Näytetään tekstit, joissa on tunniste George Saunders. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste George Saunders. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Lincoln Bardossa

George Saunders: Lincoln bardossa
(Lincoln in the Bardo, 2017)
Siltala 2018, 415s.
Suom. Kaijamari Sivill


Olen lukijana tavallaan vähän tylsä, sillä viihdyn oletusarvoisesti parhaiten varsin perinteisen kerronnan parissa. Tykkään kronologiasta, selkeästä kerronnasta ja suorasta tekstistä, joka ei yritä ilmaista asioita aina mutkan kautta.

Lincoln Bardossa on selkeästi kaukana mukavuusalueeltani, mutta silti se onnistui viehättämään suuresti.

Saundersin ensimmäinen romaani pyörii Abraham Lincolnin William-pojan kuoleman ympärillä. Yhdysvaltain sisällissota on täydessä vauhdissa, kun 11-vuotias William vilustuu ja kuolee. Abraham on lapsen menetyksestä suunniltaan ja vierailee poikansa kryptassa lukuisia kertoja. William itse seuraa isänsä käyntejä hautausmaalla oudosta välitilasta, bardosta, ja on tietenkin hämillään ja kauhuissaan kaikesta näkemästään.

Tarinaa kertovat vuorollaan muut hautausmaan bardossa jumissa olevat sielut sekä todellisista ja fiktiivisistä julkaisuista kerätyt tiedonpätkät. Teksti koostuu muutaman sanan tai sivun mittaisista vuorosanoista, joista koostuu lopulta melko selkeä kuva kunkin menneisyydestä ja siitä, mitä he oikeastaan nykyään ovat. Jokainen tulkitsee asioita omista näkökulmistaan, itselleen parhain päin.

Abraham Lincoln taas joutuu kohtaamaan kuoleman eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Miltä tuntuu jättää jäähyväisiä kuolleelle pojalleen ja tajuta sisällissodan aiheuttavan saman tuskan lukuisille muille?

Tavallaanhan tämä on vähän sekava kirja. Kun jokaisen pienen tekstipätkän perässä kerrotaan lähde tai kertoja, lukukokemus menee helposti hajanaiseksi. Onnistuin saavuttamaan lukiessa loistavan luku-umpion, jolloin kaikki ulkopuolinen todellakin pysyi jossain taustalla ja sain antautua täysin tekstin vietäväksi.

Virkistävän omalaatuinen teos!

lauantai 3. syyskuuta 2016

Tenth of December

George Saunders: Tenth of December
Random House Audio, 2013
5h 40min
Lukija: George Saunders

Ensimmäisen kerran yritin kuunnella George Saundersin Tenth of Decemberiä joskus keväällä. Saundersilla on miellyttävä, sopivan eloisa ääni ja pidin tarinastakin. Siinä vaiheessa, kun kuvittelin toisen luvun alkaneen, tipahdin autuaasti kärryiltä. Myöhemmin suoritin pienen taustatutkimuksen ja selvisi, että tämä onkin novellikokoelma. Novellit ovat hankalia kuunneltavia epämääräisen pituisissa pätkissä, joten siirsin kuuntelun hamaan tulevaisuuteen ja parempaan hetkeen.

Nyt on siis se hama tulevaisuus ja kuuntelin Tenth of Decemberin viimeinkin. Edelleen viehätyin Saundersin äänestä ja novelleistakin. Samoin tälläkin kertaa tunsin tippuvani kärryiltä melkein joka käänteessä ja syylliseksi epäilin puutteellista kielitaitoani. Lainasinkin kirjastosta suomenkielisen version tarkistaakseni, mitä näissä novelleissa oikeasti tapahtui. Kävi ilmi, että pääsääntöisesti olin ymmärtänyt kuulemani vallan hyvin. Saunders ei nimittäin tarinoi aivan niitä perinteisimpiä, arkisia kertomuksia. Näissä novelleissa liikutaan vinksahtaneissa todellisuuksissa, joissa vankilatuomion voi suorittaa vaikkapa eräänlaisena ihmiskoe-eläimenä. Ihmiset eivät ylipäätään ole kovin idyllisiä.

Tykästyin äänikirjaversioon siinä määrin, että suosittelen kuuntelemaan sen, vaikka olisitte kirjan jo lukeneetkin.