Marjane Satrapi: Persepolis - iranilainen lapsuuteni (Otava 2004, 160s.)
Persepolis 2 - kotiinpaluu (Like 2007, 160s.)
Suom. Taina Aarne
Marjane Satrapin omaelämäkerralliset sarjakuvakirjat Persepolis ja Persepolis 2, ovat jääneet mieleeni muiden blogiteksteistä. Satrapin piirustustyyli on melko pelkistettyä, mutta pidän tästä. Ainakaan kuvitus ei vienyt liikaa huomiota tekstiltä, vaan maltoin keskittyä välillä harmillisen pienellä fontilla rustattuihin puhekupliin.
Ensimmäisessä osassa Satrapi kuvaa Iranin hyvin nopeaa taantumista vuoden 1979 islamistien vallankumouksen jälkeen. Satrapin perhe on hyvin toimeentuleva ja melko vapaamielinen, eikä sopeutuminen jatkuvasti tiukkeneviin sääntöihin mm. pukeutumisen suhteen ole helppoa. Kulissit on pakko pitää pystyssä, joten Satrapi ja hänen äitinsä pukeutuvat soveliaiksi katsottuihin asuihin kaupungilla liikkuessaan. Iltaisin, paksujen tummien verhojen takana vietetään kuitenkin juhlia ja pelataan kortteja - ja toivotaan, ettei kukaan naapureista tee viranomaisille ilmiantoa.
Olosuhteet muuttuvat kuitenkin jatkuvasti huonommiksi ja lopulta, Satrapin ollessa 14 vuotias hänet lähetetään Itävaltaan sotaa pakoon. Itävalta on Iraniin verrattuna kuin täysin toinen maailma ja Satrapilla onkin kova työ löytää paikkansa ja identiteettinsä. Persepolis 2 kertookin Satrapin vuosista Itävallassa sekä lopulta paluusta Iraniin. Kotimaa ei ole juurikaan muuttunut, ainakaan paremmaksi tai turvallisemmaksi paikaksi ajattelevalle ja valtaapitävien määräyksiä kyseenalaistavalle naiselle.
Taas on pakko todeta, että lukiessa sitä oppii väkisinkin jotakin uutta. Satrapin kirjoista opin (ainakin hetkeksi) paljon Iranin historiasta ja kulttuurista, joka onkin harvinaisen monimuotoinen ja mielenkiintoinen. Satrapin kirjat ovat keränneet paljon kehuja, enkä sitä yhtään ihmettele. Hienoja teoksia, molemmat.
