Neidonkenkä

Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä

Otava 2009, 358s.

No niin, nyt on tähän mennessä ilmestyneet Kuopio-sarjan kirjat luettu. Ikävä kyllä tämä ja edellinen osa, Lakanasiivet, eivät ole olleet minulle niitä onnistuneimpia lukuelämyksiä. Tämän lukeminen oli kovin hidasta ja turhauttavaa, kerron kohta miksi.

Neidonkengän tapahtumat sijoittuvat jatkosodan aikaan, kesäkuun 9. päivään vuonna 1942. Anna Tuomi työskentelee edelleen Tatrassa, pitää pystyssä kotia ja hoitaa lapsiaan, jotka ovat tulleet Pielavedeltä takaisin kotiin. Juho Tiihonen on saanut tiedon oppikouluun pääsystä ja siitähän riittää iloa koko pihapiirille. Pääasiassa kirjassa keskitytään kuitenkin Saaralottaan, joka uskoo törmänneensä isäänsä sekä Helvin tyttäreen Mariin, joka on saavuttanut sen haastavan iän, jolloin ollaan aikuisuuden kynnyksellä.

Vaikka sotaa käydään rintamalla "siellä jossakin", on se kuitenkin arjessa koko ajan läsnä. Kuopiossakin on runsaasti saksalaisia sotilaita, joihin kukin suhtautuu tavallaan - tai jättää suhtautumatta. Marieke Candrix, belgialainen toimittaja, tutustuu kaupunkiin Lehtivaaran ja Ensio Mertasen opastuksella, vaikka ulkomaalaista ei mielellään ihan kaikkialle päästetäkään.

Vaikka Marieke Candrixin näkökulma ja tausta ovat mielenkiintoisia, olisin mieluiten - jälleen kerran - keskittynyt Tuomen naisiin ja heidän arkeensa. Suurin tuskastumiseni tämän kirjan kanssa johtuikin juuri siitä, että Anna jäi auttamatta sivuhahmoksi. Olen enemmän arjen kuin suuren draaman ystävä: minua kiinnostaa paljon enemmän se, miten sota-aikana pärjättiin arjessa kuin elostelijoiden ihmissuhdekiemurat.

Neidonkenkä ei missään nimessä ole huono kirja. Kähkönen on taitava kertoja ja erilaiset murteet istuvat tekstiin harvinaisen luontevasti. Ja ihan varmasti tulen jossakin vaiheessa lukemaan sarjan seuraavan osan, joka ilmestyy syksyllä. Mutta ehkä en pidä sen kanssa mitään kiirettä, vaan annan tämän kohtuuttoman pettymyksen ensin laantua.

Lakanasiivet

Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet

Otava 2008 (pokkari), 398s.

Olen edennyt Kähkösen Kuopio-sarjassa neljänteen osaan. Lakanasiivet kertoo yhden päivän tapahtumista kesällä 1941, kun Kuopiota pommitettiin. Lakanasiivet tuntui huomattavan erityyliseltä kuin kolme edellistä osaa. Se tuntui vaativan paljon enemmän aikaa ja keskittymistä.

Henkilöitä riittää, niin vanhoja tuttuja kuin muutama ihan uusikin. En tiedä olisinko tykästynyt uusiin hahmoihin enemmän, mikäli lukeminen olisi ollut helpompaa. Nyt melkein tuskastuin, kun lukeminen oli hidasta ja "joutui" lukemaan pitkiä pätkiä uusista ihmisitä, kun niissä vanhoissakin olisi riittänyt jutunjuurta.

Sisällöstä en sen enempää halua kertoa, sillä vaikka sarjan kirjat ovatkin (ainakin periaatteessa) itsenäisiä osia, en halua paljastaa sarjan käänteitä ennakkoon. Ehkä jollakin muullakin on päähänpinttymä siitä, että sarjojen kirjat täytyy lukea oikeassa järjestyksessä. 

Jään ja tulen kevät

Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät

Otava 2004, 382s.

Tämä Kuopio-sarja näyttää pitävän otteessaan todella lujasti. En voinut edes harkita lukevani toisen osan jälkeen jotain muuta, vaan oli pakko päästä jatkamaan samojen ihmisten parissa.

Jään ja tulen kevät sijoittuu ajallisesti talveen 1940-1941 ja sitä seuraavaan kevääseen. Talvisota vaatii uhrinsa eikä sodan loppuminen kovin äkkiä helpota arkea, kun kaikesta on huutava pula. Tuomen perhe tekee parhaansa tullakseen toimeen, mutta tässä osassa keskitytään paljon myös monien naapureiden ja rouva Lehtivaaran elämän seuraamiseen.

Minä olisin mielelläni keskittynyt enemmän Tuomen perheen kuulumisiin, mutta pakko myöntää, että kiinnostavia hahmoja ne kaikki muutkin olivat. Ylipäätään tämän sarjan ihmiset ovat niin moniulotteisia ja uskottavia, että heistä kiinnostuu ja heihin kiintyy kuin huomaamattaan.

Todella hyvä kirja tämäkin. Kuvittelin pitäväni sarjasta nyt pienen tauon muiden kirjastolainojen eräpäivien lähestyessä, mutta en malta. :)

Rautayöt

Sirpa Kähkönen: Rautayöt

Otava 2002, 281s.

Kauaa en malttanut pysyä poissa Kuopiosta ja Tuomen Annan elämästä. Rautaöissä eletään Talvisodan jälkeistä kesää jolloin yritetään nauttia rauhasta vaikka uuden sodan uhka tuntuukin jo raskaana olkapäillä. Kuopioon ja Annankin pihapiiriin on muuttanut evakkoja, kaikesta on pulaa ja edessä on vaikea talvi.

Vaikka Rautayöt ei ole missään nimessä kepeä kirja, se on hieno ja toiveikas. Anna pitää yhdessä kälynsä Hildan kanssa taloutta pystyssä, kun sekä pienet kaksoset että vanhaksi tuleva anoppi vaativat tarkkaa silmälläpitoa eikä miehestä ole arjessa auttajaksi.

En voi muuta kuin ihailla Annaa. Hän on sinnikäs ja ahkera, vaikka välillä elämä tuntuukin liian raskaalta. Eikä vain tunnu vaan on raskasta. Miten sujuisi minulta kasvimaan suojaaminen yöpakkasilta? No ei kyllä mitenkään. Edes salaattia en saa siellä kasvamaan! Ensin ei siemenet itäneet ja sitten kun tökkäsin kaupasta ostettujen purkkisalaattien tyngät sinne jatkamaan kasvua niin joku linnunrontti ne nokkii juurineen ylös aina kun selkäni käännän...

Paljoa en tästäkään Kähkösestä osaa sanoa, sillä hiljaiseksihan näin hyvä kirjallisuus vetää. Jatkan tyytyväistä myhäilyäni. Lopuksi vielä linkki Amman osuvaan arvioon, josta löytyy lisää linkkejä muiden teksteihin.

Mustat morsiamet

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet

Otava 1998, 288s.

On olemassa kirjailijoita, joita blogimaailmassa kehutaan melkeinpä kuorossa. Sirpa Kähkönen on yksi näistä. Nyt kun olen lukenut Kuopio-sarjan ensimmäisen osan, en voi muuta kuin yhtyä kehujiin: tämä oli harvinaisen hyvä kirja. En ole pitkiin aikoihin ahminut kirjaa tällaisella vauhdilla: lykännyt nukkumaanmenoa lukeakseni vielä ainakin yhden luvun, avannut kirjan jokaisen tilaisuuden tullen saadakseni tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirjan henkilöt tulevat läheisiksi nopeasti, heidän puolestaan toivoo ja pelkää kuin kenen tahansa tärkeän ihmisen.

Juonta en lähde kuvaamaan, mutta Villasukka kirjahyllyssä osasi sen tehdä niin hyvin, että kurkatkaa sieltä. Minä tyydyn vain myhäilemään tyytyväisenä upean lukukokemuksen jäljiltä. Kieli oli soljuvaa, vaikka Kupion murre ei minulle tutuinta mahdollista olekaan. Kähkönen on taitava kertoja, jonka kirjojen pariin haluan mahdollisimman pian uudestaan.