Lighter Than My Shadow

 

Katie Green: Lighter Than My Shadow
Jonathan Cape 2013, 507s.

Katielle syöminen oli haastavaa pienestä pitäen. Hän nirsoili ruoan suhteen ja oli hyvin tarkka siitä, että jokainen suupala oli tietynlainen. Päivällisen syöminen saattoi kestää tunteja, vaikka kylmän ruoan syöminen oli luonnollisesti vielä vastenmielisempää kuin lämpimän ruoan.

Noin lukioikäisenä Katie ja hänen ystävänsä päättävät paastota: kukin määritti itse, miten paaston toteuttaa. Katie päätti luopua kertaheitolla kaikesta epäterveellisestä eli rasvaisesta ja sokerisesta ruoasta. Paasto sujui hyvin, mutta paaston lopettaminen osoittautuikin haastavammaksi. 

Lighter Than My Shadow on synkeä omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani. Katie sairastuu anoreksiaan ja myöhemmin ahmimishäiriöön. Toipuminen on hidas prosessi, varsinkin kun matkan varrella Katie muistaa asioita, jotka on aktiivisesti halunnut unohtaa.

Lighter Than My Shadow on massiivinen kirja. Se on lähes A4-kokoinen ja melkein viisi senttiä paksu. Ruutujako on toteutettu jännittävästi ikään kuin sivua taittamalla, eikä perinteisesti viivoilla. Kirjan tekeminen on varmasti ollut terapeuttista ja uskoisin sen tarjoavan tärkeää vertaistukea syömishäiriötä sairastaville ja siitä jo toipuneillekin.

Sarjakuvakooste 2/-19

Kevin Panetta: Bloom
First Second 2019, 353s.
Piirrokset: Savanna Ganucheau

Joulupukki muisti minua nipulla kirjakaupan lahjakortteja, joista osan sijoitin sarjakuvahankintoihin.

Kevin Panettan Bloom päätyi ostoskoriin kivalta näyttävän piirrosjäljen vuoksi, eikä tämä tarinakaan ollut lainkaan huono. High schoolin päättänyt Ari ei malta odottaa muuttoa isoon kaupunkiin yhdessä bändikavereiden kanssa: ehkä bändi tekisi läpimurron ja tulevaisuus olisi avoin hyvällä tavalla. Mutta vanhemmat eivät haluaisi päästää poikaansa minnekään. Perheleipomolla menee huonosti ja Arin apu on enemmän kuin tarpeen. Oma-aloitteinen Ari alkaa etsiä leipomoon uutta työntekijää ja pian jauhopusseja pöllyyttelee sympaattinen ja taitava Hector. Ari ja Hector viettävät koko ajan enemmän aikaa yhdessä ja tunteet alkavat syventyä ystävyyttä suuremmiksi.

Savanna Ganucheaun kynänjälki on miellyttävää katseltavaa. Tarinasta en etukäteen mitään tiennyt, joten pääsin senkin puolesta yllättymään iloisesti. Ari on vähän rasittava, mutta hyvin uskottava nuorukainen. Hän ei ehkä tiedä kauhean hyvin, mitä hän elämältään haluaa, mutta tarkasti kyllä sen, mitä ei ainakaan halua.

Herttainen, suloinen ja kivat tarina, piirrosjälki vaivatonta ja ilmeikästä.

--------------------------------------

John Allison: Giant Days vol. 9
Boom! Box 2019, 110s.
Piirrokset: Max Sarin

Giant Days on kyllä yksi tämän hetken sarjakuvasuosikeistani. Tykkään ihan kamalasti tästä eloisasta tyttökolmikosta, jonka toinen yliopistovuosi on lopuillaan ja asuinjärjestelyt vähän vaiheessa. Seuraavan lukuvuoden alkaessa Susan aikoo muuttaa yhteen McCraw:n kanssa, Daisy taas on muuttamassa tyttöystävänsä luo epämääräiseen "teollisuushalliin", jonne Ingrid on kyhännyt pienen kopperon yksityisyyttä varten. Esther taas on paniikissa, sillä hänellä ei ole tietoa uudesta kodista. Onneksi on olemassa Ed, jonka kanssa voi lähteä viettämään pubi-iltaa.

Tavallaan tuntuu, ettei tässä albumissa ehtinyt tapahtua paljon mitään, mutta ehkä moinen harha johtui vain siitä, että luin sen niin nopeasti. Melkein tekisi mieleni lykätä seuraavien albumeiden hankkimista sen verran, että voisin lukea muutaman yhteen menoon. Mutta tuskinpa maltan sellaiseen ryhtyä sentään. Kenties olisi uusintaluvun paikka.

En tiedä miksi, mutta jostain syystä yhdistän Giant Daysin Gilmoren tyttöihin. Että jos pidit siitä sarjasta, ehkä tykkäät myös tästä sarjakuvasta.

--------------------------------------

Tom Gauld: The Snooty Bookshop
Canongate Books 2018, 50s.

Oikeastaan Tom Gauldin The Snooty Bookshop ei ole kirja, vaan nippu postikortteja. Koska en kuitenkaan usko koskaan raaskivani ensimmäistäkään näistä kenellekään lähettää ja koska tämä on kovissa kansissa ja oikein kirjamainen, niin olkoon nyt kirja.

Luulen, ettei tässä kirjassa ole ainakaan montaa ennen julkaisematonta sarjakuvaa, mutta en häiriintynyt siitä yhtään. Tämä on nimittäin oikein kaunis tekele.

Jos pidät kirjoista tai tieteestä, pidät luultavasti myös Tom Gauldin sarjakuvista.

 --------------------------------------

Posy Simmonds: Cassandra Darke
Jonathan  Cape 2018, 94s.

Kun omat hankinnat oli luettu, kyselin työkaverilta sarjakuvavinkkejä. Hän suositteli muun muassa tätä Posy Simmondsin Cassandra Darkea, joka olikin sopivasti kirjaston hyllyssä odottamassa minua.

Cassandra Darke osoittautui mainioksi tuttavuudeksi!  Cassandra on taidekauppias, joka pyörittää ex-miehensä yritystä. Hän elelee koiransa kanssa Lontoon rahakkaalla alueella ja nauttii omasta rauhastaan, kunnes jää kiinni väärennösten myymisestä. Lisää sydämentykytyksiä tuo kellariasunnosta löytyvä, pyyhkeeseen kääritty ase, joka ei todellakaan ole Cassandran.

Simmonds kertoo tarinaa yhdistämällä sarjakuvakerronnan perinteiseen tekstiin. Kyllä tämä selkeästi sarjakuva-albumi on, mutta en muista aiemmin törmänneeni tällaiseen tekstivoittoiseen kertojaratkaisuun. Mutta mikäpä siinä, kokonaisuus on todella hyvä tällaisena. Cassandra ei ole perinteinen sankari, jos hän nyt on sankari ensinkään. Tavallaan odotin jo kannen perusteella vähän enemmän toimintaa, kuin tässä lopulta olikaan, mutta tarina taisi olla huomattavasti parempi ilman yletöntä toimintaa.

Piirrosjälki on miellyttävää ja värimaailma tarinan ajankohtaan sopivasti loskaisen talven harmaata.

The Gigantic Beard That Was Evil

Stephen Collins: The Gigantic Beard That Was Evil
Jonathan Cape, Random House 2013, 240

Dave, kalju ja lähes karvaton Dave, on asunut ikänsä Heren saarella, jossa aivan kaikki, niin asiat kuin ihmisetkin ovat siistejä ja huoliteltuja. Dave tekee työtä jonka merkitystä ei oikein ymmärrä ja istuu illat kotonaan piirtäen ikkunastaan näkyviä asioita ja kuunnellen Banglesin Eternal Flamea uudestaan ja uudestaan. Davella on ylähuulessaan yksi karva, joka kasvaa hetkessä ennalleen sama millä tavalla sen poistaa. Edes lääkäri ei keksi syytä karvan omituiselle käytökselle. Eräänä päivänä kesken työpalaverin Davelle alkaa kasvaa parta, joka kasvaa ja kasvaa ja kasvaa...

Luulin, että Daven parta osoittautuisi pahikseksi, jolla on oma tahto. Parta on kuitenkin aivan viaton, vaikka saakin aikaan kauhua ja jopa raivoa Heren saaren muissa asukkaissa. Tarina on erikoinen ja mielikuvituksekas, mutta eniten se tuntui surulliselta.

Piirrosjälki on huoliteltua ja siistiä, mustavalkoisuudessaan tarinaan erittäin hyvin sopivaa. Tästä jäi kyllä haikea mieli.


---

Helmet-lukuhaaste 2018: 12. Sarjakuvaromaani

Guy Delisle: Hostage

Guy Delisle: Hostage
(Senfuir: Récit d'un otage by Dargaud, 2016)
Jonathan Cape 2017, 432s.
Käännös: Helge Dascher

Aivan sattumalta kirjaston uutuuksista silmiini osui tämä Guy Delislen tuorein sarjakuva-albumi Hostage. Delislen aiempi tuotanto koostuu sarjakuvamuotoisista matkapäiväkirjoista ja humoristisista sarjakuvista vanhemmuudesta. Hostage poikkeaa näistä muun muassa siten, että tällä kertaa tarina ei perustu Delislen omiin kokemuksiin.

Heinäkuun toinen päivä, vuosi 1997. Christophe André oli työskennellyt Lääkärit ilman rajoja -järjestön palveluksessa Nazranissa Ingušiassa kaksi kuukautta, kun hänet kaapattiin keskellä yötä Tšetšeniaan. Palkkapäivä oli juuri tulossa ja raha-asioista vastaava André kuvitteli aluksi, että kyseessä oli "vain" ryöstö. Edessä oli kuitenkin pitkä vankeus käsiraudoilla lämpöpatteriin kytkettynä.

Delisle kertoo tarinan vain Andrén näkökulmasta. Lukija (joka ei tässä tapauksessa tiennyt Andrén tapauksesta yhtään mitään) on yhtä epätietoinen asioiden etenemisestä kulloisenkin vankilan virkaa tekevän huoneen ulkopuolella. Päivät ovat pitkiä, yöt melkein pitempiä. André oli siinä mielessä onnekas, että häntä ei pahoinpidelty tai muuten kohdeltu kaltoin. Ei tosin erityisen hyvinkään, mutta paljon huonommatkin olot olisivat voineet olla.

Delislen piirrostyyli on tässä albumissa hivenen realistisempi kuin aiemmissa albumeissa ja luonnollisesti myös huumori puuttuu. Kokonaisuus on vahva ja yllättävän koukuttava. En usko, että jaksaisin kiinnostua tästä samasta tarinasta elokuvana, mutta sarjakuva toimii todella hyvin.

Saving Grace

Grace Wilson: Saving Grace
Jonathan Cape 2016, 160s.

Grace asuu kolmen ystävänsä kanssa surkeassa vuokra-asunnossa itäisessä Lontoossa. Yllättäen vuokraisäntä ilmoittaa viimeinkin remontoivansa asunnon - ja sitten myyvänsä sen. Gracen ja hänen ystäviensä on etsittävä uudet asunnot. Lontoo on törkeän kallis, varsinkin jos tekee osa-aikatöitä. Grace on opiskellut taidealaa, mutta ei ole pahemmin panostanut taiteen tekoon sittemmin.

Kovasti mahtuu yhteen albumiin nuoruuden epämääräisyyttä, epävarmuutta ja epämukavuutta. Rahaa Gracella ei ole, mutta silti bileissä vedetään kokaiinia yhtä luontevasti kuin kaljaa. Juuri nyt en hirveästi jaksanut eläytyä nuorten kriiseihin (on näissä omissa ihan tarpeeksi) ja jotenkin tämä Wilsonin kynänjälkikin on tylsää. En tiedä, onko tarina omaelämäkerrallinen, vai onko tarinan loppu ja albumin nimi muuten vain tekijäänsä viittaava.

Nihkeä tarina, jonka olisin voinut jättää väliinkin.