Valoisa kaupunkini

Ulrika Gustafsson: Valoisa kaupunkini
Sally Salmisen elämä ja teokset
Teos 2021, 381s.
Suom. Laura Jänisniemi

 

Sally Salmisen esikoisteoksesta julkaistiin uusi suomennos kolmisen vuotta sitten. Luin Katrinan ja kirja teki vaikutuksen. Ulrika Gustafssonin tuhti teos Valoisa kaupunkini, Sally Salmisen elämä ja teokset, päätyikin lukulistalleni puhtaasti Katrinan ansiosta.  

Gustafssonin kirja on todella lukijaystävällinen. Vaikka kirjaa varten on käytetty runsaasti lähteitä, tekstistä on jätetty suorat lähdeviitteet pois. Jo tämä tekee lukemisesta todella sulavaa, kun katse ei harhaudu alaviitteisiin ja muihin sivuhuomautuksiin. Lisäksi Gustafsson kirjoittaa vahvasti itsensä kautta, mikä tuo tekstiin lämpöä ja välittömyyttä.

Kirja etenee melko kronologisesti, joten Salmisen elämänvaiheita on helppo seurata. Lapsuus Ahvenanmaalla oli niukka, mutta opetti Salmiselle ja hänen sisaruksilleen sinnikkyyttä. Salminen lähti nuorena ensin Tukholmaan, sitten Amerikkaan, missä hän kirjoitti ensimmäisen romaanikäsikirjoituksensa.

Mielenkiintoisinta oli lukea Salmisen elämästä sotavuosien aikana. Talvella 1939-1940 Salminen työskenteli Suomessa tanskalaisen miehensä kanssa reportterina. Toisen maailmansodan aikana pariskunta asui saksalaisten miehittämässä Tanskassa, jossa he auttoivat vastarintaliikettä ja antoivat kodin pienelle juutalaispojalle. Sota-ajan kuvaukset ovat erilaisia, kuin mihin olen tottunut: Tanskassa sota-arki on luonnollisesti ollut hyvin erilaista kuin Suomessa. 

Gustafsson esittelee kirjassa Salmisen tuotantoa. Hän ei ylistä läheskään kaikkea tuotantoa, mutta saa silti lukijan kiinnostumaan. 

Valoisa kaupunkini on kuvaliitteineen hieno kirja, jonka lukeminen on hämmentävän joutuisaa.

Katrina

Sally Salminen: Katrina
(Katrina, 1936)
Teos 2018, 448s.
Suom. Juha Hurme

En ole lukenut Myrskyluodon Maijaa, mutta Sally Salmisen Katrinan luettuani tuo klassikko alkoi houkutella uudella tavalla.

Katrina on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, suhteellisen varakkaasta maatalosta. Kun kylään ilmaantuu ahvenanmaalainen merimies, Johan, joka puhuu ummet ja lammet hienosta talostaan ja omenapuistaan, on Katrina kerta heitolla hurmattu. Pikaisen vihkimisen jälkeen nuoripari lähtee Johanin kotiin, jonne ei mitään kapioitakaan kaivata. Pettymys on karvas, kun Ahvenanmaalla käy ilmi, että Johanin kuvailema talo onkin pahainen torppa paljaalla kalliolla. Ylpeä ja sisukas Katrina tuntee tulleensa huijatuksi, mutta kotiinsa hän ei aio palata. Hän ottaa torpan haltuunsa ja ansaitsee paikkansa kylässä työllään ja periksiantamattomuudellaan.

Uudisraivaajahenkiset tarinat ovat aina viehättäneet minua. Ihailen sitä sinnikkyyttä ja peräänantamattomuutta, jota vaaditaan niiltä jotka pystyttävät kotinsa keskelle ei-mitään ja suurella työllä saavat kaiken toimimaan. Katrinan tarinassa on paljon tällaisia piirteitä. Ei Katrinasta mitään rouvashenkilöä tule, mutta halveksitun merimiehen morsiamesta tulee vuosien myötä arvostettu omana itsenään. Hänellä on ylpeyttä ja pokkaa pitää puolensa. Tietenkään sellainen ei ole kaikkien mieleen, mutta jotkut osaavat sitä arvostaakin.

Tarina kattaa Katrinan koko elämän. Elo on arkista raatamista, eikä vastoinkäymisiltä säästytä. Onnenhetkiäkin on, sellaisia arkisia. Juha Hurmeen tuore käännös on toimiva ja oletan, että tekstiin on tarkoituksella jätetty kaikuja ruotsin kielestä (esim. joku pelaa näytelmässä jne.).

Katrinan kanssa tuli koettua suruja ja pettymyksiä, jotka tulivat uniinkin. Hieno kirja, joka toivottavasti tämän uuden käännöksen myötä löytää uudelleen lukijoiden käsiin.