Minna Lindgren: Sivistyksen turha painolasti
Teos 2011, 341s.
En enää muista, kenen blogissa alunperin kiinnostuin Sivistyksen turhasta painolastista. En muista sitäkään, kenen bloggaus virkisti muistiani ihan äskettäin. Mutta sitten luin Kuoleman Ehtoolehdossa ja takaliepeestä hoksasin, että hei tämänhän on kirjoittanut sama Minna Lindgren kuin sen sanakirjakirjan, jonka olen pitkään halunnut lukea!
Voi hyvänen aika, miten paljon tätä lukiessa sai nauraa! Lindgren päättää lukea esi-isänsä Väinö Hämeen-Anttilan 1920-luvulla yksin kirjoittaman, kaksiosaisen tietosanakirjan kannesta kanteen. (Tai kansista kansiin.) Jotkut hakusanat kirvoittavat Lindgrenin muistelemaan omia lapsuusmuistojaan, kuten hulvattoman erikoista Puujalka-Mummoa, joka nuorena tyttönä menetti toisen jalkansa jäädessään raitiovaunun alle. Fantoomit, eli aavesäryt, olivat sen verran hurjia, että omalle esikoistaan odottavalle tyttärelleen Mummo kuvasi synnytyskipuja sanoilla "Se pippaa pikkuisen". Luontevasti Lindgren kertoilee myös työkuvioistaan, jotka varsin yllättäen muuttuvat sanakirjan lukuprojektin aikana. Toiset sanat taas saavat niin veikeän selityksen Hämeen-Anttilalta, ettei niitä hirveästi enempää tarvitse käsitellä. Esimerkiksi
bipedi: Kaksijalkainen eläin, esimerkiksi valas, jolta takaraajat puuttuvat.
lampivimpa: Toutain.
pantalongit: Roimahousut.
Minulle mieleenpainuvin sana oli, sanomapitsi, jota Lindgren arvuuttelee vaikkapa sanomalehdissä yleisesti käytetyksi kirjasintyypiksi. Mutta ei! "Sanomapitsi on amerikansuomea ja tarkoittaa hylkyä tai vintiötä. Se tulee sanoista son of a bitch." En tiedä, nauroinko enemmän sanomapitsille vai vintiölle, mutta yhteensä nauroin tosi paljon.
Yleensä olen laiska merkitsemään lukiessani muistiin hauskoja tai tärkeitä kohtia, mutta Sivistyksen turhan painolastin kohdalla innostuin vähän liikaakin. Kirja tursuaa erivärisiä muistilappuja, joihin osaan olen jopa kirjoittanut jonkin tarkentavan ajatuksen - useimmiten vain isosti nauravan hymiön. Tämä kirja pääsisi parhaiten oikeuksiinsa seurassa luettuna, jolloin hauskoille jutuille pääsisi nauramaan seurassa heti saman tien.
Aivan mainio kirja ja lukukokemus, jota voin suositella ihan kaikille. Minä nautin kirjasta eniten, kun sain lukea sitä yhtäjaksoisesti, mutta voisin kuvitella, että joku toinen lukee tämän mieluummin pienissä pätkissä. Ei sillä väliä, kunhan mahdollisimman moni lukisi!
