Katrina

Sally Salminen: Katrina
(Katrina, 1936)
Teos 2018, 448s.
Suom. Juha Hurme

En ole lukenut Myrskyluodon Maijaa, mutta Sally Salmisen Katrinan luettuani tuo klassikko alkoi houkutella uudella tavalla.

Katrina on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, suhteellisen varakkaasta maatalosta. Kun kylään ilmaantuu ahvenanmaalainen merimies, Johan, joka puhuu ummet ja lammet hienosta talostaan ja omenapuistaan, on Katrina kerta heitolla hurmattu. Pikaisen vihkimisen jälkeen nuoripari lähtee Johanin kotiin, jonne ei mitään kapioitakaan kaivata. Pettymys on karvas, kun Ahvenanmaalla käy ilmi, että Johanin kuvailema talo onkin pahainen torppa paljaalla kalliolla. Ylpeä ja sisukas Katrina tuntee tulleensa huijatuksi, mutta kotiinsa hän ei aio palata. Hän ottaa torpan haltuunsa ja ansaitsee paikkansa kylässä työllään ja periksiantamattomuudellaan.

Uudisraivaajahenkiset tarinat ovat aina viehättäneet minua. Ihailen sitä sinnikkyyttä ja peräänantamattomuutta, jota vaaditaan niiltä jotka pystyttävät kotinsa keskelle ei-mitään ja suurella työllä saavat kaiken toimimaan. Katrinan tarinassa on paljon tällaisia piirteitä. Ei Katrinasta mitään rouvashenkilöä tule, mutta halveksitun merimiehen morsiamesta tulee vuosien myötä arvostettu omana itsenään. Hänellä on ylpeyttä ja pokkaa pitää puolensa. Tietenkään sellainen ei ole kaikkien mieleen, mutta jotkut osaavat sitä arvostaakin.

Tarina kattaa Katrinan koko elämän. Elo on arkista raatamista, eikä vastoinkäymisiltä säästytä. Onnenhetkiäkin on, sellaisia arkisia. Juha Hurmeen tuore käännös on toimiva ja oletan, että tekstiin on tarkoituksella jätetty kaikuja ruotsin kielestä (esim. joku pelaa näytelmässä jne.).

Katrinan kanssa tuli koettua suruja ja pettymyksiä, jotka tulivat uniinkin. Hieno kirja, joka toivottavasti tämän uuden käännöksen myötä löytää uudelleen lukijoiden käsiin.