattinen nuorukainen, jota tekisi välillä mieli taputtaa olalle tai ohimennen rutistaa ja todeta, että ihan hyvin sulta sujuu tämä. Elämä.

Veikon ohella kiinnyin Maijaan, josta osin tunnistin itseni. Noin niinkuin kärjistetysti tietenkin.

"Maija on vähän rasittava ylisensitiivinen... no en haluais sanoa että uhrautuva feministi, koska tajuan et se on väärin, mutta... se vaan löytää sekunneissa kaikkeen jonkinlaisen sortosortosortonäkökulman."

Mykkänen kirjoittaa vaivatonta ja punnittua tekstiä, jota on ilo lukea.

Perintö

 

Nina Wähä: Perintö
WSOY 2020, 550s.
Suom. Sanna Manninen

Tornionjokilaaksosta Tukholmaan muuttanut Anni Toimi on matkalla lapsuudenkotiinsa. On joulu, kotona lähes kaikki perheen kahdestatoista elossa olevasta lapsesta ja tunnelma - niin, ei ainakaan katossa. Anni on raskaana, mutta se nyt ei tunnelmaa latista, vaan kotona on aina ollut vähintään hienoisen varautunut tunnelma. Pentti-isä on sellainen mies, joka on aina sanellut säännöt ja kurittanut enemmän kuin rakastanut. Nyt pinnan alla kuitenkin kytee tavallista isommat asiat.

Nina Wähä kirjoittaa kevyesti, lämmöllä ja huumorillakin perhetarinan, joka on kaikkea muuta kuin kevyt, lämmin ja humoristinen. Perintö on yli viisisataasivuinen järkäle, mutta todella vetävä. Wähä antaa upeasti tilaa lähes kaikille sisaruksille, sekä perheen vanhemmille, Siirille ja Pentille. Perhe on kokonaisuus, myös tällaisena rikkinäisenä ja karuna kuten Toimin perhe. 

Pohdin Perinnön hienoutta jo lukiessa, mutta en edelleenkään osaa sanoa, mikä tästä kirjasta tekee loistavan. Tarina on ankea ja sympaattiset henkilöhahmot harvassa. Koko kirjasta löytyy noin kaksi käännettä, jotka koin positiivisiksi. Ja silti, kaikesta siitä kurjuudesta huolimatta tämä oli jollakin kummallisella tavalla mahtava.

Ainoastaan ajankuvaan olisin kaivannut enemmän syvyyttä. Tapahtumat sijoittuvat aivan 1980-luvun alkuun, mutta sitä ei läheskään koko aikaa muistanut ja sitten ihan hätkähdin, että ai niin joo!

Jos sinulla on tiedossa pitkä joululoma tai muuten vain kaipaat luettavaa, joka ei aivan heti lopu kesken, niin suosittelen kyllä lämpimästi tätä Nina Wähän vinkeää perhekuvausta!

Replica. Sensored Reality 3

 

Anders Vacklin & Aki Parhamaa:
Replica
Tammi 2020, 457s.

Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan Sensored Reality -sarja on tullut päätökseensä. Replica on täynnä toimintaa ja jännitystä, pelillisyyskin kukoistaa.

Replica sijoittuu Marsiin, jonne on rakennettu useita maapallolta tuttuja paikkoja. Kaikkialla on kuitenkin lisättyä todellisuutta ja Marsista löytyy lukuisia suuria peliareenoitakin. Minako "Bug" Takeda ottaa osaa aurinkokunnan hurjimpaan ammattilaispeliin, jonka voittajalle on luvassa maineen ja kunnian lisäksi roppakaupalla krediittejä. Asiat eivät tietenkään etene aivan suoraviivaisesti, sillä Bug haluaisi kuumeisesti löytää ja pelastaa äitinsä sekä paljastaa Eve Regon petolliset juonittelut. Sitten on vielä Jaden isä sekä Jade itse, Alvar ja Cosmo.

Tälläkin kertaa nautin ehkä eniten pelikuvauksista. Ammattilaispeli sijoittuu muinaiseen Egyptiin ja sitä oli kiinnostava seurata. En tiedä voiko tämän kirjan kohdalla puhua pelien ohella reaalimaailmasta, kun kyse on kuitenkin utopiasta, mutta puhun nyt kuitenkin. Niin, reaalimaailmassa oli välillä vireillä vähän turhankin monta sotkua ja juonentynkää, mutta ainakaan lukija ei ehdi puutua tapahtumien puutteeseen.

Replica on mainio päätös trilogialle, joka yhdistää upealla tavalla pelit ja kirjallisuuden.

Sapiens: Ihmiskunnan synty (Osa 1)

 

Yuval Noah Harari, David Vandermeulen, Daniel Casanave:
Sapiens, Ihmiskunnan synty
Bazar 2020, 247s.
Suom. Jaana Iso-Markku

Yuval Noah Hararin kirjat ovat olleen valtavan suosittuja, myös Suomessa. Olen kuullut Hararin kirjoista paljon hyvää, mutta jotenkin opukset ovat vaikuttaneet sen verran paksuilta ja aiheiltaan vaikeilta (vaikka kirjojen yleistajuisuudesta olen kuullut myös), että en ole niihin itse tarttunut.

Nyt kuitenkin Hararin Sapiens, Ihmisen lyhyt historia -kirjasta on julkaistu sarjakuva-adaptaatio! Itse asiassa kyseessä on sarjakuvaversioiden ensimmäinen osa, sillä edes pelkistettynä koko kirjan asioita ei ole ollut mahdollista mahduttaa yhteen sarjakuva-albumiin.

Sapiens, Ihmiskunnan synty on kiinnostava ja melko helppotajuinen katsaus ihmisten alkuvaiheisiin. Aluksi puhutaan ihmisen evoluutiosta, ihmislajeista ja ihmisten levittäytymisestä uusille alueille. Seuraavaksi käsitellään kommunikaation ja tarinankerronnan kehitystä sekä kulttuurien kehityksestä, minkä jälkeen siirrytään spekuloimaan muinaisten esi-isiemme arkea: millainen työnjako on mahdollisesti ollut ja millaisissa perhekunnissa on eletty. Lopuksi käydään läpi ihmisen vaikutuksista muiden eläinten, etenkin nisäkkäiden, kehitykseen - ja lajien katoamiseen.

Sarjakuvamuoto toimii hyvin. Piirrostyyli on selkeä ja tekijät hyödyntävät visuaalisia keinoja kiitettävästi. En ole tosiaan lukenut Hararin alkuperäistä teosta, mutta jäin pohtimaan, onko siinäkin tällainen luennoiva ote. Tässä sarjakuvassa nimittäin Harari kiertelee sukulaistyttönsä kanssa eri asiantuntijoidan luennoilla ja tapaamassa heitä muuten vain, samalla kun saadaan näppärästi käsiteltyä erilaisia asioita. Tämä asetelma toi vahvasti mieleen Olipa kerran elämä -sarjan ja se hieman häiritsi.

Joka tapauksessa tällainen hittitietokirjan sarjakuvaversio on todella tervetullut. Toivon, että moni muukin kaltaiseni paksuja kirjoja liian herkästi säikkyvä yksilö löytää tiensä Sapiensien pariin tämän kirjan avulla.