Gwendy

 

Stephen King & Richard Chizmar: Gwendy
Tammi 2023, 512s.
Suom. Einari Aaltonen

Blogini on ollut tahattomalla kesälomalla. Olen kyllä lukenut, mutta tehnyt myös sen verran paljon muita juttuja, että bloggaamiselle ei ole ollut aikaa. (Eikä lämpimillä keleillä tehnyt mieli olla sisätiloissa.)

Mutta lukenut olen kuitenkin!

Stephen Kingin ja Richard Chizmarin Gwendy-trilogia ilmestyi viimeinkin suomeksi. Einari Aaltosen suomennosta haluan kehua heti alkuun, sillä teksti on todella miellyttävää ja jouhevaa luettavaa.

Olen lukenut trilogian kaksi ensimmäistä osaa aiemmin englanniksi, mutta sen verran kauan sitten, etteivät juonenkäänteet ja yksityiskohdat olleet enää täysin muistissa. 

Ensimmäisessä osassa Gwendy on vasta 12-vuotias, kun salaperäinen mies antaa hänen haltuunsa erikoisen rasian. Rasiassa on nappeja ja vipuja, joista osa on suhteellisen viattomia, osa erittäin vaarallisia. Rasia voi antaa omistajalleen arvokkaita kultarahoja tai suklaita, jotka muun muassa parantavat suorituskykyä, mutta sen avulla voisi myös tuhota koko maailman. Tai kaikki maailmat.

Toisessa osassa Gwendy tekee uraa poliitikkona, kun rasia ilmestyy uudestaan hänen elämäänsä. On joulu ja Gwendy matkustaa kotikaupunkiinsa viettääkseen joulun vanhempiensa seurassa. Kotikaupungista on kadonnut nuoria tyttöjä ja syystä, jota en aivan ymmärrä, Gwendy otetaan mukaan tutkimaan tapausta.

Kolmannessa osassa leskeksi jäänyt Gwendy lähtee avaruuslennolle, rasia mukanaan. Hänellä on tehtävä, jonka suorittamisen rasia yrittää estää.

King on ollut kirjoittamassa ensimmäistä ja kolmatta osaa, keskimmäisen Chizmar on kirjoittanut yksin. Kielellisesti tai tarinallisestikaan kirjoissa ei ole havaittavissa silmiinpistäviä tasoeroja. Olen kuitenkin todennut, että Peter Straubin  kanssa kirjoitettua Talismaania lukuunottamatta Stephen Kingin muiden kanssa kirjoittamat kirjat eivät ole minun makuuni. Gwendyt jäävät jotenkin ohuiksi ja vaikka jättää huomioimatta tarinan vaatimat yliluonnollisuudet, niissä on aivan liikaa epäuskottavuuksia.

Mutta vaikka Gwendy ei sisällöllisesti olekaan tasokkainta mahdollista luettavaa, sen lukeminen oli miellyttävää. Siksi Aaltonen ansaitsee vielä toisetkin kehut.

Hard Land

Benedict Wells: Hard Land
Aula & Co 2023, 10h 57min
Suom. Raimo Salminen
Lukija: Mikko Toiviainen

 

Benedict Wellsin Hard Land päätyi lukulistalleni, kun silmiini osui maininta Stand by Me:stä jossain kirjasta kertovassa tekstissä. (Näköjään ainakin kustantamon esittelytekstissä :D) Koska Stand by Me on yksi suosikkileffoistani ja samalla yksi harvoista onnistuneista Stephen King -filmatisoinneista, klikkasin kirjan kuunteluun sen enempiä miettimättä.

Ja olihan tämä ihana. 

1980-luku on puolessa välissä ja 15-vuotias Sam pestautuu paikalliseen elokuvateatteriin töihin. Töitä siellä ei tarvitse kauheasti tehdä, sillä asiakkaita on todella vähän, mutta ainakin Sam pääsee välillä eroon kodin painostavasta tunnelmasta. Samilla ei ole ystäviä ja muutenkin hän on aina ollut jotenkin omillaan, mutta elokuvateatterissa hän tutustuu muutamiin vuotta vanhempiin nuoriin. Alkukankeuden ja kiusallisten tilanteiden jälkeen Sam hyväksytään mukaan porukkaan ja viimeinkin Sam saa kokea, millaista on olla yksi joukosta, "tavallinen" nuori.

Benedict Wellsiä on verrattu John Irvingiin, mutta mielestäni Hard Land ei aivan Irvingin parhaiden teosten tasolle yllä. Tässä ei ollut karhuja eikä moottoripyöriäkään, mikäli oikein muistan. Wells kuvaa kuitenkin upeasti nuoruutta ja ystävyyden solmimisia, vanhemmista irtautumista ja toisaalta sitä ystävyyksien joskus väistämätöntä hiipumistakin.

Pidin todella paljon ja suosittelen erityisesti kaikille kasarinostalgikoille.

Lucy meren rannalla

Elizabeth Strout: Lucy meren rannalla
Tammi 2023, 270s.
Suom. Kristiina Rikman

 

Korona-pandemian alettua Lucyn ex-mies William haluaa tehdä kaikkensa pitääkseen rakkaansa turvassa, myös Lucyn. William hakee Lucyn New Yorkin asunnolta ja ajaa heidät Maineen, vuokraamaansa rantataloon. Ikänsä puolesta molemmat kuuluvat koronan riskiryhmään ja he suhtautuvatkin vakavasti kaikkiin mahdollisiin rajoituksiin. Tyttäriä on tietysti ikävä ja molempien sydäntä riipii, kun heidän elämissään myllertää.

Elizabeth Stroutin kirjoitustyyli on minulle todella mieluista, niin myös tällä kertaa. Tietysti suuri kiitos kuuluu suomentajalle, Kristiina Rikmanille, joka saa kielen soljumaan todella kauniisti. Korona on alkanut näkyä kaunokirjallisuudessa, mikä on kiinnostavaa, mutta näköjään minulle myös hankalaa. Itse korona ei onnekseni aiheuttanut itselleni tai lähipiirilleni isoja fyysisiä haasteita, mutta kaikkien niiden rajoitusten ja epätietoisuuden vuoksi työsopimustani ei koronakevään jälkeen uusittu ja vajosin henkisesti todella syviin vesiin. Näköjään tämmöiset koronamuistelot aiheuttavat minussa edelleen sen verran synkkiä tunteita ja ajatuksia, että vielä en ole näille valmis.

Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että Lucy meren rannalla on taattua Stroutia. Teksti on Lucyn monologia, kuin päiväkirja tai (yksipuolinen ja hyvin pitkä) kahvipöytäavautuminen. Pidän siitä, kuinka asiat eivät välttämättä tule valmiiksi, koska eihän elämässä läheskään aina niin käy - ainakaan nopeasti. Strout osaa tehdä hahmoistaan todellisen tuntuisia: tavallaan aivan tavallisia, mutta silti kukaan ei ole yksinkertainen tai turha.

Tytär hämärän, piika pimeän

 

J.S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän
Myllylahti 2023, 301s.

 

Tytär hämärän, piika pimeän on tasokasta ja lukijaan luottavaa fantasiaa. Meidän kirjastosta tämän löytää nuortenosastolta, mutta ihan yhtä hyvin tämän voisi pitää aikuistenosastollakin.

Rauniara on valtakunta, jossa vallitsee ikuinen syksy. Maaseudulla parantajaoppilas Malka löytää metsästä hylätyn pienokaisen, kaupungissa eloseppänä toimiva Arona Pohtovius joutuu astumaan sivuun toimestaan, kun hänen toimintaansa kohdistuu jotakin epäilyjä, joita aletaan tutkia. 

Kahden päähenkilön, Malkan ja Aronan, kautta kaksi tarinalinjaa kulkee vähitellen toisiaan kohti ja kyllä ne lopulta risteävätkin. Tähän kirjaan tarina ei kuitenkaan lopu, vaan jatkoa on tulossa yhden kerran verran, kuten Meresmaa itse Instagramissa kertoi, kun harmittelin "jälleen yhtä sarjan aloitusta". (Minulla on siis ristiriitainen suhde kirjasarjoihin: toisaalta on ihanaa, että samojen hahmojen kanssa saa viettää enemmän aikaa, mutta sarja tuntuu myös sitovalta. Lisäksi seuraavaa osaa odotellessa ehtii usein unohtaa paljon edellisen kirjan tapahtumista.)

Kirjan kerronta on sulavaa, eikä päähenkilön vaihtuminen sotke kuviota. Paitsi ehkä väsyneenä vähäsen. Vaikka kirja sijoittuu omaperäiseen fantasiamaailmaan, Meresmaa ei uppoudu kuvailemaan ympäristöjä, tapoja tai liiemmin hahmojaankaan. Muutamalla hyvin valitulla sanalla siellä täällä, hän onnistuu kuvaamaan kaikkea aivan riittävästi. Jos ratsulla on suomuja, lukija hoksaa kyllä, että ei tässä ihan hevosella - ainakaan tavallisella sellaisella - olla liikkeellä.

Nyt kun tiedän, että Malkan ja Aronan tarina nivotaan yhteen jo seuraavassa kirjassa, odotan jatkoa innokkaasti.

Kiltti tyttö, julma kosto

Holly Jackson: Kiltti tyttö, julma kosto
Karisto 2023, 384s.
Suom. Leena Ojalatva

Kiltti tyttö, julma kosto on jatkoa Kiltin tytön murhaoppaalle, mutta toimii hyvin myös itsenäisenä teoksena. Tosin tässä kerrotaan edellisen kirjan ratkaisu, joten jos haluaa lukea kaikki osat, kannattaa sarja lukea järjestyksessä.

Pip teki yhdessä nykyisen poikaystävänsä Ravin kanssa podcastin Andie Bellin ja Sal Singhin murhista. Podcast on suosittu ja yleisö kaipaa jatkoa, mutta Pip on vannonut pysyvänsä jatkossa erillään vastaavista tutkimuksista. Pip kuitenkin pyörtää päätöksensä, kun tuttavaperheen poika katoaa Andien ja Salin muistojuhlan iltana. Poliisi ei pidä kiirettä pojan etsintöjen kanssa, sillä tämä on pari kertaa aiemminkin poistunut omille teilleen.

Pip hyödyntää podcastinsa suosiota kertoakseen katoamisesta ja saadakseen mahdollisimman pian kaikki havainnot, joita kadonneesta on tehty. Tapaus kerääkin paljon huomiota, mutta ei ainoastaan positiivista sellaista.

Kiltti tyttö, julma kosto on aivan kelpo jännäri nuorille sekä kaltaisilleni ei-liian-veristen tapausten ystäville. Missään nimessä Jackson ei kuitenkaan kirjoita helpoista aiheista tai ylisiloitellusti. Kyllä tässäkin kirjassa muutama oikeasti ahdistava kohta oli.

Pidän kirjan taitosta, sillä siinä on huomioitu hyvin erilaiset kerrontamuodot. Viestikeskustelut on toteutettu viestien näköisinä, nauhoitteet litteroitu dialogeiksi. Mukana on myös yksittäisiä "kuvaliitteitä" tuomassa lisäsisältöä.

Sarjaan on tulltu myös kolmas osa, jonka suomennosta jään odottelemaan.

Ajatusten vahtimestari

Petri Tamminen: Ajatusten vahtimestari
Otava 2023, 45s.
Kuvitus: Ninka Reittu

 

Jos ahdistuneisuus, yltäkylläinen murehtiminen, erilaisten asioiden ajatteleminen ja ylipäätään ajatusten tulva on tuttua, Petri Tammisen Ajatusten vahtimestari saattaa olla kirja juuri sinulle. 

Kirjassa verrataan mieltä ravintolasaliin, jonne ajoittain saapuu epämiellyttäviä asiakkaita. Toisille useammin kuin toisille, useampia ja vaikeammin häädettäviä. 

Ninka Reitun kuvitus on ihanan havainnollistava ja sympaattinen krokotiilihahmo auttaa hahmottamaan, mistä Tamminen kirjoittaa. 

Ei tämä varmastikaan murehtimistaipumusta lopeta, mutta ainakin vertaistukea on tarjolla. Ja toisaalta, ehkä joku osaa ottaa edes ajoittain käyttöön jonkinlaisen ajatusportsarin ja saa ajatukset haltuunsa. Edes joskus, edes hetkeksi.

Peilisalissa

Liv Strömquist: Peilisalissa
Sammakko 2023, 144s.
Suom. Helena Kulmala

 

Sarjakuvien suhteen olen todella valikoiva. Jos piirrostyyli ei pikaisen vilkaisun perusteella näytä kivalta, mielenkiintoiseltakin vaikuttanut albumi jää lukematta. Liv Strömquistin sarjakuva-albumit ovat kuitenkin poikkeus. Hänen piirrostyylinsä on jotenkin kankea ja kirjojen tekstaus - ainakin näissä suomenkielisissä versioissa - epäsiistiä, joten visuaalisesti nämä ovat kaikkea muuta kuin mitä normaalisti lukisin. Mutta Strömquist käsittelee teoksissaan kiinnostavia aiheita ja tekee sen niin selkeästi ja ajatuksiaherättävästi, että hän on sarjakuvien tekijöistä yksi suosikeistani.

Peilisalissa käsittelee kauneutta, fyysistä sellaista. Kauneusihanteet toki vaihtelevat aikakauden ja maantieteellisen sijainnin mukaan, yksilöllisesti tietysti myös. Strömquist pyörittelee kauneutta pääsääntöisesti länsimaisen kauneuskäsityksen mukaan. Hän pohtii sosiaalisen median vaikutuksia suhteessamme kauneuteen ja omaan ulkonäköön ylipäätään, käyttäen esimerkkeinä paria Kardashiania. Siinä missä kauneus oli kauan sitten ominaisuus joka määräytyi geenien/olosuhteiden/sattuman mukaan, nykyisin kauneus on jotain, mitä tavoitellaan. Jos peilikuva näyttää omasta mielestä ei-kauniilta tai puntarin lukemat eivät miellytä, koetaan ikään kuin velvollisuudeksi alkaa tehdä jotakin. Kauneuden koetaan olevan jokaisen saavutettavissa, jos vain näkee tarpeeksi vaivaa...

Strömquist pohtii kauneutta myös valuuttana. Toisinaan miellyttävä ulkonäkö on ollut valttikortti aviopuolisoa etsittäessä, ehkä se on sitä osin myös nykyään. Jo mainitut Kardashianit tekevät ulkonäöllään hyvää tiliä. Merkittävää heidän kohdallaan on se, että valta on heillä itsellään: he päättävät olla kuvattavana tai kuvaavat itse, valitsevat itse julkaistavat kuvat ja myös keräävät voitot itse. 

Kauneuden arvon voidaan nähdä tulevan siitä, että se ei ole pysyvää. Ikääntyminen muuttaa väistämättä fyysistä ulkonäköä. 

No, voisin pyöritellä näitä Peilisalissa:n aiheita paljonkin, mutta varmasti saatte niistä enemmän irti lukemalla kirjan itse. ;) Helena Kulmalan suomennos on tasokas, jälleen kerran. Albumin ainoa miinus on sivunumeroiden puute! Kirjan alkusivulla mainitaan, että taustapiirroksia ja pari muuta piirustusta on tehnyt Strömquistin lisäksi kolme muutakin henkilöä. Heidän osuutensa kerrotaan sivunumeroin, mutta koska niitä ei ole merkitty, saa nähdä melkoisesti vaivaa, mikäli haluaa heidän piirroksiaan tutkia ja esimerkiksi vertailla Strömquistin piirrosjälkeen.