Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
(Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi, 2013)
Tammi 2014, 330s.
Suom. Raisa Porrasmaa
Haruki Murakamin nimi on tullut tutuksi lukuisista kehuista kirjablogeissa ja muissakin viestimissä. Olen hankkinut noiden suositusten perusteella omaan hyllyyn 1Q84 -trilogian, mutta huomattavasti ohkaisempi Värittömän miehen vaellusvuodet tuntui sopivammalta kirjalta aloittaa Murakamin tuotantoon tutustuminen.
Tazaki Tsukurun elämä on muuttunut äärimmäisen synkäksi ja masentavaksi. Mikään ei tahdo kiinnostaa, eikä millään tunnu olevan mitään väliä. Miksi? Vielä lukioaikoina Tsukurun elämässä kaikki oli hyvin. Parasta oli viisihenkinen ystäväporukka, jonka kanssa Tsukuru vietti tiiviisti aikaa. Lukion jälkeen Tsukuru muutti Tokioon opiskelemaan, mutta ystävät jäivät kotikaupunkiin. Puolen toista tunnin välimatka ei katkaissut ystävyyttä, vaan Tsukuru matkusti usein kotiseudulleen ja juttu ystävien kanssa luisti kuten ennenkin. Kunnes eräällä kerralla yksikään ystävistä ei vastaa Tsukurun puheluihin ja hänet sysätään karusti eroon muista. Vuosia myöhemmin Tsukuru yrittää viimein selvittää, miksi ystävät hylkäsivät hänet.
Minulle Värittömän miehen vaellusvuodet oli sellainen perushyvä lukukokemus. Pidin tekstin tietynlaisesta tasaisuudesta ja hötkyilymättömyydestä. Periaatteessa kirjan juoni on ehkä jopa hivenen tylsä, mutta tämä "tylsyys" tuo kirjaan myös miellyttävän realistisen sävyn. Näin voisi oikeasti tapahtua. Ehkä on tapahtunutkin. Ennakkoon olin kuullut tästä kirjasta vain sen, että tapahtumat sijoittuvat Suomeen, Hämeenlinnaan. Ohimennen mainittakoon, että Suomessa pyörähdetään vasta kirjan viimeisessä kolmanneksessa.
En tosiaan ole lukenut aiempia Murakamin kirjoja, joten en tiedä onko tämä kuinka tyypillistä Murakamia. Sellainen mielikuva minulla kuitenkin on, ettei Väritön mies ehkä ole miehen parhaimmistoa. Siihen haluan uskoa ja jatkan Murakamin tuotantoon tutustumista luottavaisin mielin.
