Sain Jaanalta Toisen tähden alla-blogista tämän muffinssi-tunnustuksen, kiitos! Muffinssin saajan kuuluu kertoa lempiväri, lempiruoka ja haaveittensa matkakohde.
Minä tykkään eniten punaisesta. Mutta myös oranssista ja ruskeasta. Oikeastaan kaikista lämpimistä väreistä. Vaatteissa on tosin paljon myös mustaa, se kun on helppo yhdistää melkein mihin vain. (Eikä sovi unohtaa sitä hoikentavaa vaikutusta ;) )
Lempiruokaa on sitten jo vaikempi valita. Tykkään syömisestä, eikä ruoan tarvi olla mitään erikoista: mulle maistuu. Mutta tuoreet mansikat on ehkä ihaninta, mitä on. Jos taas ihan oikeasta ruoasta puhutaan, niin uunilohi on herkullista. Tai paistettu, kylmä- tai lämminsavustettu...
Matkustelu ei kuulu intohimoihini. Olen käynyt ulkomailla viimeksi noin 8 vuotta sitten, eikä se ollut mikään positiivinen kokemus. Matkustin nimittäin yhden hyväntekeväisyysporukan mukana bussilla Pietariin. Rajan ylitys ei ollut mutkaton, vaan meidät passitettiin takaisin Suomeen kaksi tai kolme kertaa. Hotellimme, jonka piti olla juuri remontoitu ja täten hulppea, oli jäätävän kylmä ja ruoka pahaa. Vierailut lastenkodeissa ja sairaaloissa eivät tietenkään piristäneet mieltä nekään.
kuva täältä
Mutta Eremitaasi oli upea! Olisin voinut viettää siellä vaikka viikon ihaillen kaikkea sitä upeutta, mitä museo sisälleen kätkee. Leonardo da Vincin taulut sain nähdä, mutta moni muu mielenkiintoinen kohde jäi välistä. Eli matkakohteeksi valitsen Eremitaasin - sitä Pietaria en niin välittäisi tutkia. Paitsi että toki siellä olisi monta muutakin upeaa museota ja nähtävyyttä.
kuva täältä
Hauskaa olisi nähdä esimerkiksi tämä kello käynnissä. Oppaamme kertoi, että koneistoa säästetään ja kello lyö vain tiettyinä päivinä tiettyihin aikoihin.
Monessa blogissa muffinssi-kysely onkin jo suoritettu, mutta nopealla tarkistuskierroksella hoksasin kaksi, joissa sitä ei ole vielä nähty. Eli ojennan pinkin muffinssin Cathylle Humisevalle harjulle sekä Zephyrille Kirjanurkkaukseen.
