Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

(La vérité sur l'affaire Harry Quebert, 2012)

Tammi 2014, 809s.

Suom. Anna-Maija Viitanen

Tähtiin kirjoitetun virheen jälkeen halusin lukea jotakin todennäköisemmin minulle sopivaa kirjallisuutta. Sveitsiläisen Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta on edellä mainitun kirjan tavoin ollut näkyvästi esillä blogeissakin ja koska minulle Tammen Keltainen kirjasto on laadun tae, päätin tarttua tähän paksukaiseen.

Marcus Goldmanin esikoisteos on ollut menestys. Toinen romaani ei vain ota syntyäkseen ja Marcus ottaa yhteyttä vanhaan opettajaansa ja ystäväänsä Harry Quebertiin. Harry kutsuu Marcuksen luokseen Auroran pikkukaupunkiin rentoutumaan ja kirjoittamaan ja Marcus ottaa tarjouksen kiitollisena vastaan. Melko pian Marcuksen vierailun jälkeen Harryn pihasta löydetään 33 vuotta sitten kadonneen 15-vuotiaan tytön ruumis. Harryn syyllisyys näyttää varmalta ja hänet pidätetään, mutta Marcus alkaa tehdä omaa tutkimustyötään todistaakseen Harryn syyttömyyden. Alkaa huimaava aikamatka kesään 1975, pikkukaupungin asukkaiden välisiin suhteisiin, salaisuuksiin, rakkauksiin ja sydänsuruihin. Eikä pieni ole kirjallisuudenkaan rooli.

Totuus Harry Quebertin tapauksesta on taidokas yhdistelmä lukuromaania (joka minun maailmassani tarkoittaa laadukasta, hyvin kirjoitettua kirjallisuutta) ja rikoskirjallisuutta. Henkilöitä on paljon, mutta heidät oppii tuntemaan nopeasti. Tapahtumiakin on paljon ja ajassa seilataan hallitusti edestakaisin. Kirjan rakenne on loistava: lukija imaistaan lujaan otteeseen heti ensimmäisessä kappaleessa ja jännite pysyy yllä lähes koko kirjan ajan. Marcuksen oma tutkimustyö on kyllä mielenkiintoista, mutta en pidä sitä hirveän uskottavana. Tuskin pienelläkään paikkakunnalla jaeltaisiin keskeneräisen rikostutkinnan tietoja näin löyhäkätisesti kuin Harry Quebertin tapauksessa.

"- Voi Marcus parkaa, minusta tuntuu että mitä syvemmälle tähän juttuun kaivaudut, sitä enemmän salaisuuksia nousee pintaan…"

Pitkän kirjan lukuisat henkilöt pysyvät suhteellisen hyvin hallussa ja ikään kuin puolustavat paikkaansa, mutta Marcuksen äiti tuntui irralliselta. Miksi ahtaa mukaan rasittava äiti, jonka kanssa keskusteluista muodostuu b-luokan komediaa? Juonenkäänteet ovat melko sujuvia, mutta kirjan loppupuolella homma niihin käänteisiinkin jo vähän turtui. Loppuratkaisua en arvannut etukäteen.

En rakastunut Totuuteen Harry Quebertin tapauksesta, mutta pidin siitä paljon. Jotain kertonee sekin, että normaalin lukuvauhtini ollessa noin 100 sivua päivässä,  tämän kirjan lukemiseen meni vain kaksi ja puoli päivää.

Ensiluokkaista viihdykettä!



Kirjabingo: "palkittu kirja". Totuus Harry Quebertin tapauksesta on palkittu muun muassa Ranskan akatemian suurella palkinnolla vuonna 2012.