Blackout

Dhonielle Clayton (toim.): Blackout
Otava 2022, 242s.
Suom. Outi Järvinen

 

Dhonielle Claytonin luotsaamana viisi muuta tämän hetken suosittua nuortenkirjailijaa on kirjoittanut nokkelasti toisiinsa lomittuvien novellien kokoelman. Idea tähän kirjaan on lähtenyt Claytonin veljentyttären kysymyksestä, miksei rakkaustarinoita kerrota mustista tytöistä. Nyt kerrotaan ja hyvin kerrotaankin.

Koska novellit limittyvät toisiinsa, kirja ei tunnu novellikokoelmalta. Kaikkia tarinoita yhdistää  tapahtuma-aika ja paikka, New York helteisenä kesäpäivänä laajan sähkökatkon aikaan. Valtaosa näiden tarinoiden henkilöistä yrittää päästä jonnekin muualle, mutta siirtyminen paikasta toiseen on vaikeaa kun metrot eivät kulje ja muu liikenne seisoo liikennevalojen pimennyttyä. 

Sitä rakkauttakin novelleista löytyy, tietenkin. Ilahduttavaa on rakkauden moninaisuus ja realistinen monimutkaisuus tai toisten tapauksessa mutkattomuus. 

Nautin kirjan lukemisesta, vaikka en todellakaan hahmota New Yorkin kokoa, enkä siten aivan päässyt kärryille siitä, millaisista etäisyyksistä milloinkin on kyse. Kun itse asuu kaupungissa, jonka keskustan toiselta reunalta laidalta toiselle kävelee reilussa vartissa ja taajamakyltiltä toiselle ehkä tunnissa, ei näiden nuorten kävelymatkojen tuskittelu ihan avautunut.

Kolme on parillinen luku

Nic Stone: Kolme on parillinen luku
WSOY 2019, 315s.
Suom. Peikko Pitkänen

Coop ja Jupiter ovat olleet parhaat ystävät lapsesta saakka. Heidän erittäin läheiset välinsä ovat täysin luonnollinen asia nuorten lisäksi sekä Jupiterin isille että Coopin äidille. Pari pientä haastetta Coopin ja Jupiterin väleissä kuitenkin on. Coop on nimittäin syvästi ihastunut Jupiteriin, joka taas on avoimesti lesbo. Lisää solmuja suhteisiin tuo Rae, koulun uusi oppilas, joka ystävystyy Coopin ja Jupiterin kanssa. Alkuun kaikki menee hyvin, mutta kun Rae alkaa tuntea vetoa sekä Jupiteria että Coopia kohtaan, alkaa soppa olla kunnolla sekaisin.

Tarina etenee kolmen minä-kertojan voimin. Ensin äänessä on Coop, sitten Rae ja lopuksi Jupiter. Sinänsä kirjan idea voi kuulostaa tökeröltä, mutta minusta kokonaisuus on kuitenkin onnistunut. Tarinan idea ei suinkaan ole ristiin rastiin ihastumisissa, vaan se pääpointti on huomattavasti isommassa asiassa.

Kolme on parillinen luku on koukuttava kirja. Peikko Pitkäsen suomennos on todella sujuva ja jokaisen kertojan oma ääni erottuu selvästi. Pidin Coopista ja Jupiterista paljon, Rae jäi pikkuisen tylsemmäksi hahmoksi. Tämä sopisi hyvin ainakin 9.-luokkalaisten ja sitä vanhempien lukulistalle.