Hanna Hauru: Eivätkä he koskaan hymyilleet
Like 2002, 90s.
Kirjastosta
Eivätkä he koskaan hymyilleet on Hanna Haurun ensimmäinen teos. Novellikokoelma koostuu omalaatuisista, niukoista välähdyksistä karuista asioista.
Olen kehunut Haurun kirjoja kovasti, mutta tästä en kyllä tajunnut mitään. Runonomaiset, surrealistiset, inhottavat ja häiritsevät pikkuruiset novellit jättivät jälkeensä turhautumisen tunteen: Miksi en ymmärrä, mitä juuri luin? Alussa yritin lukea tekstejä moneen kertaan, koska epäilin keskittymiskykyni herpaantuneen. Se ei auttanut, joten lukea posotin vauhdilla eteenpäin, mutta en edelleenkään päässyt kirjan juttuihin mukaan. Tämä oli tosin ihan hyväkin asia, sillä novellit olivat tosiaan enimmäkseen ällöttäviä.
En tiedä, onko rujo ote tietoinen valinta, mutta olen iloinen, ettei lukemissani myöhemmissä kirjoissa kuljeta ihan näin omissa sfääreissä. Joko Hauru on tietoisesti muuttanut tyyliään tai sitten kehittynyt huimasti parempaan suuntaan. Tai sitten lukija ei taaskaan vain ymmärrä, mikä on hyvin mahdollista sekin.
Tämä novellikokoelma sujahtaa siihen kirjakategoriaan, jonka nimi on "Lue ja tunne itsesti tyhmäksi". Jospa seuraavaksi onnistuisin lukemaan jotakin yksiselitteisempää.
