Vuosikirja

Holly Bourne: Vuosikirja
Gummerus 2021, 368s.
Suom. Kristiina Vaara

 

Hankin Holly Bournen Vuosikirjan omakseni jo hyvän aikaa sitten. Nyt se valikoitui lukupiirikirjaksi, joten viimein oli hyvä syy ottaa kirjaa hyllystä ja lukea se.

Paige on vältellyt huomatuksi tulemista onnistuneesti. Vaikka hän on joutunut seuraamaan sivusta ilkeitä juoruja muista, hän ei ole koskaan joutunut sellaisen aiheeksi. Paige joutuu inhottavaan välikäteen, kun hänen vuosiluokkansa vuosikirjasta halutaan tavallista syvällisempi ja koululehden toimituksessa mukana oleva Paige värvätään tekemään haastatteluja kouluaikojen "hassuista" tapahtumista. Nämä tapaukset ovat hauskoja lähinnä muutaman koulun suosituimman tytön mielestä, mutta Paige ei halua eikä uskalla esittää omaa mielipidettään.

Paigen kotona ilmapiiri on jatkuvasti räjähdysherkkä. Epävakaa ja arvaamaton isä pitää kaikkia varpaillaan, eikä collegeen lähtenyt isoveli haluaisi mielellään vierailla kotona. Onneksi Paigella on Polly-täti, joka tarjoaa omanlaisensa hengähdystauon kodin kamaluudesta.

Jossakin taustalla on Ruby, Paigen entinen ystävä, joka on jostakin syystä kadonnut kuvioista. Lisäksi on punakynätyyppi, jonka kirjastonkirjoihin tekemiin merkintöihin Paige ihastuu ja jonka Paige haluaa löytää.

Vuosikirja jätti jälkeensä pienen pettymyksen.
Siinä on valtavan hyvä aihe - itse vuosikirjan teko - joka kuitenkin jää näiden muiden aiheiden jalkoihin. Paigen kotiolot ovat aivan hirvittävät ja väkisinkin miettii, miksi asiat ovat saaneet kehittyä niin kauhealle tolalle. Mutta toisaalta, niinhän se on, että asianosaisille kamaluudetkin muuttuvat normaaleiksi etenkin jos ne pääsevät kehittymään vähitellen.

Punakynätyyppi oli virkistävä lisä muuten niin kovin ankeaan tarinaan. Silti olisin kaivannut tähän ehkä vähän jotakin särmää tai yllätyksellisyyttä. Toisaalta taas, ehkä annos sokerikuorrutteista imelyyttä tuli tämän kirjan kohdalla nimenomaan tarpeeseen.

Bourne käsittelee jälleen vakavia ja isoja aiheita näennäisen kevyen kirjan muodossa.

Nuoren antirasistin käsikirja

Tinashe Williamson: Nuoren antirasistin käsikirja
Otava 2022, 72s.
Suom. Terhi Width
Kuvitus: Thea Jacobsen

 

Nuoren antirasistin käsikirja on näppärän kokoinen ja selkeästi koottu tietokirja nuorille. Kirjan teossa on ollut mukana kahdeksan norjalaista nuorta, joiden sukujuuret ovat jossakin muualla. Sekä näiden nuorten että Williamsonin kertomien esimerkkien avulla rasismin moninaisuus tulee selvästi ilmi.

Kirjassa on nelivärikuvitus, joka elävöittää ja keventää raskasta aihetta. Teksti on kyllä kautta linjan kevyehköä ja helppoa. Lukujen välissä on jokin merkittävä lause, joka toimii inspiraationa ja/tai kannustimena tehdä antirasistisia tekoja.

Kirjassa käsitellään muun muassa rasistisia rikoksia sekä rakenteellista rasismia. Voi olla hyvä herätellä lukijaa huomaamaan arkisia asioita, joissa näkyy ajatus siitä, etteivät vaikkapa kaikkia tuotteita ole suunniteltu kaikille ihmisille. Ihonväriset sukkahousut eivät ole kaikkien ihmisten ihon värisiä, kuten eivät perinteiset laastaritkaan, joiden  on tarkoitus olla mahdollisimman huomaamattomia.

Williamson saa näkemään rasismia sellaisissa arkisissa yhteyksissä, joissa tuskin on alunperin tarkoitettu loukata. Siksi onkin tärkeää, että näitä asioita nostetaan esille, jotta oppisimme välttämään niitä jatkossa.

Erittäin tärkeä ja hyvin kirjoitettu tietokirja, paitsi nuorille, myös aikuisille.

Cat's Cradle: The Golden Twine

Jo Rioux: Cat's Cradle: The Golden Twine
First Second 2022, 128s.

 

Suri rakastaa hirviöitä ja kaikkea niihin liittyvää. Hän kulkee kiertävän markkinaporukan mukana, vaikka johtajahahmo yrittääkin jatkuvasti karkottaa tätä vapaamatkustajaa. Muu porukka kuitenkin pitää Suria yhtenä heistä. Suri haluaa ryhtyä isona hirviönmetsästäjäksi ja yllättäen hän pääseekin todistamaan taitonsa. Vahingossa Suri saa aikaan melkoisen kaaoksen, jonka lopputulemana Surin ja markkinaporukan tiet erkanevat.

The Golden Twine on todella ihanasti piirrettyä sarjakuvaa. Pidän tästä söpöhköstä tyylistä, jossa hirviötkään eivät ole (ainakaan tässä ensimmäisessä osassa) kovin kammottavan näköisiä. Albumi on nopealukuinen ja jättää lopun sopivan jännittävään kohtaan, niin että jatko-osakin on pakko saada jotain kautta käsiinsä.

Tarina sopinee hyvin jo alakouluikäisille.

Pimeät kuut

Tommi Kinnunen: Pimeät kuut
WSOY 2022, 284s.

 

Vuonna 1947 iäkäs ja terveysongelmista kärsivä Elna Suorajärvi on saanut opettajattaren pestin syrjäiseltä Niemen koululta. Pohjoisessa, lähellä Neuvostoliiton rajaa sijaitseva koulu osoittautuu koulun irvikuvaksi. Rakennus on vetoisa vanha parakki, jonka varustelutaso on kaikin puolin ala-arvoinen sekä koulu- että asumiskäyttöä ajatellen. Mutta jos jotain puuttuukin, sinnikkyyttä ja ongelmanratkaisutaitoja Elnalta löytyy. Opettamisen hän osaa, vaikka oppilaat ovatkin paikalla kummallisesti vuoroissa.

Tommi Kinnunen kirjoittaa jälleen upeasti. Vaikka kirjan aihe on karu ja inhottavalla tavalla ajankohtainenkin, lukeminen oli pelkkää nautintoa. Kauniit, viimeistellyt lauseet seuraavat toistaan sellaisella vaivattomuudella, ettei sitä voi olla ihailematta. Olen hidas lukija, mutta tämän nautiskelin alle vuorokaudessa.

Elnalta odotetaan kohtuuttomia. Olemattomilla opetusvälineillä hänen tulisi opettaa sekalaista ja hajanaista lapsijoukkoa innostavalla ja ennen kaikkea tehokkaalla tavalla. Ja eikös sen ulkohuussinkin voisi Elna siivota?

Olen tainnut aiemminkin kertoa, että olen itse saanut käydä pientä (ja hyvin vanhanaikaista) kyläkoulua. Opettajia koulussamme oli kaksi. Toinen opetti 1.-2. -luokkalaisia, toinen 3.-6. -luokkalaisia. Oppilaan näkökulmasta homma tuntui aina toimivan (ehkä sen vanhakantaisen auktoriteetin vuoksi), mutta jälkikäteen olen ihmetellyt asiaa. Että miten opettaja hallitsi ne sekasisältöiset oppitunnit ja eri luokka-asteiden sekamelskan? Toki koulussamme oli oppilaita vähän, noin 24, eli suurin piirtein saman verran kuin nykyisin yhdessä luokassa... Mutta silti. 

Pimeät kuut herättelikin runsaasti koulumaailmaan liittyviä ajatuksia. Vaikka moni asia on muuttunut, eivät ongelat ja haasteet ole mihinkään kadonneet. Päin vastoin.

Cinderella

 

Pilvi Hämäläinen: Cinderella
Otava 2022, 269s.

Pilvi Hämäläisen esikoisromaani Cinderella jätti jälkeensä todella, todella ristiriitaisen olon.

Kirjan kolme päähenkilöä ovat 9-luokkalainen Jade, hänen yksinhuoltajaäitinsä Siru sekä hänen äitinsä Sirkka. Jade on tiedostava teini, joka kärsii muun muassa nimestään: Jade-Adele. Kolmannen nimensä hän on toistaiseksi osannut pitää salassa luokkakavereiltaan. Siru on tällä hetkellä työtön. Taitojahan hänellä toki olisi vaikka mihin, mutta suurin osa päivistä kuluu liesituulettimen alla tupakoimiseen ja pakonomaiseen nettishoppaileen, johon ei oikeasti olisi edes varaa. Sirkka taas keskittyy kissaansa sekä siihen, että koti on aina koristeltu asiaankuuluvasti juhlapyhinä. 

Siru ja Sirkka eivät ole olleet puheväleissä pitkiin aikoihin. Syitä tulee ilmi vähitellen, kun menneisyyden tapahtumat pulpahtelevat pintaan.

Siru ja Sirkka ovat aivan hirveitä ihmisiä! Ei hyvänen aika, miten paljon inhosin molempia! Itse asiassa kirjasta saa hakemalla hakea positiivisia juttuja. Mutta vaikka inhosin sekä hahmoja että toinen toistaan karumpia ja kamalampia tapahtumia, en voinut myöskään olla nauramatta. Huumorini on varsin synkkää, mutta Hämäläinen saa mustankin huumorin vaikuttamaan pikkukakkoskelpoiselta.

Cinderella on aivan hirveä tarina, jonka halusin lukea nopeasti ja josta huomasin pitäväni kummallisen paljon.

Kulta-aika

Cyril Pedrosa & Roxanne Moreil: Kulta-aika
WSOY 2022, 416s.
Suom. Saara Pääkkönen

 

Cyril Pedrosan ja Roxanne Moreilin yhteistyönä toteutettu sarjakuva-albumi Kulta-aika on sanalla sanoen upea. Kirja on kooltaan isohko, tuollainen hieman leveä A4, jossa kuvitus pääsee todella oikeuksiinsa. Kuvien koko vaihtelee hallitusti. Pienimmilläänkin kuva on vähintään sivun kuudesosan kokoinen, suurimmillaan yksi kuva saa käyttöönsä koko aukeaman.

Tarina alkaa kuninkaan kuolemasta. Kruununprinsessa Tilda valmistautuu jatkamaan isänsä työtä ja parantamaan valtakuntansa oloja. Yllättäen Tildan pikkuveli kaappaa kuitenkin vallan ja Tilda kahden lähimmän tukijansa kanssa joutuu lähtemään maanpakoon. Edessä ovat rankat ajat niin vallanpitäjille kuin kansalaisillekin. Osa haluaisi pitää kiinni vanhasta, osa taas tavoittelee myyttistä kulta-aikaa: ihmiskunnan tasa-arvoa.

Tarinassa tunnelma kehittyy todella hienovireisistä muutoksista. Tekstin määrä on varsin maltillinen, mutta enempää en kyllä kaivannutkaan. Mieluummin katson politikoinnit ja strategioinnit kuvista, kuin luen aiheesta pitkiä dialogeja. Ylipäätään tämä albumi on niin kaunis, että tämän katseluun saisi vierähtämään aikaa vaikka kuinka kauan.

Kirjosukkakirja

Lumi Karmitsa: Kirjosukkakirja
Moreeni 2022, 176s.

Lumi Karmitsan kirjoneulemallit ovat heittämällä monipuolisimpia, mitä tiedän. Karmitsan aiemmista kirjoista on löytynyt sekä sieviä että hauskoja, ilkikurisia että lähes perinteisiä malleja. Kirjosukkakirja jatkaa tätä monipuolista linjaa.

Kirjan alussa on kätevästi yhdellä sivulla kuvat kaikista kirjan kahdestakymmenestä sukkamallista. Sukkien rakenne on kaikissa sama, "vain" kirjoneule on jokaisessa omanlaisensa. Sukkamallien lisäksi kirjan lopusta löytyy erikseen mallikerrat. Tämä on mahtava bonus, koska näin on todella kätevä hyödyntää mieluisaa mallia sukkien lisäksi vaikka lapasissa, kaulaliinoissa tai vaikka tilkkutäkissä. Näistä muuten tulisi aika mieletön tilkkutäkki!

Itse ihastuin ensivilkaisulla Aamupalaveri-mallin kruunupäisiin pääkalloihin! Kylläpä olisi muikeaa kietaista tällainen huivi tai neuletakki seuraavassa palaverissa. :) Valikoimasta löytyy myös viehättävä Merenneito, todella kauniit Pegasokset, söpöt Miukumaukut ja tietysti tuo kannen ihastuttava Ketunleipäblues. Joulusukatkin löytyy sekä aivan ihanat unikkosukat.

Kirjosukkakirja on täydellinen kaikille kirjoneuleiden ystäville. Jos et ole kutonut (kuten täällä päin sanotaan) aikoihin, tämä ihan pakosti innostaa tarttumaan puikkoihin. Ja jos taas olet jatkuvasti kutimet puikoilla, niin tästä saat varmasti monta uutta projektia sinne tehtävien listalle.

Paratiisiin

Hanya Yanagihara: Paratiisiin
Tammi 2022, 905s.
Suom. Arto Schroderus

 

Ostin Hanya Yanagiharan Pieni elämä -kirjan aikoinaan ennakkoon, mutta vieläkään en ole saanut aloitettua sitä. Jotenkin kirjan saama ylistys pelottaa. Nyt kun ehkä tiedän, mitä on odotettavissa, kirja houkuttelee ihan uudella tavalla.

Paratiisiin on massiivinen kirja. Minulla kävi sillä tavalla onni onnettomuudessa, että jouduin koronan jälkitautien vuoksi sairauslomalle, enkä pystynyt tekemään oikein muuta kuin lukemaan. Näin ollen pystyin uppoutumaan Paratiisiin (Paratiisiinhin? miten tämän pitäisi taipua vai pitäisikö?) eri tavalla kuin normiarjessa olisin voinut tehdä.

Kirja on jaettu kolmeen osaan, joiden välillä on aina 100 vuotta. Maantieteellisestikin vaihdetaan paikkaa New Yorkin ja Hawaijin välillä. Sen sijaan henkilöhahmojen nimet eivät muutu! Tämä aiheutti erikoisia mielleyhtymiä, kun välillä sekoitin hahmot toisiinsa, mikä oli oikeastaan hauska lisä. Kirjan maailma on jonkinlainen vaihtoehtoinen tai rinnakkainen todellisuus. Siinä on paljon samaa kuin oikeassa maailmassa, mutta myös aina jotakin ratkaisevasti erilaista. 

Juonesta sinänsä en osaa hirveästi sanoa mitään järkevää. Tässä käsitellään sukupolvien eroja, velvollisuuksien ja omien haaveiden ristiriitoja, rakkautta ja siihen liittyviä odotuksia sekä kenties väistämättä eteen tulevia pettymyksiä. En voi väittää ymmärtäneeni kirjaa täysin, mutta erittäin kiehtova tämä oli.

Meitä vastaan rikkoneet

Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet
Tammi 2022, 375s.

 

Jehovan todistajat on minulle aika vieras organisaatio, enkä tämän Camilla Nissisen kirjan myötä ole lainkaan aiempaa innostuneempi heidän toiminnastaan.

Kirjan päähenkilö, Silja, kasvaa tiukasti Jehovan katseen alla. Koulun lisäksi arkeen mahtuu käännytystyötä ja Raamatun tutkiskelua. Lukion jälkeen on turha lähteä jatko-opintoihin, kun ei maallisilla titteleillä ole paratiisissa mitään virkaa. Siljalla on kuitenkin ajatuksia ja kysymyksiä, joita ei ole soveliasta esittää ääneen. Miten kengurut päätyivät Araratin vuorelta, Nooan arkista Australiaan? On asioita, joihin Silja ei voi vaikuttaa ja asioita joihin voi. Syömishäiriö antaa Siljalle valheellisen olon siitä, että hän hallitsee tilanteen.

Meitä vastaan rikkoneet on todella upeasti kirjoitettu romaani. Vaikka aiheet ovat rankkoja ja suuria, kirja tuntuu melkein pehmeältä. Vähän kuin lukija olisi itsekin epätodellisessa sumussa.

Kiukkuinen apina

Suzanne Lang: Kiukkuinen apina
Art House 2022, 29s.
Kuvitus: Max Lang
Suom. Riina Behl

Silloin tällöin kirjan kansikuva riittää herättämään kiinnostuksen. Näin kävi esimerkiksi tämän Kiukkuisen apinan kohdalla. Kannen apina on niin äreä, ettei sitä voi hymyilemättä katsella.

Tarina on vieläpä erityisen sympaattinen: Simo Panssi herää eräänä näennäisen kauniina päivänä ja on auttamatta pahalla päällä. Ei auta, vaikka ystävät ja tuttavat yrittävät luetella kivoja asioita ja vaihtoehtoja kiukuttelulle: Simoa kiukuttaa silti. Lopuksi Simo toteaakin, että hänen vain täytyy olla tänään kiukkuinen, mutta se menee kyllä ohi.

Luin tämän ääneen kuopukselle, esikoisen avustuksella. Juuri lukion aloittanut esikoinen luki luonnollisesti päähenkilön repliikit, kaimoja kun ovat. Viihdyimme kirjan parissa mainiosti ja suuri kiitos kuuluu kirjan ilmeikkäälle kuvitukselle. Värien käyttö toimii loistavasti kulloisenkin tunnelman tukijana ja toisaalta sivuilla on myös tyhjää, mikä antaa lukijalle mahdollisuuden täydentää maisemia oman pään mukaan.

Kiukkuinen apina on mainio tunnetaitokirja ihan kaiken ikäisille.