Hiroshiman kukat

Edita Morris: Hiroshiman kukat

WSOY 1962, 170s.

Suom. Juhani Jaskari

Yritin ehtiä blogata tämän kirjan Ihmisiä sodassa -haasteeseen, mutta aika loppui kesken. Ehdin kyllä lukea, mutta bloggaamisesta ei tahdo tulla mitään.

Olen lukenut Hiroshiman kukat ensimmäisen kerran yläasteella. Kirja teki niin suuren vaikutuksen, että hain heti kirjastosta myös jatko-osan, Hiroshiman kylvö. Senkin muistan, että kun kirjasta piti kirjoittaa aine, minä valitsin aiheeksi kertojan pikkusiskon, Ohatsun, kohtalon. Nyt kirjaa lukiessa Ohatsun tarina tuntui paljon vähemmän dramaattiselta kuin tuolloin.

Hiroshiman kukat sijoittuu Hiroshiman kaupunkiin, 14 vuotta atomipommin jälkeen. Juka-san päättää hankkia perheelleen hiukan lisätuloja majoittamalla kotiinsa amerikkalaisen miehen, joka on työasioissa Japanissa. Sam-san näkee Hiroshiman aivan eri valossa kuin paikalliset asukkaat, mikä on sekä virkistävää, että ahdistavaa. Samille pommi on muinainen asia, paikalliset taas tietävät, että pommi jätti jälkeensä pysyviä, tuskallisia jälkiä. Se tuhosi paljon muutakin kuin rakennuksia, puhumattakaan yli sadasta tuhannesta kuolonuhrista.

Juka-sanin kuvankaunis pikkusisko, Ohatsu, on hauras 17-vuotias tyttö, joka haaveilee suuresta rakkaudesta. Sellainen onkin jo löytynyt, mutta avioliiton solmiminen ei käykään niin vaivattomasti kuin rakastuneet luulevat. Jukan aviomies, Fumio, nukkuu yhä useammin yönsä työpaikallaan. Ei ylitöiden vuoksi, vaan siksi ettei hän enää pysty hoitamaan aviomiehen velvollisuuksia vaimoaan kohtaan. Hän alkaa pyörtyillä ja lopulta Jukan ja Fumion on pakko suostua uskomaan, ettei kyseessä olekaan vaaraton auringonpistos, vaan säteilysairaus, johon ei ole parannuskeinoa.

Edita Morris oli amerikanruotsalainen kirjailija, joka perusti miehensä kanssa Hiroshimaan hoivakodin atomipommin uhreille. Ei siis ole ihme, että tämän kirjan tunnelma on läpeensä japanilainen ja kaikin puolin aidon tuntuinen, sillä Morris näki hyvin läheltä atomipommin jättämät jäljet. Vaikka kirjan suomennos on vanhahtava, pienen totuttelun jälkeen kieli alkoi tuntua ihan luontevalta. Ehkä vanhahtavuus myös sopi hyvin kirjan tunnelmaan.

Hiroshiman kukat oli tälläkin lukukerralla puhutteleva kokemus. Jatko-osa löytyy sekin omasta hyllystä, joten voi olla että luen senkin pian uudestaan.