 |
| Kaisa Pulakka: Kesyttömät Eläinjumalia, hirviöitä ja ihmisen parhaita ystäviä Atena 2023, 221s. |
Lueskelin Kaisa Pulakan hienoa tietokirjaa Kesyttömät hitaasti nautiskellen. Kirjassaan Pulakka kertoo 19 eläimestä, niihin liittyvistä tarinoista, uskomuksista ja kulttuurien eroista näitä eläimiä kohtaan. Kuvitusta olisin toivonut enemmän, mutta toisaalta yksi näyttävä kuva kustakin eläimestä toimii sekin ihan hyvin.
Kesyttömät olisi aivan mahtava lukupiirikirja! Varmaan liki jokaiselta löytyy omakohtaisia tarinoita eläimistä ja jonkinlaisia käsityksiä eri lajeista on niilläkin, jotka eivät ole eläinten kanssa olleet tekemisissä. Olen kasvanut maatilalla ja eri aikoina pihapiirissämme asui erinäinen määrä lehmiä, lampaita, kanoja, fasaaneja, kaneja, kissoja, koiria ja yksittäisiä sikoja. Lehmät ovat minusta kauniita ja keskimmäisen lapsen silmäripsiä olenkin kehunut lehmän ripsiksi. Kissat näen viehättävän itsenäisinä ja mikäli kuopus ei olisi niin tolkuttoman allerginen, haluaisin hankkia meille oman kissan. Lampaiden kanssa pärjäsin hyvin, kunhan muisti olla kääntämättä selkäänsä pässille liian pitkäksi aikaa - se nimittäin puski mielellään. Pullokaritsat kesyyntyivät melkein riesaksi asti. Ne olivat todella nokkelia karkailemaan aitauksesta ja juoksemaan perään. Kotipiirin eläimistä pääsääntöisesti tykkäsin. Sonneja pelkäsin, samoin päälle hyökkivää kukkoa.
Sutta en ole koskaan nähnyt luonnossa, mutta vuosi pari sitten niitä liikkui kotikodin nurkilla pelottavan paljon. Lapsena jäi kerran Pikku kakkonen kesken, kun isä lähti näyttämään minulle ja isosiskolle karhun jälkeä. Ajettiin jollekin melko läheiselle pellolle ja iltahämärissä tiirailtiin isoa jalanjälkeä. Karhu oli siinä vaiheessa jo ties miten kaukana, mutta minä pelkäsin niin paljon, että juoksin saman tien takaisin autoon ja käperryin takapenkin eteen lattialle piiloon.
Mutta se minusta ja minun eläinsuhteistani.
Pulakan kirja on hillitystä sivumäärästään huolimatta melkoinen runsaudensarvi. Ensinnäkin "eläinvalikoima" on kiinnostava. Pulakka käsittelee kissoja ja koiria, lehmiä, lampaita ja hevosia, käärmeitä ja korppeja, mehiläisiä ja hämähäkkejä sekä lukuisia muita. Monipuolinen käsittelytapa antaa ainakin tällaiselle korkeintaan keskiverron yleistiedon omaavalle paljon ajateltavaa ja uutta tietoa. En tienny, että karhut osaavat viheltää! Sen haluaisin kuulla. Sopivalta etäisyydeltä.
Rottien kohdalla Pulakka pohtii sitä, millainen yhteys noitavainoilla ja niitä seuranneella kissavihalla (etenkin mustat kissat kun yhdistettiin noituuteen) oli rottien määrän lisääntymiseen ja mustan surman leviämiseen euroopassa. Kiinnostava näkökulma tämäkin.
Pulakan tekstiä on miellyttävä lukea. Tietoa on paljon, mutta faktaähkyä ei synny, kun asiat ilmaistaan näin jouhevasti.
