Varhaisnuoruuden suosikki: True love, Matti Ahola?

Usva Paju: True love, Matti Ahola?

Gummerus 1990, 230s.

True love, Matti Ahola? oli mielestäni maailman paras kirja noin vuonna 1991, jolloin olin 12-vuotias. Muistini mukaan isosisko lukin tämän ensin ja suositteli minulle, enkä ollut koskaan lukenut mitään yhtä upeaa. Luinkin kirjan moneen kertaan ja ihastelin sitä, miten joku Forssalainen koulutyttö on voinut kirjoittaa jotain näin mahtavaa. (En löytänyt mistään vahvistusta mielikuvalleni, jonka mukaan Paju oli 16-vuotias kirjoittaessaan tämän ilmeisesti ainoakseen jääneen kirjan.)

Vaikka minulle käy harmillisen usein niin, että vanhat suosikit eivät uudelleen luettuna vastaakaan odotuksia, päätin ottaa riskin ja lukea True love, Matti Aholan uudestaan. Kirja piti tilata Kaustisen kirjastosta, sillä Kokkolan kirjaston kokoelmista sitä ei enää löytynyt. Sain luettavakseni kappaleen, joka meinaa hajota liitoksistaan: sitä on luettu vuosien varrella - tai vuosia sitten - niin ahkerasti, että kirjaa on liimailtu ja paikkailtu monet kerrat.

Juoneltaan tämä on teinidramaattinen rakkaustarina. Noin kasiluokkalainen Tuija on vastikään eronnut poikaystävästään Matista, joka ei ole halunnut vakituista seurustelusuhdetta. Kun luokkaan tulee kaksi uutta oppilasta, kaksoset Markus ja Elina, huomaa Tuija vähän vastentahtoisestikin ihastuvansa Markukseen. Tunne on molemminpuolinen ja pian pari viettää vapaa-aikansa tiiviisti yhdessä. Kapuloita rattaisiin nakkelee Matin kanssa nykyisin hengaileva Elina. Kirjan loppupuolella Matti yrittää vokotella Tuijaa takaisin omakseen, mutta ei onnistu ja koska Elinankin kanssa tulee kärhämää, poika yrittää tehdä itsemurhan lääkkeillä. Matti soittaa jäähyväispuhelun Elinalle, joka huolestuu ja onnistuu hankkimaan Matille nopeasti apua. Loppujen lopuksi kaikki päättyy hyvin Matin ja Elinan sopiessa erimielisyytensä ja Tuijan ja Markuksen jatkaessa omaa hengailuaan.

No, eihän tämä todellakaan sykähdyttänyt 34-vuotiasta naisihmistä samoin kuin 12-vuotiasta. Kaikki tämä yltiöpäinen draama ja paatos, tunteiden palo ja en-voi-koskaan-rakastaa-ketään-muuta -huokailut ovat (muistini mukaan) kuitenkin juuri niin ääripäistä ja ehdotonta kuin teinin tunteet helposti ovat.

Kirja ei ole kuitenkaan kestänyt aikaa kovin hyvin. Lankapuhelimet, filmikamerat ja c-kasetit tietysti kuuluvat asiaan, mutta tuskin yksikään lehti julkaisisi kuvaa toisiaan uudenvuodenyönä halaavasta teinipariskunnasta otsikolla "Nuorison huono käyttäytyminen". Eikä yksikään äiti tuollaisen kuvan jälkeen todennäköisesti hermostuisi kovin isosti tai ainakaan häpeäisi ulkona liikkumista. Julkiset halaamiset eivät nykypäivänä hetkauta kyllä yhtään ketään. Myös tämä seuraava kohtaus pyrskähdytti:

" Tiia [Tuijan isosisko] oli jo siinä onnellisessa seitsemäntoista vuoden iässä, että hänelle puhuttiin sulhasista. --- Tiia oli jo melkein avioiässä, kuten isä aina sanoi."

Moni sinänsä sivuseikka sai minut tyrskimään naurusta. Eräällä oppitunnilla annetaan tehtäväksi luetella vierustoverista kolme hyvää ja kolme huonoa puolta. Tuija kuvailee Anua, toista parhaista ystävistään näin: "- No …sä olet kauhean hyvä matikassa, ja sulla on aina kauheesti rahaa … sitten sä toisinaan jaksat kuunnella mun vitsejäni …" Ihan totta! Ei kukaan, kahdeksasluokkalainenkaan, voi olla noin pinnallinen! Sulla on kauheesti rahaa… jestas!

Markuksen tavatessa Tuijan vanhemmat ensimmäisen kerran häntä pyydetään jäämään syömään. Markus, joka on jo aiemmassa kysymystulvassa osoittanut olevansa fiksu ja luontevakäytöksinen, jatkaa vaivatonta jutustelua ruokapöydässä: "Markus keskusteli sujuvasti ydinsaasteista ja muista ajankohtaisista asioista, enkä minä ollut uskoa korviani." No en minäkään.

Uskon että tämä lukukerta oli kohdallani viimeinen. True love, Matti Ahola? saa jäädä sinne varhaisnuoruuden muistoihin nauttimaan estottomasta ihailusta. Vaikka kirja ei näin aikuisiällä onnistunut muussa kuin epäuskoisten naurunpyrskähdysten nostattamisessa, näen edelleen hyvin sen, miksi tämä kirja oli minulla ennen niin rakas.