Roald Dahl: Taikasormi (Magic Finger)
Gummerus 1998, 63s.
Suom. Päivi Heininen
Kahdeksanvuotiaalla tytöllä on taikasormi. Jos joku suututtaa tytön, hän voi taikasormellaan langettaa rangaistuksen. Millaisen, se riippuu tapauksesta. Eräänä päivänä tyttö raivostuu, kun näkee Kesälän sedän ja tämän kahden pojan palaavan metsältä pieni kauris saaliinaan. Tyttö käyttää taikasormeaan ja seuraavana päivänä Kesälän koko perhe saa kokea kummia.
Taikasormi on hauska ja runsaasti kuvitettu. Tekstiä ei taida lopulta olla kuin parikymmentä sivua, mutta Quentin Blaken kuvitusta katselee kyllä mielellään.
Roald Dahl: Iso kiltti jätti (The BFG)
WSOY 1993, 232s.
Suom. Tuomas Nevanlinna
Olen lukenut Iso kiltti jätti-kirjan joskus vuosia sitten, mutta en muistanut tästä enää juuri mitään. Ensimmäisen kerran Isosta kiltistä jätistä kuultiin kirjassa Iskä ja Danny maailmanmestari isän kertomana iltasatuna.
Tarina alkaa siitä, kun Sohvi valvoo eräänä yönä orpokodissa. Mistään ei kuulu ääntäkään ja Sohvi päättää kurkistaa ikkunasta, miltä äänetön maailma näyttää. Sohvi näkee Ison kiltin jätin, joka nappaa Sohvin mukaansa jättien maahan, ettei Sohvi pääse kertomaan Jätistä muille.
Iso kiltti jätti asuu luolassa jättien maassa, kerää unia purkkeihin ja kiertelee sitten öisin puhaltelemassa lapsille kauniita unia. Iso kiltti jätti ei syö ihmisiä kuten kaikki muut jättiläiset, vaan perskurkkanoita, ainoaa jättien maassa kasvavaa kasvista, joka maistuu äärimmäisen inhottavalle. Iso kiltti jätti ei ole koskaan käynyt koulua, vaan hän on opiskellut itsekseen lukemaan ja kirjoittamaan. Sanastokin on omintakeinen.
Iso kiltti jätti on oikeastaan jättiläiseksi hyvin pieni, muut ovat noin kaksi kertaa IKJ:n kokoisia. Muut jättiläiset ovat hyvin ilkeitä ja julmia. Iso kiltti jätti ja Sohvi kehittelevät suunnitelman, jonka avulla jättiläisistä päästäisiin eroon, mutta apua tarvitaan Suomen presidentiltä.
Tykkäsin tästäkin kirjasta, mutta muutama asia harmittaa. Ensinnäkin Ison kiltin jätin käyttämä kieli oli mielestäni suomeksi ärsyttävää. Englanniksi en ole tätä lukenut, mutta olisi hauska tietää, toimiiko jätin kieli alkuperäisessä tekstissä jouhevammin. Sananväännöksiin ja uudissanoihin kyllä tottuu aika pian. Isompi ärsytys heräsi siitä, että käännöksessä Sohvi ja IKJ hakevat tosiaan apua Suomen presidentiltä. Ymmärrän, että suomalaislasten näkökulmasta on jännittävämpää ajatella tapahtumat Suomeen kuin englantiin, mutta kyllä se englannin kuningatar vain olisi toiminut paremmin.
----

