Cecelia Ahern: Tyttö peilissä
(Girl in the Mirror, 2011)
Gummerus 2012, 108s.
Suom. Terhi Leskinen
Jos joskus kirjan kansi johtaa lukijaa harhaan, niin nyt! Ja jos joskus kirjailija pääsee yllättämään iloisesti, käy Tyttö peilissä esimerkkinä siitäkin. Olen lukenut Ahernilta muistaakseni kolme kirjaa. Jokaisesta olen tykännyt, mutta lähinnä sellaisella "ihan jees" -tasolla. Aiempien kokemusten (ja kannen) perusteella odotin tältä Ahernin uutuudelta samaa kuin aiemmilta kirjoilta: kivaa ideaa, helppoa tekstiä mutta vähän liian makeaa tarinaa.
Lukeminen oli kyllä tälläkin kertaa sujuvaa, mutta olisittepa nähneet ilmeeni! Virnuilin mielissäni ja varmaan silmätkin kiiluivat innosta. Tyttö peilissä sisältää kaksi novellia, aikuisten satuja takakannen määritelmän mukaan. Näistä ensimmäinen, Tyttö peilissä, on melkeinpä kauhua! Lilan isoäiti on peittänyt kaikki talonsa peilit mustilla kankailla. Lilaa on ankarasti kielletty kurkkimasta peileihin ja tyttö on kiltisti totellut. Syytä isoäidin peilikammoon Lila ei tule koskaan kysyneeksi, vaikka ehkä olisi kannattanut.
Jälkimmäinen novelli, Muistojentekijä, on haikea kertomus miehestä, joka on keksinyt muistojentekokoneen. Vanhoja muistoja se ei pyyhi pois, mutta uudet muistot voivat tehdä ihmisistä onnellisempia. Mies pitää kotonaan vastaanottoa, asiakkaansa tarkasti valikoiden.
Tiedättekö, minä melkein toivoisin, että tämä kirja olisi julkaistu salanimellä, ettei kukaan hömpänpelossa jättäisi lukematta tätä. Toisenlainen kansikin kyllä auttaisi. Peilin kannessa ymmärrän toki, mutta pinkkiä taustaa ja muita krumeluureja en.
Totean vielä kerran, että Tyttö peilissä oli todella positiivinen yllätys. Tämän jälkeen ihan oikeasti odotan Ahernin syksyllä suomeksi ilmestyvää kirjaa, koska mitäs jos sekin olisi tämän tyylistä. Toivon, että olisi. Ainakin aion senkin lukea.
