Valhalla-sarjakuvat

Peter Madsen: Valhall, den samlade sagan 1-5

Ekholm & Tegebjer 2011-2013

Översatt. Mikael Tegebjer

Luin alkuvuodesta Valhalla-sarjakuvasarjan ensimmäiset viisi osaa, jotka jostakin käsittämättömästä syystä ovat myös ainoat suomennetut osat. Tarinat olivat yhtä hauskoja, kuin muistelinkin ja jäin haikailemaan sarjan loppujen osien perään. Kesällä viimein huomasin, että vaikka suomennoksia ei enempää olekaan, koko sarja on käännetty ruotsiksi. Kaksikielisessä kaupungissa on se etu, että kirjastossa on kelvollinen valikoima myös ruotsinkielistä kirjallisuutta ja onnekseni hyllystä löytyivät myös nämä upeat Valhall, den samlade sagan kokoelmat. Lainasin nämä elokuussa ja aloitin lukemisenkin heti, mutta harmillisen vajavainen kielitaitoni teki lukemisesta hidasta ja välillä liiankin työlästä. Varsinaiset sarjakuvat kyllä tuli luettua ihan sutjakasti, mutta näiden yhteisniteiden lisämateriaaleissa oli haastetta senkin edestä.

Valhalla-sarja koostuu viidestätoista albumista. Mikäli syventäviä tekstejä oikein ymmärsin, sarjan seikkailut on pitkälti koottu islantilaisen Snorre Sturlarssonin Eddan ja muutaman muun muinaista pohjoismaista mytologiaa sisältävän lähteen perusteella. Luonnollisesti tekijät ovat ottaneet vapauksia muun muassa hahmojen luonteiden suhteen ja yhdistelleet eri taruja luodakseen paremmin sarjakuvaksi taipuvia seikkailuja.

Niin, Peter Madsen ei todellakaan ole tehnyt Valhallaa yksin. Hän on kyllä kuvittanut sen, mikä on kiistatta suuritöisin osuus, mutta esimerkiksi käsikirjoituksia ovat olleet tekemässä myös Hans Rancke, Per Vadmand ja Henning Kure. Lisäksi sarjaa on ollut värittämässä ja tekstaamassa useampikin henkilö. Luonnollisesti Madsenin kuvitustyyli on sarjan edetessä kehittynyt ja ensimmäiset osat tuntuvatkin melko pelkistetyiltä, mikäli niitä vertaa sarjan loppupään albumeihin. Tilankäyttö sivuilla muuttuu vapaammaksi ja muutenkin kuvallinen ilmaisu vahvistuu hurjasti.

Lokin näkyvyys sarjassa pääsi yllättämään. Toki viekas, itsekäs ja suurpiirteinen Loki tarjoaa jo sinällään loistavia mahdollisuuksia tarinan kuljettamiseen, mutta ihan jo seikkailujen sivujuonteissa Loki pääsee loistamaan. En esimerkiksi tiennyt Lokin ja Odinin kahdeksanjalkaisen hevosen, Sleipnerin, suhdetta ennestään, mutta nyt en voi sitä unohtaa. Sarjan viimeinen osa, Völvans syner, oli haikeaa luettavaa. On ymmärrettävää, että viikinkijumalten tarina päättyy sarjakuvassakin ragnarökiin, mutta silti moinen tuntui karulta kohtalolta. Toisaalta, paria osaa aiemmin olin saanut lukea siitä, kuinka Balder muutti Helin (sekä henkilön että paikan) tyystin toisenlaiseksi kuin aiemmin.

 Edelleen toivon, että Valhalla-sarja suomennettaisiin loppuun asti, sillä varmasti tällaiselle sarjalle löytyisi uusiakin lukijoita. Tässä toivossa en lähde ruotimaan seikkailujen juonia lainkaan, vaan lupaan tehdä sen sitä mukaa kun suomennoksia joskus hamassa tulevaisuudessa ehkä ilmaantuu.

Peter Madsen: Valhalla

Peter Madsen: 

Valhalla 1: Susi tulee, 54s. (1979/1987)

Valhalla 2: Tor Kostaa, 48s. (1979/1987)

Valhalla 3: Odin lyö vetoa, 56s. (1982/1988)

Valhalla 4: Kvark, pikku tuholainen, 56s. (1988/1988)

Valhalla 5: Matka Udgårdiin, 48s. (1988/1989)

Semic

Suom. Metsänen

Valhalla -sarjakuvat olivat ala-asteella Asterixin ja Lucky Luken ohella suosikkejani. Monen monta kertaa lainasin ne kirjastoautolta ja luin vähintään yhtä monta kertaa, todennäköisesti useamminkin. Vähän aikaa sitten sarja muistui mieleeni ja onnekseni Anders-kirjastojen tarjonnasta vielä löytyi kaikki suomennetut viisi osaa.

Yllätyin siitä, kuinka hyvin tarinat vielä muistin. Tämä ei kuitenkaan lukuiloa vienyt, vaan edelleen oli hauskaa seurata mitä Tor ja Loke saavat päähänsä ja kuinka ihmislapset Tjalf ja Ruusu pärjäävät aasojen parissa.

Susi tulee -albumissa Fenris-susi on päässyt irti Loken jäteiltä ostamasta murtumattomasta ketjusta. Vaarallinen jättisusi on saatava kiinni ja uudestaan kytketyksi. Tarina ei kenties ole juonen kaareltaan esimerkillinen, mutta siinä päästään esittelemään Asgårdin jumalat, jotka eivät ole aivan niin jumalaisia, kuin äkkiseltään voisi kuvitella.

Tor Kostaa on aina ollut yksi suosikkini. Torin kotona juhlitaan railakkaasti ja jättiläiset onnistuvat kenenkään huomaamatta varastamaan mölnerin, Torin vasaran. Siv, Torin vaimo, löytää makuuhuoneen lattialta jättiläisen sormuksen, joten syylliset saadaan pian selville. Mölnerin takaisin saaminen ei kuitenkaan ole vaivatonta, sillä Trym (jättiläinen) lupaa palauttaa vasaran vasta saatuaan Freijan vaimokseen. Eikä Freija todellakaan halua suostua moiseen vaihtokauppaan.

Odin lyö vetoa alkaa tilanteesta, jossa Odin osoittaa tyytymättömyytensä valkyrioiden Valhallaan tuomien sotureiden tasosta. Tuohtuneena hän väittää löytävänsä itse helposti kolme ylivoimaista soturia, jotka lyövät laudalta kaikki muut Valhallan pidoista nautiskelevat miehet. Odinin poistuttua Asgårdista tämän veljet päättävät ottaa Odinin paikan ja pian koko Asgård on sekaisin ja täynnä jättejä. Vain Odinin paluu voi palauttaa asiat ennalleen, mutta Odin huomaa nopeasti ettei ensiluokkaisia sotureita löydä helposti.

Kvark, pikku tuholainen esittelee Kvarkin, pienen (jätti?)pojan, jolla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja. Humalapäissään Loke lyö Udgårdloken kanssa vetoa, että hän kyllä tekee Kvarkista mallikelpoisen hetkessä. No, eipä tee. Loke menee Kvark mukanaan Torin taloon, missä Kvark sotkee Sivin ruokakomeron, pilaa Loken taian, rikkoo Torin lempihaarikan ja lopulta puraisee toista Torin ja Sivin lapsista. Tästä Siv raivostuu ja lähtee lapset mukanaan, ovet paukkuen isänsä luokse. Tämä taas saa Torin raivoihinsa niin, että hän antaa mölnerin salamoida sisätiloissa - ja saa tietysti aikaan hirveän sotkun. Loke jää yksin Kvarkin, Tjalfin ja Ruusun kanssa, mutta siivousvastuun Loke sysää tyystin lapsille. Lopulta lapset kyllästyvät Loken epäreiluuteen ja karkaavat Kvarkin kanssa.

Matka Udgårdiin on toinen suosikkini. Siinä Kvarkiin suivaantunut Tor, Loke ja lapset lähtevät Udgårdiin palauttamaan Kvarkin. Udgårdloke ei kuitenkaan halua Kvarkia riesakseen ja painostaa Torin kumppaneineen vedonlyöntikisaan. Niin urheasti kuin Valhallan sankarit yrittävätkin parhaansa, Udgårdloke tuntuu vetävän aina pidemmän köyden.

Edelleen nämä sarjakuvat viihdyttivät ja saivat hihittelemään. Jokaisen albumin alussa on lyhyt katsaus jumaltaruston siihen osaan, josta kunkin tarinan alussa on hyvä tietää. Kuvitus on hauskaa ja tarinat sopivat sisällöltään myös lapsille. Meillä ekaluokkalainenkin luki nämä ja tykkäsi kovasti.

On harmi, ettei alunperin 15-osaisesta sarjasta ole suomennettu kuin ensimmäiset viisi. Semic-kustantamoa ei enää ole, mutta laitoin sähköpostitse toiveen Egmontille (johon Semic on liitetty vuosia sitten), että sarja suomennettaisiin lopulta kokonaisuudessaan. Sain ystävällisen vastauksen, jossa pyyntöä ei ainakaan suoralta kädeltä tyrmätty. Pidän siis toiveikkaana peukkuja.