Hamelnin pillipiipari

Russell Brand: Hamelnin pillipiipari
(The Pied Piper of Hamelin (Trickster Tales), 2014)
Jalava 2016, 128s.
Suom. Tuomas Nevanlinna
Kuvitus: Chris Riddell

Jos kirjan mainoslauseessa viitataan Roald Dahliin, se on ilman muuta luettava. Minusta on ihanaa, että lapsillekin on kirjoitettu tarinoita, joissa ei kaikkea siloitella ja peitellä, jotka saavat ehkä nauramaan tyrmistyksestä.

Russell Brandin versio Hamelnin pillipiiparista on totta kai aivan erilainen kuin se perinteinen tarina. Tämän tarinan Hameln ei ole mikään idyllinen pikkukaupunki, vaan sen asukkaat ovat ällöttävän maireaa, itsekeskeistä ja ilkeää väkeä. Kaupungissa arvostetaan kauneutta yli kaiken, mutta vain tietynlaista kauneutta tietenkin. Kaikki "vialliset" yksilöt suljetaan jo vauvoina epätäydellisten lasten hoitolaan. Kaikki sujuu ääliömäisten hamelnilaisten pillin mukaan siihen saakka, kun kesken Hamelnin hemaisevin kersa -kisan kaupunkiin tulvii järjetön määrä räyhäkkäitä rottia, jotka riehuvat ja rellestävät niin kuin vain nämä rotat pystyvät. Pian näyttämölle astuu androgyyni Pillipiipari, joka tarjoutuu auttamaan rottaongelmassa.

Chris Riddellin kuvitus on näyttävää, runsasta ja paikoin todella ällöttävää. Erityinen oksennusvaroitus täytyy antaa sivusta, jolla esitellään muutaman hamelnilaislapsen maantieraadoista kyhäämä mekaaninen metsäzombiearmeija: kapinen jänis, päätön mäyrä ja nurinkurinturkkinen kettu. Noin muuten kuvitus on toimiva yhdistelmä rumaa ja hauskaa.

Hamelnin pillipiipari oli sekä minun että lasten mielestä sopivan inhottava ja riittävän hauska. Siellä täällä on alaviittein selostettu vähän vaikeampia sanoja, kuten kalabaliikki, friikki ja rahoituskriisi. Itse en hirveästi pidä alaviitteiden tarinaa pätkivästä vaikutuksesta, mutta eipähän tarvinnut vaivata omaa päätä keksimällä sopivia selostuksia. Tarinan juonikuvio ei kenties ole erikoisen onnistunut ja etenkin Pillipiipari jää etäiseksi hahmoksi. Mutta, kuten sanottua, joskus päättömyys on juuri sitä mikä toimii parhaiten.

Mun muikkarit

Russell Brand: Mun muikkarit
(My Booky Wook, 2007)
Teos 2016, 415s.
Suom. Kaisa Sivenius

Jopas, jopas.
Russell Brandin muistelmientapaisten alaotsikkona on Seksiä, huumeita ja seisomakomiikkaa, joten ei ehkä pitäisi yllättyä siitä, että kirja sisältää kaikkia edellämainittuja. Tosin huomattavasti enemmän seksiä ja huumeita, kuin komiikkaa. Itse asiassa Brand ehtii kirjan aikana käydä sekä seksi- että huumeriippuvuuden takia vieroituksessa, komiikan pysyessä ilmeisesti terveissä rajoissa. Ajallisesti kirja kattaa Brandin elämän syntymästä noin vuoteen 2005, joten esimerkiksi Katy Perryä koskevia paljastuksia on aivan turha toivoa.

Brandin kerronta ja sanailu on omalaatuista, eikä kääntäminen ole varmasti ollut mikään helppo tehtävä. Sivenius on kuitenkin tehnyt ammattitaitoista työtä. Oli mielenkiintoista lukea Brandin lapsuudesta, joka ei ollut seesteisin mahdollinen. Pidin myös koulumuisteloista ja siitä, kuinka Brand innostui näyttelemisestä.

Laadukkaasta käännöksestä huolimatta Mun muikkareiden lukeminen alkoi puolivälin jälkeen puuduttaa todella pahasti. Sen verran tiukkis olen, että en kerta kaikkiaan jaksa lukea loputtomasti huumeista, ryyppäämisestä, pettämisestä, huorista ja panemisesta. (Voin jo kuvitella, miten monta pettynyttä googlaajaa päätyy blogiini tämän tekstin julkaisemisen jälkeen…) Mitä siihen komiikkaan tulee, sekin sisälsi tuskastuttavan paljon edellä mainittuja aiheita sekä muita ei-niin-hauskoja elementtejä.

Mun muikkareissa keskitytään tosiaan Russell Brandin elämän sekavimpiin vuosiin. Olisi ollut mielenkiintoista mielenkiintoisempaa kuulla myös uran kehittymisestä ja selväpäisemmistä ajoista.