Angela Sommer-Bodenburg: Pikku vampyyri
(Der kleine Vampir, 1979)
Otava 1988, 157s.
Suom. Leena Viljakainen
Kuvittanut Amelie Glienke
Omasta hyllystä
Pikku vampyyri on jäänyt mieleen sellaisena kirjana ja sarjana, jota lukivat meidän pienessä kyläkoulussa "kaikki". (Jos koulu on tarpeeksi pieni, viisi oppilasta on jo prosentuaalisesti "kaikiksi" pyöristettävissä oleva otos.) Kirjastoautopäivinä suoritettiin tehokas ryntäys S-kirjaimen kohdalle ja tarkistettiin, olisiko joku lukematon Pikku vampyyri hyllyssä. Pikku vampyyri -kirjoja on suomennettu 18, mutta minä jätin sarjan lukemisen siinä vaiheessa kun sen kuvittaja vaihtui. En tiedä oliko kuvittajan vaihtuminen ainoa syy, mutta suurin syy joka tapauksessa.
Sarja kertoo 9-vuotiaasta Antonista, joka tutustuu Rydiger nimiseen vampyyrilapseen. Pian tutuksi tulee myös Rydigerin pikkusisko Anna sekä isoveli Lumpi. Vanhemmille uusista kavereista on vähän hankala kertoa, koska he eivät usko vampyyreihin. Äiti kuitenkin haluaa kutsua Rydigerin kylään ja Anton yrittää välttää moisen kohtaamisen turvautumalla koulukaverin apuun.
Minua oikeastaan harmittaa, että luin Pikku vampyyrin nyt. Muistoissa sarja on hauska ja sopivan jännittävä, mukaansatempaava ja sujuva. Nyt en kuitenkaan tavoittanut sitä tunnelmaa ja huumoria, jota etsin. Anton vaikuttaa töksähtelevältä ja esimurkkuikäiseltä eikä Rydigerin ja Antonin välinen ystävyys pääse oikein syvenemään kirjan aikana. Oikeastaan Anna tässä enemmän tekee tuttavuutta Antoniin. Onhan kirja toki lyhyt, joten mitään hirveän syvällistä tarinaa en odottanutkaan, mutta silti etenkin ystävyyssuhteiden pinnallisuus ja irrallisuus muusta elämästä häiritsi paljon.
Ehkä Pikku vampyyri on kirjaimellisesti nuorten kirja tai sitten minä olen hukannut oikeanlaisen asenteen vuosien myötä. Muistoissa kirjat pysyvät edelleen tärkeinä, mutta useampaa osaa en aio lukea uudelleen. Kenties tarjoan Pikku vampyyrin pojalle luettavaksi, sillä eihän sitä koskaan tiedä, vaikka kirja onnistuisi lumoamaan hänet samalla lailla kuin minutkin aikoinaan.
