Kirja joka ei halunnut tulla luetuksi

 

David Sundin: Kirja joka ei halunnut tulla luetuksi
Tammi 2022, 36s.
Suom. Tittamari Marttinen

Kirja joka ei halunnut tulla luetuksi on veikeä kirja, jota on uskoakseni erityisen hauska lukea yhdessä lapsen kanssa. Minä luin yksin ja lapset sitten itsekseen ja vaikka kaikki tästä tykkäsimme, luulen että yhteinen lukuhetki olisi ollut paljon riemastuttavampi.

Kirjassa ei ole juonta. Siinä tapahtuu vain kaikkea odottamatonta ja lukemista hidastavaa, koska kirja ei todellakaan halua tulla luetuksi. Ensin se muuttuu ratiksi, sitten fontin koko muuttuu pikkiriikkiseksi ja valtavan suureksi, sanat karkailevat ja vaikka mitä.

Kuvitustyyli on vanhanaikainen, sellainen villi länsi kohtaa Monty Pythonin, vaikka ei tämä kyllä näytä yhtään viimeksimainitulta... No, joka tapauksessa kirjan visuaalinen ilme ei ole lastenkirjoille tyypillistä. 

En osannut odottaa tältä kirjalta oikeastaan mitään, joten yllätyin iloisesti. Toivottavasti sinäkin! 

Veren väki

 

Joanna Heinonen: Veren väki
Robustos 2021, 309s.

Veren väki on Joanna Heinosen ensimmäinen nuorten aikuisten romaani. Jo takakansi paljastaa, ettei näiden kansien välistä löydy mitään perinteistä opiskeluelämän kuvausta tai edes tavanomaista vampyyriseikkailua. Itse asiassa, kun kirjaa kuvataan muun muassa näin: Veren väki yhdistää urbaania fantasiaa, yhteiskunnallista chick litiä ja punk-asennetta, tulee lähinnä epäuskoinen olo. Että tämmöisistäkö aineksista saisi muka kasaan toimivan tarinan...

Heinonen kuitenkin onnistuu epätodennäköisessä, sillä Veren väki on sangen looginen ja toimiva kokonaisuus. Hymyilin leveästi jo kahden ensimmäisen rivin jälkeen ja muutenkin ilahduin iloisesti monista juonenkäänteistä ja kielellisistä ilmauksista. Esimerkiksi kirjassa käytetty puhekieli on juuri sellaista kuin mielestäni pitääkin. Seksi on luonteva osa elämää ja Heinonen kuvaa erityisen hyvin varsinkin himoa.

Niin, siitä juonesta varmaan jotakin pitäisi sanoa.
Kiira on hivenen päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija, jolla on asiat hyvin. On opiskelupaikka, oma asunto, kavereita, koira ja poikaystäväkin. Mutta Kiira ei kuitenkaan ole tyytyväinen. Jokin hiertää jossakin ja tekee olemisesta nihkeää. Sitten alkaakin mennä asia toisensa jälkeen pieleen ja kohta ollaankin keskellä punk-henkistä vampyyritarinaa.

Vampyyrit, jotka tässä kirjassa kutsuvat itseään metsästäjiksi, on kuvattu siten, että he sulautuvat vampyyriasteikolla lähemmäksi Culleneita kuin Draculaa. Mutta eivät he sentään kimalla auringossa tai stalkkaa kaupungin söpöintä tyttöä tämän nukkuessa.

Kiiran ja Jesperin, yhden metsästäjän, väliset dialogit ovat tuskastuttavia. He eivät tunnu osaavan keskustella yhtään mistään, vaan kaikki kääntyy riidaksi ja lapselliseksi mykkäkouluksi tai paikalta poistumiseksi alta aikayksikön. Ylipäätään koin, että kirja vähän väsähti loppukolmanneksella, kunnes päästiin loppukohtauksiin. 

Veren väki ei ole täydellinen kirja, mutta kevyesti parasta lukemaani viihdettä vähään aikaan.

Taltuta klassikko goes länsimainen kirjallisuus

Maria Laakso: Taltuta klassikko goes länsimainen kirjallisuus
Tammi 2021, 316s.
Kuvitus: Maria Laakso

 

Harva tietokirja on ihastuttanut niin paljon, kuin Maria Laakson Taltuta klassikko. Ei siis ole mikään ihme, että tämä Taltuta klassikko goes länsimainen kirjallisuus on ihan loistava.

Tällä kertaa Laakso taltuttaa länsimaisen kirjallisuuden klassikoita (kuka olisi arvannut!), kuten Danten Jumalaisen näytelmän, Daniel Defoen Robinson Crusoen, Mary Shelleyn Frankensteinin ja Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies:hen. Saa taivuttaa paremmin, minä en nyt osaa.

Laakson taltuttamista klassikoista olen lukenut vain muutaman: tuttuja tarinoita olivat Gulliverin retket, Hamlet, Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Frankenstein. Ja kun sanon tuttuja, ei se välttämättä tarkoita, että kirjasta olisi jäänyt kovin pysyviä muistijälkiä. Esimerkiksi Gulliverin matkat lähinnä hämmästytti pitkäveteisyydellään, vaikka luinkin sen aikuisena ja tiesin lukevani satiiria.

Laakson kertomana Gulliverinkin seikkailut kuulostivat silti lähes hauskoilta! Laakso kirjoittaa vauhdikkaasti ja rempseästi, niin että tiukkapipoisempaa kirjallisuusihmistä saattaisi jo harmittaa.

Kaikin puolin oivallinen ja opettavainen lukukokemus, jota suosittelen kaikille viihdyttävää luettavaa kaipaaville.

PS: blogissani tullee olemaan tänä keväänä tavallista hiljaisempaa. Olen aloittanut kirjastoalan opinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa ja saatoin innostua kurssitarjonnasta enemmän kuin mihin oikeasti olisi aikaa. Joten bloggaamisen täytyy todennäköisesti välillä odottaa vuoroaan töiden, perheen, kotitöiden ja niiden opiskeluiden jälkeen.