Herra Gummi ja kirsikkapuu

Andy Stanton: Herra Gummi ja kirsikkapuu
S&S 2017, 250s.
Suom. Jaana Kapari-Jatta
Kuvitus: David Tazzyman

Uusimmassa Herra Gummissa valtaosa Lamonen-Pulin asukkaista joutuu ikivanhassa kirsikkapuussa asuvan vähintään yhtä ikivanhan Runtun lumoihin. Pikkukaupunkilaisten lähes uskonnollinen hurmostila peittää alleen kaiken muun ja Pollylla ja Allan Raatalilla (sähkölihaksilla varustetulla pipariukolla) on kova työ asioiden palauttamisessa entisille raiteille. Eihän siellä puussa mitään Runttua ole, vaan ällöiljettävän ilkeä Herra Gummi vain, jolla on jälleen julmia hyötymissuunnitelmia mielessään.

Edellistä Gummia lukiessa minua harmitti se, että jouduin lukea kirjan yksin, kun lukutaitoiset lapset olivat sen menneet lukemaan ihan omin päin. Kirsikkapuuhun kielsin jyrkästi koskemasta ilman minua, mutta tämä omaksi iloksi tekemäni sääntö taisi olla väärä. Ne samaiset lukutaitoiset lapset eivät nimittäin ole tämän vuoden puolella olleet kovin kiinnostuneita äidin lukemista iltasaduista, vaan lukevat mieluummin itse. Luultavasti he olisivat itse lukeneet tämän moneen kertaan siinä ajassa, joka meiltä kului kirjan lukemiseen yhdessä. Merkittäköön muistiin itselleni sellainen itsestäänselvyys, että mikäli lapsi haluaa lukea kirjan itse omaan tahtiinsa, anna ihmeessä lukea.

Herra Gummi ja kirsikkapuu on etenkin lopustaan vähän hämy, mutta sinänsä sarjan henkeä edelleen oivasti toteuttava teos. Pidin siitä, ettei tässä ollut ainakaan yhtä paljon läski-puhetta kuin parissa edellisessä kirjassa on ollut. Tykkäsin myös kovasti Jaakko-koirasta, jolla olisi saanut olla isompikin rooli tarinassa.

Mikäli seuraavan Gummin ilmestyessä lapset itse ehdottavat sitä iltasatulukemiseksi, aion kyllä ottaa lukemiselle tiiviimmän aikataulun. Jos tämänkään mittainen kirja venyy useammalle viikolle (kuten tämän kanssa ikävä kyllä kävi), ei se tarinan vinkeys ja tunnelma pysy yllä tarpeeksi hyvin.