Kate Morton: Kaukaiset hetket
(The Distant Hours, 2010)
Bazar 2015, 724s.
Suom. Natasha Vilokkinen
Kate Mortonin kolmas suomennettu teos, Kaukaiset hetket, ilmestyy virallisesti 3.9. Minä sain luettavakseni ennakkokappaleen, joka kiilasi välittömästi lukupinon päällimmäiseksi. Olen lukenut Mortonilta myös aiemmin käännetyt Paluun Rivertoniin ja Hylätyn puutarhan ja vaikka Riverton oli pettymys, Puutarhasta pidin paljon.
Kaukaiset hetket hurmaa kansikuvallaan. Minusta tämä on kaunis ja hempeän houkutteleva. Kannessa on lainaus Publisher's Weeklyn arviosta, jossa kirjaa kuvataan sanoilla "Kiehtova romanttinen trilleri… ällistyttää lukijat." Suuria sanoja, jotka herättivät myös suuria odotuksia.
Edie Burchill on noin kolmekymppinen, juuri jätetyksi tullut kirja-alan ammattilainen. Hän ei ole koskaan ollut läheisissä väleissä äitinsä kanssa ja hänelle tuleekin yllätyksenä se, että äiti on sota-aikana evakuoitu Lontoosta Kentiin, Milderhurstin kartanoon. Äiti ei halua aiheesta puhua, mutta kun Edie eksyy epähuomiossa Milderhurstin maille, hän haluaa tutustua linnaan ja sen asukkaisiin paremmin. Ehkä hän oppisi samalla jotakin äidistään.
Milderhurstissa elävät linnan kolme tytärtä, nyt (vuonna 1992) jo vanhuksia kaikki. Edie kiinnostuu heistä kaikista, mutta erityisesti hän haluaisi kuulla nuorimman sisaruksen, Juniperin, tarinan. Hiukan myöhemmin Edie saa työtarjouksen, jonka ansiosta hän pääsee palaamaan Milderhurstiin ja selvittämään menneiden aikojen arvoituksia.
Mortonin kerronta ja Natasha Vilokkisen suomennos on sujuvaa luettavaa. Tarina on leppoisa, kevyt ja sopivasti koukuttava. Morton kuitenkin lipsahtaa yliselittelyn puolelle, eikä lukijalle jätetä hiukkaakaan arvailun varaa. Tarina etenee sekä Edien nykyajassa että sotavuosissa milloin kenenkin näkökulmasta. Minulle tuli sellainen olo, ettei Morton ole osannut päättää kenen tarinan kertoisi ja on siksi ympännyt yksien kansien väliin kaikkien tarinat kaikkine yksityiskohtineen. Toisaalta tällainen täysin aukikirjoitettu tarina vapauttaa lukijan kaikesta ajattelun tarpeesta ja sopii erityisen hyvin rentoutumiseen. Ikävä kyllä yliselittelyt myös syövät arvoituksellisuuden, eikä lukija pääse yllättymään mistään. Publisher's Weeklyn lupaama romanttinen trilleri jäi ikävä kyllä (minun kohdallani) kokematta, sillä romantiikkaa Kaukaisissa hetkissä on vain niukasti ja trilleriä ei senkään vertaa.
Minulle Kaukaiset hetket oli ikävä kyllä pettymys. Tätä olisi saanut karsia raa'alla otteella, jotta jännite olisi saatu pysymään yllä ja arvoitukset arvoituksena edes jonkin aikaa. Kaikesta tästä jupinastani huolimatta aion jatkaa Mortonin kirjojen lukemista, sillä kyllä näissä kuitenkin jokin taika on.
Pettymys tämä oli minullekin. Viihdyin kyllä lopulta tämän parissa, mutta ensimmäiset 300+ sivua mietin, että miksei viihderomaani vedä. Se on tässä lajityypissä puute. Mutta Mortonin luomat miljööt ovat kuitenkin ihania ja niihin on toisinaan mukava uppoutua.
VastaaPoistaKatja, Tämä tosiaan käynnistyi hyvin hitaasti. Minäkin tykkään Mortonin miljöistä (?) ja siitä, miten hyvin hän kuvaa eri aikakausien elämää, mutta odotin kyllä tältä enemmän.
PoistaPettymys!
PoistaVoi harmitus jos tämä ei ole mahtava... Toisaalta Paluu Rivertoniin on yksi aivan ehdottomia lempikirjojani ja sinä et ole siitä niin viehättynyt, jospa sillä taustalla olisin vielä toiveikas tämän suhteen. Jollainhan sitä täytyy itseään tsempata että saa tiiliskiveen tartuttua :-)
VastaaPoistaJane, Uskon sun viihtyvän tämän kirjan parissa, etenkin jos tykkäsit Rivertonista! :) Ja ihan vaivattomasti minäkin tämän luin, vaikka hirveästi motkotettavaa löysinkin ;)
PoistaTotta tuo, että Kaukaisissa hetkissä oli ihan runsaudenpula "tarinalinjoista" ja keskeisistä henkilöistä, ja se heijastuu tuohon sivumääräänkin ja siihen, että romaani käynnistyy hitaasti. Etenkin Raymond Blythen tarina jäi turhan pintaraapaisuksi dramaattisuuteensa nähden.
VastaaPoistaLuen nyt Sarah Watersin Parempaa väkeä, jossa on vähän samanlaista rappeutumisen tunnelmaa ja brittihurmaa. Kerronta ja kaikki on toki aivan eri tasolla ;), ja Mortonin kirja kiilasikin lukupinossa edelle vain siksi, että se (tuo ennakkokappale) oli reissuun sopiva pokkari. Tavallaan myös hyvä "pehmeä lasku" pitkien romaanien pariin hektiseen kevään jälkeen, niin vaivatonta ja viihdyttävää luettavaa.
Maria, Totta, Raymond Blythesta ja hänen vaimoistaankin olisi saanut varmasti enemmän irti! Toisaalta, ihan kiva että edes jotain jätettiin ruotimatta kun kirjassa riitti sivujuonteita jo tällaisenaankin ;)
PoistaParempaa väkeä oli minusta paljon parempi kuin Kaukaiset hetket, mutta odotin siltäkin vähän enemmän.