Tuntematon Juice Leskinen

 

Timo Kalevi Forss: Tuntematon Juice Leskinen
Like 2024

Kuten olen täällä aiemminkin tuonut ilmi, ihailen Juice Leskisen sanataituruutta ja kiinnostuinkin heti, kun kuulin että Leskisen muille tekemistä biiseistä on tulossa kirja. Lukeminen meinasi olla vähän kankeaa, kun yhteistyökuvioissa oli paljon "päällekkäisyyksiä", minkä vuoksi samoja asioita kerrattiin moneen kertaan. 

Tuntematon Juice Leskinen opetti, että tunnen itse asiassa aika huonosti suomalaista musiikkialaa - sen verran moni mainituista artisteista tai bändeistä oli minulle tuntemattomia. Toisaalta, ehkä on ihan normaalia, ettei ole kauhean hyvin perillä oman lapsuuden aikaisista iskelmätähdistä tai parin singlen muusikoista. 

Forss analysoi sekä Leskisen sanoituksia, että artistien tulkintoja. Näistä kirjassa esitellyistä biiseistä on koottu Spotifyhin soittolista, jota olisi voinut kuunnella kirjan lukemisen lomassa. Sanoituksista olisi ollut kiinnostavaa lukea pidempiä näytteitä, kuin millaisia kirjaan oli valittu. Tuntuu, että muutamasta lauseesta ei kauhean selkeää kuvaa koko sanoituksesta oikein voi saada. 

Vaikka totta kai tiesin Leskisen kirjoittaneen paljonkin sanoituksia muiden käyttöön, en tosiaankaan ollut käsittänyt, kuinka tuottelias hän kaiken kaikkiaan oli. Ja että edelleen on olemassa levyttämättömiä Leskisen tekemiä sanoituksia, se tuntuu oikeastaan aika hienolta! 

Tuntematon Juice Leskinen on teos, joka kertoo paitsi lahjakkaasta sanoittajasta, myös melkoisesta määrästä suomalaisia muusikoita, artisteja ja bändejä. Eikä sovi unohtaa, että on mukana myös pari ei-suomalaistakin yhteistyökuviota.

 

Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin

 

Juice Leskinen: Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin
Kirjayhtymä 1989, 62s.

Joskus yläasteella oli hetken aikaa sellainen buumi, että kerättiin runoja vihkoihin ja muistikirjoihin. Niitä runokirjoja sitten kierrätettiin vähän kaikilla ja kopsattiin itselle ylös mieluiset sekä kirjoitettiin muutama oma suosikki kaverille muistoksi. Minäkin halusin oman runokirjan ja koska siihen piti saada täytettä muutenkin kuin kavereilta, joten ei muuta kuin kirjaston runohyllylle ja sieltä runokirjoja kotiin. Tämä Juice Leskisen Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin oli yksi niistä runokirjoista, ja yksi niistä harvoista, joihin olen palannut uudestaan ja uudestaan. Bloggaankin tästä jo toista kertaa!

Analysoimaan en lähde, koska en sitä osaa ja toisaalta en näe sitä hirveän tarpeelliseksikaan. Mutta ai että miten nämä runot puhuttelevat edelleen! Osin samalla tavoin kuin sitä teini-ikäistä Maijaa, mutta myös siten, että tämä nykyinen, keski-ikäinen versioni minusta, saa runoista irti jotakin uutta.

Koska Leskinen on runoilijanakin monipuolinen, olen lukenut pari muutakin runokirjaa. Sonetteja laumalle (Kirjayhtymä, 1975) sisältää runojen lisäksi laulujen sanoituksia, joita en osaa lukea laulamatta niitä mielessäni. Aika jätti (Tammi, 1999) taas on saanut lisätäytettä parista, ymmärtääkseni tilaustyönä tehdystä, juhlarunosta. Huomaan, että Leskisen varhaisempi tuotanto osuu enemmän mun... niin, en edes tiedä mihin. Tavallaan huumorintajuun, mutta myös tapaan katsoa ja nähdä maailmaa.

Siinäpä tärkeimmät & Kuka murhasi rock'n'roll tähden

Juice Leskinen: Siinäpä tärkeimmät
Edellinen osa, E. ch.
Tammi 2003, 203s.

Olen onnistunut lukemaan lyhkäisiä kirjoja ja saanut aikaan bloggausjonon. Siksipä jälleen vuorossa kaksi kirjaa yhdellä klikkauksella.

Luin tammikuussa Antti Heikkisen Juice-elämäkerran, joka herätti liki pakonomaisen tarpeen lukea lisää Juice Leskisestä ja Leskiseltä. Runoja luin heti elämäkerran jälkeen, nyt tartuin muistelmiin ja päiväkirjamerkintöihin.

Siinäpä tärkeimmät, Edellinen osa, E. ch. on erittäin miellyttävälukuinen muistelma(n tapainen). Leskinen muistelee lapsuuttaan ja elämäänsä vuoteen 2003 asti suurin piirtein kronologisessa järjestyksessä. Kerronta on rentoa ja jutustelevaa, sellaista, joka on helppo kuvitella kahvipöydässä puhutuksi. Vaikka monet tässä kerrotuista jutuista olivatkin jo tuttuja Heikkisen kirjasta, oli totta kai hauskaa kuulla niitä uudestaan. ("Kuulla". Teksti todellakin on hyvällä tavalla puhutun oloista.)

Leskisen rakkaus sanoihin ja sanaleikkeihin käy hyvin ilmi pitkin kirjaa. Välillä tajusin nokkeluudet vasta paria riviä myöhemmin, mikä ei edes häirinnyt. Melkeinpä päinvastoin: liian selkeät sanaleikit tuntuvat usein pelkältä kikkailulta.

Juice Leskinen:
Kuka murhasi rock'n'roll tähden
Lehtijussu Oy,
Soundi-kirjat 1978, 122s.

Kuka murhasi rock'n'roll tähden on vuoden 1977 kesä-elokuun päiväkirjamerkinnöistä koottu kirja, jota keventävät lukuisat valokuvat kunkin kuukauden lopussa. Teksteissä kuvaillaan muusikon elämää niin keikoilla kuin kotonakin. Luin tämän Siinäpä tärkeimmät -kirjan jälkeen ja tekstit eroavat kyllä valtavasti toisistaan. Siinä missä viimeksi mainittu on rento ja konstailematon teos, Kuka murhasi rock'n'roll tähden tuntui paikoin hyvinkin teennäiseltä. Onhan se aivan selvää, että 50-vuotta ylittänyt mies kirjoittaa kypsemmin ja itsevarmemmin kuin sama ihminen 28-vuotiaana.

Kuka murhasi… seuraa Leskistä bänditreeneihin, keikoille ympäri Suomen, selvittelemään jossakin viipyviä teostokorvauksia ja verovelkoja. Kotielämääkin kuvataan hempein sanoin, syntyyhän kesäkuussa esikoistytär Johanna, joka luonnollisesti sulattaa vanhempiensa sydämet täysin.

Leskinen tekee teräviä havaintoja muun muassa muista muusikoista, heidän sanomistensa ja tekojensa ajoittaisesta ristiriidasta. Esimerkiksi Hymy-lehden haastattelema Toivo Kärki oli antanut kärkkäitä lausuntoja Leskisen tuotannosta:

"Toivo Kärki mm. väitti Marilyniä silkaksi pornoksi. (Lisäksi hän ei tajunnut, miten 'Jyrki, Jyrki älä tyrki' -kaltainen hokema voi saavuttaa sellaista suosiota. Myöhemmin hän teki kappaleet Alli ethän muiden salli ja Elli oot kuin karamelli.)"

Vaikka kirjallisesti Kuka murhasi rock'n'roll tähden on varsin vaatimaton, on siitä tietenkin selkeästi tunnistettavissa Leskiselle ominainen tyyli ja asenne. Lukeminen oli kenties takkuista, mutta myös hyvin mielenkiintoista. Vähän kuin aikamatkalle olisi päässyt.

Juice Leskisen runoja

Juice Leskinen:

Aika jätti eli Sanataiteilija kävi täällä. Valitut runot 1975-2007

Tammi 2012, 191 s.

Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin

Kirjayhtymä 1989, 62s.

Äeti

Kirjayhtymä 1994, 84s.

Risaisen elämän innoittamana luin pitkästä aikaa Juice Leskisen runoja. Minulla ei ole koskaan ollut taitoa tai haluakaan analysoida runoja sen paremmin kuin muitakaan tekstejä, joten sille tielle en lähde tässä postauksessakaan. Omasta hyllystä nappasin lukuun Valitut runot, kirjastosta hain muinoin rakkaaksi muodostuneen Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin sekä Äetin, jonka osasin nyt lukea tyystin eri tavalla kuin aiemmin.

Valitut runot on todella hyvä läpileikkaus Leskisen runoista. Kansien väliin on koottu paitsi kaikkien runoteosten parhaat palat, myös parit laulunsanat sekä tilauksesta tehtyjä juhlarunoja. Erityisesti ilahduin Räkä ja Roiskis -kirjojen runoista, sillä ensikokemukseni niistä oli lähinnä kummastunut ja hivenen pettynytkin. Nyt piti lukea pari runoa ääneen lapsille, jotka myös ilahtuivat hassuista sanaleikeistä.

Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin sisältää hyvin monenlaisia runoja. Osa muistuttaa enemmän aforismeja, toiset loruja ja osalle en keksi kuvaavaa kategoriaa. Monipuolista, mutta ei välttämättä kaikilta osin kovin laadukasta. Silti tästä kirjasta löytyvät ne minulle läheisimmät runot, kuten tämäkin:

hyvää matkaa, sinä sanoit
myöhemmin tajusin että tarkoitat paluuta

Äeti -kokoelman olen lukenut aiemminkin, mutta en minä silloin tiennyt, kuinka omakohtaisesta teoksesta oli kyse. Samasta syystä osa runoista tuntui käsittämättömiltä. Heikkisen kirjan jälkeen runoista löytyi toisenlainen loogisuus ja sisältö, mikä teki lukukokemuksesta huomattavasti nautittavamman. Pakko nostaa esiin seuraava runo, jonka ongelma on kokemukseni mukaan hyvin yleispätevä:

ÄEDIT 

Niitä yrittää olla loukkaamatta,
mutta niiden kohdalla on vaikeinta tietää
     miten ettei

Risainen elämä. Juice Leskinen 1950-2006

Antti Heikkinen: Risainen elämä. Juice Leskinen 1950-2006

Siltala 2014, 462s.

Antti Heikkisen kirjoittama jykevä elämäkerta Juice Leskisestä on kaikin puolin onnistunut teos. Tuskinpa Suomen aikuisväestöstä löytyy sellaista ihmistä, jolle Leskinen olisi täysin tuntematon tapaus. Viimeistään hänen musiikistaan löytyy se yhdistävä tekijä: vaikka ei Viidennestätoista yöstä tai Syksyn sävelestä erityisesti pitäisikään, tuttuja lauluja ovat molemmat varmasti kaikille. Risainen elämä paitsi kertaa Leskisen tuotteliaan uran, valottaa hänen yksityiselämäänsä.

Juice Leskinen syntyi Juankoskella, missä kaikki tunsivat pitkän tukan kasvattaneen nuoren miehen vähintään ulkonäöltä. Isäpuolen ilmaantuminen teki kotielämästä vaikeaa, eivätkä rakkaussuhteetkaan pelkkää auvoa olleet. Kovin ovat ripustautuvia ja painostavia nuoren Leskisen rakkausrunot. Tampereelle Leskinen lähti opiskelemaan kielenkääntäjäksi, mutta vaikka hän olikin kielissä lahjakas, jäi virallinen kääntäjän pätevyys saamatta. Biisejä syntyi, löytyi muusikkotuttavia, kasattiin bändi, tehtiin keikkaa ja levy. Juice Leskinen muistetaan parhaiten muusikkona, mutta hän oli paljon enemmänkin. Sanataiteilija kuvaa häntä parhaiten. Ihmisenä Leskinen saattoi olla hurmaava, hauska ja erittäin itsevarma. Toisaalta hän osasi olla myös hankala, tyly ja erittäin epävarma itsestään.

Voisin toki kerrata Leskisen elämää tässä vaikka kuinka paljon, mutta siihen hommaan en lähde. Heikkinen on tehnyt niin taidokasta työtä tämän kirjan kanssa, että kehotan tarttumaan siihen. Risainen elämä ei ole rakenteeltaan perinteisin elämäkerta, jossa edetään määrätietoisesti syntymästä kuolemaan ja kerrataan siihen väliin mahtuvat suuret tapahtumat. Toki näiden kansien välistä nämäkin tiedot löytyvät, mutta lähestymistapa on ihmismäinen: ääneen pääsevät Leskisen tunteneet ja hänen kanssaan työskennelleet ihmiset. Heikkinen on haastatellut tätä kirjaa varten liki sataa Juice Leskisen läheistä sukulaisista työtovereihin, (joista kaikki eivät kuitenkaan ole halunneet jakaa muistojaan omalla nimellään), käynyt läpi Leskisen tuotannon ja tutustunut laajaan oheisaineistoon keikkatallenteista lehtijuttuihin. Heikkinen ei edes yritä asettua objektiivisen tarkkailijan rooliin, vaan tekee rohkeasti omia tulkintojaan ja antaa omien mielipiteittensä näkyä. Tämä on mielestäni rohkea, mutta oikea ratkaisu.

Minä olin Leskisen muusikkouran huippuvuosina vielä pikkutyttö. Noin 10-vuotiaana löysin varaston kaapista enon hylkäämän pölyisen c-kasetin, jonka arvelin olevan pilalla. Mutta hyvin se toimi ja niin tutustuin Leskisen sooloalbumiin,  Dokumenttiin. Paria vuotta myöhemmin saimme siskon kanssa haltuumme nuhruisen VHS-kasetin, jolle oli kopioitu Saimaa-ilmiö, Kaurismäen veljesten ensimmäinen pitkä elokuva. Parhaiten Saimaa-ilmiöstä on jäänyt mieleen Ismo Alangon tukka ja hyvä tunnelma. Leskisen musiikkia kuuntelin harvakseltaan, runot löysin yläasteikäisenä. Erityisesti ihastuin runokirjaan Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin.

Pysy loitolla.
Lakkaa piipittämästä.
Älä vittuile.
Ole hyvä.

Samaisesta kokoelmasta valitsin yhden runon analysoitavaksi lukion äidinkielenkurssille ja epäonnistuin analysoinnissa surkeasti. Ainakin opettajan mielestä.

Vuosi oli luultavasti -96, kun Nivalan Tuiskulan esiintyjälistalla huomio kiinnittyi Leskisen nimeen. Silloisen poikaystävän kanssa lähdettiin tietenkin keikkaa katsomaan, sillä selvää oli että nyt on melkolailla ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä yksi suomirockin legenda livenä. No, keikka oli kyllä mieleenpainuva, mutta ei aivan sillä tavalla kuin olin odottanut. Biisit olivat tuttuja, mutta pääasiassa  niitä tuntui laulavan yleisö. Vahvasti humalainen Juice huojui jakkarallaan eikä tahtonut muistaa laulujensa sanoja.

Takaisin Risaiseen elämään. Minuun tämä kirja vaikutti niin, että olen lueskellut vuosien tauon jälkeen uudestaan Leskisen runoja. Vaikka ne ovatkin entuudestaan tuttuja, luulen ymmärtäväni niitä(kin) nyt paremmin kuin lukiolaistyttönä. Laulut herättävät uudenlaisia ajatuksia ja tunteita, minkä näen ainoastaan hyvänä asiana. Inspiroivan teoksen siis on Heikkinen saanut aikaan: itsessäänkin kattava teos herättää halun tutustua Leskisen tuotantoon vielä paremmin.