Kerstin Gier: Rubiininpuna
(Rubinrot, 2009)
Gummerus 2012, 342s.
Suom. Riitta Virkkunen
Juuri tätä olen kuulkaa kaivannut: hyvää nuortenkirjasarjaa, johon voisin hurahtaa kuten aikoinaan Stephenie Meyerin Houkutus- ja Maggie Stiefvaterin Väristys-sarjoihin. Virkistävää on muun muassa se, ettei Kerstin Gierin Rakkaus ei katso aikaa -trilogia sisällä vampyyreitä tai ihmissusia, keijuja tai maahisia vaan aikamatkailua. Ja vieläpä tällaisessa scifikammoisellekin sopivassa muodossa, ilman aikakoneita ja liikoja teknisiä yksityiskohtia. Kerrassaan verratonta!
16-vuotias Gwendolyn Shepherd perheineen elelee päällepäin aivan tavallista elämää. Heillä on kuitenkin varjeltavanaan uskomaton salaisuus. Gwendolynin suvussa kulkee erikoinen aikamatkustusgeeni, joka aktivoituu yleensä teini-iässä. Geenin periytymisen logiikka ei ole tiedossa, vain kantajien syntymäpäivät tiedetään etukäteen. Gwendolynin serkkua, Charlotte Montrosea, on koulutettu aikamatkustamista silmällä pitäen lapsesta asti, sillä tiettävästi hän on tuon geenin uusin kantaja. Yllätys - ja järkytys - on melkoinen, kun Gwendolyn huomaa huimauskohtauksen jälkeen siirtyneensä ajassa taaksepäin.
Aikamatkusteluun liittyy rutkasti salakähmäisyyttä, piilottelua ja peittelyä, vuosisataisia perinteitä ja jopa eräänlainen vartijoiden lahko. Vaikka Rubiininpuna onkin sarjan ensimmäinen osa ja sen vuoksi keskittyy paljolti tulevien tapahtumien pohjustamiseen, hurmaannuin täysin. Gwendolyn on maanläheinen tyttö, eikä tiedä aikamatkailusta juurikaan lukijaa enempää, joten häneen on helppo tykästyä. Niin, tietysti kirjaan mahtuu myös romantiikkaa, mutta mukavan luontevasti muiden tapahtumien lomassa eikä mitenkään korostetusti.
Sarjan jatko-osien julkaisuaikataulusta ei vielä löytynyt tietoa, mutta toivon pääseväni Gwendolynin seuraan jälleen mahdollisimman pian.
