Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä (the princess saves herself in this one, 2017) Sammakko 2018, 205s. Suom. Einari Aaltonen |
Ennakko-odotukset ovat pahasta.
Kustantamon sivuilla kirjaa kuvataan muun muassa sanoilla [t]ämän satumaailmaa, feminismiä ja raakaa arkea yhdistelevän esikoisrunokokoelman pääteema on lannistumattomuus. Odotin siis jotakin jotakin omaperäistä, napakkaa ja ehkä jopa voimauttavaa runoutta.
Käytännössä Lovelacen kirja muistutti melkoisesti taannoin lukemaani Rupi Kaurin Maitoa ja hunajaa -runokirjaa. Lovelace ei käytä isoja alkukirjaimia ja välimerkkejäkin säästeliäästi. Kaurin tavoin Lovelacekin on usean runonsa loppuun lisännyt kursivoidun lauseen, joka tuntuu välillä jatkavan runoa, välillä selittävän runon sisältöä.
Ja ne itse runot sitten. Luulin keksineeni omaperäisen tavan demonstroida Lovalacen runoilua
mutta
aika
moni
goodreadsissa
oli
jo
keksinyt
saman.
Että ilmeisesti runoutta on kaikki sellainen teksti, jossa tajunta virtaa niin vuolaasti (vaikkakin pinnallisesti) ettei ole aikaa isoille alkukirjaimille ja kaikki ja-sanat korvataan &-merkillä.
Tässä prinsessa pelastaa itsensä ei siis ollut tippaakaan minun kirjani, ainakaan nyt. Mutta kuten Kaurin kirja, myös tämä olisi luultavasti ollut nuorelle minulle ihan täydellistä luettavaa.
Minä en yleensä ole runoihminen, mutta minulle juuri tämä teos kolahti. Tai syy oli juuri se, etten ole runoihminen?
VastaaPoista