Mitä jäljelle jää

Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää

(Afterwards, 2011)

Gummerus 2013, 473s.

Suom. Tero Valkonen

Pidin todella paljon Rosamund Luptonin edellisestä kirjasta, Sisaresta, jonka luin vuosi sitten englanniksi. Silloin olin vakuuttunut siitä, että tulen pitämään myös tästä toisesta kirjasta (joka tosiaan löytyy omasta hyllystä englanninkielisenä, mutta joka ehti ilmestyä suomeksi ennen kuin sain sen luettua).

Sidley Housen yksityiskoulun liikuntapäivä keskeytyy, kun koulussa sattuu tulipalo. Valtaosa oppilaista ja työntekijöistä on onneksi ulkona urheilemassa, mutta Gracen tytär Jenny on edelleen sisällä. Hetkeäkään epäröimättä Grace syöksyy sisälle kouluun ja sakenevasta savusta ja kuumuudesta välittämättä yrittää löytää tyttärensä.

Mitä jäljelle jää on tavallaan kovin samanlainen, kuin Sisar. Tässäkin on tapahtunut jotakin traagista, ehkä rikos, ja niin kertoja kuin lukijakin saavat tietää tapahtumista palan kerrallaan. Kun tapahtumien kulku näyttää jo selvinneen, käykin ilmi jotain uutta, joka keikauttaa kaiken päälaelleen.

Mutta siinä missä Sisar suorastaan vaati tulla luetuksi mahdollisimman pian, Mitä jäljelle jää tuntui välillä miltei puuduttavalta. Mitään selkeää syytä paikoittaiselle tylsyydelle en ole keksinyt. Ehkä Grace on kertojana liian kömpelö, tai sitten asioiden toistaminen kyllästytti. Lupton kuvaa mainiosti ihmisten välisiä suhteita ja sitä, miten esimerkiksi Gracen käsitys joistakin ihmisistä muuttui tarinan edetessä. Mutta sitten taas, vähempikin alleviivaaminen olisi riittänyt. En olisi pistänyt pahakseni pientä tiivistämistäkään.

Mitä jäljelle jää ei ole huono kirja, mutta tällä kertaa odotukseni taisivat olla liian korkealla. Mielelläni luen Luptonia jatkossakin.

Rosamund Lupton: Sister

Rosamund Lupton: Sister

Piatkus 2010, 358s.

Hankin Sisterin hyllyyni blogisuositusten perusteella joskus viime kesänä. Vaikka kirja kiinnostikin kovasti, lukeminen lykkääntyi jostakin syystä. Nyt kun suomennoskin on jo ilmestynyt, päätin viimein tarttua tähän. Ihan aluksi täytyy todeta, että minä taidan olla aika leväperäinen blogikirjoitusten lukija. Tai sitten minulla on harvinaisen unohtavainen pää, sillä jostakin syystä en tiennyt, mitä tältä kirjalta voisi odottaa. Sen verran kuitenkin, mikä jo kannestakin selviää: kertoja haluaa löytää kadonneen siskonsa.

Heti kun Beatrice kuulee äidiltään siskonsa Tessin kadonneen, pakkaa hän matkalaukun ja lähtee ensimmäisellä lennolla Lontooseen. Beatrice ja Tess ovat aina olleet läheiset, eikä Beatrice voi ymmärtää, minne sisko on voinut noin vain kadota. Tessin elämästä selviää asioita vähän kerrallaan niin lukijalle kuin Beatricellekin. Voiko toisen ihmisen tuntea läpikotaisin?

Yllätyin tätä kirjaa lukiessa siitä, että tämähän onkin jännityskirjallisuutta eikä perinteinen lukuromaani, niin kuin jostain syystä kuvittelin. Mutta pettyä en osannut, sillä kirja oli todellinen page turner. Aloitin Sisterin lukemisen perjantaina ja lopetin seuraavana päivänä. Kotityöt jäivät vähiin, sillä halusin mahdollisimman pian kuulla tarinan loppuun.

Lupton on selvästi taitava kertoja. Beatricen epätoivo, ikävä ja tuska olivat niin hyvin kuvaillut, että minä kärsin lukemisen ajan pidätetyn itkun aiheuttamasta päänsärystä. (Ja ihan mielettömästä sisarusikävästä. Teki mieli soittaa niille kaikille aivan heti, että älkää ikinä missään nimessä menkö edes hetkeksi hukkaan! Pysykää tallessa, kaikki!)

Luptonin toinen kirja, Afterwards, on myös löytänyt tiensä kirjahyllyyni. Odotukset ovat korkealla, mutta olen melko varma, etten joudu pettymään senkään suhteen.

Ikkunat auki Eurooppaan: Iso-Britannia