Hannu Mäkelä: Herra Huu, kukas muu
(Sisältää teokset
Herra Huu, 1973
Herra Huu saa naapurin, 1974
Herra Huu muuttaa, 1975)
Otava 1986, 400s.
Herra Huu on nimenä tuttu jo lapsuudesta, mutta en ole aiemmin lukenut yhtään sarjan kirjaa. Viime vuonna löysin tämän kokoelmateoksen kirpparilta eurolla ja poikien kanssa päätettiin lukea se iltasatuina. Alku vaikutti lupaavalta: omalaatuinen ja pieni Herra Huu ei tunnu olevan oikein perillä yhtään mistään. Hän yrittää pelotella lapsia siinä juurikaan onnistumatta, liimaa ja teippaa syksyllä puusta pudonneet lehdet takaisin paikoilleen ja muistelee isoisänsä tekemiä taikatemppuja. Monenlaista kommellusta ja lapsenkin mielestä höpsöä juttua tapahtuu, ja välillä kielikin saa runon rytmiä.
Herra Huu saa naapurin on aika jännittäväkin tarina Herra Huun, Amiraali Kaljamahan, Rimman, Timpan ja Mikon matkasta maanalaiseen maailmaan pelastamaan Emmaa, Amiraali Kaljamahan kadonnutta morsiota (joka tosin asustelee kaikessa rauhassa Savonlinnassa). Tämä osuus tuntui viehättävän lapsia eniten, välillä kuulemma jännittikin oikein tosissaan. Ja olihan siellä maan alla vaikka mitä: vauhdilla kasvava ruohoaavikko, piikkipuumetsä, omituinen pallokansa ja kapupaijoja. Lopuksi Herra Huun ystävineen täytyy vielä voittaa muutama koitos päästäkseen takaisin maan päälle.
Viimeisessä osassa Herra Huun täytyy muuttaa kotimökistään kerrostaloon, sillä mökki pitää purkaa uuden tien alta. Herra Huu on kovin yksinäinen ja onneton, eikä uuteen asuinympäristöön sopeutuminen oikein suju. Tämä viimeinen osa oli vähän tylsää luettavaa, eikä lapsikaan (isompi, sillä pienempi mieluummin nukkui kuin kuunteli) olisi jaksanut kuunnella.
Tämä kirja jätti jälkeensä vähän karvaan maun, sellaisen ylikäyneen siman öklötyksen. En tiedä, olisiko kirjojen huumori iskenyt paremmin, jos olisin lukenut nämä lapsena - nyt en kyllä voi väittää hirveästi huvittuneeni. Jatko-osia tuskin otamme iltasatulistalle. Seuraavaksi turvaudumme Roald Dahlin tarjontaan, eiköhän sieltä suunnalta ole luvassa viihdyttävämpiä iltahetkiä.
