Jännitystä ja kauhua alakoululaisille

J.S. Meresmaa: Pimeänkynsi
Lumola 1
Karisto 2024, 152s.
Kuvitus: Elina Äijälä

 

Alakoululaiset kyselevät säännöllisen ahkerasti kauhu- ja jännityskirjoja. Molempia toki on, mutta etenkin vitos-kutoset kaipaavat jo selvästi pelottavampia tarinoita kuin useimmat nelosluokkalaiset.

J.S. Meresmaan Lumola-sarjan ensimmäinen osa, Pimeänkynsi, on hiukan enemmän jännitystä kuin kauhua. Hirviöitä tässä kyllä on, mutta ainakaan näin ensimmäisessä osassa ei ehditä kovin synkkiin seikkailuihin.

Aapo on muuttanut isänsä kanssa pienelle paikkakunnalle, Mustakolun kylään. Aapo ei ole muutosta innoissaan monestakaan syystä: hän ei tunne Mustakolusta ketään ja sitä paitsi hänellä on todella ikävä vuotta aiemmin kuollutta vaariaan. Isä tekee pitkää päivää kaupalla ja äidillä on uusi mies ja uransa.

Frisbeegolffia pelatessaan Aapolta lipsahtaa upouusi kiekko joen toiselle puolelle. Kiekonhakureissulla hän päätyy vanhan kartanon pihalle. Muutaman väärinkäsityksen seurauksena Aapolle selviää pian, että kartanossa hoidetaan hirviöitä.

Pimeänkynsi on joutuisasti etenevä ja sopivan jännittävä tarina. Tämä on toki vasta ensimmäine osa, mutta kyllä tämän perusteella uskaltaa odottaa hyvinkin paljon! Meidän kuopus luki tämän keuhkokuumetta parannellessaan ja kyseli heti seuraavan osan perään. Onneksi se ilmestyy jo ensi keväänä. 

(Tämän jälkeen hän muuten tiedusteli, onko meillä kotona mitään muuta kauhukirjallisuutta ja niin hän päätyi lukemaan ensimmäisen Stephen Kinginsä! Se oli Ihmissuden vuosi, eli ei parhaimmasta päästä, eikä hurjin. Mutta luki kuitenkin)

Maria Turtschaninoff: Mantikora
Tammi 2024, 97s.
Kuvitus Peter Bergting

 

Ja kun lapsi kauhua kaipasi, niin tämä Maria Turtschaninoffin Mantikora oli totta kai luontevaa jatkumoa lukuputkelle. Lapsi piti tästäkin ja minä myös!

Lin isän naisystävässä on jotain pielessä. Jotenkin hän hymyilee liikaa ja liian leveästi ja ihan kuin hampaitakin olisi jotenkin liikaa niitäkin. Li on vakuuttunut siitä, että nainen on mantikora: hirviö jolla on ihmisen kasvot, leijonan ruumis, kynnet ja häntä. Nainen syöttää lapsia epäilyttävän innokkaasti, aivan kuin se lihottaisi heitä. Isä ei tietenkään epäile mitään, eikä pikkuvelikään. Mutta etenkin pikkuveljeä suojellakseen Lin on tehtävä jotakin.

Mantikorassa kauhuun ei ehdi totutella, vaan heti ensi sivuilla lukija tietää, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Turtschaninoff ei turhia taustoita eikä selittele, vaan luottaa siihen, että lukija ymmärtää kyllä. Bergtingin kuvitus on tyylikästä ja pelottavan realistista, jos hirviökauhua voi realistiseksi sanoa. Tarina on uhkaava, mutta vaikka tässä karujakin kohtauksia on, niitäkään ei jäädä turhan tarkkaan kuvailemaan, ei sanoilla eikä kuvilla.

Tasokasta kauhua varhaisnuorille!

Kiltin tytön murhaleikki

Holly Jackson: Kiltin tytön murhaleikki
Karisto 2024, 137s.
Suom. Leena Ojalatva

 

Olen lukenut Holly Jacksonin Kiltin tytön murhaopas -sarjan (ja katsonut siitä tehdyn tv-sarjan, joka ei kyllä tavoita kirjojen tasoa), joten totta kai halusin lukea myös tämän Kiltin tytön murhaleikin, joka on ikään kuin esiosa varsinaiselle sarjalle.

Odotukset eivät olleet hirveän korkealla, mikä oli hyvä asia, sillä kyllähän tämä jää aika latteaksi. Pip ja joukko ystäviä kokoontuu murhaillallisille, eli leikkimään porukalla suljetun huoneen murhamysteeriä. Sinänsä idea on mainio, varsinkin näin kun en ole itse vastaaviin tapahtumiin osallistunut. Peli kulkee sääntöjen mukaan ja Pip osoittaa olevansa taitava päättelemään asioita. Mutta siinäpä tän kirjan sisältö sitten oikeastaan onkin. Nuoret leikkivät ja lähtevät sitten koteihinsa. Loppu.

Ei tästä kuitenkaan ihan rahastuksen maku tullut suuhun, eli kiva kun tämäkin suomennettiin - lukijoita varmasti riittää.

Minne katosit, Monday?

Tiffany D. Jackson: Minne katosit, Monday?
Karisto 2023, 368s.
Suom. Susanna Sjöman

Minne katosit, Monday? jätti jälkeensä paljon kysymyksiä. Odotin tältä paljon, mutta kirja meinasi jäädä kesken. Syihin palaan myöhemmin.

Claudia ja Monday ovat olleet parhaat ystävät aina. He ovat olleet tiiviisti yhdessä paitsi koulussa, myös vapaa-ajalla. Monday on ollut Claudian perheelle kuin toinen tytär. Syyslukukauden alkaessa Monday ei tule kouluun. Claudia on ihmeissään, sillä hän ei ole kuullut Mondaysta kesälläkään. Claudia ei saa Mondayhin yhteyttä, vaikka kuinka yrittää. Outoa on myös se, ettei kukaan muu tunnu kummastelevan Mondayn poissaoloa. Claudia on huolissaan, kummissaan ja hädissään ystävänsä vuoksi ja mitä pitempään epätietoisuutta kestää, sitä vaikeampi Claudian on keskittyä mihinkään. 

Aloitin kirjan lukemisen innolla. Into kuitenkin lopahti noin 50 sivun jälkeen, kun en kerta kaikkiaan hahmottanut mitä tapahtuu ja milloin. Kirjassa on lyhyehköjä lukuja, jotka on nimetty siten, että niiden pitäisi olla sijoitettavissa aikajanalle. On Aiemmin, Jälkeen, Yksi vuosi ennen aiempaa ja eri kuukausia. Vielä kirjan loputtuakin aikajana oli kuitenkin minulle enimmäkseen mysteeri. En myöskään osannut hahmottaa Claudian ikää tai sitä, mille vuosikymmenelle tapahtumat sijoittuvat. Claudia huomaa Monday kadonneen 9-luokan syksyllä. Sen ikäiseksi Claudia vaikuttaa kuitenkin hyvin lapsekkaalta. Hänellä ei myöskään ole kännykkää (mille kyllä lopussa annetaan selitys) ja hän ja Monday ovat kirjoitelleet toisilleen kirjeitä. Claudia ei myöskään etsi tietoa netistä.

No, kirja oli pitkään kesken, kunnes päätin kuunnella sen loppuun. Hyvä niin, koska tämä on haasteista huolimatta hyvä kirja. Tai no hyvä ja hyvä. Tämä on aiheiltaan ahdistava, surullinen, raaka, julma ja kauhea. Itse asiassa ihmettelenkin, miksi tämä on kirjastoissa luokiteltu pääsääntöisesti nuorten/nuorten aikuisten kirjaksi. Toki sopii sinnekin, mutta aivan yhtä hyvin tämä sopisi aikuistenosastollekin. Tekstin rakenne on tosiaan työläs, joten suosittelisin tätä ensisijaisesti paljon lukeville, jotka eivät säikähdä kerronnan monikerroksisuutta.

Rajaton

Tiffany D. Jackson: Rajaton
Karisto 2022, 8h 42min
Suom. Peikko Pitkänen
Lukija: Rebekka Kuukka

Tiffany D. Jacksonin Rajattomasta tiesin etukäteen sen verran, että kyseessä on rankka  tarina. Niin todellakin oli. Laulajan urasta haaveileva Enchanted on onnensa kukkuloilla, kun menestyvä laulaja Korey Fields lähestyy häntä erään koe-esiintymisen lopuksi. Vaikka Enchanted ei menesty kyseisessä koe-esiintymisessä, Fields haluaa auttaa tätä laulajan uran alkuun. Aluksi Fields onkin tukena kaikilla mahdollisilla tavoilla: opastaa laulujen kirjoittamisessa, studiotyöskentelyssä, laulutekniikassa ja tarjoaa olkapäätään myös silloin, kun Enchantedilla on muita murheita. 

Vähitellen Fieldsistä paljastuu kuitenkin pelottavampia puolia. Yhteisestä kiertueesta muotoutuu painajainen, kun Fields vie Enchantedin puhelimen, lukitsee tämän omaan huoneeseensa ja estää tätä käymästä edes vessassa. Vanhemmat ovat luonnollisesti huolissaan ja yrittävät saada yhteyden tyttäreensä.

Toisessa aikatasossa, nykyhetkessä, on tapahtunut jotakin peruuttamatonta. Joku on kuollut, mutta syyllisestä ei ole varmuutta.

Rajaton ei kerro suoraan R Kellystä, mutta yhtymäkohtia on tietoisesti paljon. Miten on mahdollista, että menestyvä laulaja voi vuosikausia käyttää hyväkseen nuoria naisia ilman että kukaan puuttuu asiaan, vaikka se on vähintään lähimpien yhteistyökumppaneiden tiedossa? Rajaton kuvaa hyvin sitä, miksi uhrien on niin vaikea kertoa tapahtuneesta, miten vaikea heidän on tulla otetuksi todesta kun vastapuolena on tunnettu - ja pidetty - julkisuuden henkilö.

Viikinkien aarre

Tapani Bagge: Viikinkien aarre
Karisto 2022, 135s.
Kuvitus: Carlos da Cruz

 

Tapani Baggen Apassit-sarja on edennyt kuudenteen osaansa. Tällä kertaa Heikki huomaa sattumalta kallioon hakattuja riimukirjoitusmerkkejä. Veneretkellään hän näkee myös ihan oikean viikinkilaivan! Riimukirjoituksen tulkkausapua pyydetään professorilta, joka kuitenkin katoaa salaperäisesti pian sen jälkeen, kun aarteeseen viittaava teksti on saatu käännettyä. Apassit lähtevät tutkimaan tarkemmin riimujen löytöpaikkaa ja ovat jälleen kerran keskellä hurjaa seikkailua.

Tämä 1900-luvun alkuun sijoittuva seikkailusarja on aivan mahtava. Olen kehunut Carlos da Cruzin kuvitusta jokaisen kirjan kohdalla ja teen saman jälleen: tarinaa loistavasti tukeva ja eteenpäin kuljettava nelivärikuvitus on huikeaa ihasteltavaa! Kun vielä Bagge onnistuu kerta toisensa jälkeen kehittämään sopivan jännittävän ja vauhdikkaan seikkailun, ei lopputulosta voi kuin ihastella.

Sarja sopii mainiosti alakouluikäisille lukijoille ja viihdyttää onnistuneesti myös aikuista lukijaa. :)

Kiltin tytön murhaopas

Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas
Karisto 2022, 418s.
Suom. Leena Ojalatva

 

Kiltin tytön murhaopas on ollut lukulistallani jo kauan ja ilahduin, kun se ilmestyi suomeksi. Vielä enemmän ilahduin siitä, miten hyvä kirja tämä olikaan. 

Pippa Fiz-Amobi valitsee kouluprojektinsa aiheeksi viisi vuotta aiemmin kotipaikkakunnallaan tapahtuneen murhan. Tuolloin Sal Singh murhasi tyttöystävänsä Andien ja teki muutamaa päivää myöhemmin itsemurhan. Tapaus on ratkaistu, eikä kukaan kyseenalaista sitä. Paitsi Pippa. Hän päättää selvittää kouluprojektinsa varjolla, mitä Andien katoamisiltana todella tapahtui.

Holly Jackson on kutonut kiehtovan kiemuraisen tapauksen, joka vie nopeasti mukanaan ja pitää lujasti otteessaan. Ainoaksi haasteeksi koin kirjan paikoin ärsyttävän pienen fontin, joka näin juuri ensimmäiset moniteholasit saaneelle oli oikeasti haastavaa luettavaa. Toisaalta kirjassa hyödynnetään ylipäätään erilaisia tekstityylejä/fontteja, miellekarttaa ja esimerkiksi erään kalenterin aukeama on kuvattu nimenomaan kalenterin aukeamana. Siis kuvana.

Sinänsä teinitytön omapäinen murhatutkimus ei ole hirveän realistinen, mutta ihan sama. Ylipäätään se, että kyseessä on nuorille/nuorille aikuisille suunnattu kirja, ei näy  oikeastaan missään muussa kuin päähenkilöiden iässä. Tämä sopiikin aivan hyvin myös varttuneemmille lukijoille. Varsinkin, jos näön kanssa ei ole isompia ongelmia. ;)

Kiss my juhannus

Laura Suomela: Kiss my juhannus
Karisto 2022, 149s.

 

Eetu on pelastanut kaveriporukan juhannuksen! Päivän varoitusajalla hän onnistuu kuin ihmeen kautta hankkimaan luksustasoisen vuokramökin paljuineen ja poreammeineen. Kallishan se on, mutta laatu maksaa - varsinkin juhannuksena. Yksi ongelma on tosin matka. Eetulla ei ole ajokorttia, kuten ei muillakaan lähtijöillä. Senkin ongelman Eetu kuitenkin ratkaisee ja niin lähdetään riemumielin kohti kaikkien aikojen juhannusta. Kunnes käy selville, ettei mökki nyt ihan vastaa luvattua. Ja sitten porukkakin hajaantuu ihan minne sattuu.

Kiss my juhannus on aivan täydellinen juhannuskirja! Sopii paitsi nuorille, myös näin keski-ikäiselle, mukavuudenhaluiselle lukijalle. Että jos se kotijuhannus vähän ahdistaakin, niin sentään en ole jollain epämääräisellä mökillä, jonka vuokraaja on vähintäänkin persoonallinen tapaus.

Suomela kirjoittaa vetävästi ja uskoakseni nuorten käyttämä kieli vastaa todellisuutta. Minullahan siitä ei ole kovin tuoretta kokemusta, mutta täydestä meni.

Ystävä joella

Reetta Niemelä: Ystävä joella
Karisto 2022, 38s.
Kuvitus: Karoliina Pertamo

 

Ystävä joella on kaunis ja rauhallinen tarina luonnosta ja ystävyydestä. Nimetön minä-kertoja kuvaa kauniisti kotinsa lähellä virtaavaa jokea ja sen ympäristöä, tekee viisaita huomioita eläimistä ja siitä, kuinka ne tulee jättää omaan rauhaansa.

Kertojalla on joella salainen ystävä, jonka kanssa voi kesäisin leikkiä ja uida. Myös vuoden kierto kuvataan kauniisti.

Yllätyin siitä, miten paljon pidin tästä kirjasta! Olen omien lasten kanssa tottunut lukemaan vauhdikkaita ja tavallaan äänekkäitä kirjoja ja tämä on kyllä aivan päinvastainen. Kirjan kuvitus on rauhallista, jotenkin utuisen seesteistä ja huolella valitut sanatkin lähes rentouttavat.

Kaikin puolin kaunis kirja!

Kenties tapan sinut vielä

J.S. Meresmaa: Kenties tapaan sinut vielä
Karisto 2022, 135s.

 

Ammattikoulussa opiskeleva Aleksi harrastaa e-urheilua ja viettää ihan tavallista nuoren miehen elämää. Jäätelöbaarissa hän kohtaa Nooran, jossa ei sitten olekaan mitään tavallista: Noora on nimittäin vampyyri. Ja nälissään.

J.S. Meresmaan Kenties tapaan sinut vielä tarjoaa virkistävän näkökulman vampyyritarinoihin. Ensinnäkin tapahtumaympäristö on ihan tavallinen suomalainen kaupunki. Toisekseen, vaikka nämä vampyyrit eivät haihdu savuna ilmaan auringonvalossa, eivät he myöskään kimalla kuin glitterissä uitettu heijastin. Vampyyrien syntykin saa uudenlaisen selityksen ja minusta se oli oikein pätevän kuuloinen!

Meresmaa kirjoittaa todella jouhevasti. Kirjan minä-kertojan, eli Aleksin, käyttämä kieli on kaikin puolin luonnollisen kuuloista. Pidin näistä hahmoistakin paljon, sillä niukasta sivumäärästä huolimatta jokainen sai riittävän paljon syvyyttä. 

Kirjan loppuasetelma on sen verran kutkuttava, että noinkohan Kenties tapaan sinut vielä saa vielä jatkoa? Minä ainakin luen, jos näin käy!

Pieni lastenkirjakooste

Kävi sillä lailla, että onnistuin haalimaan jostakin itselleni angiinan. Vaikka olenkin sairastanut ihmeen vähin oirein, höttöpääni jaksoi keskittyä vain lyhyisiin tarinoihin. Onneksi kirjastohyllyyn oli kasaantunut kivoja lastenkirjoja.

 

Päivi Heikkilä-Halttunen (toim.):
Häntä jäässä ja muita juttuja
Opetushallitus 2021, 264s.
Kuvitus: Tiina Konttila

Häntä jäässä ja muita juttuja on Opetushallituksen kustantama, alakoulun 3.-4. luokille suunnattu kertomuskokoelma. Tekstit ovat selkokielisiä ja aiheiltaan virkistävän vaihtelevia.

Kirjan alkupäässä on kansantarinoita. Muutama (kuten hölmöläiskertomukset) on vanhoja tuttuja, mutta sekaan mahtuu uudistettuja, vinkeitä versioita myös. Kirjan loppupuolella on kertomuksia monista eri kulttuureista.

Teksteissä käsitellään paljon kaverisuhteita ja koulumaailman juttuja, mutta mukana on myös sellaisia aiheita, joihin harvemmin törmää: yhdessä tarinassa varoitetaan (mutta ei pelotellen!) namusedistä ja -tädeistä, yhdessä kerrotaan spurguista.

Tekstit on koottu ja selkomukautettu monista lähteistä ja niiden takaa löytyy (jos oikein laskin) yhdeksän tunnettua suomalaista kirjailijaa Jukka Itkosesta Mari Möröön ja Tuula Kallioniemeen, Kreetta Onkelista Timo Parvelaan.

Kirjan on kuvittanut Tiina Konttila, ja vaikka edelleen olen näin siskona hyvin puolueellinen, niin kuvitus on tosi hyvä! Kuvista välittyy selkeästi tarinan tunnelma ja usein kuvista löytää hauskoja pieniä yksityiskohtia. Jos pitäisi valita suosikkikuva, niin se olisi sivun 188 diktaattori. :)

Tapani Bagge: Sielulinnun arvoitus
Karisto 2021, 127s.
Kuvitus: Carlos da Cruz

Apassit-sarjan viidennessä osassa Samuli, Erik, Otto, heikki, Elli ja Nelli on kutsuttu Viipuriin ratkaisemaan sielulinnun arvoitusta. Monrepos'n kartanon puistossa on tehty havaintoja valtavan suuresta, mustasta linnusta, joka on jopa hyökännyt kirjastonhoitajan kimppuun. Lapset saavat osallistua henki-istuntoon eli seanssiin, jonka aikana vaaleisiin vaatteisiin pukeutunut haamu kehottaa lapsia palaamaan kotiin mahdollisimman pian.

Sielulinnun arvoitus on vauhdikas ja uskoisin, että pienille lukijoille myös kutkuttavan jännittävä kirja. Lapset ovat esimerkiksi yön yli vartiossa hautasaarella, jolla sielulintu on nähty. He saavat varoituksia ja kaksi heitä katoaakin kesken vartiovuoron.

Minä pidin tästä ehkä eniten siksi, että luin viime vuoden puolella Marjo Kaartisen kirjan Spiritistinen istunto, joten seanssit ja meediot (temppuineen) olivat hyvässä muistissa. Lapsi, jolle nämä aiheet olivat ihan uusia, koki kirjan jotenkin hankalaksi.

Carlos da Cruzin kuvitus ansaitsee jälleen isot kehut. Upea nelivärikuvitus on tasaveroinen tarinankertoja tekstin kanssa.

Aaron Blabey: Hurja jengi
Zombikissojen hyökkäys
Into 2021, 140s.
Suom. Annukka Kolehmainen

 

Aaron Blabeyn Hurja jengi taistelee neljännessä kirjassa zombikissoja vastaan. Hullu tiedemis, Tohtori Rubert Marmeladi, on tehnyt kaikista suloisista kissoista zombeja, jotka nyt aiheuttavat suuria ongelmia. Kissat eivät pidä vedestä, mutta lankakeriä ne rakastavat ja kaulassa olevan kellon ansiosta niiden lähestymisen voi kuulla.

Aivan keskenään Hurja jengi, tai Hyvien jätkien jengi, kuten susi niin sinnikkäästi haluaa muistuttaa, ei zombikissoja ja hullua tiedemiestä vastaan pärjää, mutta onneksi apua on tarjolla.

Hurja Jengi on käytännössä isoruutuinen sarjakuva, jossa ei miljöökuvauksiin tai muihin mietteisiin pysähdytä, vaan koko ajan porhalletaan täysillä eteenpäin. Höttöpäälle vauhtia olikin vähän liikaa, mutta lasten mielestä tämä oli jälleen kerran tosi hauska ja hyvä ja kiva ja taas hauska.

Maata jalkojen alle

Elizabeth Acevedo: Maata jalkojen alle
Karisto 2021, 424s.
Suom. Leena Ojalatva

 

Dominikaanisessa tasavallassa 16-vuotias Camino odottaa isäänsä lentokentällä. Lento ei koskaan saavu perille, sillä on tapahtunut tuhoisa onnettomuus. Caminon äiti on kuollut jo vuosia aikaisemmin, nyt hän on täysorpo, jonka on ehkä heitettävä hyvästit haaveilleen lääkärin urasta.

New Yorkissa saman ikäinen Yahaira kutsutaan kesken koulupäivän kansliaan. Siellä odottaa itkevä äiti, Mami, joka kertoo isän lennon syöksyneen mereen. 

Tytöt ovat menettäneet isänsä, mutta molempien elämät mullistuvat vielä enemmän.

Maata jalkojen alle on säeromaani. Pidän tästä tekstimuodosta, mutta tämän kirjan kohdalla lukeminen käynnistyi kummallisen hitaasti. En tiedä johtuiko se yleisestä lukujumittamisesta vai &-merkin häiritsevän suuresta määrästä. Hieman lukemista häiritsi myös se, että kirjan esittelytekstistä oli jo selvinnyt tarinan yksi iso käänne. Jos se olisi tullut yllätyksenä minulle, olisin varmaankin pitänyt tarinasta enemmän. 

Suomennos toimii hyvin, eikä espanjankielen varsin runsas esiintyminen häirinnyt lukukokemusta.

Kaikilla mausteilla

 

Elizabeth Acevedo: Kaikilla mausteilla
Karisto 2020, 334s.
Suom. Leena Ojalatva

Emoni Santiagolla on nuoresta iästään huolimatta jo monta roolia. Isoäitinsä kasvattama yksinhuoltajaäiti opiskelee viimeistä vuotta High schoolissa ja työskentelee pikaruokapaikassa. Opiskelu on Emonille haastavaa muutenkin kuin ajan rajallisuuden takia: lukuaineiden kanssa tahtoo olla takkuista, mutta käytännöllisemmät sujuvat kuitenkin hyvin. Emoni on aina rakastanut ruokaa ja varsinkin ruoanlaittoa. Isoäiti onkin sanonut, että hänellä on taikakädet. Keittiössä Emoni pystyy melkeinpä mihin vain. Koulussa alkava gastronomiakurssi on kuin luotu Emonille, vaikka kurssiin kuuluva opintomatka onkin hintava. Niin, sitten on tietenkin myös Emonin tyttären isä, Tyrone, joka suhtautuu äkeästi Emonin uuteen luokkakaveriin Malachiin.

Kaikilla mausteilla on tasokasta nuortenkirjallisuutta, jonka pääasiassa lyhyet luvut pitävät kerronnan rytmin tiiviinä. Emoni on varmasti osin olosuhteiden pakosta kypsä ikäisekseen, välillä vähän turhankin kypsä. Voiko kukaan 17-vuotias olla niin loputtoman ymmärtäväinen lastaan, isoäitiään ja isäänsä kohtaan kuin Emoni on? No hyvä on, isälleen Emoni sentään kantaa pikkuruista kaunaa, mutta hyvin minimaalista ottaen huomioon, millaisia valintoja ja päätöksiä tämä on elämässään tehnyt. 

Vaikka kirjassa on romanttinenkin vire, pääasia on kuitenkin Emoni itse ja hänen tulevaisuutensa, jota määrätietoinen nuori nainen ei suinkaan jätä sattuman varaan. Emonissa on ainesta roolimalliksi vähän varttuneemmillekin lukijoille.

Presidentti Pentti

Markus Ikola: Presidentti Pentti
Karisto 2020, 45s.
Kuvitus: Tiina Konttila

Presidentti Pentti valitaan virkaansa ämpärijonosta. Sympaattinen valtionpäämies asettuu vasta remontoituun virkakaksioon Kuopioon yhdessä Teija-vaimonsa kanssa. Tuore presidentti haluaisi lähteä valtiovierailulle johonkin naapurimaahan, mutta kaikki presidentit ja kuninkaat ovat juuri nyt kiireisiä. Eipä silti mitään hätää, sillä Teija ottaa ohjat käsiinsä ja järjestää Pentille valtiovierailuja heidän omassa kodissaan.

Presidentti Pentti on veikeä kirja, jonka runsas ja humoristinen kuvitus sopii tekstiin kuin nakutettu. Hekottelin hyvän aikaa naapurimaiden hallitsijoille Kalle Kustaa melkein viimeiselle sekä Harald Keskimmäiselle!

 

Ikolan kirjoitustyyli on todella kiva. Toivottavasti hän kirjoittaa lisää näitä pienille lukijoille suunnattuja tarinoita.

 

Armonvuosi

Kim Liggett: Armonvuosi
Karisto 2020, 376s.
Suom. Leena Ojalatva

Tierney ei tunne itseään maagiseksi tai muutenkaan erikoiseksi. Silti hänen on muiden nuorten naisten lailla lähdettävä eristyksiin armonvuoden ajaksi. Armonvuoden tapahtumista ei puhuta, mutta sen aikana tytöt joko pääsevät eroon taikavoimistaan tai alistuvat niille, eivätkä koskaan palaa. Armonvuosi ei ole helppo, siitä ovat merkkinä vanhempien naisten lukuisat rujot arvet, puuttuvat sormet tai muut karut ruhjeet.

Kun tytöt saatellaan aidatulle alueelle ja portti suljetaan, meno äityy julmaksi hyvin nopeasti. Alueen ulkopuolella vaanivat metsästäjät, joille yhdenkin tytön saalistaminen takaisi runsaskätisen palkkion. Tierney on joutunut jo ennen matkaa erään tytön silmätikuksi, eikä hänelle jää muuta vaihtoehtoa kuin jättää leiri, jossa muut tytöt majailevat.

Armonvuosi on koukuttava ja vauhdikas dystopia. Pidin siitä paljon, vaikka odotinkin jotain feministisempää sisältöä. Olisin myös kaivannut enemmän tietoa siitä, mistä uskomus tyttöjen maagisiin voimiin oli lähtöisin. Uskottavuus ei toki ole dystopialle lähtökohtaisesti tarpeen, mutta Tierneyn hahmo oli mielestäni vähän turhan tietämätön. Kun hän kerran oli saanut elää varsin vapaasti ennen armonvuottaan, (monen mielestä hänen isänsä kasvatti Tierneytä kuin poikaa), niin kuinka hän oli niin autuaan tietämätön siitä, mitä omassa perheessä oli meneillään?

No, ei tämä täydellinen kirja ole, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Kevyttä kesälukemista

Nelli Hietala: Varotoimia
Karisto 2020, 167s.

Taimi on ollut viettämässä viikonloppua ystävänsä luona ja on palaamassa illan viimeisellä bussilla kotiin. Eräältä pysäkiltä kyytiin nousee tummakulmainen mies, joka istuu Taimin viereen, vaikka muuallakin olisi tilaa. Kun bussi pysähtyy huoltoasemalle kymmeneksi minuutiksi, Taimi suuntaa vessaan, mutta järkyttyy kun bussi onkin jatkanut matkaa etuajassa. Näköjään myös se tummakulmainen mies, Samir, on jäänyt kyydistä!

Vakuutusalalla työskentelevä Taimi on mestari kartoittamaan riskejä ja keksimään, mikä kaikki voisi mennä kamalalla tavalla mieleen. Tämä oli Taimissa hauska piirre, vaikka oikeassa elämässä moinen olisi varmasti rasittavaa. Syrjäinen huoltoasema ei ole ihanteellinen paikka jäädä jumiin, varsinkaan hetkeä ennen sulkemisaikaa, varsinkaan talvella.

Varotoimia on nopealukuinen ja kepeä, viihdyttäväkin kirja. Idea on hauska, mutta Samir jää todella ohueksi ja epämääräiseksi hahmoksi, mikä on harmi. Suosittelen tätä silti, etenkin hikisiä päiviä viilentämään.

----------------------------------------------------------------

Sophie Kinsella: Sitä saa mitä antaa
WSOY 2020, 406s.
Suom. Kaisa Kattelus

Sophie Kinsellan ei-Himoshoppaaja -kirjat ovat olleet minulle pääsääntöisesti taattua viihdettä. Sitä saa mitä antaa ajoi asiansa kevyenä kesälukemisena, vaikka ei mitenkään loistokas tyylilajinsa edustaja olekaan.

Fixie on niin kova laittamaan asioita kuntoon - omia, mutta myös muiden - että lapsuudessa saatu lempinimi on jäänyt arkikäyttöön. Fixie työskentelee edesmenneen isänsä perustamassa kaupassa, jota äiti nykyisin johtaa. Myös isosisko ja isoveli ovat mukana bisneksessä, tosin kumpaakaan ei kaupalla juurikaan näy. Kun äiti lähtee melko yllättäen siskonsa luo Espanjaan, sisarukset jäävät pitämään kauppaa pystyssä. Samoihin aikoihin Fixiellä on mieshuolia, tietenkin.

Sitä saa mitä antaa on kevyttä ja ihan kivaa luettavaa, jonka keskeisimmät juonenkäänteet arvaa jo kirjan alussa.

Rautamiehen arvoitus

Tapani Bagge: Rautamiehen arvoitus
Apassit 4
Karisto 2020, 151s.
Kuvitus: Carlos da Cruz

Apassit-sarja on kyllä mainio!

Tällä kertaa Apassit selvittävät kadonneen keksijän tapausta. Mikä on uhkaavan rautamiehen tarina ja keitä ovat puskissa kyttäävät naamiomiehet?

Päänvaivaa aiheuttaa myös maailmanlopusta kailottava mies sekä Halleyn komeetta, joka on aivan pian ohittamassa maata ja josta pitäisi saada onnistunut valokuva.

Jälleen kerran Bagge yhdistää sulavasti historiaa ja seikkailua vetäväksi tarinaksi, josta ei jännitystä ja käänteitä puutu. Carlos da Cruzin nelivärikuvitus tekee kirjasta houkuttelevan ja tukee tarinaa upeasti.

Sarja saa jatkoa taas ensi keväänä, mikä on loistava juttu. Näitä kirjoja on helppo suositella kaikille alakouluikäisille.

Luettavaa alaluokkalaisille

Kaisa Happonen: Piste
WSOY 2019, 69s.
Kuvitus: Joonas Utti

Piste on hauska ja visuaalisesti hurmaava kuvakirja, joka muistuttaa tyyliltään hieman Andy Leen Älä avaa tätä kirjaa. Kirjan kertoja, Piste, puhuttelee lukijaa suoraan ja näyttävästi. Hän on nimittäin väsähtänyt, tai ehkä ennemminkin stressaantunut, koska hänen on oltava paikalla joka ikisessä tarinassa, aivan loppuun asti. Se on aika rankkaa, koska tarinoissa voi tapahtua vaikka mitä jännittävää tai pelottavaa tai surullista ja Pisteen on pakko olla paikalla, vaikka hän ei haluaisi.

Tykkäsin Pisteen osuuksista todella, todella paljon, mutta Pisteen kertoma tarina Avaruuskoirasta ei ihan kauheasti sytyttänyt. Silti tämä osoittautui tosi kivaksi kirjaksi, jolle on muuten tulossa jatko-osa ensi keväänä.

-------------------------------------------------

Holly Webb: Pörrö lumipyryssä
Karisto 2012, 109s.
Suom. Tuula Syvänperä
Kuvittanut: Sophy Williams

Kuopus on lukenut Holly Webbin eläinkirjoja aika monta ja hänen toiveestaan Pörrö lumipyryssä luettiin iltasatuna. Pörrö on pikkuinen kissanpentu, joka eräänä lumisateisena päivänä seikkailee vähän liian kauas kotipihasta ja eksyy. Hylätystä mökistä hän löytää vielä pienemmän kissanpennun, joka on todella huonossa kunnossa. Onneksi Pörrön perhe löytää heidät ajoissa ja loppu on onnellinen.

Nuorin lapsi tykkäsi tästä kovasti, mutta meidän muiden mielestä tämä oli kyllä pikkuisen hidastempoinen ja tylsä. Kuvituskin on aika tylsä.

-------------------------------------------------

Paula Harrison: Kisu ja tiikeriaarre
Aurinko Kustannus 2019, 119s.
Suom. Maarit Varpu
Kuvitus: Jenny Lovlie

Kisu seikkailee jo toisessa kirjassa!
Kisun äiti on supersankari ja tytär on perinyt äidin taidot. Tällä kertaa Kisu kissaystävineen haluaa käydä ihailemassa museoon tuotua tiikeripatsasta ennen avajaisten tungosta. Mutta aivan Kisun silmien edessä patsas katoaa!

Runsaasti kuvitettu, väljästi taitettu tarina on vauhdikasta ja nopeaa luettavaa. Luonnollisesti iso kirjainkoko auttaa asiaa myös. Juoni on selkeä ja nopeasti etenevä ja Kisu edelleen sympaattinen sankari.

-------------------------------------------------

Barbara Cantini: Mortina, Kuoliaaksinaurattava juttu
Tammi 2019, 56s.
Suom. Katariina Heilala

Zombeja on vilissyt aikuisten tv-sarjoissa, elokuvissa, sarjakuvissa ja kirjoissakin jo hyvän aikaa. Nyt sellainen löytyy myös lastenkirjahyllystä!

Mortina on zombi, joka asuu Tuoni-tätinsä kanssa suuressa talossa, jota läheisen kylän asukkaat luulevat autioksi. Mortina haluaisi hirveästi leikkiä muiden lasten kanssa, mutta vasta halloweenina hänen ulkonäkönsä ei kiinnitä liikaa huomiota. Onnistuuko Mortina salaamaan zombiutensa kylän lapsilta?

Mortina - Kuoliaaksinaurattava juttu ei sinänsä ole järin naurettava tarina, mutta ehdottomasti viihdyttävä kyllä. Pidän Cantinin piirroksista ja siitä, että Mortina on selkeästi zombi, vaikka ei ällöpelottavalta näytäkään.

Ainoan miinuksen annan siitä, että siellä täällä esimerkiksi kuvien yksityiskohtia on erikseen nimetty ja näissä kohtaa teksti on kaunokirjoitusta. Minulle se ei tuottanut ongelmia, mutta nykykoululaisille (7- ja 11-vuotiaille) teksti oli lähes mahdotonta luettavaa.

Shell's Angles: Viimeinen riskiretki

Jyri Paretskoi: Shell's Angles: Viimeinen riskiretki
Karisto 2019, 188s.

Viime vuoden maaliskuussa luin Jyri Paretskoin Shell's Angles -sarjan neljännen osan ja siitä asti olen odottanut tätä sarjan päättävää viidettä kirjaa. Odotus tuntui pitkältä, mutta selvisin! Viimeinen riskiretki jatkaa tutulla, hassun pölhöllä menollaan ja yllättää loppuhuipennuksen... noh, tietynlaisella konservatiivisuudella.

Mopojengiläiset lähestyvät täysi-ikäisyyttä ja elämä alkaa viedä nuoria eri suuntiin. Yhteisiäkin tapaamisia sentään välillä on, kuten nyt Hannan ja Rudin Aikku-tyttären syntymäpäivillä. Kaverit päättävät mopoilla jenginä vielä viimeisen kerran. Koska pelkkä mopoilu olisi tylsää, päivän ohjelmaan kuuluu myös kunkin bucket listiltä löytyvien kohtien toteuttaminen, mahdollisuuksien mukaan. Aikataulu jätetään sopivan levälleen, ettei hommaan pääse tarttumaan ikävä suorittamisen maku.

Sitäpä päivä sitten pääasiassa on: mopoilua, listoilta löytyvien juttujen toteuttamista, nostalgista fiilistelyä ja ystävyyden ylistystä. Hauskaa riittää ja lukijakin viihtyy. Mutta aivan kirjan lopussa tulee vastaan sellainen tilanne, joka vähän nostatti niskakarvoja pystyyn. Tiedän, että kukin aikuistuu omaan tahtiinsa, mutta silti piti vähän ravistella kirjaa ja päänsisäisesti huutaa, että 17-vuotias on vielä hirvittävän nuori tekemään noin isoja päätöksiä!

Nyt kun tässä yritän viimeiseen saakka välttää spoilaamasta mitään, ymmärrän kuulostavani tosi oudolta. Jos nyt olisinkin toivonut menon pysyvän kevyempänä loppuun asti, täytyy kuitenkin todeta että Shell's Angles on oivallinen sarja myös niille lukijoille, jotka eivät helpolla kirjoihin tartu.

Katoava muumio

Tapani Bagge: Katoava muumio
Apassit 3
Karisto 2019, 135s.
Kuvitus: Carlos da Cruz

Apassit seikkailevat jälleen!
Tällä kertaa Ateneumissa vietetään egyptiläisen taiteen näyttelyn avajaisia, kun kesken juhlallisuuksien salin valot sammuvat ja juhlayleisö vaipuu outoon tokkuraan. Muumio sarkofageineen katoaa ja tietysti Otto, Heikki, Erik, Samuli, Elli ja Nelli alkavat suorittaa omia tutkimuksiaan. Edessä on vahtivuoroja hautausmaalla ja uhkaavia tilanteita.

Katoavaa muumiota vähän jännitti lukea iltasatuna, koska pelkäsin sen olevan liian jännittävä. Pelasimme lasten kanssa äskettäin pakopelin, jonka muumiot saivat aikaan sen, että kuopus ei uskaltanut nukkua omassa sängyssään. No, Katoavassa muumiossa on kyllä jännittäviä juttuja ja ehkä yllättävänkin kahjot pahikset, mutta painajaisilta kuitenkin säästyttiin.

Carlos da Cruzin kuvitus on jälleen kerran mielettömän upeaa. Kuvitus on selkeästi osa tarinaa ja kuvastaa tunnelmia loistavasti. Vaikka kuvissakin on mukana jännittäviä elementtejä (kuten erään muumion kääreiden raosta pilkistävä silmä), piirustustyyli pehmentää kauhuja miellyttävästi.

Tarina oli tällä kertaa vähän pettymys. Esikoinen moitti juonta tylsäksi ja minusta tarinan joukkoon oli ympätty liikaa faktaa muinaisesta egyptistä ja faaraoista. Tieto sinänsä on mielenkiintoista, mutta sen olisi voinut varmaankin ujuttaa tarinaan vähän pienempinä kerta-annoksina ja vähemmän päälleliimatusti.

Kokonaisuutena Katoava muumio on kuitenkin houkutteleva teos, johon kannattaa tarttua.

Sudenhampaat

Mervi Heikkilä: Sudenhampaat
Aijalin saaren tarut 3
Karisto 2019, 231s.

Mervi Heikkilän Aijalin saaren tarut päättävä Sudenhampaat oli todellinen iltasatuhitti. Keskimmäinen lapsi, 10-vuotias aamuvirkku, on krooninen kesken-sadun-nukahtaja, mutta tätä luettaessa todella usein luvun loputtua kuului vaativa "lisää!" myös hänen sängystään.

Tuulenkalan kaupungissa Pöllön arki on löytänyt uudet uomansa. Pöllö käy koulussa, Hiisku Pertin mukana töissä käskynhaltijan luona. Matruksella on erilaisia oppitunteja ja muita velvollisuuksia, joista varsinkin yksi aiheuttaa kitkeryyttä kaverusten väleihin. Pinnan alla kuitenkin kuohuu ja lopulta matkaajien ja pohjoisen noitien välille puhkeaa sota. Pöllöä tarvitaan ja hänen on lähdettävä Sudenhampaiden vuoristoon tekemään ensimmäinen matkansa matkaajana. Haasteita riittää suurista villipedoista metsärosvoihin, mutta sinnikkyydestä ja rohkeudesta on paljon apua.

Sudenhampaat oli meidän kaikkien mielestä mahtava seikkailu. Luvut ovat sen verran lyhyitä, että lukijan oli helppo myöntyä lasten "lisää!"-pyyntöihin. Tarina alkaa melko rauhallisesti, mutta vauhti kiihtyy kuitenkin tasaisesti niin paljon, että loppua kohti alkoi jo hirvittää sivujen loppuvan kesken. Itse asiassa lopuksi oli aivan pakko tarkistaa, että emmekö tosiaan pääse lukemaan Pöllön seikkailuista enempää. Tuntui mahtavalta, että lapset olivat eläytyneet kirjaan niin paljon, etteivät olisi millään halunneet uskoa sarjan tosiaan päättyvän tähän.

Pöllöä tulee ikävä, mutta olipa ihanaa tutustua häneen.