Synnintekijä

Milja Kaunisto: Synnintekijä

Gummerus 2013, 307s.

Olen viettänyt aikaani 1400-luvun Pariisissa, Sorbonnen yliopistossa Olavi Maununpojan seurassa. Olen seurannut sivusta illanistujaisia, keskusteluja, ystävystymistä sekä sisäistä tuskittelua lihan himoja vastaan. Olavi Maununpoika ystävystyy opiskelutoverinsa Miracle de Servièresin kanssa, mutta ystävyys ei ole aivan mutkatonta. Milja Kauniston esikoisteos Synnintekijä on adjektiiveja pulppuava kertomus, jonka lukeminen oli minulle sekä mieluisaa että hankalaa.

Pidin Kauniston kerronnan sujuvuudesta, tavasta käyttää vanhoja sanoja luontevasti. Teksti ei tuntunut väkisin väännetyltä, vaan voisin kuvitella 1400-luvulla puhutun kutakuinkin tämän kirjan tyyliin. (Historiantuntemukseni on säälittävän heikkoa, joten myönnän kyllä olevani väärä henikilö ottamaan kantaa kirjan historialliseen paikkansapitävyyteen millään tavalla.) Luonnollisesti pappisvihkimyksen saanut Olavi Maununpoika pohtii jonkin verran uskonasioita, yksin ja yhdessä muiden kanssa, mutta liiasta paatoksellisuudesta ei Synnintekijän yhteydessä voi puhua.

"Toisen Marc-ruukullisen jälkeen minua alkoi pyörryttää ja tulkitsin sen ylhäältä annettuna merkkinä siitä, että Jumala halusi nähdä minut tanssimassa piiritansseja. Siihen päättyivät muistikuvani tuosta karmaisevasta yöstä."

Hankalaksi lukemisen teki se, että tarinasta tuntui puuttuvan ne huippukohdat. Tiedättehän, miten elokuvissa useimmiten menee ensimmäiset 45 minuuttia siihen, kun tutustutaan henkilöihin ja käynnistellään tapahtumia? No, minusta tuntui, kuin Synnintekijässä olisi ollut kolme tuollaista "alkulämmittelyä". Siinä vaiheessa, kun pitäisi alkaa tapahtua oikein kunnolla, loikataankin seuraavaan seesteiseen hetkeen ja valmistaudutaan seuraavaan rytinään, jota sitäkään ei tule. Turhauttavaa.

Kokonaisuudessaan Synnintekijä onnistuu kuitenkin herättämään mielenkiinnon Olavi Maununpoikaa kohtaan ja odotankin mielenkiinnolla jatko-osia. Jospa niissä olisi jonkin verran sitä rytinääkin.