 |
| Stenphen King & Owen King: Ruususen uni (Sleeping Beauties, 2017) Tammi 2018, 750s. Suom. Ilkka Rekiaro |
Stephen Kingin ja hänen nuoremman poikansa Owen Kingin yhteistyönä syntynyt Ruususen uni on melkoinen järkäle. 750 sivua on aika paljon, mutta ehkä sitä ei tarvitse säikähtää, sillä onhan isä-King ennenkin onnistunut pitämään juonen ja jännitteen kasassa niin pitkään ja joskus pidemmällekin.
Maailmanlaajuinen epidemia etenee hirvittävän nopeasti: kaiken ikäiset nukkuvat naiset peittyvät omituiseen valkoiseen seittiin, eivätkä he enää herää. Paitsi jos joku onneton menee repimään seittikerroksen nukkujan päältä, mutta silloin herääjä ei takuulla ole se sama kuin oli vielä nukahtaessaan. Pikkuruinen Doolingin kaupunki Appalakeilla vaikuttaisi olevan jollakin omituisella tavalla tapahtumien keskipiste, sillä sinne ilmaantuu outo nainen, joka on tiettävästi ainut naissukupuolen edustaja, joka edelleen voi nukkua ja herätä normaalisti. Muuta normaalia tässä Eveksi esittäytyvässä naisessa ei sitten olekaan.
Idea on kiinnostava ja pikkukaupunkimiljöö on sellainen, josta itse yleensä pidän. Kirjan alussa on henkilöluettelo, (jota en lukenut, koska mielestäni tarinan täytyy osata tehdä hahmot tunnetuksi ilman jatkuvaa tarkisteluakin), josta voi päätellä henkilöitä olevan todella paljon. Henkilömäärästä en huolestunut, koska esimerkiksi Stephen Kingin Kuvun alla -romaanissa on hahmoja melkoinen liuta, eikä se ollut ollenkaan ongelma.
Mutta.
Vaikka halusin ihastua tähän ja olin valmis katsomaan läpi silmien joitakin puutteita, Ruususen uni oli minusta liian pitkitetty, liian epä-jännittävä ja sellainen jossa haluttiin kertoa enemmänkin jokin sanoma kuin tarina.
Henkilöhahmoja oli liikaa, jännitettä aivan liian vähän. Kenestäkään hahmosta ei muodostunut minulle läheistä tai tärkeää, vaikka kovasti yritin kiintyä vähän kaikkiin hyviksiin. Miessukupuoli kuvataan armottoman typeränä. Kun suurin osa naisista nukkuu, miehet kokoontuvat baariin juopottelemaan ja suurin piirtein suremaan sitä, kuka nyt laittaa ruoan ja pesee pyykit. Miehistä ei ole oikein mihinkään, paitsi aiheuttamaan ongelmia ja kaaosta.
Wikipedian mukaan idea on Owenin, mutta en tiedä onko kirjoitustyö toteutettu yhdessä vai erikseen. Joka tapauksessa lopputuloksena on syntynyt hieman hidastahtinen tarina, joka olisi ehkä toiminut paremmin vaikkapa minisarjana kuin tiiliskiviromaanina.
Vaikka Ruususen uni olikin minulle pettymys, suon sen anteeksi. Oli tälläkin kirjalla hyvät hetkensä.
