Pika-arvioita

Chabouté: The Park Bench
Faber & Faber 2017, 328s.

The Park Bench on ranskalaisen Chaboutén upea mustavalkoinen sarjakuvakertomus eräästä puistonpenkistä. Penkki nököttää suuren puun juurella ja näyttelee ihmisten elämässä pientä tai suurta roolia. Se näkee rakastuneita pariskuntia, kodittomia, lapsia, vanhuksia ja eläimiä.

Minua hieman huvitti takakannen teksti, jossa Chaboutén kerrotaan debytoivan englanniksi tällä kirjalla sillä tässä ei puhuta lainkaan. Kansitekstiä ja yhtä I <3 U -kaiverrusta lukuunottamatta tarina pohjautuu täysin kuvitukseen.

Suosittelen.

Philip Reeve: Emily ja huvipuisto
(Jinks & O'Hare Funfair Repair, 2016)
Aurinko Kustannus 2017, 211s.
Suom. Maarit Varpu
Kuvitus: Sarah McIntyre

Luin Emily ja huvipuisto -kirjan kahdestaan kuopuksen kanssa. Tykkäsimme molemmat sekä tarinasta että runsaasta kuvituksesta.

Emily asuu Huvipuisto Kuun löytötavaratoimiston yläkerrassa. Hän on reipasotteinen tyttö, joka haaveilee pääsevänsä Suikeron ja Karvatin Huvipuistohuoltoon avustajaksi. Huvipuisto on hurjan suosittu ja laitteiden huoltamisessa riittää tekemistä. Tänään huvipuistossa tuntuu olevan tavallista huomattavasti enemmän haasteita laitteiden kanssa ja tietysti juuri tänään Huvipuisto Kuuhun ilmaantuu myös nyrpeä huvipuistotarkastaja!

Tarina on kaikin puolin vauhdikas ja kiva, ei ollenkaan liian jännittävä eikä kyllä tylsäkään. Sarah McIntyren kuvitus ansaitsee erityismaininnan, sillä pitkälti kuvituksen ansiosta lapsi jaksaa helposti kuunnella pitkähköäkin satua.

Veera Salmi: Puluboin ja Ponin komerokirja
Otava 2017, 1h 42min.
Lukija: Jani Karvinen

Veera Salmen Puluboin ja Ponin komerokirja tuli kuunneltua, kun ajoimme syyslomalle mummulaan. Jos olisin ollut fiksu, olisin pakannut matkaan pienen kaiuttimen, sillä puhelimen oma kaiutin on vähän turhan voimaton kovaäänistä autoa vastaan.

Pinnistellen ääni kuitenkin riitti niin, että jokainen kuuli kuinka Ponin joulusta on tulossa kamalin ikinä. Isä ja äiti ovat lähteneet lemmenlomalle, Miisu on muuttamassa pois, ope antaa haastavan kotitehtävän loman ajaksi ja mummi haluaa viedä Ponin ja Madeleinen jouluaatoksi kodittomien joulujuhlaan. Puluboi ja Poni tekevät itselleen pakopaikan mummin vinttikomeroon, mutta jossakin lähettyvillä tuntuu majailevan myös tonttu, jolle Puluboi on pahasti allerginen.

 Komerokirja oli menestys. Lapset viihtyivät melkein koko matkat tappelematta ja kyllä minäkin tästä tarinasta pidin. Jälleen Salmi käsittelee vakavia asioita, kuten kodittomuutta, mutta ei tämä silti saarnaamiselta tuntunut.

Lukijalle erityiskehut heittäytymisestä Puluboin rooliin!

Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti
(Adulthood Is a Myth, 2016)
Sammakko 2017, 109s.
Suom. Aura Nurmi

Sarah Andersenin sarjakuvat ovat tulleet tutuiksi netin kautta. Andersenilla on sympaattinen piirrostyyli ja näiden sarjakuvien juttuihin on helppo samaistua.

Nopeasti lukaistava albumi on hauska, vaikka osa jutuista tuntuukin käännettynä menettäneen osan viehättävyydestään. (Käännöksessä itsessään ei tosin ole mitään vikaa.)

Pertti Jarla: Fingerporin koko kuva 4
Arktinen Banaani 2016, 128s.

Albumillinen Fingerpori-strippejä viihdyttää takuuvarmasti.
Hihittelin tyytyväisenä sekä vanhoille tutuille että aiemmin lukemattomille jutuille.
Mainio kirja.

Alkuteos: Mamoru Hosoda
Sarjakuva: Renji Asai
Sangatsu Manga 2017, 194s.
Suom. Janne Mökkönen

Poika ja peto on animaatioelokuvaan perustuva sarjakuvasarja. Tässä ensimmäisessä osassa äitinsä kuoleman jälkeen kotoaan karannut Kyuta kiinnittää kadulla huomiota erikoiseen parivaljakkoon. Seurattuaan kaapuihin puettuja hahmoja aikansa Kyuta tajuaa joutuneensa rinnakkaismaailmaan, jossa ihmisiä ei oteta lämpimästi vastaan. Kyutasta tulee Kumametsu-pedon oppilas ja näistä kahdesta kehittyykin varsin värikäs pari.

Tykkäsin tästä sarjan ensimmäisestä osasta, joka pohjustaa tarinaa juuri sopivasti. Kumametsu ei ole mitenkään perinteinen sankarihahmo, joten häneltä voi odottaa mitä tahansa. Piirrostyyli on siistiä ja hahmot selkeästi omannäköisiään. Puhekuplissa on käytetty ilahduttavan selkeää fonttia, eikä puhekupliin ole tungettu liikaa tavaraa, vaan kuvat saavat puhua omasta puolestaan.

Jäätävä spede. Sarjakuvalliset muistelmat

Pertti Jarla: Jäätävä spede. Sarjakuvalliset muistelmat
Like 2015, 72s.

Pertti Jarlan Fingerpori on yksi hulvattomimmista sarjakuvista, joita tiedän. Jarlan huumori on paitsi usein kaksimielistä, myös virkistävän tarkkanäköistä ja monipuolista. Näistä lähtökohdista omaelämäkerralliseen suuntaan kallistuva Jäätävä spede ilman muuta kiinnosti todella paljon.

Jäätävä spede ei ole suoraviivainen elämäkerta, eikä edes perinteisten elämäkertojen tapaan aivan täysin totuudenmukainen. Teos alkaa katsauksella kilpa-autourheilusta kertovaan tarinaan, joka Jarlan oli tarkoitus tehdä, mutta josta ei kerta kaikkiaan meinaa tulla valmista. Sarjakuva-Jarla heittää pyyhkeen kehään, tarttuu viinapulloon ja vetää kalsarikännit. Vai krapulastako on kyse siinä vaiheessa, kun mies makaa vessan lattialla muistelemassa siihenastista elämäänsä?

Kirjassa kurkistellaan armeijaan, lapsuuteen ja nuoruuteen; tutustutaan läheisiin ihmisiin ja aika yllättäviinkin, kuten Erkkiin, Jarlan sivupersoonaan, joka herää eloon alkoholipitoisuuden ollessa sopivan korkealla.

Jäätävä spede on hyvällä tavalla erilainen kuin Fingerpori. Huumorin tunnistaa, piirrostyylin tietysti myös, mutta kerronnan muodot ovat tässä moninaisemmat. Jälkisanoissa tekijä melkein lupaa jatkoa muistelmilleen sanoen "[p]iirrän ehkä joskus lisää nyt kun makuun pääsin." 

Fingerpori 6

Pertti Jarla: Fingerpori 6

Arktinen Banaani 2013, 64s.

Flunssaisena, pää räästä raskaana, ei oikein jaksa keskittyä lukemaan romaaneja. Fingeripori 6 oli loistavaa luettavaa nuutuneelle ja hetkittäin lähes unohdin niistää, kun nauratti niin paljon. Osa stripeistä oli toki vanhastaan tuttuja, mutta osa oli minulle uusia - tai ainakin unohtuneita.

Edelleen jaksan ihastella Jarlan monipuolisuutta, sillä helpostihan tämän tyyppisissä pitkälti sanaleikkeihin perustuvissa sarjakuvissa voisi alkaa toistaa itseään. Asennekin on positiivisella tavalla anteeksipyytelemätön ja suora. Toisinaan roisius pääsee yllättämään oikein kunnolla, mutta vielä en ole sellaiseen strippiin törmännyt, josta olisin mieleni pahoittanut.

Hilpeitä juttuja, joille voi nauraa useammankin kerran.

Fingerporin postilla

Pertti Jarla: Fingerporin postilla

Arktinen Banaani 2014, 176s.

Jos kolea ja kostea kesäsää ahdistaa, Pertti Jarlan Fingerpori piristää varmasti. Suunnittelin lukevani Fingerporin postillan nautiskellen, stripin silloin tällöin, mutta kävi niin kuin suklaata syödessä: sitä kuvittelee syövänsä vain pari palaa ja kohta hamuaakin tyhjää käärepaperia.

Fingerporin postilla sisältää hilpeän kokoelman oivaltavia uskontoteemaisia sarjakuvastrippejä. Fingerporin Jumala on vanha ja valkopartainen mies, joka ei pelkää käyttää kaikkivoipaisuuttaan vaikkapa pieneen kujeiluun. Jeesuskin vastaa ulkonäöltään sitä uskonnonkirjoista tuttua partasuuta. Useimmiten Jeesus on ystävällinen ja oikeamielinen, mutta toisinaan hänkin epäilee isäänsä tai heittäytyy herraksi.

Toki stripeissä nähdään myös monia muita Raamatusta tuttuja hahmoja, joista on pakko mainita erikseen Nooa. Hänen arkkinsa jaksaa naurattaa joka lukukerralla:

Fingerporin postillassa seikkailevat myös muun muassa paavi ja lukuisat kirkonmiehet, riivatun kissa, hopi-intiaanit ja saatananpalvojat, joiden messupaikka on joutunut jumalanpalvojien häpäisemäksi. Pidän Jarlan piirustustyylistä ja hänen huumorinsa viehättää vähintään yhtä paljon. Vaikka uskonto on aiheena riskialtis, Jarla ei ilku tai ilkeile. Sanaleikit toimivat loistavasti ja ovat parhaimmillaan silloin kun vitsi avautuu pienellä viiveellä.



Kirjabingo: sarjakuva