Where Children Sleep

James Mollison: Where Children Sleep

Chris Boot Ltd 2010, 117s.

Juuri niin hieno, kuin odotinkin.

Kannattaa etsiä käsiinsä ja lukea.

Ja muuta en sitten osaa sanoakaan.

Tietoa tekijästä ja osa kuvista on nähtävillä täällä.

Kansalliskirja

Turkka Hautala: Kansalliskirja

Gummerus 2012, 112s.

Turkka Hautala on ollut tutustuttavien kirjailijoiden listalla pitkään. Hänen aiempia kirjojaan, Saloa ja Paluuta on kehuttu reilulla kädellä, mitä en Kansalliskirjan lukemisen jälkeen enää ihmettele. (Enkä kyllä ihmetellyt aiemminkaan, mutta kyllä te ymmärrätte mitä tarkoitan :) ) Ehkä yhden kirjan perusteella ei pitäisi tehdä liikaa oletuksia, mutta jos kirjailija onnistuu mahduttamaan yhdelle aukeamalle kokonaisen, ehjän tarinan, niin mitä kaikkea mahtaakaan mahtua kokonaiseen kirjaan? Aion kyllä ottaa siitä selvää.

Kansalliskirja sisältää tosiaan parin kolmen sivun mittaisia kohtauksia suomalaisista ja suomalaisuudesta. Tarkkanäköistä, humoristista ja lempeää kerrontaa, mutta myös kipeitä kohtaloita, surua. Ja haikeutta, sekä kivaa että ikävää haikeutta. Yksittäistä suosikkijuttua en osaa nimetä, mutta minua viehättivät mm. nämä kaksi: Hävityn arvokisafinaalin jälkeen ja Voitetun arvokisafinaalin jälkeen. Joskus sillä voitolla tai häviöllä on iso merkitys.

Näistä jutuista varmasti moni löytää itsensä tai ainakin itselleen tuttuja asioita. Minä jäin kaipaamaan vain lauantai-iltaa, kun saunan jälkeen koko perheen voimin katsotaan Napakymppiä ja syödään uunimakkaraa juustolla.

Lopuksi vielä linkki tuoreimpaan löytämääni Kansalliskirjan arvioon, mistä löytyy lisää linkkejä muiden blogeihin: Sanna/Luettua.

Laura Honkasalo: Kotikutoista

Laura Honkasalo: Kotikutoista - itsetekemisen ihanuudesta

Kirjapaja 2011, 173s.

Laura Honkasalon Kotikutoista kulkeutui kirjastosta kotiin vähän vahingossa. Se oli nostettu tyrkylle kaunokirjallisuushyllyyn ja vasta kotona huomasin, että tämähän onkin... Niin, mitähän tämä nyt olisi? Honkasalon ajatuksia, kokemuksia ja huomioita käsillätekemisestä ennen ja nyt.

Alkusanojen lopuksi Honkasalo kirjoittaa: "Tätä kirjaa kirjoittaessani perehdyin erilaisiin käsillä tekemisen alueisiin, joista osa oli minulle vieraita." Jostakin syystä minä tulkitsin tämän niin, että Honkasalo olisi kokeillut itse ties mitä käsityöjuttuja ja kertoisi käytännön kokemuksistaan, mutta perehtyminen olikin teoreettista. Toki Honkasalolla on omakohtaisia kokemuksia paljonkin mm. ompelusta, virkkaamisesta ja neulomisesta, mutta kyllä minä vähän petyin silti.

Koska itse harrastan joskus ahkerastikin käsitöitä, tätä kirjaa oli oikein mukava lukea. Huomasin olevani Honkasalon kanssa monesta asiasta samaa mieltä ja ihmetelleeni samoja asioita. Minullakin on paljon nappeja, joiden tutkiminen on rentouttavaa ja hauskaa (myös lasten mielestä), eikä minulla ole minkäänlaista sisustussilmää. Materiaalien kierrättäminen on paitsi järkevää ja edullista myös hauskaa.

Vaikka tässä kirjassa olikin minun makuuni liikaa juttua vaatteista (perusvaatteista burleski-asuihin), viihdyin oikein hyvin. Oli myös mukava tutustua Honkasaloon käsityö-ihmisenä.

Suosittelen tätä kirjaa käsitöiden ystäville.

Junot Díaz: Drown

Junot Díaz: Drown

(Drown, 1996)

Like 1999, 169s.

Suom. Henrik Laine

Junot Díazin novellikokoelma Drown oli ovelasti kasattu. Näennäisesti irralliset novellit muodostivatkin lopulta ehjän tarinan. Vähän mietin, miksi tästä ei ole tehty pienoisromaania, kun se periaatteessa olisi ollut helppo toteuttaa vain novellien järjestystä muuttamalla.

Drown sisältää (jos oikein laskin) kymmenen novellia, jotka kertovat tavalla tai toisella maahanmuuttajista. Joku vasta suunnittelee muuttoa Yhdysvaltoihin, toinen odottaa kuulevansa jotakin kauan sitten matkalle lähteneestä puolisostaan ja kolmas yrittää kovasti sopeutua New Yorkiin. Tarinat ovat karuja, mutta niinhän se todellisuuskin usein on.

Ahdistavin oli Ysraelin tarina. Tämä köyhän perheen poika joutuu käyttämään kirppuja kuhisevaa naamiota peittääkseen sian syömät kasvonsa. Vaikka jossakin hamassa tulevaisuudessa häämöttää toive kasvojen korjausleikkauksesta, arki on pääasiassa piileskelyä mahdollisilta kiusaajilta.

Ankeita ja karuja, mutta hyvin kirjoitettuja novelleja. Suosittelen, mikäli aihepiiri kiinnostaa.

Díaz on itse muuttanut 6-vuotiaana Yhdysvaltoihin Dominikaanisesta tasavallasta vanhempiensa kanssa, joten hän myös tietää mistä kirjoittaa. Díazilta on suomennettu myös romaani Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä.

TBR 100 - Omasta hyllystä

Viime päivinä kirjablogeissa on nähty monen monta TBR 100 listaa, mistä on kiittäminen Kirjavan kammarin Karoliinaa. Listoja on ollut mukava lukea, bingota itse lukemiaan ja niitä, jotka tahtoisi itsekin lukea.

Minun ei pitänyt koko listaa tehdä, mutta kiusaus kävi lopulta liian suureksi. Kaikki listan kirjat löytyvät omasta hyllystä. Osa kirjoista on odottanut lukemistaan vuosia, osa vasta pienen hetken. Listalle oli kovasti tunkua ja siksi moni mielenkiintoinen kirja jäi sen ulkopuolelle. (Ja voi miten suuri kiusaus oli lipsua kirjaston tarjonnan puolelle!) Teki mieli laittaa listaan myös aiemmin luettuja, mutta ei niille sitten jäänytkään tilaa. Mitään aikarajaa en aseta, etten turhia stressaa, mutta silloin tällöin voisin tähän listaan palata ja kertoa, miten homma etenee. Jos etenee.
 

1. Jonathan Franzen: Vapaus
2. Jonathan Franzen: Muutoksia
3. Joyce Carol Oates: Kalliita ihmisiä
4. Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär
5. Stephen King: Danse Macabre
6. Mikael Torfason: Maailman tyhmin isä
7. Benoît Duteurtre: Tyttö ja tupakka
8. Sarah Silverman: The Bedwetter
9. Charlaine Harris: The Lily Bard Mysteries Omnibus

10. Rosamund Lupton: Afterwards
11. David Ebershoff: 19th Wife
12. Paul Murray: Skippy Dies
13. David Nicholls: Starter for Ten
14. Tony Parsons: Starting Over
15. Jodi Picoult: Koruton totuus
16. Stefan Merrill Block: Unohdettujen tarinoiden kirja
17. Camilla Gibb: Elämän pikkuseikat
18. Jamie Ford: Hotelli Panama
19. Stephen Fry: The Hippopotamus
20. Stephen Fry: Moab is My Washpot
21. Stephen Fry: The Fry Chronicles
22. Roddy Doyle: The Barrytown Trilogy
23. Roddy Doyle: Rory & Ita
24. Steven Tyler: Does the Noise in My Head Bother You
25. Olav Duun: Juuvikilaisia 1-6
26. Marilynne Robinson: Talonhaltijat
27. Annie Proulx: Maan tomua
28. Ian McEwan: Lauantai
29. Anne Tyler: Nooan kompassi
30. Diana Gabaldon: Luiden kaiku
31. Riikka Pulkkinen: Totta
32. John Irving: Kunnes löydän sinut
33. John Irving: Oman elämänsä sankari
34. Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies

35. Gwen Bristow: Louisiana-sarja (Keskikesä, Tammikuja ja Uudet tuulet)
36. Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani
37. John Steinbeck: joku lukematon
38. Ken Follet: Taivaan pilarit
39. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
40. Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
41. F. Scott Fitzgerald: Yö on hellä
42. I. Allan: Hotelli Everest
43. Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti
44. Maggie O'Farrell: The Vanishing Act of Esme Lennox
45. Orhan Pamuk: Viattomuuden museo
46. Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
47. Richard Mason: Meren huoneissa
48. Régine Deforges: Sininen polkupyörä
49. Harriet Beecher-Stowe: Tuomo sedän tupa
50. Juhani Aho: Rautatie
51. Unni Drouggte: Pahuudella on rakkauden kasvot
52. Tuija Välipakka: Maailman vahvin tyttö
53. Carita Forsgren: Kolmen kuun kuningatar
54. Helen Dunmore: House of Orphans
55. Hisham Matar: In the Country of Men
56. L. M. Montgomery: Sininen linna
57. Christopher Matthew: A Diary of Somebody
58. Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
59. Anni Polva: Taisin erehtyä ovesta
60. H. P. Lovecraft: Varjo menneisyydestä
61. Lars Sund: Colorado Avenue
62. Märta Tikkanen: Punahilkka
63. Niko Kazantzakis: Kerro minulle Zorbas
64. P. G. Wodehouse: Kuolemattomia Golftarinoita
65. Cecelia Ahern: Mitä huominen tuo tullessaan
66. Katja Kettu: Surujenkerääjä
67. Chinua Achebe: Things Fall Apart
68. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
69. Susan Hill: The Albatross And Other Stories
70. Volter Kilpi: Alastalon salissa
71. Hilja Valtonen: Neiti talonmies
72. Carlo Collodi: Pinocchio
73. Daphne duMaurier: Rebekka
74. Susan Hill: Rebekan varjo
75. Charles Dickens: Oliver Twist
76. Helena Kallio: Ennen kuin sielu puutuu
77. Leonie Swann: Murha laitumella
78. Zadie Smith: Valkoiset hampaat
79. Astrid Lindgren: Meidän Marikki
80. Roald Dahl: Jaakko ja jättipersikka
81. Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru
82. Joan Didion: Maagisen ajattelun aika
83. Kate Atkinson: Ihmiskrokettia
84. John Cleland: Fanny Hill
85. Peter Høeg: Lumen taju
86. Kazuo Ishiguro: Silmissä siintävät vuoret
87. Johanne Hildebrandt: Valhallan tarinoita -trilogia (Freija, Idun ja Saaga)
88. Margaret Mitchell: Tuulen viemää
89. Jostein Gaarder: Maya
90. Marilyn French: Naistenhuone
91. Edgar Allan Poe: Korppi ja kultakuoriainen
92. Roald Dahl: Rakkaani, kyyhkyläiseni
93. Dan Simmons: Kalin laulu
94. Louis de Bernières: Kapteeni Corellin mandoliini
95. Majgull Axelsson: Huhtikuun noita
96. Peter Straub: Koko
97. Ken Kesey: Yksi lensi yli käenpesän
98. Heidi Köngäs: Jokin sinusta
99. Heikki Turunen: Simpauttaja
100. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu

Owen King: We're All in This Together

Owen King: We're All in This Together

Faber and Faber 2006, 223s.

Olen tainnut kerran jos toisenkin mainita, että Stephen King on yksi suosikkikirjailijoistani. Koska olen pääosin tykännyt myös Joe Hillin kirjoista, halusin totta kai tutustua myös tähän kolmanteen Kingin perheen miespuoliseen kirjailijaan.

We're All in This Together sisältää yhden novellan (joka kai kääntyy pienoisromaaniksi) sekä neljä novellia. Nimitarina kertoo 15-vuotiaasta Georgesta, yksinhuoltajaäidin pojasta, jonka kesä kuluu pilveä polttelevan ja entistä postinkantajaansa kyttäävän isoisän seurassa. Äitinsä kanssa George kommunikoi muistivihkojen välityksellä, sillä hän ei katso hyvällä äitinsä avioliittoaikeita Tohtori Vicin kanssa.

Novelleissa en tahtonut pysyä perässä. Parinkymmenen sivun mittaisissa tarinoissa tuli vastaan niin paljon kaikkea, että olin ihan solmussa. Esimerkiksi Wonders, johon mahtuu baseball, ei-toivottu raskaus ja tähän liittyvä puoskarilla käynti, muutama friikki (the Purple Girl, the Backwards Man, Jenny Two Heads sekä Three Ton Timmy) sekä itse hammastikkunsa veistävä Woodpecker, tuntui lähinnä sekavalta unelta.

Vaikka englanniksi lukeminen ei ole minulle uutta, tämänkertainen lukukokemus oli erittäin haastava. Sanasto sinänsä ei tuottanut vaikeuksia, mutta jokin tarkemmin määrittelemätön asia esti minua uppoutumasta tekstiin. Tekstin laatua en kyllä voi moittia, Owen Kingin kerronta on luontevaa ja taidokasta. Eivätkä ideat tosiaankaan ole mitään tusinatavaraa. Toivottavasti tämä joskus suomennettaisiin, sillä haluaisin kovasti lukea tämän ilman ylimääräistä takeltelua.

Gilead

Marilynne Robinson: Gilead

(Gilead, 2004)

Bazar 2010 (pokkari), 287s.

Suom. Laura Jänisniemi

Marilynne Robinson hypähti lukulistalle Nick Hornbyn The Complete Polysyllabic Spreen ansiosta. Hornby kehui Robinsonia suurin sanoin ja halusin katsoa, olivatko kehut liioiteltuja. Eilisen googlettelun jäljiltä tosin ihmettelen, miten Gilead ei ole jättänyt mitään muistijälkiä, vaikka se on ollut ihan hyvin esillä kotimaisissakin kirjablogeissa, mm. Sivukirjastossa ja Sinisen linnan kirjastossa.

Gilead on oikeastaan iäkkään pappismiehen, Pastori John Amesin, jäähyväiskirje 7-vuotiaalle pojalleen. Amesin terveys on heikko, mutta hän haluaa jättää pojalleen muistoksi ajatuksiaan ja muistojaan. Pastori kun on, Ames kirjoittaa aika paljon uskosta ja seurakunnista, mutta myös perheensä historiasta sekä kummipojastaan John Ames Boughtonista.

Mitähän tästä kirjasta nyt sitten sainoisi...

Aluksi nautin kerronnan verkkaisuudesta ja rauhoittavasta vaikutuksesta. Jossain vaiheessa tuskastuin, mutta se ei toisaalta kauheasti yllättänyt: uskonasioilla tahtoo olla minuun vähän ahdistava vaikutus. Loppua kohti meno parani ja kirjan suljettuani tunsin tyytyväisyyttä. Kyllä tämä oli hyvä ja hieno kirja, ajoittaisesta laahaavuudesta huolimatta. Kirjemuotoinen kerronta toimi erittäin hyvin loppuun asti.

Ehkä joskus luen myös osittain samoista henkilöistä kertovan Kotiin-teoksen. Mietin vain, pääsisivätkö Robinsonin kertojantaidot paremmin oikeuksiinsa englanniksi? Hauska sattuma: toissapäivänä, kun olin siskon ja kummitytön kanssa kirpputorilla, löysin Robinsonin Talonhaltijat-kirjan, joten ehkä se on seuraava kosketukseni Robinsoniin.

Fannie Flagg: A Redbird Christmas

Fannie Flagg: A Redbird Christmas

Chatto & Windus 2004, 207s.

Paistetut vihreät tomaatit on yksi kaikkien aikojen suosikkielokuvistani ja pidin kirjastakin todella paljon. Olenkin jo pitkään halunnut lukea lisää Flaggin kirjoja ja vaikka A Redbird Christmas ei likikään Tomaattien tasolle yllä, tykkäsin tästäkin.

Oswald T. Campbell on 52-vuotias toipuva alkoholisti, joka saa vuosittaisella lääkärikäynnillään kuulla hätkähdyttäviä uutisia. Keuhkolaajentuma on sen verran kriittisessä vaiheessa, ettei Oswald tule selviämään enää yhdestäkään Chicagon hyytävästä talvesta. Lääkäri suosittelee pikaista maisemanvaihdosta, mieluiten jonnekin lämpimään ja mahdollisimman saasteettomaan ympäristöön. Varsin pian Oswald on asettunut pieneen Lost Riverin kylään, Alabamaan.

Lost Riverin asukkaat ovat herttaisia ja välittömiä ihmisiä. Kauppiallaa on lemmikkinään kesy redbird (kardinaali?), Jack, joka on varsin fiksu ja melkein koko kylän suosiossa. Erityisen tärkeä Jack on orvolle ja rammalle Patsy-tytölle, joka sulattaa kaikkien kyläläisten sydämet.

A Redbird Christmas on leppoisa ja herttainen kirja. Vähän lälly mutta miellyttävästi kerrottu tarina toi mieleen Maeve Binchyn vanhat kirjat. Jostakin syystä Flaggin kirjoja ei ole suomennettu, mutta tämä löytyy jostakin Valittujen palojen kirjavalioista nimellä Punaisten lintujen joulu.

Englanniksi lukeminen on muuten joskus erityisen hauskaa uusien sanojen ansiosta. Illalla hihittelin kovasti seuraavalle lauseelle: "-- each evening as the sun went down, the mullet started jumping and splashing around in the river, almost as if they too were happy spring was here."  Vaikka toki tajusinkin, että kyseessä on jonkin sortin kala, ajatus kevään villitsemästä takatukasta hyppimässä joessa toi ylimääräistä hupia. :)

Osallistun tällä kirjalla Satun luettujen Minihaasteeseen 2/12: Toinen tapaaminen.

Tarhapäivä

Eve Hietamies: Tarhapäivä

Otava 2012, 447s.

Luin viime joulukuussa Eve Hietamiehen Yösyötön, josta tykkäsin paljon. Postauksen kommenteissa sainkin kuulla tästä jatko-osasta, joka on ilmestynyt ihan äskettäin. Odotin tätä niin innolla, että kun kirjastosta sain saapumisilmoituksen, hain kirjan kotiin saman tien, laitoin kesken olleen kirjan sivuun ja aloitin lukemisen välittömästi.

Paavo Pasanen on jo viisivuotias, puhelias, utelias ja energinen päiväkotilainen. Arjen pyörittäminen käy Antilta jo rutiinilla, onhan hänellä nykyään jo sopiva turvaverkko ympärillään. Enni ja Terttu ovat edelleen tärkeä osa Pasasten elämää. Sitten eräänä perjantaina Tertun päiväkodista soitetaan Antille: Terttua ei ole haettu, eikä Enniä saada kiinni. Antti ja Paavo hakevat Tertun ja siitä alkaa tutustuminen tyttöjen maailmaan.

Tarhapäivä oli melkein niin kiva, kuin olin odottanutkin. Hietamies ei turhia makeile tai siloittele, vaan elämä on juuri niin ihanaa tai kaikki huolet kerralla niskaan kaatavan rankkaa, kuin se oikeastikin voi olla. Nauroin ääneen monet kerrat, sillä tästä kirjasta ei huumoria puutu. Varsinkin Antin ja tämän työkaverin, Peipon, väliset dialogit ovat hauskoja, Peippo kun tuntuu olevan harvinaisen täynnä sellaista miehille ominaista logiikkaa.

Muutama pieni asia häiritsi silti. Miksi bakugan on koko kirjan ajan babukan? Onko se vain kirjoitusvirhe, vai Paavon ja Antin omaa sanastoa? (Meidänkin perheessä Zhu Zhu Petsit on kisuhamstereita, että en minä sillä...) Sitten oli yksi leikkipuistokohtaus, jossa Paavo kiipeää puuhun ja alkaa itkeä, kun oksa osuu naamaan. Antti käy lohduttamassa ja nostaa Paavon maahan ja muutamaa lausetta myöhemmin Paavo tippuu taas puusta. Miten niin taas, kun ei se äsken mitään tippunut!?

Onneksi ärsytyksen aiheet olivat aika pieniä ja enimmäkseen pystyin jättämään ne huomiotta. Tarhapäivän voi lukea myös itsenäisenä kirjana, sillä siinä oli aika hyvin kerrattuna Yösyötön oleellisin sisältö. Minä kuitenkin taisin tykätä Yösyötöstä enemmän, joten suosittelen lukemaan sen ensin.

Tarhapäivän on lukenut myös Susa.

Jonnekin pois

Lionel Shriver: Jonnekin pois

(So Much for That, 2010)

Avain 2011, 533s.

Suom. Seppo Raudaskoski

Jännitin etukäteen tämän kirjan lukemista, sillä Shriverin Poikani Kevin oli niin hätkähdyttävä kirja. Ajattelin, että pettyisin väistämättä. Mutta onneksi Jonnekin pois, kuten Lumen sylikin, on ansainnut kehunsa.

Shep Knacker on viimeinkin pistänyt toimeksi suurimman haaveensa suhteen ja ostanut itselleen sekä vaimolleen ja teini-ikäiselle pojalleen menoliput Pembaan, pienelle saarelle Afrikan rannikolle. Vuosien ahkeran työskentelyn jälkeen tilille on kertynyt sen verran rahaa, että sillä voi köyhässä paikassa elellä ihan mukavasti koko loppuelämänsä. Vaimo ja poika eivät tosin tiedä vielä matkalipuista, mutta Shep aikoo lähteä, joko heidän kanssaan tai ilman. Matkalaukkukin on jo pakattu. Mutta kun Shep kertoo lähestyvästä suuresta muutoksesta vaimolleen, Glynisillä onkin omat uutisensa kerrottavanaan: hänellä on juuri todettu harvinainen syöpä. Ja vaikka Glynis itse ei ennusteista haluakaan puhua, tulevaisuus ei näytä hyvältä. Vähin äänin Shep purkaa laukkunsa ja jää pitämään huolta vaimostaan.

Shepin paras ystävä, Jackson, pitää pitkiä palopuheita yhdysvaltain terveydenhuollon epäkohdista (ja kaikesta muustakin valtion toiminnasta, mistä vain huomauttamista löytyy). Sairausvakuutusten riittämättömyys on tullut tutuksi oman tyttären äärimmäisen harvinaisen ja väistämättä varhaiseen kuolemaan johtavan sairauden vuoksi.

Tietysti tällainen kirja on ahdistava ja surullinen. Yhdysvaltojen terveydenhuoltojärjestelmä kuulostaa järjettömältä! En kuitenkaan voi väittää pitäneeni siitä, miten suuren "palstatilan" järjestelmän epäkohtien selostaminen sai. Välillä väsyin näihin paasauksiin suurestikin, (ehkä niistä tuli liikaa mieleen eräs tuttava, jolla on taipumusta samanlaiseen saarnaamiseen kuin Jacksonilla), mutta toisaalta, enpä olisi ilman näitä tietoiskuja ymmärtänyt, miten sairastaminen voi tulla niin kalliiksi. Minulla oli myös vaikeuksia pitää kirjan henkilöistä. Shep on kaikinpuolin vastuuntuntoinen mies, joka ei kuitenkaan edes yritä pitää puoliaan. Hänen siskonsa Beryl taas on äärettömän itsekeskeinen ja muita häikäilemättömästi hyväkseenkäyttävä _______ (<--- sijoita tähän ruma sana).

Mutta, silti tämä oli mielettömän hyvä kirja. Loppu tuntui ensin vähän omituiselta, mutta päätin sopeutua siihen. Enköhän jossakin vaiheessa uskaltaudu lukemaan muutkin Shriveriltä suomennetut kirjat.

"Ehkeivät romaanit olleet häntä varten. Mieluummin hän eli kuin luki hyvän tarinan."

Jonnekin pois on ollut esillä lukuisissa blogeissa, joten laitan tähän linkin Liisan Luetut, Lukemattomat -blogiin, mistä löytyy linkit lukuisiin muihin arvioihin.

Saamelandia

Magne Hovden: Saamelandia

(Sameland, 2010)

Otava 2012, 252s.

Suom. Outi Menna

Roy ja Leif, kolmekymppiset ystävykset pohjoisnorjasta, keksivät oivan idean tienata nopeasti paljon rahaa. Kirkkoniemi on pieni paikkakunta, mutta kyllä sielläkin turisteja käy ja he haluaisivat varmasti viettää päivän tutustumalla saamelaisuuteen. Roy ja Leif eivät tosin tiedä saamelaisuudesta juuri mitään, mutta eihän turisteille kaikkea tarvitse kertoa. Saamelandiaan tarvitaan tietysti poroja, pari kotaa, poronkäristystä ja alkoholia sekä muutama muu lyömätön vetonaula. Suunnitelmat ovat selkeät, mutta toteuttaminen ei käykään aivan mutkattomasti.

Saamelandian idea on hauska ja kepeä. Myös toteutus on hauska, mutta jotenkin höttöinen. Teemapuisto jää värikkäiden ja liiankin lukuisten sivuhenkilöiden varjoon ja niin meinaa käydä myös päähenkilöille. Jotenkin kirjasta tuli väistämättä mieleen Napapiirin sankarit, jossa kaverukset koheltavat menemään pysähtymättä liikoja miettimään. (Tykkäsin kyllä Napapiirin sankareista, se oli aika oivallinen krapulaleffa.) Saamelandia taisi kärsiä nyt väärästä lukuhetkestä. Hihittelin kirjan sanailulle ääneen yllättävän usein, mutta kokonaisuus jäi laimeaksi.

Epämukavuusalue

Jonathan Franzen: Epämukavuusalue

(The Discomfort Zone, 2006)

Siltala 2012, 245s.

Suom. Tero Valkonen

Jonathan Franzenin nimi on varmaankin tullut jo tutuksi kirjablogeja seuraaville. Minä en ole vielä kumpaakaan hänen suomennetuista romaaneistaan lukenut, mutta etenkin paljon hehkutettu Vapaus kiinnostaa.

Epämukavuusalue on omaelämäkerrallinen esseekokoelma. Franzen kertoo varsin rehellisen oloisesti perheestään, lapsuudestaan ja nuoruudestaan sekä eroon päättyvästä avioliitostaan. Franzen ei turhaan imartele itseään, vaan myöntää reilusti olleensa yksi niistä ei-suosituista oppilaista, jotka pukeutuivat äidin määräysten mukaan ja olivat opettajien suosiossa. Lukijalta ei voi jäädä huomaamatta, että Tenavat-sarjakuva, saksalainen kirjallisuus ja lintujen bongaus näyttelevät kukin merkittävää osaa Franzenin elämässä.

Jonkin verran lukunautintoa söi paikoitellen huolimaton käännös. Joitakin lauseita luin moneen kertaan ennen kuin tajusin, että vika on suomennoksessa, ei minun ymmärryksessäni. "Suhtautumiseni täytettyjen eläinten kokoelmaani alkoi melkein olla ikäiselleni sopimaton" -lause töksäytti eniten. Ehkä kuitenkin on ollut kyse pehmoleluista...

Ihan kelpo kirja, ainakin Franzenista kiinnostuneille.

Mielekäs maailmanhistoria

Jari Lehtinen: Mielekäs maailmanhistoria eli tarpeetonta tietoa eritoten parhaalla mahdollisella maulla

Finn Lectura 2010, 337s.

Mielekäs maailmanhistoria on ollut minulla ruokapöytälukemisena pitkään. Pitkään siksi, että kirjaan mahtuu valtava määrä mielenkiintoisia, omituisia ja uskomattomia juttuja, joita oli hyvä lukea yksi kerrallaan. Olen silloin tällöin lueskellut Jari Lehtisen blogia, mutta valtaosa jutuista oli minulle uusia.

Erikoisia tarinoita riittää kerrottavaksi uskonnosta, historian merkkihenkilöistä, politiikasta, taiteesta ja taiteen tekijöistä sekä monesta, monesta muusta aiheesta. Ehkä raikuvimmat naurut kirvoitti heti ensimmäinen juttu "Jeesuksen esinahan ihmeelliset seikkailut". Kaikkien juutalaispoikien tavoin Jeesuskin ympärileikattiin, mutta mitä tuolle nahan palalle tapahtui sen jälkeen, kun Jeesus nousi taivaaseen? Joskus vuoden 800 tienoilla alkoi ilmaantua lukuisia pyhiinjäännöksiä, joiden väitettiin olevan tuo kiistanalainen esinahka. "Ei aikaakaan, kun Jeesuksen esinahkoja mainostettiin esiintyvän Euroopassa 8-21 kirkossa ja luostarissa. - - Pyhän Paavalin kallojakin oli näytteillä parhaimmillaan kaksi kappaletta samassa paikassa. Toinen niistä oli Paavalin kallo nuorena poikana, toinen Paavalin kallo hänen kuollessaan, joten asiassa ei ollut mitään ihmeteltävää. - - Pyhä Katariina Sienalainen käytti Jeesuksen esinahkaa sormuksenaan. - - 1600-luvun teologi Leo Allatius kehitti kenties huikeimman teorian - - [jonka mukaan] esinahka oli saattanut nousta taivaisiin samalla hetkellä kuin Jeesus itse ja siitä olisi tullut Saturnuksen renkaat."

Kirjaihmisenä kiinnostavimpia olivat kaikki kirjailijoihin tai kirjallisuuteen liittyvät osat. Oma kirjariippuvuuteni (kuten sisko ystävällisesti ja pyytämättä tilani diagnosoi) tuntuu kovin kesyltä, kun sitä vertaa vaikkapa englantilainen Richard Heberin kirjahimoon. Hänen mielestään kutakin kirjaa tuli olla kolme kappaletta: yksi hänelle itselleen, toinen lainattavaksi ystäville ja kolmas maaseutuasuntoa varten. "Hänen kuollessaan hänen talonsa oli täynnä kirjoja, huoneet ja käytävät tungettuina täyteen pinoja lattiasta kattoon. Sama oli tilanne myös hänen kahdessa muussa Englannin-kodissaan. Tämän jälkeen kävi vielä ilmi, että Heberillä oli salaisia kirjavarastoja ympäri Eurooppaa."

I, Libertine -kirjasta en ole koskaan kuullutkaan (eikä sitä näköjään ole ainakaan helposti saatavillakaan), mutta sen syntytarina on kiehtova. Kirjailija ja käsikirjoittaja Jean Shepherd juonsi 50-luvulla radio-ohjelmaa, jonka lähetysaika (keskiyöstä aamuviiteen) ei ehkä houkuttele suurta kuuntelijakuntaa, mutta antaa juontajalle melko vapaat kädet tehdä mitä lystää. "Eräänä yönä Shepherd mutisi mikrofoniinsa, kuinka sietämätöntä on, että media ja mainonta sanelevat ihmisille, mitä heidän tulee ajatella ja mitä sopii tehdä. Hän heitti ajatuksen, että pian olemme siinä pisteessä, ettei kukaan enää osta edes kirjoja, ellei media anna siihen lupaa sijoittamalla teoksen bestseller-listalle. Äkkiä hän sai idean. Entäpä jos hänen kuuntelijansa yhdessä onnistuisivat manipuloimaan vuorostaan mediaa luomalla kysyntää kirjalle, jota ei edes ole olemassa." Yhteistyössä kuulijoiden kanssa Shepherd keksi kirjan I, Libertine, jonka oli kirjoittanut 1700-luvun eroottisen kirjallisuuden kuvitteellinen mestari Frederick R. Ewing. Jo seuraavana päivänä tuhannet Shepherdin kuulijat suuntasivat kulkunsa kirjakauppoihin kysymään tuota olematonta kirjaa. Ymmällään olevat myyjät ottivat yhteyttä kustantajiin, löytääkseen tämän kirjan, josta "kaikki puhuvat". Pian kirjan nimi ilmaantui myös sanomalehtien uutuuksien listalle. Lopulta Wall Street Journal julkaisi uutisen, jossa kerrottiin asioiden todellinen laita. Ballantine Booksilla kuitenkin ajateltiin, että jos kerran kirjan nimi on jo valmiiksi noin tunnettu, sellainen voitaisiin vallan hyvin myös julkaista. Niin I, Libertinelle palkattiin kirjailija (Theodore Sturgeon) ja kirjasta tulikin ilmestyessään bestseller.

Myös urheilun saralta Lehtinen on onnistunut löytämään erikoisuuksia. Minun mieleeni jäi hyvin ei-niin-kannustava jääkiekkovalmentaja, joka moitti pelaajiaan siitä että he pelaavat joka päivä huonommin. "Ja tänään te pelasitte kuin huomenna!"

Mikäli nippelitieto mistä tahansa kiinnostaa, kannattaa etsiä tämä kirja käsiinsä.

Lumen syli

Satu Grönroos: Lumen syli

Atena 2012, 311s.

Satu Grönroosin esikoiskirja on niin vakuuttava, että toivon hänen kirjoittavan vielä monta lisää. Olin lukenut tästä kehuvia blogiarvioita (jälleen vain niitä fiiliksiä, en juonenpätkiä) ja pelkäsin pettyväni. En pettynyt. Tämä on upea kirja.

Lumen syli kertoo 7-vuotiaasta Helmistä, isättömän perheen nuorimmaisesta, jota isoveljet eivät huoli leikkeihinsä. Äiti on jatkuvasti menossa: töihin, asioille, toiseen työhön, välillä juhlimaan. Helmi on tottunut huolehtimaan itsestään ja onneksi hänellä on Mirjami, paras ystävä, jonka luokse voi mennä ja jonka kanssa leikkiä. Toisena koulupäivänä Mirjami jää rekan alle ja kuolee. Yhtäkkiä Helmi onkin yksin.

Kirjan pääasiallinen kertoja on Helmi, mutta välillä ääneen pääsee Helmin opettaja, Kaarina. Hän on juuri valmistunut opettajaksi, mutta ensimmäinen syksy opettajana on kaikkea muuta kuin helppo. Mirjamin kuolema tuntuu lyövän Kaarinaan leiman: hän on se opettaja, jonka luokalta kuoli oppilas. Kuukautiset ovat myöhässä, vaikka vain yksi ehkäisypilleri oli jäänyt ottamatta. Kaarina ei haluaisi vielä lasta, mutta lääkäri ei halua edes keskustella raskaudenkeskeytyksestä. Miestäkään ei kotona juurikaan näy.

Helmin lähipiiriin mahtuu vaikka kuinka monta mielenkiintoista ihmistä. On muistihäiriöinen isoisä, joka ei ole hoitokotinsa helpoin asukas; yhtäkkiä keittiön sohvalle ilmestynyt Pena, isoveli, josta Helmi ei ole koskaan kuullutkaan; Ruotsissa syntynyt, huonosti suomea puhuva ikätoveri Saara, jolle tapahtuu jotakin kauheaa sekä pelottava, vaaniva Otus, joka "tykkäsi lapsista, joilta puuttui isä tai äiti, koska sellaiset lapset olivat erilaisia."

60-luvun arjen kuvaus on Lumen sylissä todella taidokasta. Ulkohuussia, klapeilla lämmitettävää uunia ja puuhellaa ei erikseen selitellä, nehän ovat itsestään selviä juttuja Helmille ja näin ollen lukijallekin. En tiedä, millä tavalla lapset tuohon aikaan puhuivat, mutta Helmin käyttämä kieli tuntuu juuri oikealta.

Suosittelen lämpimästi Lumen syliä kaikkien lukulistalle. Ja mikäli minun suositteluni eivät riitä, ehkä Katja, Susa, Kirsi tai Leena onnistuvat vakuuttamaan sinut.

Paljastuksia ja ilon aiheita

Sain Morrelta pari haastetta, joihin vastaan heti tuoreeltaan, ettei vain unohdu. Joten aloitetaanpas maaliskuu rennosti satunnaisten paljastusten ja ilonaiheiden merkeissä.

Tämän ensimmäisen haasteen (tai tunnustuksen) säännöt ovat sellaiset, että kerron keneltä haasteen sain (Morrelta), paljastan seitsemän juttua itsestäni ja laitan haasteen/tunnustuksen eteenpäin.

1. Minulla on vilkas unielämä ja muistan yleensä näkemäni unet hyvin. Minusta se on kivaa, mutta mies ei jostain syystä ole innokas kuulemaan uniseikkailuistani.

2. Olen kauhean laiska kiertämään vaatekauppoja. Harvoin näen mitään kivaa ja vielä harvemmin sitä "kivaa" löytyy oikeassa koossa.

3. Toissapäivänä tosin löysin ihanan neulemekon: juuri oikean kokoisen, kivan värisen ja edullisen! Vähän ennen kassaa huomasin, että sehän olikin äitiysmallistoa... No, ostin silti.

4. Lapsena tykkäsin käydä hammaslääkärissä. Olin ihan innoissani, jos hammasta särki, koska tiesin pääseväni hammaslääkäriin... Nykyään en ymmärrä, mikä siinä niin kiehtoi. Se tuoli? Kiiltokuva tai pieni hammaspeili, jonka sai palkinnoksi? Ei mitään hajua.

5. Ala-asteella kuljimme isosiskon kanssa koulumatkat potkurilla: toinen istui kyydissä ja toinen lykkäsi, sitten vaihto. Yllättäen isosisko käytti julmasti hyväkseen minun hyväuskoisuuttani ja käytännössä minä sain istua kyydissä vain pikkuruisia pätkiä.

6. Meidän kotitalo on pienen mäen päällä, joten pihalla oli tosi kätevä laskea mäkeä sillä jo mainitulla potkurilla. Kerran sisko hyppäsikin ohjaajan paikalta pois ja minä törmäsin alapihalle parkkeerattuun traktoriin. Minulla on edelleen otsassa arpi. (Mutta tästä en voi kyllä olla siskolle vihainen, koska osasin teloa itseäni myös ilman apua.)

7. Yläasteella ja lukiossa olin ihan järkyttävän tarkka omasta huoneestani. Sinne ei saanut mielellään tulla kukaan, varsinkaan pikkusiskot. Ilmeisesti ovia oli teiniangsteissa tullut paiskottua vähän liikaa, sillä oven kiinni ollessa kahva osoitti kattoon päin. Tämä oli kuitenkin kätevää, koska silloin kahvan saattoi sitoa seinään kiinnitettyyn naulaan, eivätkä pikkusiskot päässeet ryntäämään ilman lupaa minun reviirilleni. Tätä nykyä en enää pönkää pikkusiskoja kotini ulkopuolelle :)

8. Monen muun tavoin minäkin pidin nuorempana päiväkirjaa. Enimmäkseen päiväkirjani sisälsivät pikkutarkkaa arjen kuvausta tyyliin "Tänään syötiin kuoripottuja ja jauhelihakastiketta. Minä otin kaksi lautasellista. Jouduin laittamaan tiskit, vaikka ei ollut mun vuoro." Siellä täällä kuivakkaa tekstiä elävöittää kuitenkin isosiskon (ilman lupaa) lisäämät kommentit ja taivastelut.

9. Tiedättehän, miten juhlavaatteilla on taipumus likaantua juuri ennen juhlia? Kerran olimme isosiskon kanssa käyneet naapurissa esittelemässä äidin tekemiä uusia juhlamekkoja ja niihin sopivia lettinauhoja. Kotimatkalla tapahtui kauhea katastrofi, kun kompastuin ja kaaduin. Ei se kaatuminen itsessään niin paha juttu ollut, mutta siitä tuli itku, kun pää sattui osumaan lehmänläjään ja uudet lettinauhat menettivät uutuudenhohtonsa.

10. Näiden paljastusten keksiminen oli ihan hirveän vaikeaa! Tuntuu, kuin olisin jo ehtinyt kertoa kaiken :) Onneksi isosisko jaksoi flunssaisenakin olla avuksi.




Hyvän mielen haasteen ideana taas on kertoa kymmenen asiaa, joista tulee hyvä  mieli sekä haastaa viisi bloggaria tekemään saman.

1. Aurinko
Valo on ihanaa, lämpö vielä ihanampaa.

2. Perhe
Tähän lasken oman pienen perheen lisäksi sisarukset ja meidän isän ja äidin ja muutkin läheiset. Tietysti välillä tapellaankin ja käydään toistemme hermoille, mutta noin yleensä ottaen olen hirveän iloinen, että meidän perhe on juuri tämmöinen.

3. Suklaa
Kaakao, maitosuklaa, pähkinäsuklaa, Geisha, Fazerina, salmiakkisuklaa... Joskus tilanne vain vaatii suklaata.

4. Kirjat
Tämä ei taida yllättää ketään, mutta tykkään kirjoista. Lukeminen on kivaa. Ja kirjojen hypistely myös.

5. Kirjeet
Jos postilaatikosta löytyy ihan oikea, käsin kirjoitettu kirje, niin tietysti siitä tulee hyvälle mielelle!

6. Hyvät komediat
Nauraessa tulee väkisinkin hyvälle tuulelle.

7. Käsityöt
Tykkään väkertää ja näpertää milloin mitäkin ja käsityön valmiiksi saaminen on palkitsevaa.

8. Helle
Olen ihan mahdoton vilukissa ja rakastan kesähelteitä. Rannikolla tahtoo aina tuulla, joten täällä on harvoin kunnolla kuuma. Ehkä juuri harvinaisuutensa vuoksi helteet piristää :)

9. Hyvä ruoka
Oijoi, ruokaa... Mulla on nälkä.

10. Nukkuminen
Hyvät yöunet ovat tässä taloudessa harvinaisia, joten hyvin nukuttu yö piristää kummasti.


Molemmat haasteet laitan kiertoon seuraaville blogisteille:
Villasukka kirjahyllyssä
Maria/Sinisen linnan kirjasto
Laura/Lukuisa
Sanna/Luettua
Paula/Luen ja kirjoitan