Erään tapon tarina

Katariina Vuori: Erään tapon tarina
Like 2018, 207s.

Erään tapon tarina on niitä tarinoita, joiden ei pitäisi voida olla totta. Nuoren pojan, Askon, näkökulmasta kerrotaan, kuinka toistuvasti pieniä vankilatuomioita ja ahkerasti viinaa kuluttava isä piinaa perhettään. Isä ja äiti eivät edes ole yhdessä, mutta Askon ja äidin kotiin Esko kuitenkin aina tulee. Useimmiten väkisin, vaikka kiipeämällä parvekkeelle ja rikkomalla ikkunan, jos ei muuten. Isä pahoinpitelee äitiä ja käy lopulta kiinni Askoonkin. Äiti ja poika ovat joutuneet suunnittelemaan useita pakoreittejä turvaan mummon luokse, salaisia merkkejä, joilla sopia paosta isän huomaamatta. Kotiakin vaihdetaan, ettei isä löytäisi heitä. Pienen hetken elämä on rauhallista, mutta sitten isä kaivaa antabuskapselin kädestään ja taas mennään.

Vuosien ajan isä terrorisoi Askon ja tämän äidin elämää fyysisesti ja henkisesti. Lopulta tilanne kärjistyy niin, että mummo pakkaa laukkuunsa veitsen ja lähtee Eskon perässä paikalliseen ravintolaan.

Tarina on aivan hirveä. On järkyttävää, miten kenelläkään ei tuntunut olevan Eskoon minkäänlaista otetta. Ei oikein poliisillakaan. Tällaisessa sotkussa luulisi olevan mukana myös sosiaalityöntekijöitä, mutta sitä puolta ei ainakaan kerrottu. Lähestymiskieltoa ei voinut hakea, koska se lisättiin Suomen lakiin vasta vuoden 1999 alussa ja Eskon osalta tarina loppui vuonna 1995.

Jos Erään tapon tarina olisi fiktiivinen kertomus, sitä olisi helppo kehua jännittäväksi ja ihmisten käyttämää murretta kotoisaksi. Mutta koska tämä kaikki tapahtui oikeasti, minulle nuoruusvuosista tutuissa maisemissa, on paljon vaikeampi sanoa oikein mitään. Asko ihaili jo lapsena Elvistä ja sai tämän musiikista lohtua ja turvaa. Sen nuoren pojan soittolistalle haluaisin ujuttaa Elviksen kappaleen If I Can Dream ja toivoisin sen antavan uskoa valoisampaan tulevaisuuteen.