Veden vallassa

Sini Helminen: Veden vallassa
Myllylahti 2018, 232s.

Sini Helmisen Väkiveriset sarjan päätösosassa - korjaus: vielä tulee yksi osa! Seikkailut eivät lopukaan tähän! - seikkaillaan enimmäkseen pinnan alla.

Yläkoulua käyvä Mari asuu kahdestaan isänsä kanssa omakotitalossa järven rannalla. Äiti on kuollut kymmenen vuotta aikaisemmin, tai ainakin näin Marille on aina kerrottu. Isää pidetään höyrähtäneenä, sillä hän toitottaa avoimesti kaikkialla menninkäisistä ja muista Kalevalan hahmoista. Entinen paras ystävä on muuttunut näennäisen itsevarmaksi ja ilkeäksi kovikseksi, joka uusien parhaiden ystäviensä kanssa pilkkaa ja naljailee Marille aivan kaikesta mahdollisesta.

Isä on kieltänyt Maria uimasta läheisessä järvessä, mutta kun Mari huomaa kylvyssä jalassaan suomun, alkaa järvi kiinnostaa häntä uudella tavalla. Järven pinnan alla onkin menossa melkoiset kuohunnat ja huomaamattaan Marikin on pian sotkettu Vellamon ja Ahdin suunnitelmiin.

Veden vallassa poikkeaa aiemmista osista - ainakin minun mielestäni - siten, että tässä eivät "todellinen" ja yliluonnollinen maailma kohtaa aivan niin paljon kuin aiemmissa osissa. Toki  muutama taruolento näyttäytyy myös veden pinnan yläpuolella, mutta oikeastaan minkäänlaista suurta kohtaamista ei pääse syntymään.

Mari ei pääse helpolla sen paremmin veden alla kuin kuivalla maallakaan, mutta toivottavasti hänen elämänsä vähitellen helpottuisi.

Pidin tästä kirjasta ja luin sitä mielelläni, mutta etenkin loppukohtaus oli sellainen, että Veden vallassa olisi sopinut ehkä paremmin sarjan keskimmäiseksi kirjaksi. Viihdyttävää luettavaa joka tapauksessa.

Nightlights

Lorena Alvarez: Nighlights
Nobrow 2016, 56s.

Sandy rakastaa piirtämistä. Hän näkee ihania, värikkäitä unia ja monet piirroksista kuvaavatkin noita lumoavia uniolentoja. Koulussa on yksinäistä ja välillä sielläkin tulee piirreltyä omiaan. Eräänä päivänä koulun pihalle ilmaantuu uusi tyttö, Morfie. Hän ihastelee Sandyn piirroksia, mutta jotain kieroakin on tapahtumassa.

Tarinallisesti Nightlights on oikeastaan aika keskiverto, mutta visuaalisesti aivan omaa luokkaansa. Sandyn unihahmot voisi kehystää seinälle ja tuijottaa niitä television sijaan. Kuvitus on eloisaa ja vauhdikasta, värien käyttö runsasta ja erittäin toimivasti tunnelmaa korostavaa.

Piirrostyyli on tosi sievä ja pyöreän pehmoinen (sanoi hän asiantuntijoiden sanastoa käyttäen), mutta tarvittaessa sekin näköjään muovaantuu tosi pelottavaksi ja synkäksi.

Nightlights on ihastuttava ja toimi hyvin myös pelkkinä kuvina lapselle, joka ei vielä englantia osaa.

Älä mene pois

Ayọ̀bámi Adébáyọ̀: Älä mene pois
(Stay With Me, 2017)
Atena 2018, 300s.
Suom. Heli Naski

Joillakin kirjoilla on lukijaan samanlainen vaikutus kuin iskulla palleaan.

Nigerialaisen Ayọ̀bámi Adébáyọ̀n esikoisromaani Älä mene pois on kylmäävän upea teos. 

Yejide ja Akin ovat olleet naimisissa neljä vuotta, mutta lasta ei näy eikä kuulu. He ovat käyneet tutkimuksissa ja kokeilleet kaikki mahdolliset - ja osan mahdottomista - keinoista, eikä Yejide silti tule raskaaksi. Akinin äiti odottaa lapsenlasta malttamattomammin kuin kukaan ja siksi hän ilmaantuu Yejiden ja Akinin kotiin uuden vaimon kanssa. Hän luottaa siihen, että kun uusi vaimo tulee raskaaksi, myös Yejiden keho ymmärtää viimein kuinka se tapahtuu.

Yhteen kirjaan mahtuu niin paljon tunnetta, että sen päätyttyä tunsin samaa uupumusta kuin hillittömän suruitkukohtauksen jäljiltä. Alussa on kaipuuta ja surua, sitten järkytystä, pettymystä, raivoa ja tyrmistystä. On myös luovuttamista, alistumista, epäuskoa ja lisää surua. Onneakin on, hellyyttä ja rakkautta.

Luin tämän kirjan ulkona, lämpötilan huidellessa ainakin lähellä hellelukemia. Aurinko ja lämpö auttoivat siirtymään 1985-2008 vuosien Nigeriaan, keskelle melkein modernia aikakautta, jossa perinteillä on edelleen luja asemansa.

Älä mene pois ei ole missään vaiheessa ennalta-arvattava. Ainakaan minulle ei ollut. Eläydyin vuorotellen Yejiden ja Akinin kertomaan, ymmärsin molempia ja kävin läpi molempien tunnepaljouden.

Mielettömän hieno ja koskettava kirja. Suosittelen etenkin kuumana (vapaa)päivänä luettavaksi.

Kooste 4/2018

Allison, Sarin, Fleming, Cogar:
Giant Days volume 7
Boom! Box 2018, 112s.

Rakastan Giant Daysia!
Tässä sarjakuvassa toimii ihan kaikki juonesta väritykseen, piirrosjäljestä fonttivalintaan. Täydellistä!

Seitsemännessä kokoelmassa vietetään joulua, seurataan sivusta Deanin odottamatonta seurustelusuhdetta, Esther yrittää fiksuuntua ja selvitetään tyttöjen vuokrakämpän autotallista kuuluvien outojen äänien aiheuttajaa. Sarja on yhtä aikaa arkinen ja silti hauskasti vinksahtanut. Hahmoissa on luonnetta, eivätkä he mene vahingossakaan sekaisin keskenään. Tykkään ihan pöhölönä.

Tässäkin osassa oli muuten yhden puhekuplan verran selvää suomea: "örin örin joulu yö". Ilahduttavaa ja kiinnostavaa!

Matt Adrian:
The Mincing Mockinbird
Guide to Troubled Birds
Blue Rider Press 2012, 64s.

Guide to Troubled Birds on pikkusiskon tekemä löytö. Hän esitteli netissä hupaisasti nimettyjä lintumaalauksia ja kun kerran niihin liittyvä kirja oli saatavilla niin minä tilasin sen. Kirja on pikkuinen, mutta törkeän hauska.

Kuten näkyy, jo ulkomuotoon on panostettu runsaasti.
Persoonallisten lintumaalausten lisäksi kirjasta löytyy ikään kuin mininovelleja kohtaamisista lintujen kanssa. Linnut ovat selkeästi huomattavasti arveluttavampia tapauksia, kuin olen koskaan kuvitellut!

Ihailkaa vielä tätä takakannen kuvaa:

Rune Ryberg: Jätti
(Gigant, 2013)
Kumiorava 2014, 62s.
Suom. Antti Koivumäki

Kahden huippuhyvän kirjan jälkeen on vähän mälsää blogata kirjasta, joka tarjosi hurjasti vauhtia, mutta vähän mitään sen lisäksi.

Rune Rybergin Jätti-sarjakuva on suoraviivainen neidonkaappaus - takaa-ajo - taistelu - loppu -muotoinen tarina, jossa ei oikein ole mitään muuta. Hahmot jäävät pinnallisiksi, samoin tapahtumat.

Omaperäinen piirrostyyli ja runsas värin käyttö pelasti kuitenkin paljon. Tai no, ehkä ei pelastanut, mutta niiden takia sarjakuvan viitsi sentään lukea.

Jean-Philippe Peyraud: Kauneuspilkkuja
Kolme muunnelmaa
(Grain de beautè, 2003)
WSOY 2010, 140s.
Suom. Saara Pääkkönen

Jean-Philippe Peyraudin Kauneuspilkkuja sisältää kolme muunnelmaa tilanteesta, jossa ex-rakastavaiset päätyvät hauskan illan päätteeksi harrastamaan seksiä.

Jälkihehkuissa miehellä on ollut tapana laskea naisen kauneuspilkut, niin nytkin.

Ihan kivoissa pikku tarinoissa puidaan entisiä ja nykyisiä parisuhteita, toisen hyviä ja huonoja puolia. Samasta tilanteesta voi syntyä monenlaisia kohtauksia, jotka voisivat myös päättyä hyvin eri tavoin.

Ideana kiva, piirrosjäljeltään miellyttävä, mutta kokonaisuutena helposti unohtuva sarjakuva.

Pauli Kallio: Lyhenevä kesä 2, Riemua ja rähinää
Suuri Kurpitsa 2018, 80s.
Piirrokset: Reetta Niemensivu

Lyhenevä kesä -sarjakuvaa olen lukenut kotona käydessä Nivala-lehdestä. Yksittäisinä luettuna en ole näihin kauheasti ihastunut, mutta näin albumina homma toimii tosi kivasti.

Annikki, Jaakko ja Antero asuvat jossakin pikkukylässä, ehkä jossain päin Pohjanmaata, ehkä jossain pohjoisempana tai ihan muualla päin Suomea. Eletään 1970-luvun alkua ja on - tietenkin - kesä.

Kaverukset käyvät uimassa, seikkailevat, syövät pullaa ja tekevät kaikkia muitakin kivoja juttuja. Tykkäsin!

Varjagien laulu & Noita-akka nimeltä Baba Jaga

Ville Hytönen: Varjagien laulu
Noita-akka nimeltä Baba Jaga
Savukeidas 2018, 30 & 33s.
Kuvitus: Nikolai Roerich & Ivan Bilibin

Silloin tällöin on mielenkiintoista lukea perinteisiä satuja. Ville Hytönen on kirjoittanut kaksi perinteistä sadunkerrontaa kunnioittavaa teosta, joita kuvittavat kahden jo edesmenneen venäläistaiteilijan maalaukset. Kuvat ovat siis olleet olemassa ennen tarinoita, mutta teksti nivoo kuvat ehyeksi tarinaksi.

Varjagien laulu kertoo kansasta, joka lähtee purjehtimaan etelään Rusin maiden läpi. Matkan varrella suunta hieman muuttuu ja varjagit päätyvät asumaan toisaalle, outoon maahan jossa heitä aletaan kutsua viikingeiksi.

Noita-akka nimeltä Baba Jaga sisältää kolme satua. Ne ovat muodoltaan ja sisällöltään perinteisempiä satuja kuin Varjagien laulu. Näissä tarinoissa on leski-isiä ja äitipuolia sekä ilkeä noita-akka, Baba Jaga, joka syö lapsia.

Sinänsä sadut sopivat kaiken ikäisille lukijoille, mutta ehkä näistä olisi eniten iloa 3-4 -luokkalaisille. Varjagien laulussa tekstiä on hyvin vähän ja kuvat kertovat tarinaa melkein enemmän kuin sanat, Baba Jagassa taas teksti tekee suuremman työn.

Pidän kovasti tästä Hytösen tavasta herättää vanhat maalaukset uudestaan eloon.


---


Osallistun tällä blogitekstillä Kirsin kirjanurkan #nuortenkirjatorstai-projektiin

The thrilling adventures of Lovelace and Babbage

Sydney Padua: The Thrilling adventures of Lovelace and Babbage
The (mostly) True story of the first computer
Penguin Random House 2015, 317s.

En enää edes muista milloin ostin itselleni joksikin lahjaksi (synttäri? joulu?) tämän Sydney Paduan mainion sarjakuvakirjan, joka kertoo enimmäkseen tositarinan siitä, kuinka Ada Lovelace kirjoitti tiettävästi maailman ensimmäisen tietokoneohjelman.

Tämä tiukasti totuudessa pysyvä tarina on vain parinkymmenen sivun mittainen, mutta ihan hirvittävän mielenkiintoinen. Padua on todella paneutunut sekä Lovelacen että Charlie Babbagen, analyyttisen koneen eli tietokoneen esi-isän keksijän, elämänvaiheisiin ja on ujuttanut ala- ja loppuviitteisiin runsaasti sellaista tietoa, jota on ollut vaikea ujuttaa sulavasti osaksi sarjakuvaa.

Kun tositarina on kerrottu, Padua siirtyy hyödyntämään rinnakkaistodellisuutta. Todellisuudessahan Babbage ei koskaan saanut rakennettua analyyttistä konettaan, vaan kone oli olemassa vain paperilla. Rinnakkaistodellisuudessa analyyttinen kone on fyysisesti olemassa ja toiminnassa ja yhdessä Lovelace ja Babbage kokevat erinäisiä seikkailuja.

The thrilling adventures of Lovelace and Babbage on kerta kaikkiaan ihastuttava kirja! Sarjakuvana tämä olisi varmasti parhaimmillaan toisella lukukerralla, kun alaviitteet eivät vaatisi niin kovasti paneutumista ja voisi antaa tarinan viedä. Vaikka etenkin tekninen sanasto tuotti minulle ongelmia, enkä todellakaan voi väittää ymmärtäneeni analyyttisen koneen toiminta-ajatusta, tunnen silti oppineeni jotakin. Esimerkiksi sen, että Napoleon III:n vaimon kertoman mukaan kuningatar Viktoria ei koskaan katsonut taakseen selvittääkseen tuolin sijainnin, vaan istahti mihin halusi ja lakeijat tai muut palvelijat pitivät huolen siitä että tuoli ilmestyi tarvittavalle paikalle!

Taitelijan vaimo

Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo
Otava 2018, 15h 20min
Lukija: Erja Manto

Olipa kivaa kuulla, mitä Erikssonin Idalle ja etenkin hänen Kirsti-tyttärelleen kuuluu. Kirsti palaa Pariisista ja avioituu pikatahtia kuvanveistäjä Ilmari Aaltosen kanssa. Syntyy muotihuone ja pian jo ensimmäinen lapsikin. Välillä piipahdetaan uusi reissu Pariisissa ja surraan heitä, joiden elämä päättyy.

Taiteilijan vaimo on tasavahvaa jatkoa Syrjästäkatsojan tarinoille. Pidin tästä enemmän kuin edellisestä osasta, jossa erilaiset julkimot tunkivat väen väkisin tarinaan, vaikka heille ei oikein olisi ollut luontaista paikkaa siinä. Toki tässäkin vilisee kuuluisuuksia, mutta ainakin minusta tuntui, että ei ehkä yhtä paljon kuin aiemmassa osassa tai sitten en vain kiinnittänyt heihin niin paljoa huomiota.

Äänikirjoja kuunnellessa tulee tehtyä monenlaista ja nämä puuhastelut kietoutuvat muistissa hauskasti yhteen tarinan kanssa. Taiteilijan vaimosta muistan, miten hankalaa on vaihtaa pyörään sisä- ja ulkokumit ja yrittää samalla hahmottaa renkaan pyörimissuunta. (Ensin meni väärin ja sitten oikein, kun maltoin painaa paussia vähäksi aikaa.)