Alice Munro: Kallis elämä
(Dear Life, 2012)
Tammi 2013, 319s.
Suom. Kristiina Rikman
Kallis elämä on ensimmäinen lukemani Alice Munron kirja, mutta ei todellakaan jää viimeiseksi. Hurjan taidokasta, vähäeleistä ja kiihkotonta kerrontaa, silti niin täysiä tarinoita.
"Ihmisillä on ajatuksia, joita he eivät haluaisi. Sellaista elämä on."
Tämä kokoelma sisältää 14 novellia, joista viimeiset neljä (Silmä, Yö, Äänet ja Kallis elämä) ovat omaelämäkerrallisia. Teksti kulkee ovelasti, kuin sykäyksittäin, hallitusti nykien: yht'äkkiä tarina hypähtää eteenpäin jättäen lukian hetkeksi hämilleen. Mutta vain hetkeksi, sillä hyvin pian huomaa, ettei mitään tärkeää jää kuulematta.
Parhaiten mieleeni jäi novelli Corrie, joka kertoo rikkaan perheen Corrie-tyttärestä. Tyttärellä on jo ikää, 26 vuotta, mutta hän ei ole vieläkään kiinnostunut avioliitosta. Corrien ja arkkitehti Howard Ritchien välille kehittyy suhde, vaikka Howardilla onkin vaimo ja lapset toisessa kaupungissa. Suhde on kummankin osapuolen mielestä hyvä juuri tällaisena, vailla virallisia sitoumuksia. Kiinnijäämisen riskiä ei tunnu olevan, kunnes Howard vaimoineen menee illalliskutsuille taloon, jonka palvelustyttö Lillian on aiemmin työskennellyt Corrien kotona. Corrie ja Howard eivät halua lopettaa suhdettaan, joten Corrie maksaa Lillianille tietyn summan kaksi kertaa vuodessa, jotta tämä pitäisi suunsa kiinni. Vuodet vierivät ja kaikki tuntuvat olevan tyytyväisiä ja onnellisia. Novellin lopussa selviää kuitenkin jotakin sydäntä riipaisevaa, jonka jälkeen koko tarina näyttäytyy uudessa valossa.
Mitään negatiivista sanottavaa minulla ei tästä kirjasta ole. Hyllystä löytyykin jo Munron Kerjäläistyttö, jonka varmasti luen mahdollisimman pian.
"Ja sitten on niitä, jotka elävät vuodesta toiseen yhdessä ilman papin aamenta, mutta menevät sitten lopulta naimisiin. Panee kysymään minkä ihmeen takia."
